keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa


Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa
Siltala 2016
Graafinen suunnittelu Elina Warsta
403 sivua
Kotimainen romaani

Klo 07.11

Pablo on kuollut. Minä elän.
Minä en ole elänyt pitkään aikaan.

Minä elän ja sytytän tämän tupakan, mutta vasta sitten, kun Kristan Audin perävalot ovat kadonneet kultasateen taakse, se on marraskuisen kalju ja surkea.

Maanantaista maanantaihin, tarkoin kellonajoin on tallennettu erään asianajajan viikko, jota voisi kutsua piinaviikoksi, tai ainakin joka näyttää ettei mennyttä pääse karkuun. Kaikki alkaa maanantaiaamuna klo 7.04. Mies lukee sanomalehteä ja huomaa kuolinilmoituksesta (millaiset ihmiset laittaa kuolinilmoituksen maanantain lehteen, Krista-vaimo ihmettelee) ystävänsä Pablon kuolleen. Paavo Olavi Korhonen, mikä nimi: Pablossa on tyyliä, nimenä. Pablo on kuitenkin kuollut ja ystävän kuolema saa miehen muistot laukkaamaan tajunnanvirtana. Mitä menneisyydessä on tapahtunut; mitä todellisuudessa, mitä sekoittuvissa muistoissa? Menneen kanssa on tehtävä tiliä, kohdattava syyllisyys, nähtävä ehkä itsensäkin.
Pirkko Saision Mies, ja hänen asiansa on intensiivinen romaani, joka tarkastellessaan erään miehen asioita nykyisestä menneeseen tulee katsoneeksi laajemminkin sitä maailmaa, jossa elämme. Ylimielisyys ja suoranainen vastenmielisyys määrittävät miestä ja häntä nuorempaa vaimoa. Raskas marraskuu elää omaa konkretiaansa, mutta ehkä vielä painavampi – tai suorastaan tahmea – on miehen muisti, joka avaa nuoruuden seikkailuja Puolasta Italiaan, jossa mies on Uffizissa vielä ehjä, kaunis, mutta vanha hänestä tulee jo hetken kuluttua. Miksi? Miten?
Saisio on jälleen taitava, tietenkin. Lukija ei voi aavistaa missä mennään, romaanin alku on keski-iän ylittäneen pöyhkeilijän ihmettelyä, arkea ja kaipuuta, loppu on jotain ihan muuta. Kaikki on samalla kertaa raskasta ja kepeää. Raskas on miehen mieli, painona on menneisyys, mutta osin niin täydellinen nykyelämäkin. Kepeää on piikikkyys, jolla Saisio katsoo (paremmin kuin) hyvin toimeentulevan keskiluokan arkea: Audi, kaunis vaimo, säännöllinen seksi tai viini-illalliset eivät auta silloin kun on kohdattava se minkä on taakseen jättänyt. Myös kielikuvat saavat väistämättä hymyilemään: Venetsia vajoaa hiljaa soiden. Niinpä taitaa tehdä, ja niin vajoavat muutkin asiat.

Pitäisi muistaa kuolema, mutta kun arkikin katoaa. Toinen kysymys onkin sitten se, mitä taakse on jätetty – voiko kertojaan luottaa? Hän vaikuttaa epäluotettavalta. Pitääkö? Tarinan edetessä hänestä tulee tuttu. Ehkei voi tai pidä, lukija jaksaa kyllä seurata tarinaa, joka samalla kylmää ja ihastuttaa; kylmää teemoiltaan, ihastuttaa tekstiltään - ja naurattaa huomioillaan.

Voima on vedessä, joskus muualla. Niin sanon itsekseni, nojaan lauseeseen kuin seinään, mutta seinä antaa periksi. Se romahtaa. Kellontarkka raportointi, napakoinakin syvät lauseet ja ajatelmiksi kurottuvat kielikuvat, sekä yhden miehen mielenliikkeiden melko vapaa virtaavuus sekoittuvat omanlaisekseen kirjalliseksi laukaksi – intensiiviseksi, hurjaksikin.

--
Miehestä, ja hänen asiastaan ovat kirjoittaneet myös Sari, KristaNanna ja Ulla.


8 kommenttia:

  1. Tämän haluan lukea, mutta just nyt on jonkinasteinen uutuusähky, joten säästelen tuonnemmaksi. Kiinnostavalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, uutuusähky tulee aina joskus minullekin. Luin tässä välissä pari hieman vanhempaa kirjaa, joten nyt on taas intoa näille ihkauutuuksille. Saisio on aina hyvä!

      Poista
  2. Saisio on kyllä melkonen taituri. Aina hänen kirjansa eivät ole varsinaisesti miellyttäviä - kaikessa tarkkanäköisyydessään ne voivat olla aika rankkojakin kokemuksia. Mutta mielenkiintoisia, taidokkaita ja mukanaan vieviä ne kyllä ovat. Odotukset ovat korkealla tämän uutuudenkin suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, Saisio on - ja monipuolinen. Olin tätä aloittaessani jotenkin Signaalin ihanissa tunnelmissa, mutta nyt tuli jotain ihan muuta. Hieno romaani, muttei nouse ihan Saisio-suosikikseni. Kannattaa lukea!

      Poista
  3. Intensiivinen kirjallinen laukka - kyllä! Ihan mahtava kirja, kertakaikkiaan. <3
    (Ja tuo marraskuun kuvauskin, ai että! <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, tuo marraskuun kuvaus on niin osuvaa. Hieno romaani. ♥

      Poista