tiistai 22. lokakuuta 2013

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja.
Kustantaja: Like 2013
Alkuteos: Min kamp. Tredje bok 2009
Suomennos: Katriina Huttunen
Sivuja: 470
Mistä: Ostos
Norjalainen omaelämäkerrallinen romaani

Aika ei koskaan kulu niin nopeasti kuin lapsuudessa, koskaan ei tunti ole niin lyhyt kuin silloin. Kaikki on auki, lapsi juoksentelee milloin sinne, milloin tänne, tekee yhtä ja sitten toista, ja sitten aurinko on laskenut ja lapsi seisoo pilkkopimeässä, edessään aika joka on äkkiä laskettu kuin puomi hänen eteensä: voi ei, onko kello jo yhdeksän? Toisaalta aika ei koskaan kulu yhtä hitaasti kuin lapsuudessa, eikä tunti ole koskaan niin pitkä kuin silloin. Kun avoimuus katoaa, katoavat myös sinne tänne ryntäilyn mahdollisuudet, jokaisesta minuutista tulee kuin puomi, aika on tila johon lapsi on vangittu.

Karl Ove on pieni koululainen Etelä-Norjassa 1970-luvulla. Lapsuus voisi olla huoleton: on loputtomasti aikaa, musiikkia, jalkapalloa, ystäviä ja ensimmäiset ihastukset. On isoveli, on lempeä äiti ja sitten on isä: opettaja, joka vie uimakouluun - ja joka on ankara, väkivaltainen ja joka väijyy Karl Oven mielessä kuin musta pilvi. Isä, joka ärähtää joka kerta, kun lapsi vaihtaa asentoa automatkalla ja isä, joka liian usein tarraa kiinni poikansa korvasta.

Olen löytänyt tänä vuonna Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Luin sarjan Ensimmäisen kirjan talvella ja Toisen kirjan kesällä. Sarjaa tuntemattomille kerron saatesanoiksi, että Knausgårdin kirjasarja on kaikkiaan kuusiosainen ja jokaisessa osassa hän kirjoittaa omasta elämästään läheisiään säästelemättä. Jotain taikaa norjalaiskirjailijan tekstissä on, sillä luin käsillä olevan lapsuuteen sijoittuvan Kolmannen kirjan muutamassa päivässä.

Alan melkein itkeä kun kirjoitan tätä ja kuulen sen mielessäni.
Hänen raivonsa tuli aaltoina, se huuhtoi huoneiden läpi, se löi minua päin lyömästä päästyään, kunnes se vetäytyi takaisin. Sitten saattoi olla monta viikkoa rauhallista.

Knausgård kirjoittaa voimakkaasti, mutta onko sarjan kolmas kirja jonkinlainen välityö? Kirjahan palaa ajassa aiempia osia varhaisempaan aikaan. Sitä on vaikea sanoa: olisi helppoa todeta lapsuusmuistojen olevan vähemmän merkittäviä kuin nuoruus- tai avioliittokuvaukset. Lisäksi Knausgård on kirjoittanut jo lapsuudestaan, tosin teini-ikäisestä itsestään. Kolme osaa luettuani pidän avioliittoon ja kirjailijuuteen keskittyvää Toista kirjaa sarjan parhaimpana. Mikä siis on "kolmosen" merkitys sarjassa?

Tälläkin kertaa Knausgård osaa kirjoittaa. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka Knausgård voi jaaritella ja kirjoittaa pikkuseikoista niin yksityiskohtaisesti ilman, että lukija pitkästyy. Päinvastoin: Taisteluni-sarjan kolmas osa on aiempien tavoin koukuttavaa luettavaa. Ajankuva on vahvaa, 1970-lukulainen Norja on hieman samanlainen ja kuitenkin niin valtavan erilainen kuin sen ajan Suomi. (Miltei) luvuton kirja soljuu eteenpäin ja sen lukee ahmaisten. Knausgård saa lukijan tuntemaan kaiken: myötähäpeän vääränlaisesta uimalakista, tuskan siitä, kun ötökkä pistää pippeliin, koko mielen ja kehon valtaavan pelon isän arvaattomuudesta, kaveripiirissä viriävät toiveet ja ilon monista pienistä asioista, kuten hiihtoretkistä, kaatopaikkalöydöistä, hyvästä musiikista ja sarjakuvalehdistä.

Knausgård muistelee omaa lapsuuttaan aiemmista kirjoista tuttuun tapaan: hän tuntuu muistavan kaiken hyvin tarkkaan - ja rakentaa kuvauksestaan kauttaaltaan uskottavan. Hän ei säästele ketään, mutta ymmärtää joitakin paremmin kuin toisia. Ja lapsuus selittää osin sitä, millaiseksi teiniksi ja aikuiseksi, millaiseksi isäksi, puolisoksi ja kirjailijaksi, Karl Ove kasvaa. Parasta on kuitenkin se, ettei kirjasta tule tirkistelevän lukijan oloa, sillä kaiken keskiössä on Karl Ove itse.

Taisteluni. Kolmas kirja ei tuo mitään kirjallisesti uutta Knausgårdin omaelämäkerralliseen sarjaan, mutta kuten kaksi aiempaa osaa, on se kirjoitettu hyvin, koskettavasti, rehellisen oloisesti ja itseään säästelemättä. Se on väkevä lapsuuskuvaus pelosta, ahdistuksesta, ilosta ja ajoittaisesta huolettomuudestakin. Ennen kaikkea se saa odottamaan Neljännen kirjan suomennosta.

25 kommenttia:

  1. Aamen! (Vaikka pakana olenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ja :)
      Kyllä tää on hienoa, toivottavasti Nelonen ilmestyy jo keväällä.

      Poista
  2. Haa! Minulla on ollut tuo kirja jo miltei kaksi kuukautta yöpöydälläni, mutta väliin on tunkenut iso määrä kirjaston kirjoja, jotka on pakko lukea "alta pois". Ja muutenkin nyt on ollut sellainen kuukausi, etten ole saanut luettua juuri mitään. Mutta onneksi on mitä odottaa.

    Minä vähän ihmettelinkin sitä, että kirja palaa taas lapsuuteen. Mutta ei se mitään, uskon, että nautin silti sinun laillasi kielestä, tunnelmasta ja siitä kaiken lävistävästä rehellisyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, mukavaa että tämä kuitenkin jo odottaa. Knausgård on varmaan aina hyvä. Nautin tämän lukemisesta ja luulen, että kirja saattaa jäädä koko sarjasta mieleen ihan erityisen hyvin. Mutta saa nähdä, vielä on kolme osaa suomentamatta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hannele, ei kaikkea voi. Minä luen ja pidän. :)

      Poista
  4. Odotan tätä mikinä - loistavaa matkalukemista aamuin illoin, ihan kuin kaverin kanssa kulkisi, sivuja riittää aika moneen matkaan, vielä kakkosestakin osa jäljellä. Olen lukenut siis vain pieninä paloina, mutta teksti on sellaista, että sen pariin on helppo upota nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, onko Knasun kakkonen jo mikinä? Silloin tämäkin tulee varmaan pian. Totta tuo, mitä sanot kaveruudesta. Karl Ove käy kyllä tutuksi.

      Poista
  5. Monet ovat saaneet minut kiinnostumaan taisteluista, etenkin Knausgård itse parissa dokkarissa, joita joskus kesän lopussa katsoin Areenasta tai jostain muualta. Vielä en ole päättänyt, luenko ruotsiksi vai suomeksi. Mutta niiden aika tulee aika pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, ne dokkarit ovat huikeita. Intensiivisiä, kirjailijan kärsineitä kasvoja on vaikea unohtaa. Suosittelen ainakin tutustumaan.

      Poista
  6. Sain tämän luettua pari päivää sitten, nyt pitäisi vaan ehtiä blogata :) pidin tästä ehkä enemmän kuin kakkosesta... hmm, täytyy vielä hieman makustella lukukokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, meillä taisi olla sitten sama lukemisajoitus? Kirjoita tästä pian!

      Poista
  7. Olen ollut kaksi osaa luettuani muiden tavoin ihastuksesta ymmyrkäisenä (kakkonen pesi niukin naukin ykkösen), mutta kun kuulin, että kolmas osa keskittyy K-O:n lapsuuteen olin hiukan pettynyt, sillä olen vähän huono lukemaan lapsen näkökulmasta kirjoitettuja kirjoja.Kirjoitit tästä kuitenkin niin hyvin, että enköhän minä tämänkin lukulistalle ota ja todennäköisesti tulen noiden muutaman tekstinäytteen perusteella myös ihastumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, niin minäkin! Ja tämä lapsuuteen keskittyvä osa on hyvä. Jotenkin Knausgård onnistuu muistelemaan lapsuuttaan ja lukija muistaa, että kertoja on aikuinen, vaikka asiat ja tunteet lapsen.

      Poista
  8. Lapsuuskokemukset voivat olla yllättävän voimakkaita ja ehkä kirjailija siksi palaa niihin/käyttää niihin paljon sivuja. Kunhan tässä spekuloin sormet syyhyten. ;) Tästä kirja(sarja)sta juuri vastikään kuulin ja onneksi niin, sillä tämähän vaikuttaa ihan minulle tehdyltä. Ainakin nyt tuntuu siltä. Saas nähdä, mikä on mielipide, kun saan ekan kirjan käsiini ja luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, juuri tuo on mielestäni ihan ydinasia tässäkin sarjassa. Knausgård palaa lapsuuteensa muissakin kirjoissaan, vaikka tässä se on keskiössä. Olisi kiinnostava kuulla, mitä pidät.

      Poista
  9. Minulla järjestys on juuri sama kuin sinulla: 1. ja 2. loistavia, koukuttavia, mutta 3. osaa jopa harpoin. Kakkoskirjassa K. kuvaa eläytymistä omaan lapseen niin hienosti, etten tiedä sen väärtiä. Muistan lukeneeni jostain, että K. itse pitää ykköstä, kakkosta ja viimeistä, 6. kirjaa yhteen liittyvinä ja väliin jääviä osia 3 - 5 taas keskenään samanlaisina, perinteisempinä. Pitää sitten varmaan odottaa sitä viimeistä, että pääsee samaan keskittyneeseen lukemisen nautintoon kuin alkuosien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minä en harpponut tätä kolmattakaan, mutta ykkönen ja etenkin kakkonen ovat kyllä parempia. Mielenkiintoista kuulla, että odotettavissa on vielä kaksi "väliosaa", mutta odotan niitä kyllä innolla. Jotenkin näihin koukuttuu.

      Poista
  10. Hei...tämä voisi olla minun juttuni. En olisi kirjan nimen perusteella tarttua tähän. Ja sitten, kokonainen sarja! Mielenkiintoista ja kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, minäkin ensin vierastin nimeä. Sitten sarja vei mukanaan. Suosittelen lukemaan ainakin ensimmäisen osan.

      Poista
  11. Knausgård on odotellut tuolla hyvän aikaa ja aina joku kirja on ehtinyt edelle... Tavoitteeni on perehtyä sarjaan, ainakin sen ensimmäiseen kirjaan vielä tämän syksyn aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, hyvää kannattaa odottaa. ;) Mukavaa, että aiot lukea Knausgårdia.

      Poista
  12. Ihana kuva! :) Monien mielestä tämä oli vähän välikirja, itse pidin siitä mutta niin yleensä pidä juuri "tämä oli lapsuudeni"-kirjoista. Nelonen taas oli mun mielestä "tylsin", mutta onhan se ihana sarja! Toivottavasti hän tulisi Suomeen taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bokbabbel, minäkin pidin tästä ja pidän lapsuuskuvauksista. Silti kaksi ensimmäistä osaa ovat jotenkin paremmat. Jotenkin Knausgårdin teksti tavallaan keinuttaa mukaansa. Ja niin, kunpa hän tulisi Suomeen!

      Poista
  13. Hmm. Saa nähdä kyllästynkö joku päivä siihen, ettei minulla loppupeleissä ole ollenkaan tietoa siitä mikä tämä kirjasarja loppupeleissä on. Kaikki sitä hehkuttaa, mutta minä suhtaudun todella skeptisesti:D Lähinnä siis siksi, että kun koko tyyppi on ihan neverhöörd ja jo KOLME kirjaa pelkkää muistelua, niin jotenkin vain mietityttää... Pitäisi kai haastaa itsensä lukemaan ensimmäinen osa. Koska eihän se ole kiva, että jää jostain hyvästä paitsi!:D

    VastaaPoista