Sisaret 1918 (toim. Reetta Laitinen)

Sisaret 1918 (Toim. Reetta Laitinen)
Arktinen banaani 2018
Kansi Tiitu Takalo
Taitto Kimmo Mustonen
112 sivua
Kotimainen historiallinen sarjakuvateos

Ote Reetta Niemensivun "Toinista"

Vuonna 1918 käyty Suomen sisällissota teki monenlaisia jakolinjoja ihmisten välille: aatteet, toive paremmasta maailmasta, pelot, Euroopassa tapahtunut liikehdintä ja muutkin syyt iskivät rajuja railojaan naapureiden ja jopa perheenjäsenten keskuuteen. Sotaa edelsi erilaisista aatteista kummunnutta liikehdintää, joiden perusteella muodostettiin työväenluokkaisia järjestökaarteja ja porvarillisia suojeluskuntia. Naisilla oli oma, tärkeä roolinsa sisällissodassa. Nämä ihan tavalliset naapurintytöt, kaupunkilais- ja maalaisnaiset, saivat osakseen paljon, moni liikaakin eivätkä sodan raskaat kokemukset päästäneet ehkä koskaan irti.

Reetta Laitisen toimittama Sisaret 1918 -sarjakuvateos sisältää kymmenen naisnäkökulmaista tarinaa Suomen sisällissodasta. Teoksen tarinat pohjautuvat Kansan Arkiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin, elettyyn, koettuun ja muisteltuun elämään.

Reetta Niemensivun, Tiitu Takalon, Elina Ovaskaisen, Annukka Leppäsen, Mari Ahokoivun, Emmi Niemisen, Ainur Elmgrenin, Aino Sutisen, Hannele Richertin ja Warda Ahmedin sarjakuvat kertovat niin punaisten kuin valkoisten puolella olleista naisista. Enemmistö tarinoista kerrotaan punaisten näkökulmasta, mikä johtunee siitä että teoksen toimittaneen Laitisen alkuperäinen tarkoitus oli ollut valita kertomukset vain Kansan Arkistosta, mutta Sisaret 1918 -työryhmä oli katsonut, että valkoisten naisten kokemusten mukaan tuominen lisäisi tasapuolisuutta ja kiinnostavuutta. Olen samaa mieltä, tasapuolisuus on (yleensä) aina hyvästä. Tosin kiinnostava tämä teos olisi ollut miten vain.

Ote Tiitu Takalon "Idasta"

.

Sisaret 1918 on kokonaisuutena erinomaisen onnistunut teos. Se on moniääninen ja -paikkainen kirja, joka antaa äänensä niin lapsille kuin aikuisille, punaisille kuin valkoisille. Kirjan tekijät ovat kaikki taitavia kuvittajia ja tarinankuljettajia, joskin on toki selvää että kymmenen erilaisen sarjakuvan joukosta jokainen lukija löytänee aina omat suosikkinsa. Joku tarina vaan osuu syvemmin sieluun, toisen kuvitusjälki viehättää enemmän.

En halua tässä ruotia omia mieltymyksiäni sen syvemmin, mutta kokoelman avaava Reetta Niemensivun ”Toini” hellyttää lapsen näkökulmallaan ja savolaisuudellaan (tietysti!), olenhan itse kotoisin sarjankuvan tapahtumapaikkakunnan Leppävirran naapurista Suonenjoelta. Erityisen koskettavaksi koin Aino Sutisen ”Emmin”, joka oli ompelijatar Martta Koskisen ystävä. Koskisesta muistan lukeneeni aiemmin ja sarjakuvan lopussa ollut valokuva Emmistä ja Martasta toimii tehokeinona paremmin kuin hyvin. Voi noita kohtaloita! Kuvallisen ilmaisunsa puolesta Tiitu Takalon ”Ida” ja Emmi Niemisen ”Mandi” viehättivät minua aivan erityisesti. Jokainen kirjan tarina on omalla tavallaan painokas ja perusteltu.

Ote Aino Sutisen "Emmistä"

Toki aina voi sanoa, jo mainitsemani esipuheenkin perusteella, että näkökulmia voisi olla enemmän tai tasapuolisemmin, koska nyt valkoisten naisten osuus jää pienemmäksi, vähemmän voimakkaaksi, ja toisaalta esimerkiksi sota-aikana eläneen vanhuksen näkökulma olisi taas ihan erilainen, tai pienen lapsen äidin, tai... Jossittelu on tietenkin turhaa, jo nämä kymmenen kertomusta riittävät osoittamaan sen, miten laajasti sisällissota suomalaisia naisia kosketti. Voin vain miettiä, miten hirveää oli tulla vangituksi aatteensa puolesta tai pelätä omia naapureitaan – olivat nämä kummalla puolella tahansa. Sisaret 1918 saakin ajattelemaan sitä, miten sota horjutti luottamusta, ystävyyttä, naapuruutta ja perhesiteitä sekä sitä, miten monessa suvussa näistä asioista on – puolin ja toisin – ehkä ikiajoiksi vaiettu. 

Ote Emmi Niemisen "Mandista"

(Ja saa se ajattelemaan niitäkin alueita, kuten kaikkien omien sukuhaarojeni asuinseutuja, joilla ei virallisesti käyty taisteluja tai koottu ainakaan isompia kaarteja: kyllähän niilläkin seudulla varmasti puolensa valittiin ja jollekin kannalle asetuttiin. Kerättiinköhän heidän mietteitään? Millaisia tarinoita heillä olisi ollut? Millaisia huolia, pelkoja, kannanottoja? Mitä esimerkiksi vuonna 1918 syntyneen ukkini äiti oli ajatellut sisällissotakeväänä, olihan hän raskaana juuri itsenäistyneessä, sotaa käyvässä Suomessa?)

Moni hieno sarjakuva jää tässä blogitekstissä mainitsematta, mutta kehotan kaikkia, siis ihan kaikkia, lukemaan Sisaret 1918. Tässä lopussa kiitän erikseen vielä Tiitu Takalon tekemää kantta: nuo kannen nuori nainen, tyttö ehkä, ja punainen ja valkoinen lippu, ja ennen kaikkea nuo punaiset ja valkoiset ruusut – sodan kokeneet ja jälkipolviin jälkensä jättäneet naiset, sinnikkäitä ruusuja jokainen.