Syyselämyksiä

Syysloma tuli tänä vuonna tervetulleempana kuin ehkä koskaan. Vaikka loma on vain muutaman päivän mittainen, on tässä kirjamessujen, aika kiireisen työtilanteen ja monen muun asian keskellä niin hyvä hengähtää. Nyt nautin ulkoilusta, sukulaisten näkemisestä ja – jos aikaa riittää – kolmesta kotimaisesta romaanista, joista ensimmäisen, Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsin, sain jo luettua. Nautin romaanista ja sain siitä paljon ajateltavaa, mutta palaan siihen ja pariin muuhun hienoon romaaniin myöhemmin.

Syksy on ehkä suosikkivuodenaikani. Rakastan toki kaikkia vuodenaikoja ja luonnehdin itseäni vuodenaikamalttamattomaksi: kesällä haluan hellettä, keväällä varhaiset valkovuokot, talvella pakkasia ja lumikinoksia – syksyllä niin kuulaat ja kirkkaat kuin myös sumuiset, jopa sateiset hetket viehättävät. Kunhan vuodenajat vaihtuvat nopeasti!

Kirjojen ja sää(tiedotukse)n lomassa haluan vielä erikseen nostaa muutaman nyt lokakuussa sykähdyttäneen elämyksen.

Liisa ihmemaassa

Kansallisbaletti 15.10.2016
Koreografia Jorma Elo
Musiikinjohto Philippe Béran
Rooleissa mm. Linda Haakana, Samuli Poutanen, Nikolas Koskivirta ja Frans Valkama

On aina elämys käydä Kansallisoopperassa. Viime lauantaina pääsin nauttimaan baletissa muutaman ystäväni sekä kahden alakouluikäisen tytön, joista toinen omani, kanssa.

Balettina Liisa ihmemaassa oli lavastukseltaan sadunomainen. Tanssi oli myös upeaa, Liisana tanssinut Linda Haakana teki suuren vaikutuksen: millainen suoritus – taiteellisesti ja fyysisesti – on olla lavalla noin paljon ja noin taitavasti! Balettia joitakin vuosia harrastanut (sittemmin jazztanssiin vaihtanut) viitosluokkalaiseni ei voinut olla pohtimatta tanssijoiden jalkoja. 

Tarinallisesti Liisa ihmemaassa on jokseenkin sekava, mutta äärettömän kiehtova. Koska baletissa ei ollut kertojaa, oli hyvä tuntea Lewis Carrollin kirjoittama tarina etukäteen. Itselleni Liisa ihmemaassa on tullut tutuksi paitsi Carrollin kirjasta, myös 1980-lukulaisesta tv-sarjasta (muistaako kukaan?), sekä Disneyn animaatiosta ja yhden suosikkiohjaajani Tim Burtonin filmatisoinnista. Täten balettia oli melko helppo seurata, mutta irrallisen oloisia tanssia tanssin vuoksi -kohtauksiakin oli. Onneksi niitäkin kohtauksia seurasi mielellään, sillä tanssi, musiikkiklassikot ja lavasteet kaikki olivat kohdallaan.

Alec Soth: Gathered Leaves

Suomen valokuvataiteen museo

Kirjallisuuden jälkeen minulle rakkain taidemuoto on visuaalinen taide, etenkin maalaus- ja valokuvaustaide. Syysloman alun kunniaksi käväisin Valokuvataiteen museossa katsomassa amerikkalaisen Alec Sothin näyttelyn Gathered Leaves, joka kuljettaa Yhdysvaltain syrjäseuduille. Eri osista – Sleeping by the Mississippi, NIAGARA, Broken Manual ja Songbook – koottu näyttely koskettaa ja hetkittäin hymyilyttääkin. 

Sothin kuvat katsovat ihmistä ja ihmisten kautta myös Amerikkaa. Kuvaaja itse on sanonut esimerkiksi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei kuvaa Amerikkaa, vaan erilaisia, persoonallisia ihmisiä, mutta mielestäni kuvat välittävät jonkinlaisen läpileikkauksen niin sanotusta takapajuisesta Yhdysvalloista (joka on ainakin jossain suhteessa lähellä Suomen tai minkä tahansa maan syrjäisempiä alueita: Gathered Leavesin voisi hyvin kuvitella Pohjois-Karjalaan tai Satakuntaan), ainakin joistakin osavaltioista. Toki Sothin kuvat ovat hyvin henkilökohtaisia ja kiehtovalla tavalla tarinallisia: ketkä ovat (jokseenkin huorahtavat) äiti ja tytär, kuka on Viimeinen lumisadepallojen korjaaja, miten ja miksi blondattu cheerleader ja kasvoiltaan ahavoitunut pullojenkerääjä on aseteltu peräkkäisiin kuviin, mistä puna(hipsteri)partainen mies unelmoi – vai unelmoiko ollenkaan? Paljon kysymyksiä - Gathered Leaves antaa ajatuksia, avaa monenlaisia maisemia ja tunteita.

Gathered Leaves ei kuitenkaan tarjoa vain ajatuksia antavaa, osin sosiologisestikin tulkittavaa aineistoa, vaan on myös vankasti taiteellinen, komea näyttely. Mikä valon taju, valojen ja varjojen leikki, värien ja mustavalkoisuuden vuoropuhelu Sothin kuvissa onkaan. Selasin myös Sothin Songbook-kirjaa, mutta olen nyt pienellä säästökuurilla ja kirja jäi vielä toistaiseksi museon kauppaan. Vaikutuin Gathered Leavesta niin, että aion käydä katsomassa näyttelyn uudestaankin. Sothin kuvia on nähtäväillä Kaapelitehtaalla 15.1.2017 saakka. Ja kun seuraavan kerran menen, tulen varmasti ostamaan Songbook-kirjankin.

Sting: Songs from the Labyrinth
Deutsche Grammophon 2016

Kymmenen vuotta sitten ostin levyn, johon ihastuin oitis ja josta on tullut niin sanottu kaikkien aikojen syyslevyni. Stingin ja bosnialaisen luutunsoittajan Edin Karamazovin Songs from the Labyrinth sisältää englantilais-irlantilaisen renessanssisäveltäjä John Dowlandin musiikkia. Dowlandin synnyinpaikasta ei ole varmuutta, mutta oli paikka sitten Lontoo tai Dalkey, niin sen suhteen paikka on minulle hyvin rakas.

Dowlandin musiikkia en osaa tulkita, mutta Come Againin ja Can she excuse my wrongsin kaltaiset kappaleet johdattavat ajatukset suoraan tuulisiin päiviin, sumuisille lehtien kattamille poluille ja illaksi kotiin kynttilöiden lempeään valoon. Stingin ja Karamazovin tulkintaan kaltaiseni romantikko ei kyllästy koskaan.

Songs from the Labyrinthin rinnalla syyslevyjäni ovat Loreena McKennittin
The Visit (oi, Lady of Shalott) sekä Kate Bushing Sensual World (etenkin niin kirjallinen nimikappale), joissa niissäkin liikutaan vahvasti brittiläisissä mielikuvissa.

Syyskävelyt

Neljänneksi syyselämykseksi on nostettava syyskävelyt ja aamuiset hölkkälenkit, joista kuvatkin toivottavasti jotain kertovat. Toivon hyviä kirjoja, rakastan kiehtovia näyttelyitä, kaipaan hyvää musiikkia, mutta ulkoilusta saan ihan erityistä voimaa. Toivottavasti te muutkin!

Mikä on sykähdyttänyt teidän syksyänne? Onko se ollut kirja, joku muu kulttuurielämys, joku pieni teko tai tietty maisema? Olisi kiva kuulla, vinkiksi itselleni ja kaikille teille Lumiompun lukijoille.