Katoamisprosessi
Joskus siellä
kuului ääniä: sahojen, vasaroiden, hiomapapereiden, ihmisten. Puhetta, ehkä kiroilua,
aivan varmasti naurua, iloa, surua, arkea. Näkyi parkkiintuneita käsiä, heleitä kasvoja, hentoja viiksiä, pölyä, valoa, työhaalareita.
Nyt siellä kuuluu vain vaimeita ääniä ulkopuolelta, ohiajavan auton moottorin kehräämistä, askeleita, linnunlaulua. Näkyy sitä, mitä ulottuu katsomaan.
Joskus siellä
kuuluu ehkä hiiren hienoja askeleita, puoliluvatta käyvien ihmisten keskustelua,
kameran sulkimen naksahduksia, rakennuksen oman hengen huokauksia. Näkee sen, minkä rakennuskin.
Ennen siellä kuuluu kaikkea menneisyyden kaikuja ja sitä, mitä olisi voinut olla ja mitä ei koskaan tule. Mutta minne silloin näkee?
Hylättyjen
paikkojen lumoa on vaikea vastustaa, sillä niissä yhdistyy mennyt ja kuviteltu.
Haluan säilöä niitä mieleeni – ennen niiden katoamista.
P.S. En kerro,
mikä tämä paikka on. Ne, jotka rakennuksen paikkakunnalla asuvat, tunnistavat
kyllä. Rakastan puoliurbaania retkeilyä, mutta halua usein pitää nämä mietteet
ihan itselläni. Mihinkään en kuitenkaan murtautunut. ;) Tämä postaus voisi
melkein mennä Blogivieraissa-sarjaani, muttei oikeasti, koska olen tehnyt tällaisia
postauksia muulloinkin. Aiemmin olen kirjoittanut ainakin Kruunuvuoren huviloista ja
Bad Gasteinin lumotummasta puolesta.
P.P.S. Kerronpa sittenkin. Tätä kirjoittaessani, 10.9.2018, Paikallislehti Sisä-Savo uutisoi, että tehtaan purkutyöt ovat alkaneet. Katoamisprosessi on siis kiihtynyt. Kuvaamani rakennus on vanha Kutvosen huonekalutehdas Suonenjoella.
P.P.S. Kerronpa sittenkin. Tätä kirjoittaessani, 10.9.2018, Paikallislehti Sisä-Savo uutisoi, että tehtaan purkutyöt ovat alkaneet. Katoamisprosessi on siis kiihtynyt. Kuvaamani rakennus on vanha Kutvosen huonekalutehdas Suonenjoella.
Hieno tarina ja hienot kuvat. Sen sijaan tarina on murheellinen, eli tyhjillään olevat talot hylätään, ikkunat särjetään, siellä majailee jotain porukoita, päihteitä kenties vedetään, ja taloja palaa ...
VastaaPoistaJokke, kiitos! Ja totta: tyhjillään olevat talot surettavat. Tämä rakennus on vanha tehdaskiinteistö, joka puretaan. Minusta tähän olisi saanut vaikka mitä toimintaa, jos olisi ajoissa tartuttu toimeen.
PoistaKauniisti kirjoitit ja kuvat tukevat tarinaa hienosti♥
VastaaPoistaHieno ja haikea postaus!
Kiitos! Tuo paikka on surullinen, olisipa rakennukseen saatu uutta elämää.
Poista♥
Kiitos, hieno. Kiehtovaa, todella, ja olen niin samaa mieltä, että lumoa on vaikea vastustaa... Ja tajuan surun siitä, ettei jatkokäyttöä ole. Hienot kuvat!
VastaaPoistaVoi Katja, ymmärrän niin. Miten kauniisti kirjoitat, mä kuulin ne sahat ja äänet, näin ne heleät kasvot, valon. Todella kaunis tehdasrakennus. Niin surullista, kun historiaa kuoritaan pois.
VastaaPoistaKiitos hienosta postauksesta Katja. Niin kaiholla vappunakin katselin Joensuun vanhoja puurakennuksia, jotka vain ränsistyvät.
VastaaPoistaHylätty vanha rakennus heräsi henkiin kuviesi ja tekstin myötä. Tuo puu portin kupeessa on niin koskettava, se jatkaa edelleen kasvamistaan ehkä ei enää kauan ja koputtelee oksillaan ikkunaruutuja. Olen nuoruudessani ollut töissä yhden kesän eräässä vaatetustehtaassa, joka takasi laadun niin Suomen kuin Venäjän markkinoilla. Vieläkin muistan koneiden surinan ja kiivaan urakkatyötahdin, prässilinjaston naiset hikoilemassa kesän kuumuudessa, kiireisten askelten kopinan työpäivän loppuessa.
VastaaPoistaTotta, vanhat ja hylätyt paikat kiehtovat, sillä niiden ympärille voi kuvitella niin monta tarinaa ja miettiä niiden historiaa. Minä olin lapsena todella kiinnostunut mökkimme lähellä olevasta vanhasta kansakoulusta, ja minua harmitti kovasti, koska en päässyt sinne sisälle tutkimaan. Ja samalla muistan olleeni surullinen, että rakennus vain rapistui vuodesta toiseen.
VastaaPoista❥
VastaaPoista