tiistai 1. toukokuuta 2018

Katoamisprosessi


Katoamisprosessi


Joskus siellä kuului ääniä: sahojen, vasaroiden, hiomapapereiden, ihmisten. Puhetta, ehkä kiroilua, aivan varmasti naurua, iloa, surua, arkea. Näkyi parkkiintuneita käsiä, heleitä kasvoja, hentoja viiksiä, pölyä, valoa, työhaalareita.


Nyt siellä kuuluu vain vaimeita ääniä ulkopuolelta, ohiajavan auton moottorin kehräämistä, askeleita, linnunlaulua. Näkyy sitä, mitä ulottuu katsomaan.




Joskus siellä kuuluu ehkä hiiren hienoja askeleita, puoliluvatta käyvien ihmisten keskustelua, kameran sulkimen naksahduksia, rakennuksen oman hengen huokauksia. Näkee sen, minkä rakennuskin.



Ennen siellä kuuluu kaikkea menneisyyden kaikuja ja sitä, mitä olisi voinut olla ja mitä ei koskaan tule. Mutta minne silloin näkee? 




Hylättyjen paikkojen lumoa on vaikea vastustaa, sillä niissä yhdistyy mennyt ja kuviteltu. Haluan säilöä niitä mieleeni – ennen niiden katoamista.


P.S. En kerro, mikä tämä paikka on. Ne, jotka rakennuksen paikkakunnalla asuvat, tunnistavat kyllä. Rakastan puoliurbaania retkeilyä, mutta halua usein pitää nämä mietteet ihan itselläni. Mihinkään en kuitenkaan murtautunut. ;) Tämä postaus voisi melkein mennä Blogivieraissa-sarjaani, muttei oikeasti, koska olen tehnyt tällaisia postauksia muulloinkin. Aiemmin olen kirjoittanut ainakin Kruunuvuoren huviloista ja Bad Gasteinin lumotummasta puolesta.

10 kommenttia:

  1. Hieno tarina ja hienot kuvat. Sen sijaan tarina on murheellinen, eli tyhjillään olevat talot hylätään, ikkunat särjetään, siellä majailee jotain porukoita, päihteitä kenties vedetään, ja taloja palaa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos! Ja totta: tyhjillään olevat talot surettavat. Tämä rakennus on vanha tehdaskiinteistö, joka puretaan. Minusta tähän olisi saanut vaikka mitä toimintaa, jos olisi ajoissa tartuttu toimeen.

      Poista
  2. Kauniisti kirjoitit ja kuvat tukevat tarinaa hienosti♥

    Hieno ja haikea postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo paikka on surullinen, olisipa rakennukseen saatu uutta elämää.

      Poista
  3. Kiitos, hieno. Kiehtovaa, todella, ja olen niin samaa mieltä, että lumoa on vaikea vastustaa... Ja tajuan surun siitä, ettei jatkokäyttöä ole. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  4. Voi Katja, ymmärrän niin. Miten kauniisti kirjoitat, mä kuulin ne sahat ja äänet, näin ne heleät kasvot, valon. Todella kaunis tehdasrakennus. Niin surullista, kun historiaa kuoritaan pois.

    VastaaPoista
  5. Kiitos hienosta postauksesta Katja. Niin kaiholla vappunakin katselin Joensuun vanhoja puurakennuksia, jotka vain ränsistyvät.

    VastaaPoista
  6. Hylätty vanha rakennus heräsi henkiin kuviesi ja tekstin myötä. Tuo puu portin kupeessa on niin koskettava, se jatkaa edelleen kasvamistaan ehkä ei enää kauan ja koputtelee oksillaan ikkunaruutuja. Olen nuoruudessani ollut töissä yhden kesän eräässä vaatetustehtaassa, joka takasi laadun niin Suomen kuin Venäjän markkinoilla. Vieläkin muistan koneiden surinan ja kiivaan urakkatyötahdin, prässilinjaston naiset hikoilemassa kesän kuumuudessa, kiireisten askelten kopinan työpäivän loppuessa.

    VastaaPoista
  7. Totta, vanhat ja hylätyt paikat kiehtovat, sillä niiden ympärille voi kuvitella niin monta tarinaa ja miettiä niiden historiaa. Minä olin lapsena todella kiinnostunut mökkimme lähellä olevasta vanhasta kansakoulusta, ja minua harmitti kovasti, koska en päässyt sinne sisälle tutkimaan. Ja samalla muistan olleeni surullinen, että rakennus vain rapistui vuodesta toiseen.

    VastaaPoista