Mikko Kamula: Iso härkä

Mikko Kamula: Iso härkä
Gummerus 2018
Kansi Jenni Noponen
603 sivua
Kotimainen romaani

Tenho juoksi metsän halki. Matalat pensaat ja varvut raapivat hänen jalkojaan, kun hän yritti tavoittaa himmenevää liekkiä. Sitten puut väistyivät ja kelmeä kuunvalo lankesi Tenhon ylle hänen saavuttaessaan rantaheinikon. Keskellä virtaa näkyi pieni saari, jota kohti sininen liekki leijaili. Tenho ei kuitenkaan uskaltanut astua veteen, sillä se oli punaista kuin veri. Hän kuuli takaansa kumean mylväisyn.

Kaikki alkaa Tenhon, tietäjän kykyjä omaavan pojan, unesta: verinen härkä heijastelee uhkaa, ja synkkiä aikoja Tenhon perheelle onkin luvassa. Järkyttävien tapahtumien seurauksena Heiska-veli joutuu lähtemään kauemmas ja Varpu-siskon harteille sälytetään enemmän vastuuta. Huhut tai suoranaiset uutiset tuhoja tekevästä suuresta eläimestä vahvistuvat ja Rautaparran perhe joutuu kohtaamaan voimakkaan vastustajan. Tuonellakin on osansa otettavanaan, sanansa sanottavanaan.

Jotkut kirjat ovat kertakaikkisen nautittavaa luettavaa. Aina nämä kirjat eivät niin sanotusti riko rajoja, ole kokeellisia tai täräytä lukijan kirjallista maailmaa, mutta ne ovat upottavan lukuelämyksen tarjoavia, alati otteessaan pitäviä ja maailmaltaan rikkaita. Reilu vuosi sitten keväällä olin Mikko Kamulan ”Metsän kansa” -kirjasarjan aloitusosan Ikimetsien sydänmailla lumoissa. Lumoutuminen sopiikin mainiosti romaanisarjaan, jossa loitsut, maahiset, karhunhampaat ja ihmisen kulku yliseen tai aliseen ovat osa päähenkilöiden kokemusmaailmaa. Suojauksia tehdään, parat työskentelevät.

Periaatteessa voisin toistaa Ikimetsien sydänmailla -postaustani muutama kuukausi sitten ilmestyneen Ison härän kohdalla, mutta romaani ansaitsee oman nostonsa täällä Lumiomenassa.

Kamulan luoma maailma on siis rikas, mutta tavalla jossa yliluonnollinen on arkipäivää. Uskomusolennot ovat siinä missä pirtti, sauna, rakennettavan Olavinlinnan kivet tai pellavakangas. Toki ne viestivät eri ihmisille eri tavoin: toisilla on synnynnäisiä tietäjän ominaisuuksia, toiset taas kohtaavat – jos kohtaavat – näitä olentoja sattuman kautta elämänsä kriiseissä. Juko Rautaparran perheessä kriisejä riittää, mutta näistä elämää ravistelevista hetkistä Kamula luo raamit koko kirjasarjalle, jossa ei tapahtumia puutu.

Eikä puutu teemojakaan. Näin kunnon tiiliskivessä – ja tiiliskivistä muodostuvassa kokonaisessa kirjasarjassa – kuuluu ollakin. On jännitteitä eri suunnilta tulevien kesken, on sukujen välisiä ristiriitoja, nuoruuden uhmaa, velvoitteita ja oikeuksia. Ähkyä ei silti tule, koska Kamulan teksti on niin sujuvalukuista. Tarina on juonivetoinen, kieli konstailematonta, toinen aikakausi – niin historian kuin ihmisten (melkein) kaiken olemisen suhteen – kiehtova.

Kokonaisuus on siis sekä runsas että sujuva. Iso härkä, kuten Kamulan romaanisarjan edellinenkin osa, on koukuttavaa ja upottavaa luettavaa, jonka parissa sivut kääntyvät kuin huomaamatta – on kuin saisi takaisin jotain lapsuuden lukuahmimisiästä! Fiktiivinen mennyt herää henkiin, folkloreainekset elävät varsin moderneissa (ja siksi samastuttavissa) henkilöissä, uhkia on kaikkialla, nyt etenkin mystisessä härässä, joka on muka niin suuri, että peittää auringon näkyvistä, ja josta maahisetkin varoitteleva. Ja mitä kaikkea tuleman vielä pitääkään! Lopun repliikki jää kaikumaan mieleen – ja odottamaan sarjan kolmatta osaa.

--

Ison härän ovat lukeneet myös muun muassa Amma ja Arja (joilla on keskenään ajoitetut postaukset), Kirsi, Mai ja Maija.