Gunnar Widegren: Pörri - se olen minä

Gunnar Widegren: Pörri - se olen minä
Kustantantaja: WSOY 1938 tai 1939; vuoden 1960 painos, Riksin sarja 33
Alkuteos: Raggen - det är jag 1934
Suomennos: Laila Järvinen
Kansi?
Sivuja: 236
Mistä: Mummolan vintiltä
Ruotsalainen viihderomaani

Pörri. - Kukako? - Minä! Pörrin nimestä saan kiittää kaameaa tukkaani. Se ei ole musta, ei ruskea eikä punainen. Siinä on kaikkia näitä värejä ja vähän vielä muitakin. Sileäksi sitä ei saa millään ja kiharaikseksikaan sitä ei voi kehua. Se on vain yhtä pörröä, ja pääni muistuttaa totta totisesti pientä karkeakarvaista terrieriä.

Pörri, pörrötukkainen Maria, on sievä ruotsalaisneito, jonka oikeaa nimeä ei muista kukaan. Konttorityttönä työskentelevä Pörri asuu yhdessä vanhempiensa ja kahdeksan siskonsa kanssa, mutta viettää aikaa ystäviensä Purjon, Penun - joka ei ole mikään kaunotar - sekä Josephine Bakerin kanssa. Josephine Baker ei tietenkään ole tumma, vaan pohjoismaisen vaalea. Heidän pomonsa on monokkelia kantava tukkukauppias. Pörri ystävineen haaveilee siitä oikeasta, mutta liian usein korteista ei vedetä "ainoatakaan miestä". Arpajaisvoittokin olisi ihan kiva.

Mummolan vintti* se on sitten ihmeellinen paikka. Sieltä löytyy rikkinäisiä hiihtomonoja ja heikkoteräisiä luistimia, 1970- ja 80-lukujen Seuroja ja Me Naisia, vanhoja koulukirjoja, Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston kuvat, pölyisiä vanhoja vaatteita ja tietenkin isot kasat kirjoja. Niistä yksi on Gunnar Widegrenin 1930-luvulla kirjoittama viihdekirja Pörri - se olen minä. Luin kirjan Riksin sarjassa vuonna 1960 julkaistuna painoksena. Kirja on äitini vanha ja hän oli 15-vuotiaana maksanut kirjasta kaikkiaan 150 silloista markkaa.

Eikö hän voi ymmärtää, ettei mies koskaan saa ottaa naista sananmukaisesti, jollei aio tehdä itsesään sekä häntä onnettomaksi. Hän oli lukemattomia kertoja saarnannut sitä tyhmissä pakinoissaan - ja sitten hän itse käyttäytyy niin hölmösti! Tosin omasta puolestani olin parkunut ja pälpättänyt silmittömästä ruoanlaittokauhustani ja taitamattomuudestani talousaskareissa, ja ettei neulasta ja minusta koskaan voi tulla ystävyksiä, ja että se mies, joka minut ottaa, saa myöskin valmistautua ottamaan sekä sisäkön että keittäjättären, jos talossa pitää olla jonkinlaista järjestystä.

Olen useammin kuin kerran todennut, etten viihdy viihdekirjallisuuden maailmassa. Luen viihteen mieluummin naistenlehdistä, kirjoista haen jotain muuta. No, nyt luin silkkaa höpönlöpöä, mutta raikkaassa ja hauskassa muodossa.

Pörrin, hänen perheensä ja ystäviensä maailma on samalla kertaa viehättävän vanhanaikainen, moderniin kurkottava ja hillitön. Vanhanaikaista on tietenkin perheen malli: tupakkaa kaikkialle sirotteleva isä, Lehtori, on perheen patriarkka ja hänen vaimonsa ja kaikki yhdeksän tytärtään kunnioittavat häntä. Kaikki tytöt haluavat tietenkin myös naimisiin, tai ainakin heidän pitäisi sitä tahtoa. Kuitenkin isä on etäinen ja naurettavakin: perheen tytöt ovat nokkelia, itsenäisiä ja kipakasti sanailevia. Pörri itse on jo selvästi uuden ajan airut: hän käy töissä konttorissa, polttelee tupakkaa eikä epäröi nauttia likööriä tai samppanjaa aina kun tilaisuus tulee. Ystävillä on keskeinen rooli hieman samaan tapaan kuin vanhoissa tyttökirjoissa - tai nykyisissä chick liteissä, joissa niissäkin ystäväpiiri on päähenkilölle tuikitärkeä. Jotain nykylukijalle tuttua on myös siinä, että Pörri ystävineen pohtii seurustelusuhteita ja "Salaperäinen ihailija, joka sotkee kaiken" mainitaan jo kirjan alkulehdillä, jossa kirjan henkilöt esitetään.

Widegrenin romaanin juoni on sekava sarja erilaisia sattumuksia. Seurustelusuhteiden ja juhlien kuvailu vie valtaosan eikä varsinaisesta kertomuksesta tai keskeistarinasta voi puhua. Tämä ei kuitenkaan haittaa, kepeä hupaisuus ottaa ylivallan ja reipasotteista kirjaa lukee ainakin ajankuvaa hämmästellen. Nykylukijalle kirja kieliikin totta kai ihan toisenlaisesta ajasta: 1930-luvun Ruotsi näyttäytyy varsin vauraana, mutta koko perheen on kannettava roposensa yhteisen hyvän eteen. Nuori nainen ei muuta yksiöön, vaan jakaa huoneen siskojensa kanssa. Laila Järvisen suomennos on metkaa luettavaa biolippuineen kaikkineen, joskin laulussa vitsinä esitetyt neeker'pusut hieman hätkähdyttivätkin.

Kokonaisuutena Pörri on ehtaa esi-chick litiä - suoraan 1930-luvun Ruotsista. Kuten nykyiset chick lit -kirjat, on Widegrenin romaani on varsin tyhjänpäiväinen ja kepeä. Mutta Pörri - se olen minässä on sellaista suloa ja vanhanaikaista eleganssia, että pian koittavan syysloman aikana pitänee kiivetä taas sinne mummolan vintille*.

--
* mummolan vintti on kuvitteellinen paikka, josta löytyy kaikkea kivaa. Tosin omassa lapsuudenkodissani on vintti - minun mummolanihan se ei ole, vaan se oma kotikotini, mutta lasten mummolan vintti kuitenkin.