Amerikkalaisen Audrey Niffeneggerin toinen romaani Hänen varjonsa tarina kertoo kiehtovan ja yliluonnollisen tarinan kaksosuudesta, pakko-oireista, amerikkalaisuudesta ja englantilaisuudesta, kummituksista, Lontoosta sekä Highgaten hautausmaan ympäristöstä.
Kirjan alkuasetelmassa kaksikymppiset kaksoset Julia ja Valentina asuvat Illinoisissa vanhempiensa Edien ja Jackin kanssa. He ovat hätkähdyttävällä tavalla toistensa peilikuvat; Kaksosista terveydeltään heikomman Valentinan keho on kuin heijastuma Juliasta, yhtä lailla sisäelimet, hymykuopat kuin luometkin ovat väärällä puolella kehoa. Kun Julia on oikeakätinen, kirjoittaa Valentina vasemmalla. Kaksoset elävät hyvin tiiviisti yhdessä, nukkuvatkin samassa sängyssä.
Yllättäen kaksoset saavat Lontoosta tiedon äitinsä Edien kaksossiskon Elspethin kuolemasta. Tieto tädistä tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, koska Edie on salannut sisarensa olemassaolon katkaistuaan välit tämän kanssa 1980-luvulla. Julia ja Valentina saavat perinnöksi tätinsä asunnon Lontoosta, mutta ehtona on, että nuorten naisten on asuttava asunnossa vähintään vuosi ja etteivät Edie ja Jack saa astua jalallakaan asuntoon.
Täytettyään kaksikymmentäyksi vuotta (täysi-ikäisyyden raja Illinoisissa) Julia ja Valentina muuttavat Englantiin. He ottavat kaupunkia haltuunsa turistimaisin ottein opaskirjoja lukien ja tutustuvat pikkuhiljaa myös naapureihinsa. Naapureista Robert on väitöskirjaa tekevä Elspeth-tädin entinen rakastettu ja Highgaten hautausmaan vapaaehtoinen opas. Martin taas on vaimonsa Marijken Hollantiin menettänyt pakko-oireista kärsivä älykkö, joka ei ole vuosiin poistunut asunnostaan. Kaikkein dramaattisin "naapuri" tai kanssa-asuja on kuitenkin asuntonsa seinien vangiksi jäänyt Elspeth-täti, joka kummituksena kommunikoi niin kaksosten kuin Robertinkin kanssa.
Niffenegger rakentelee romaaninsa jännitteitä melko kauan, mikä miellyttää minua. Kaikki tapahtuu vähitellen, muttei missään vaiheessa tylsästi. Mennyt vaikuttaa nykyisyyteen ja kaksosten väliset yhtäläisyydet ja erot korostuvat entisestään. Vaikka teoksen yliluonnollinen sävy on tiedossa alusta saakka, ei kuolleiden kanssa seurustelu tunnu luonnottomalta eikä edes pelottavalta, vaan se on erottamaton osa tarinaa. Suosikkikaupunkini Lontoo saa suuren roolin kirjassa museoineen, metroasemineen ja kauppoineen, mikä on omiaan lisäämään kaipuutani Englantiin.
Siinä missä Niffeneggerin edellinen romaani Aikamatkustajan vaimo oli hienosti rakennettu Rainer Maria Rilke-viitteitä vilisevä epätavallinen ja sydämeenkäypä rakkaustarina, on Hänen varjonsa tarina kerronnaltaan aavistuksen tavanomaisempi. Se on silti kiehtovasti kerrottu tarina menneisyyden painolastista sekä niistä hetkistä, joiden jälkeen kaikki on ulkoisesti kuten ennenkin, mutta sisäisesti kaikki on muuttunut. Hänen varjonsa tarina on romaani, joka viehättää ja jonka maailmassa viipyy mielellään.
P.S. Pienenä jälkikirjoituksena ja kannanoton tapaisena:Kuinka moni teistä huomasi viime viikon tiistain (vai oliko se keskiviikon?) Helsingin Sanomissa olleen artikkelin kirjablogeista? En tiedä teistä muista, mutta itse ainakin pidän siitä, että blogit - sisälsivät ne sitten kirjoja, lastenkasvatusta, puutarha-asioita tai muotia - ovat nimenomaan blogeja, nettipäiväkirjoja. Ne saavat mielestäni olla henkilökohtaisia, vaikkakin sitten jutustelua. Henkilökohtaisuus antaa myös mahdollisuuden jatkokeskusteluun. Helsingin Sanomien artikkelissa toimittaja toivoi kriittisen silmän kohdistuvan kirjallisuusblogeihin. Kritiikki on aina hyvästä. Silti ainakin minulle jäi tekstistä sellainen mielikuva, että toimittajan mukaan kirjallisuusblogit yrittävät sisältää ammattimaisia arvioita, jopa kilpailevia tekstejä, toimitettujen lehtien kirjallisuuskritiikeille. Uskoisin, että blogien lukijat kyllä tietävät, etteivät harrastajat tai intohimoiset lukijat kirjoita aina ammattimaisen analyyttisesti. Se lie tarkoituskaan. Blogimaailmassa vaihtelevatasoisuus ja henkilökohtaisuus
ovat pikemminkin hyve.
ovat pikemminkin hyve.
Kävin vajaat kaksi viikkoa sitten Akateemisessa kirjakaupassa kuuntelemassa Audrey Niffeneggeriä, joka kertoi romaanistaan. Kirjan syntyhistoriasta oli kiinnostava kuulla ja kirjailija antoi itsestään hyvin sympaattisen kuvan. Niffenegger on paitsi kirjailija, myös kuvataiteilija. Hänen kotisivunsa löytyvät täältä.
Sain tämän itse toissa iltana loppuun ja olenkin jo kovasti odotellut sinun arviotasi tästä. Luin muutamasta arvostelusta pientä kritiikkiä siitä, että "piti lukea 300 sivua ennen kuin alkoi todella tapahtua". Mutta kuten sinäkin, minä nautin todella paljon Niffeneggerin tyylistä rakentaa tarinaa. Ja eikä mielestäni se ns loppuratkaisu usein ole edes se olennaisin, vaan se sitä edeltävä matka;)
VastaaPoistaTämä(kin) olisi kyllä kiva nähdä joskus elokuvana, kuten edeltäjänsäkin.
Olen vasta "kirjojen kansassa"..
VastaaPoistaSinä olet innostanut minut lukemaan!!Kiitos Leena..
Olen lukenut vähässä ajassa jo kolme kirjaa ja kolme on kesken. Aiemmin luin ton verran puolessa vuodessa tai vuodessa..=)
Ehkä tämä on sellainen innostuksen pyyhkäisy..
odotan sitä "Elävältä haudatut" analyysiäsi..
Kerkisin just ja just lukea sen, ennenkuin laitoin äidille..En tiedä tykkääköhän siitä..
No ei väliä, sydämellä annettu..
olen samaa mieltä kaikista blogeista..
jokaisen oma tuksu, kosketus, sielu niitä muokatkoon..
Onhan meillä sananvapaus ja jokainen saa mielestäni kertoa mielipiteensä kirjoista.
VastaaPoistaminä luin Hs:n jutun ja meinasin itsekin blogata siitä, mutta en saanut aikaiseksi. Minusta kirjablogien pointti myöskin on juuri siinä että ne ovat henkilökohtaisia: harvalla meistä on mitään ammattilaistaitoja tehdä kirja-analyysiä ja arviota ja vaikka olisikin, niin sen voi silti jättää ammattilaisille. Kirjablogien pointti on minusta juuri siinä että puhutaan lukukokemuksesta, siitä mikä minua kyseisessä kirjassa puhutteli ja kuinka sen koin. Ja kirjallisuustieteitä opiskelleena osaat varmaan paremmin snaoa, mutta epäilen silti että kirjojen kanssa on myös vaikeaa erottaa henkilökohtaista ja ammattimaista. epäilen suuresti, että kriitikot ovat tiettyihin kirjoihin kallellaan johtuen heidän omasta historiastaan? siis vaikka se ei mitenkään tulisi kritiikissä esille. Blogit pysykööt henkilökohtaisina - ja juurikin vaihtelevina sisällöiltään. Lähtökohtaisesti jo siksi, että meidän täytyy palkkammekin ansaita muusta kuin kirjojen lukemisesta.
VastaaPoistaNiffeneggerin kirjaan tartun sitten kun saan sen käsiini. Aihe on kiinnostava, vaikkakin arviot ovat vähän vaihdelleet. Aikamatkustajan vaimo ei kuulu minun ehdottomiin suosikkeihin, mutta tosi hyvä se kyllä oli. Ostinkin sen tässä juuri jollekin synttärilahjaksi.
Siis totuus on,että nyt kun tulee sekä Hesari että Keskisuomalainen ehdin lukea molemat lehdet tosi huonosti. Lisäksi tulee kirjallisuusalan lehtiä sekä viikon kevennys Anna sekä Suomen Kuvalehti, jossa on usein myös krijoista.
VastaaPoistaEn siis nähnyt kyseistä kirjoitusta. Vähän harmittaa. Olen tätä itse asiassa odottanut. Monet kirjabloggaajat kuitenkin ovat ehkä olleet alalla tms. ja nyt he voivat kirjoittaa tunteella ja todella, joka ei ollut esim. mahdollista sanomalehtityössä.Kun tein arvostelun suurenmoisesta Satu Koskimiehen Hurmion tyttäristä, oli juuri sitä ennen ollut Hesarissa hyvin ikävää krtiikkiä ko.kirjasta. Ja lukijat älähtivät ja käskivät kriitikkoa ottamaan oppia minun blogini arvostelusta! Jokainen tajuaa,e ttä arvonsa tunteva kriitikko ei tätä siedä! Monet kriitikot tuntuvat olevan sitä mieltä, että mitä enempi haukkuu, sen parempi kriitikko hän on. Tyhjät pullot kolisevat eniten! Toista mollaamalla ei löydy sateenkaaren toista päätä eikä edes lukijoiden suosiota. Pitää uskaltaa vain hypätä kirjan matkaan ja sitten kertoa miltä tuntuu. Itse yritän välttää lukemasta muiden kritiikkejä kirjoista, joista itse teen arvostelun. Joskus luen ne myöhemmin. Paras arvostelu, jota minä kutsun elämyksestä kertomiseksi, syntyy sydämestä, ei sivistyssanakirjasta hienoja sanoja esiin kaivamalla ja negatiivisuudella ratsastamalla.
Jännä kirja, vaikka en ehkä itse valistsisi tuota kirjahyllystä, siksi on niin jännää kun saa ihan uusia vihjeitä.
VastaaPoistaAmmattilaiset koulussa käyneet kirjallisuus-kritiikot "pelkäävät" naitä kirjallisuus-blogeja, koska ne tekevät heidät "työttömiksi". Ruattissa on jo tämä homma tajuttu, kriitikot laskeet blogit mukaan näihin hommii, ja monet kirjailijat tekevät omia blogeja. Jos ei suostu pysymään ajassa mukana, saa istua yksin Helsingin Sanomien kikikautisena toimittajana.
P.S.
VastaaPoistaYliopistolla juuri viime viikolla keskusteltiin tälläisistä blogi-kirjailijoista. Blogaajat ovat vahvoja.
Lumiomena, linkitin sinut ja vein myös mielipiteesi ja minun vastaukseni omaan blogiini. Ole ystävällinen ja skannaa minulle se juttu tai anna ainakin nimi, kuka sen on kirjoittanut. Meillä on lämmitetty ahkerasti leivaria, joten en sitä lehteä enää löydä.
VastaaPoistaLeena, kirjoittaja on Sirpa Pääkkönen, HS:n kulttuuritoimittaja.
VastaaPoistaJuttu on tiistain lehdessä, piti ihan käydä verkkolehdestä se sieltä lukemassa, kun alkoi kiinnostaa.
Jotenkin jäi vähän kurja fiilis siitä tavallaan. Aivan kuin netissä ei saisi kirjoittaa arvosteluja mistään, ellei ole ns. alan ammattilainen. Blogimaailmahan on juuri hyvin kokemusperäinen, kirjoitetaanpa sitten luetusta kirjasta tai leivotusta kakusta. Jotenkin tuli kirjoittajasta sellainen kuva, että hän pitää vähän höpöjuttuna muiden kuin kriitikoiden kirjoittamia kirja-arvosteluja.
Uskaltaisinko jopa käyttää sanaa "pikkusieluisuus" jutun suhteen. Kirja on niin suuri, henkilökohtainen kokemus useimmalle meille kirjan ystävälle, että kirjan juonen tai kielen ammattimaista analyysiä enemmän kaipaamme juuri sitä henkilökohtaista arvioita, elämystä.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Verkossa+kritiikill%C3%A4+on+kahdet+kasvot/1135256565693
VastaaPoistaIlsekin kommentoi viime viikolla blogissaan tuota Pääkkösen artikkelia, jota minä en ymmärtänyt laisinkaan. Minä ainakin luen innokkaasti kirjallisuusblogeja ja kirjoitan lukukokemuksistani itsekin, vaikka Hesarissa kerrottaisiin mitä tahansa. Aika huvittava juttu! Vähänhän tuosta jutusta tuli paha mieli, mutta aivan turhaan. Ei asioita tarvitse sekoittaa keskenään. Toiset luottavat arvovaltaisen kriitikon kynään, joku toinen löytää lukemista suosikkiblogistinsa vinkkauksesta. Tärkeintä kai on, että kansa lukee ja nauttii lukemisesta!
VastaaPoistaOikein ihania ja ikimuistoisia lukukokemuksia MEILLE KAIKILLE!
Kiitos vihjeestä ja esittelystä,on sitten mitä etsiä kun tulen Suomeen....
VastaaPoistaPalaan tähän aiheeseen minäkin, vaikka tuohtumukseni pistävin terä on jo tylsynyt. Hitusen sellainen tunne tuli, että kirjoittaja tosiaan yhdistää kaksi ihan eri ilmiötä samaksi: että ammattitaitoinen kirjallisuuskritiikki ja blogimaailma olisivat samalla viivalla. Minä ainakin luen niitä ihan eri tarpeisiin, vaikka samaakin tietysti on: minulla on suosikkikriitikoita, joiden sanaan luotan, ja samoin saattaa olla käymässä blogienkin kanssa.
VastaaPoistaOlisi mukava tietää enemmänkin tuosta Ruotsin tilanteesta, josta Hannelen paratiisi vihjasi...! Länsipuolella ollaan aina etuajassa.
En ole itse lukenut tuota ko. artikkelia, mutta ihan hlökohtaisena mielipiteenä sanon että nimenomaan nautin "blogistaniasta" sen monipuolisuuden vuoksi. En jaksaisi lukea pelkästään ammattinsa vuoksi kirjoittavan kriitikon blogia, vaan nimenomaan nautin sinunkin blogistasi syystä,että tämä on sinulle rakas harrastus- ja se näkyy.Kuvat ja tekstit ovat ihanaa luettavaa ja aiheet lähellä itseäni; koti,perhe,arki; unohtamatta noita upeita puutarhapostauksia;-).
VastaaPoistaPs. ja Aikamatkaaja vasta alussa, mutta temmannut jo täysin mukaansa- mites elokuvaversio, kannattaako katsoa?
Iloista loppuiltaa ja mukavaa viikkoa teille!
Luin vain tuon netistä löytyvän tiivistelmän, joten osallistun vain sen perusteella keskusteluun... tuon perusteella minulle jäi hämäräksi, minkä kriittisen silmän pitäisi blogeihin kohdistua. Blogimaailmassahan kriittisyys ja vuorovaikutus on juuri parhaimmillaan! Jos kirjoitat ihan potaskaa, ei kukaan lue blogia. Näin ei välttämättä ole kirjallisuuskriitikoilla, jotka voivat katsella bloggaajia nenänvarttaan pitkin norsunluutorninsa suojista.
VastaaPoistaMistä lähtien henkilökohtaista kokemusta ei ole saanut liittää taide-elämykseen? Mielestäni kirjallisuusblogit ovat parasta mitä kirjallisuuskeskustelulle on tapahtunut pitkiin aikoihin. Sama pätee myös muihin taiteisiin ja harrastuksiin.
Mielestäni meidän kirjabloggaajien on turha hermostua tällaisista kannanotoista, nehän vain osoittavat, että kirjablogit elävät ja voivat kadehdittavan hyvin. Hyvä kirjabloggaajat!
Ihanaa, että tämä on herättänyt keskustelua niin täällä kuin Leenan blogissa. Itse pidän ammattikriitikoiden arvioita tärkeänä, ehkä pikemmin kummastelen tuota viime viikon lehdessä ollutta juttua. Vastaan jokaiselle teille henkilökohtaisesti paremmilla voimilla (nyt koko perhettä vaivaa flunssa) vaikka huomenna, muttäa tässä pikaisia pohdintoja/lisäkommentteja:
VastaaPoistaOlen miettinyt, että ammattimaiset kirjakritiikit keskittyvät juuri kirjamarkkinasyistä vain uutuuskirjoihin tai uusintapainoksiin, mikä on täysin ymmärrettävää. Blogeissa voi sen sijaan tehdä iloisia löytöjä sellaisista kirjoista, joita saa vain antikvariaateista tai kirjastoista. Täten blogimaailmassa voi olla iloinen löytöretkeilijä!
Hyvää kritiikeissä on se, että arviot ovat varsin monipuolisia. Blogeissa, ainakin omassani, esiin tuodaan pääasiassa kirjoittajaa miellyttäviä kirjoja - kukapa nyt huvikseen haluaisi lukea genreä, joka ei iske omaan makuun.
Myös kustannusala vaikuttaa ammattiarvioihin, luulen; Suurten lehtien, kuten Hesarin tai Parnasson kriitikot, ovat toivottavasti (ja varmasti!) opiskelleet alaa. Arviot ovat yleensä asiantuntevia ja niistä huomaa, että ovat tektinsä lukeneet (mm. Suvi Aholan teksteistä pidän lähes poikkeuksetta). Kaikki kriitikot eivät kuitenkaan ole välttämättä opiskelleet kirjallisuustiedettä, eihän merkittävä osa toimittajistakaan ole opiskellut journalistiikkaa! Eikä se, että on opiskellut kirjallisuutta, tee ihmistä hyväksi kirjoittajaksi - ei aina edes kovin analyyttiseksi (voin pitää tässä itseäni hyvänä esimerkkinä tai sitten pikkulapsiperheen arki tyhmentää, sitä henkilökohtaisuutta esiin nostaen ;-) ).
Kirjallisuusblogeilla ja ammattiarvioilla on eri funktiot, ja juuri tämä asia unohtui mielestäni viime keskiviikon jutun kirjoittajalta.
Susa, kiitos sain jutun linkin ja itseasiassa sen tekstin jo lumiomenalta. Meillä tiistian lehti on jo toiminut leivarin sytyttäjänä.
VastaaPoistaSusa, pikkusieluisuus on osuva sana tähän.
Hiiriemo, huvittavaa sopii myöskin!
Ilse, Hannele on nyt varmaankin oikeassa ja ihmeitä tullaan näkemään, sillä olen lukenut, mikä vaikuttaja blogimaailma on jo nyt.
Amma, hyvä kysymys,että 'mistä lähtien henkilökohtaista kokemusta ei ole sallittu taide-elämyksenä'. Ja saahan sen julkistaa.
Siis todenperä on se, että Suomi on kilpailun suhteen ihan vapaa maa. Täällä saa myös esittää kuka tahansa mielipiteitään niin musiikista, muodista, kirjoísta kuin myös blogeista ja lehdistä. Jos joku kokee tämän kilpakirjoittamisena, niin siitä vaan, minä olen valmis! Ja ennen helvetti jäätyy kuin minä lopetan kirjoittamista!
Kaiken lisäksi olen vielä niin taantunut hipiksi jälleen, että pidän tätä lukemisen autuuden levittämistä elämänkutsumuksena, jota teen saadakseni yhä useammat tajuamaan, miten kiinnostava asia on kirja.
Lumiomena, kiitos,että huomasit ottaa esille erikoisen lehtikommentin ja samalla kiinnostavan aiheen♥
Hööh! Jos minä pyrkisin kirjoittamaan ammattimaista kirjallisuuskritiikkiä, niin en kirjoittaisi sitä blogissa enkä ainakaan ilmaiseksi. Mielestäni blogitekstiä ja kritiikkiä ei pidä sekoittaa toisiinsa ja tarkoitushan on nimenomaan kirjoittaa henkilökohtaisesti; en minä ainakaan jaksa lukea sellaisia kirjallisuusblogeja, joissa kirjoittaja ei kerro omasta lukukokemuksestaan mitään.
VastaaPoistaKylläpä nuo toimittajat osaavat välillä olla hönttejä.
Ja itse asiaan: Nieffeneggerin uutuus on lukulistalla minullakin, kuolasin tänään kirjakaupassa, mutta en vielä raaskinut ostaa...
Ahmu, osuit suoraan suoneen! Olen kauppiaan tytär ja myyn mitä vain;-) Veressäni kiehuu markkinoinnin tuli! Siis minäkään en lue kirjallisuuskritiikkiä blogista elei siinä ole jotain kivaa, henkilökohtiasta kirjoittajan omasta lukukokemuksesta. Minulla on aina joku kohta, jossa tuon esille oman tuntoni, milloin hyvinkin vahvana, milloin kevyemmin, joskus lähden vaeltamaan vertailuje poluille etc. Näin tein esim. Anna ja muut ystävämme kohdalla ja erittäin vahvasti Satu Koskimiehen Hurmion tyttärissä.
VastaaPoistaKirjalijat muuten ovat poikkeuksetta suhtautuneet innostuneesti kirjallisuusblogeihin ja olen saanut heiltä kannustusta, joka saa jatkamaan. Kirjailijat ovat siis ajassa, perinteiset kirjallisuuskriitikot eivät niinkään.
Minun on pakko jättää nyt tämä keskustelu, sillä olen kahden koiran, puutarhan, ison talon ja kymmenen kirjan loukussa. Mies lensi vielä aamuvarahin Puolaan, joten vedän tätä kaikkea yksin...illatkin.
Ihan mahtavaa, että tämä kritiikki-aihe herätti mielenkiintoa - yleensä ei-kirjalliset aiheet tuntuvat saavan enemmän vastakaikua, mikä on ymmärrettävää; Jos ei lukenut käsiteltävää kirjaa, niin mitäpä siihen kommentoimaankaan ;) Olen flunssan kourissa, joten ehdin/jaksan vasta nyt palata kommentoimaan teille jokaiselle.
VastaaPoistaSusa: Minäkin luin jostain (Kirjavinkeistä kaiketi), että Niffenegger pohjustaa liikaa kirjansa henkilöitä varsinaisen tarinan kustannuksella. Minäkin pidin tästä pohjustuksesta, tunnelma on tärkeä ja ainakin minä haluan kiintyä kirjan henkilöihin.
Hanne: Kommenttisi taisi olla enemmänkin Leenalle? Mutta ei se mitään, kirjoistahan me molemmat kirjoittelemme. Lukuiloa sinulle ♥
Allu: Nimenomaan!
Anni m: Tuo henkilökohtaisuus tekee blogeista uniikkeja. Jos jokainen yrittäisi kirjoittaa ammattikriitikoiden tavoin, voisivat blogit mössöytyä. Nyt jokainen blogi on itsensä näköinen ja henkilökohtaisuus takaa myös tietyn yllätysmomentin :)
Leena: Kiitos sinulle, että veit tätä(kin) aihetta eteenpäin. Kirjan matkaan hyppääminen on rohkeaa. Mielestäni se on osin sitä, mitä ainakin minun opiskeluaikanani paettiin kirjallisuuden luennoilla. Kaikki pilkottiin ja analysoitiin yli, lukunautinnot katosivat. Blogimaailmassa lukijoilla on (toivottavasti) enemmän myös rohkeutta kommentoida kaikkea.
Hannele: Tuo Ruotsin ilmiö on kiinnostava! Siellä jotkut asiat huomataan ehkä paremmin kuin täällä. Voi tulevaisuuden yksinäisiä toimittajaparkoja! Tosin uusi toimittajasukupolvi on kasvamassa jossain toimittajakoulussaan ;)
Hiiriemo: Onneksi tosiaan voi niin lehtien kuin blogienkin kirja-arvioista valita itselleen sopivat jyvät akanoista. Hyvässä lykyssä ne tukevat toisiaan. Mielestäni Kirsi Pihan kirjapiiri/blogi Hesarin verkkoversiossa on tästä oivallinen esimerkki, se on innostava.
Yaelian: Ole hyvä, kelpo lukuromaani :)
Ilse: Sinun blogikirjoituksesi minut tätä sai pohtimaan hieman enemmän. Kiitos innostuksesta! Saanko muuten linkittää sinut, jos jotain vastaavaa tulee eteen?
Aamunkukka: Minäkin pidän blogimaailman monipuolisuudesta. En ehkä jaksaisi lukea blogia, joka olisi vain ja ainoastaan yhden asian blogi - tai poikkeuksiakin on, totta kai! En ole katsonut Aikamatkustajan vaimon elokuvaversiota, olen sitä kyllä kauppareissulla käsissäni pyöritellyt. Joko lainaan sen joskus tai odotan, että tulee alennusmyyntiin.
Amma: Toivon henkilökohtaisen kokemuksen nousevan pian uuteen arvoonsa myös kirja-arvioissa, vaikka ne olisivatkin sitten selvemmin mielipidekirjoituksia. Ainakin monella muulla saralla, kuten folkloristiikassa tai historiassa (kiitos mikrohistorian) on henkilökohtainen tai "pieni" ollut suosiossa jo jonkin aikaa, miksei sitten kirjoissa. Mm. tämä näkyy kivasti Suvi Aholan arvosteluissa, hän uskaltaa laittaa oman persoonansa likoon.
Ahmu: Ilmaisit ajatuksesi hyvin! Lehtien kirja-arvostelut ovat ihan eri foorumi kuin nämä meidän blogimme. Se oli ehkä unohtunut viikon takaisessa Hesarin jutussa, osuit ihan koko idean(i) ytimeen, kiitos!
Pitää vielä kommentoida tuohon kasvamassa olevaan uuteen sukupolveen, että itse teen parhaillaan avoimeen kirjallisuuden perusopintoja ja minusta nimenomaan tulkinnan subjektiivisuutta ja henkilökohtaisuutta korostetaan opinnoissa paljon. Humanistina tämä tuntuu luontevalta lähtökohdalta muutenkin.
VastaaPoistaEsimerkiksi tällä hetkellä olen verkkokurssilla, jossa meillä on ollut todella hyviä keskusteluja luetuista teksteistä. Mutta mieleeni tuli, että kun itse opiskelin yliopistossa, niin massaluennoilla lähinnä käytiin ja tuskinpa rahat ovat siitä humanistisissa aineissa lisineet. Ei massaluennoilla ole mahdollisuutta treenata omaa tulkintaa ja se varmaan näkyy sitten myös valmistuneiden kirjallisuustoimittajien tyylissä.
Mutta ainakin omien etäopintojen kautta on siis jäänyt sellainen fiilis, että henkilökohtaiseen ja persoonalliseen tulkintaan kannustetaan (myös uudemmissa tenttikirjoissa). Ehkäpä ajat ovat muuttumassa :)
Tämä on lukuvuorossa seuraavana. Yritin hypätä yli sekä kirjaa koskevat kommentit että kirjoituksesi vielä toistaiseksi :) Ettei tulisi liikaa ennakko-odotuksia..
VastaaPoistaMutta tuota Hesarin juttua piti kommentoimani, että asia on juuri kuten kirjoitit. Nettipäiväkirjoistahan blogeissa pääasiassa on kyse. Ja keskustelusta. Postaus toimii keskustelun avauksena ja sitä voidaan jatkaa toisissa blogeissa taas seuraavasta näkökulmasta. Olisi aika tylsää, jos meillä kaikilla pitäisi olla vain objektiivinen näkökulma kaikkeen luettuun. Mielestäni mikä tahansa mielipide, kunhan se on kunnolla argumentoitu, on täyttä asiaa. Eihän se sitä tarkoita, että kaikkien pitäisi silti olla samaa mieltä.. Tai että vain "asiantuntijoiden" mielipide olisi relevantti. Aika tylsiä olisivat kirjahyllyt siinä tapauksessa.