Katoamisprosessi

Katoamisprosessi

Joskus siellä kuului ääniä: sahojen, vasaroiden, hiomapapereiden, ihmisten. Puhetta, ehkä kiroilua, aivan varmasti naurua, iloa, surua, arkea. Näkyi parkkiintuneita käsiä, heleitä kasvoja, hentoja viiksiä, pölyä, valoa, työhaalareita.

Nyt siellä kuuluu vain vaimeita ääniä ulkopuolelta, ohiajavan auton moottorin kehräämistä, askeleita, linnunlaulua. Näkyy sitä, mitä ulottuu katsomaan.

Joskus siellä kuuluu ehkä hiiren hienoja askeleita, puoliluvatta käyvien ihmisten keskustelua, kameran sulkimen naksahduksia, rakennuksen oman hengen huokauksia. Näkee sen, minkä rakennuskin.

Ennen siellä kuuluu kaikkea menneisyyden kaikuja ja sitä, mitä olisi voinut olla ja mitä ei koskaan tule. Mutta minne silloin näkee? 

Hylättyjen paikkojen lumoa on vaikea vastustaa, sillä niissä yhdistyy mennyt ja kuviteltu. Haluan säilöä niitä mieleeni – ennen niiden katoamista.

P.S. En kerro, mikä tämä paikka on. Ne, jotka rakennuksen paikkakunnalla asuvat, tunnistavat kyllä. Rakastan puoliurbaania retkeilyä, mutta halua usein pitää nämä mietteet ihan itselläni. Mihinkään en kuitenkaan murtautunut. ;) Tämä postaus voisi melkein mennä Blogivieraissa-sarjaani, muttei oikeasti, koska olen tehnyt tällaisia postauksia muulloinkin. Aiemmin olen kirjoittanut ainakin Kruunuvuoren huviloista ja Bad Gasteinin lumotummasta puolesta.

P.P.S. Kerronpa sittenkin. Tätä kirjoittaessani, 10.9.2018, Paikallislehti Sisä-Savo uutisoi, että tehtaan purkutyöt ovat alkaneet. Katoamisprosessi on siis kiihtynyt. Kuvaamani rakennus on vanha Kutvosen huonekalutehdas Suonenjoella.

Savolaisilla rannoilla, melkein Venetsiassakin (+ maaliskuun luetut)

Vietin pääsiäistä melkein lumen maassa, ainakin tuo ensimmäinen kuva tuo mieleeni Yasunari Kawabatan hienon Lumen maan suomalaisen kannen. Niin ainakin itse- ja kotiseuturakkaasti ajattelen. Pääsiäisenä nimittäin vietin paljon aikaa kävellen lapsuuteni Suonenjoen rannoilla ja jäällä. Kuten ennakoin, ehdin lukea vain kahta kirjaa. Vaikutuin kotimaisesta esikoisesta, johon ihastuin suuresti ja lisäksi luin suosikkikirjailijani John Irvingin uuden paksukaisen melkein kokonaan. Kummastakin kirjasta koetan ehtiä blogata tällä viikolla.

Ennen kuin summaan maaliskuun kirjalliset kokemukseni, annan suonenjokelaisten pääsiäismaisemieni kuljettaa teidän melkein Venetsiaan saakka.

Ilta-aurinko Iisveden jäältä nähtynä. Iisvesi on itselleni "vierasta" Suonenjokea. Iisveden nykyinen taajama on rakentunut pitkälti sahatyöläisyhdyskuntien pienistä taloista. Iisvesi-järvi puolestaan on Kymijoen vesistöön kuuluva suuri järvi. Oli miltei taianomaista seista pääsiäisillan rauhassa hiljaisella jäällä.

Melkein Venetsiassa! Venetsia-nimisestä kylästä väki lähti aikoinaan veneillä töihin sahoille. Nykyisin mökit taitavat olla pääosin kesäasukkaiden hallussa.

Tule jo, kevät!

Jos Iisvesi on minulle osin vierasta seutua, niin tuttuakin tutumpi on vanha Kopolan tila melkein keskustassa. Kun olin lapsi, oli Kopolassa paljon ravihevosia. Olin heppatalliliepeilijä: En koskaan uskaltanut hoitaa hevosia tai mennä ratsaille, mutta koska monet ystäväni olivat hevostyttöjä, vietin paljon aikaa tallilla.

Suontee. Lapseni, ukki ja innostunut walesinspingeri.

Kutvosen kurvista olen kertonut aiemminkin, keväällä 2010, jos oikein muistan. Kunnostettu funkkistalo on yksi Suonenjoen kauneimmista rakennuksista. Samalla kadulla, Asemakadulla, sijaitsi myös itselleni tärkeä Suonenjoen vanha kirjasto. Uusi on toki hienompi ja parempi, mutta lapsuuden kirjastomuistoja on vaikea ylittää. Muistan vieläkin kirjastokorttini numeron. Muistatteko te muutkin omanne?

Mutta nyt Savosta takaisin kirjojen pariin. Maaliskuu oli varsin mukava kirjakuukausi. Olin töissä Korjaamon leppoisilla Kirjamarkkinoilla ja kevätpäiväntasauksen kunniaksi vietin pimeän kirjan viikkoa, jonka aikana luin neljä kirjaa, joiden nimessä vilahtaa jotain tummasävyistä. Pimeistä kirjoista suurimman vaikutuksen teki Kaj Korkea-Ahon Tummempaa tuolla puolen, mutta myös Pekka Hiltusen Sysipimeä vei mukanaan. Maaliskuun kirjoista eniten koti- ja blogikeskustelua herätti Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamielen kuolemakäsitys. Kuukauden paras kirja oli Hannu Väisäsen Toiset kengät ja pieni pettymys taas oli Susan Fletcherin sisänsä kaunis Tummanhopeinen meri.

Tässä vielä maaliskuussa lukemani kirjat listattuna:
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri (2012/2013)
Martha Sandwall-Bergström: Gulla pitää lupauksensa (1948/1951)
A.S. Byatt: Ragnarök. Jumalten tuho (2011/2013)
Pekka Hiltunen: Sysipimeä (2012)
Tove Appelgren: Vesta-Linnea mieli mustana (2008)
Marianne Cedervall: Tästä talvesta tulee musta (2010/2013)
Kaj Korkea-Aho: Tummempaa tuolla puolen (2012)
Hannu Väisänen: Toiset kengät (2007)
Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli (1973)
Julie Kibler: Matkalla kotiin (2013)

Nyt huhtikuussa blogini käy puoliteholla. Minut tuntien se ei tarkoita blogitaukoa, vaan bloggaustahdin pientä hidastumista. Ehdin lukea entiseen malliin, koska työmatkani ottaa tunnin suuntaansa ja kuljen sen bussin kyydissä. Kirjoitan siis lukemistani, mutta lyhyemmin tai harvemmin. Kirjoitusaikani kuluu nimittäin toisen projektin parissa: Hannan ja minun "kirjablogikirja" ilmestyy kesällä.