Kustantaja: WSOY 2013
Kansi: Marjaana Virta
Sivuja: 221
Mistä: Kustantamosta
Kotimainen, Vietnamiin ja Yhdysvaltoihin sijoittuva romaani
Tiedän, että minun pitäisi olla iloinen, kun kuulen hänen olevan hengissä ja haluavan tavata minut. Minun pitäisi tuntea onnellisuutta tästä olemisestani: kun näen, että joulukuinen taivas yllättäen kirkastuu ja aurinko lämmittää polkuani. Ymmärrän, että minun pitäisi iloita nähdessäni rastaat hedelmätarhan kakipuissa ja kuullessani niiden raksutuksen. Ja näiden ihmeiden lisäksi minulla on yhteisö ja paikka maailmassa.
Enempää en voi pyytää.
Mutta minussa vain lepää raskaana tämä suru.
Suru, joka vyöryy ylitse ja jota ei voi muuttaa iloksi. Kertojana on Dung, 36-vuotias buddhalainen munkki, joka eli lapsuutensa Vietnamin sodan varjossa. Mutta kokijana voisi olla myös hänen äitinsä, muistojen piinaama 61-vuotias Lien. Tai sotakokemuksiaan yhä uudelleen ja uudelleen elävä Carver, Jacksonissa asuva keski-ikäistyvä veteraani. He kaikki ovat elossa, mutta kukaan ei pääse rauhaan Vietnamissa käydystä sodasta.
Kirjallisuuden kentällä monipuolisesti toimivan Tero Liukkosen Vihreän lohikäärmeen kylässä sota on päättynyt, mutta se ei ole mennyttä. Lien, Dung ja Carver kaikki elävät sitä. Heidän elämänsä on vedensolinaa, lehtevää vihreyttä, aseiden pistimiä ja silpoutuvia ruumiita:
Se on kuva, jota en saa pois mielestäni. En unohda sitä koskaan. Näen sen yhtä elävänä kuin olisin uudelleen tuossa hetkessä. En jaksaisi palata menneeseen, mutta minun on pakko, päivä päivän jälkeen uudestaan. Kuvat vain tulevat ja polttavat minua sisältä käsin.
Liukkosen kirja on voimakas. Sen voima on toisaalta sen kauneudessa ja seesteissä tunnelmassa, joka kirjasta välittyy. Seesteisyyden takana - tai pikemminkin rinnalla, sen kaikissa kerroksissa - on raakuutta ja julmuutta, joka kuvastaa sodan aikaansaamaa kärsimystä rajusti, voimakkaita kuvia ja lukijan mieleen vyöryttäen. Tämä raakuuden ja kauneuden yhdistelmä mykistää ja ravistelee. Se myös ketjuuntuu: voiko (mielen)rauhaa kokea, jos ei ole kokenut päinvastaista, mieltä järkyttävää? Sota on tappamista ja kidutuksia - sodan aikana. Sodan jälkeenkään tapahtunut ei jätä rauhaan, eivät vuosikymmentenkään päässä, ei uusien sukupolvienkaan aikana. Pakolaisleirissä ihmiset itkevät samaa itkua. Sodan jälkeen amerikkalaiset sotilaat voivat vaipua huumeiden ja alkoholin vietäväksi - tai rauhoittavien lääkkeiden, huolellisesti rakennetun lääkevalimoiman varaan: satoja ja tuhansia milligrammoja.
Vihreän lohikäärmeen kylä rakentuu lyhyistä luvuista, joissa Lien, Dung ja Carver vuorottelevat kertojina. Heidän kokemuksensa rakentavat kokonaiskuvaa Vietnamista ja sodasta, mutta kuitenkin yksilön näkökulmasta, sillä vaikka historia on yhteinen, jokaisen kokemus on henkilökohtainen. Liukkonen rakentaa tiiviin, mutta monipolvisen kertomuksen ja mahduttaa lyhyisiin lukuihin paljon merkityksiä ja ajallisia kerroksia. Tapahtumat alkavat Vietnamista, jonne kaikki myös alati palaa. Kirja rakentaa polun tai sillan mantereelta ja ajalta toiselle. Kieli on huolellista, tunnelmat välittyvät niin, että uskon kirjan porautuvan mieleeni pitkäksi aikaa.
Vihreän lohikäärmeen kylän ihmiset eivät ole onnellisia eivätkä sellaisiksi tule. Elämä ei aina ole edes siedettävää, mutta se on (ehkä) hyväksyttävää. Ihmiselo on haurasta ja menneen riivaamaa, mutta samalla väkevää ja kauneutta täynnä. Jotenkin. Sittenkin.
No nyt sait minut kyllä kiinnostumaan kovasti (kun en silloin messuilla ehtinyt ajoissa kuulemaan kirjailijaa itseään). Tämähän täytyy (!) lukea!
VastaaPoista(Minä puolestani kirjoitan nyt juttua kirjasta, joka sinun täytyy (!) lukea! Julkaisen sen aamulla.)
Sara, uskoisin sinun pitävän tästä. Messuilla juuri kirjailijan kuuleminen innosti minua lukemaan tämän ja olen tyytyväinen.
Poista(Ja se toinen kirja, ehdottomasti!)
Kiitos tästä esittelystä. Tapasin kirjailijan itsensä messuilla kirjallisessa aamiaistilaisuudessa ja havaitsin tutustumisen arvoiseksi ihmiseksi. Kirja on takuulla hieno kokemus. Minulla on se kirjoituspöydällä tässä vieressäni, vielä avaamattomana :)
VastaaPoistaRita, eipä kestä. :) Me olimme samassa tilaisuudessa ja siellä viimeistään kiinnostuin kirjasta, josta pidinkin melkoisesti.
PoistaTämä kirja ja tekstisi siitä herättivät mielenkiinnon. Jo tuo kansikuva on erittäin kaunis!
VastaaPoistaKaisa, olen ihan samaa mieltä kannesta. Mielenkiinnon herättäminen on myös aina hyvästä. :)
PoistaSain tämän tänään loppuun, hieno kirja! Vietnamista on sanottu jo paljon, mutta Liukkonen tuo tarinaan uuden näkökulman nostamalla buddhalaisuuden niin tärkeäksi teemaksi. Surullinen, kaunis ja rauhallisuudessaan hyvin zeniläinen kirja. Liukkosta on luettava enemmänkin!
VastaaPoistaReeta, ihanaa että sinäkin luit tämän näin pian. Kirjassa tosiaan on jonkinlaista zeniläisyyttä tai tasapainottavuutta. Ja kirja myös eroaa valtaosasta tämä vuonna lukemistani kirjoista.
PoistaTäytyypä lukea. Olen Luumukylä nimisessä buddhalaisessa luostarissa Etelä-Ranskassa tavannut useita vietnamilaisia munkkeja ja nunnia, osa sodankin lapsena kokeneina. Aina tällaisissa kirjoissa pelottaa se miten suomalainen kirjailija pääsee niin sisälle aiheeseen että se tuntuu aidolta. Olisipa ollut mielenkiintoista kuulla se kirjailijan haastattelu. Olettaisin että siinä tämäkin tuli esille.
VastaaPoistaps. milloinkas ehdit 1Q84 trilogian loppuosan lukea, olisi niin mielenkiintoista kuulla mielipiteesi. Itse hotkaisin sen tuossa viikko sitten
Maailman rauha, onpa kiinnostavaa! Kiitos siis kommentistasi. Tämän kirjan perusteella luulen ja väitän, että Liukkonen hallitsee aiheensa todella hyvin. Ja kirjassa on muuten myös kaikuja buddhalaisuudesta.
PoistaJa niin, säästelen 1Q84:ää. Luulen, että luen sen vasta jouluna. :)
Tämä vaikuttaa minun kirjaltani.
VastaaPoistaSota on päättynyt, mutta se ei ole mennyttä - näinhän se on mennyt Suomessakin. Sota vaikuttaa monen sukupolven päähän.
Mielenkiintoinen ajatus tuokin, voiko (mielen)rauhaa kokea, jos ei ole kokenut päinvastaista. Asia on varmaan paljolti näin: onni on sen tajuamista, että onnettomuutta ei ole.
Marjatta, juuri tuota mietinkin kirjaa lukiessani: vaikka Vietnamin sota on kaukainen, on sotatraumoissa varmasti paljon yhteistä riippumatta siitä, missä sota on käyty.
PoistaMitä tuohon mielenrauhaan tulee, niin tässä kirjassa on muutama erilainen näkökulma. Onnettomuuden olemuksen ja olemattomuuden lisäksi on myös se taso, että onnellisuutta ei ole missään, mutta senkin kanssa voi elää. Aika hurjaa, mutta (ehkä joskus) totta.
Minä kiinnostuin nyt tästä kirjasta kovasti. Suru, kauneus, kaiheus, sota, Vietnam...niin paljon elementtejä, jotka vetoavat. Kiitos esittelystä, olisi varmaan livahtanut tämä kirja muuten ohi minulta. Kuten niin moni muukin lukemisen ansaitseva kirja.
VastaaPoistaKirjailijatar, minä uskon että sinä pitäisit tästä suuresti. Kirjassa on paikon hirvittäviä kohtauksia, mutta Liukkosen tavassa kertoa on niin paljon hienoa. Melankoliaa, rankkuutta ja kauneutta samassa.
Poista