keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Hyllynlämmittäjiä ja juhannusruusuja



Ruusuista juhannusta! Tai koivuista, soista, festaripainotteista, luonnonrauhaisaa, kaupunkimaista – miten vain juhannusta vietättekin. Minun juhannukseeni kuuluvat tietenkin kirjat. Lisäksi toivon vastasaunaa, vanamoiden tuoksua ja muutaman päivän vapaata ennen uutta työviikkoa ja myöhemmin koittavaa, oikeaa kesälomaa.

Mitä te aiotte juhannuksen aikaan lukea? Minulla valinta on nyt vaikea, sillä kiitos maailman parhaimman podcastin Sivumennenin, olen erittäin myöhäsyntyisenä osallistumassa Hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Palaan haasteeseen ihan tuota pikaa, mutta ensin muutama sana Sivumennen-podcastista, jota olen sivusilmin tai toisella korvalla seurannut heti alusta saakka, mutta kunnollisesti hurahdin vasta joskus puolisen vuotta sitten.


Kuunnellessani olen nyökytellyt: juuri noin, miten hyvä huomio, nyt haluan lukea tämän tai tämän kirjan (ah, Hararin Sapiens tai Julyn Avokämmen, joista ensimmäisen muuten ostin odottamaan yhtä lomalle suunnittelemaani ajanjaksoa ajatellen). Olen myös halunnut väittää vastaan (älkää nyt kertoko ihan kaikkea Yanagiharan Pienestä elämästä!) ja olen saanut valtavasti uusia oivalluksia (feminismistä, etenkin Gayn Bad Feministin käsittely) tai ihan vaan nauttinut sellaisesta fiksusta fanituksesta (Obama, Knausgård, Ferrante - ja minä fanitan nyt teitä, Sivumennenin naiset. Sydän!). 

Sivumennen on ollut lenkkieni ilo. Nyt minulla on enää puolitoista jaksoa kuuntelematta, joten Jonna ja Johanna: tehkää pian uusi Sivumennen-jakso – ja jatkakaa, oi jatkakaa, podcastianne kauan! Mitä minä sitten kuuntelen, kun jaksot loppuvat minulta?

Takaisin hyllynlämmittäjiin. Koska hyppään haasteeseen mukaan vasta nyt, aion hieman oikoa: valitsin toki 12 hyllynlämmittäjää, mutta koska vuotta on enää reilu puolet jäljellä, olen enemmän kuin tyytyväinen, jos luen alla olevasta valikoimasta kuusi kirjaa, yhden jokaiselle kuukaudelle.

Lumiomenan 12 hyllynlämmittäjää aakkosissa


Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. No, tämän olen tietenkin lukenut. Monta kertaa, englanniksikin. Arvostamani Kersti Juvan suomennosta en ole lukenut, olisikohan tänä vuonna senkin aika.

Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell. Tämän sain mieheni kanssa yhteiseksi joululahjaksi silloin, kun tämä oli jonkinlainen hittikirja. Ehkä syksyllä?

Joan Didion: Iltojen sinessä. Rakas ystävä on painokkaasti suositellut tätä kirjaa. Ensin pitää kuitenkin etsiä käsiini Maagisen ajattelun aika.

Elizabeth Gilbert: Eat, pray, love. Tämähän on jo jonkinlainen self help -klassikko. Matkakirja-ainesta?

Miranda July: Avokämmen. Moni ystäväni on kehunut tätä, mutta piti saada vielä yksi Sivumennen vakuuttamaan lisää.

Iris Murdoch: Hiekkalinna. Tämänkin ostin jo kesällä 2013 Lontoon-matkaani odottamaan. Aika rientää!

Joyce Carol Oates: Blondi. Ehdottomasti luettava, mutta pokkarissa fontti on tuskastuttavan pientä – jopa lukulaseilla silmäiltynä.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta. Kehuttu, kauniskantinen romaani, jolta odotan paljon.

Henry Thoreau: Kävelemisen taito. Voisikohan tätä lukea kävellessään? Tosin en osaa kävellä ja lukea yhtä aikaa.

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja. Voiko tämän nimistä kirjaa vastustaa?

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran. Miten – siis MITEN – en ole tätä lukenut?

Oscar Wilde: The picture of Dorian GrayKlassikko (ja kuvassa aakkosia sekoittanut kirja, kujeileva teos?) on odottanut hyllyssäni toistakymmentä vuotta, Anna-Kaari Hakkaraisen ihana (!) romaani muistutti, että Wilden romaanin voisi lukeakin.


 Mistä aloittaisin? Mikä toimisi täydellisenä juhannuskirjana?





P.S. Uudella kameralla voi leikkiä, huomasin. Juhannuksena riittää opeteltavaa.


35 kommenttia:

  1. Kiinnostavia hyllynlämmittäjiä! Eat, Pray, Love sopii hyvin matka- ja lomalukemiseksi. Itsekin luin sen pari kesää sitten saaressa löhöillessä. Jos pidät siitä, samantyylinen laadukas kotimainen versio on Johanna Elomaan Säästä ajatuksesi eläviä varten. Ihanaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, näitä hyllynlämmittäjiä riittäisi vaikka kuinka. Miten sitä tuleekin haalittua kirjoja... ;) Olen kovin suuri self help -kirjojen ystävä ja vähän epäillen suhtaudun Eat, Pray, Loveen, mutta kirjaa on kehuttu ja ajattelin, että lomalla voisin lukaista sen.

      Poista
  2. Ihania kuvia, sinulla on hyvä kamera ja taitava ottamaan kuvia :)
    Juhannuslukeminen riippuu tietysti siitä tykkäänkö kirjoista mitkä otan saareen mukaan. On siellä tietysti kirjoja esim. Ihanat naiset rannalla, jonka voisin lukea nyt blogiaikanakin.
    Tuo Eat, pray, love jäi minulta kesken.
    Viime vuoden lukupinossa oli Westön Missä kuljimme kerran ja jospa minä ehtisin lukea sen tänä vuonna, kun uusi kirjakin on tulossa lukuun <3 Joten suosittelen sitä sinullekin juhannuskirjaksi :)
    Ehkä Ikimetsän sydänmailla sykähdyttää juhannuksena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos. :)

      Se on totta, että lukeminen on kiinni valituista kirjoista. Minulla on usein mukana muutama aika erilainen kirja siltä varalta, jos en pitäisi jostain valitsemastani.

      Missä kuljimme kerran aion lukea nyt kesällä. En ole lukenut juhannuksena, koska vietin sen siellä sydänmailla, mutta pian luen.

      Poista
  3. Juhannusruusut ovat nyt vaan niin ihania ja tuoksuvia <3 En minä suosituksia osaa antaa, mutta tuo Westö on iki-ihana - olen lukenut sen 3 kertaa :) Neljättä en lue, en ainakaan heti. Tuon Valtaojan Kaiken käsikirjan olen lukenut, mutta enpä paljon muista.

    Meille tulee juhannusvieraita, joten lukemiset jäänevät vähiin. Toivottelen oikein antoisaa juhannusta ja elämyksiä kirjojen parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, niin ovat! ♥ Ja niitä on niin paljon. Nyt meillä on juhannusruusuja maljakossa niin eteisessä kuin olohuoneessa.

      Westö kuulostaa kyllä hyvältä.

      Toivottavasti teillä oli mukava juhannus.

      Poista
  4. Meillä eivät juhunnusruusut eivätkä muutkaan ruusut ole vasta kuin nupulla, mutta suviruusu taitaa aueta huomenna. Sen sijaan lukuisat erimerkkiset syreenit kukkivat upeina, Moskovan kaunotar ihan primadonnana.

    Oijoi, suvikirjoissasi on yksi, joka minun piti lukea jo viime suvena, mutta sitten sairastuin enkä kestänyt kenenkään muun kuin Håkan Nesserin seuraa...Nyt nopeesti ensi viikolla kirjastoon, sillä kuuluisa Aalto -kirjastomme pitää yleensä pitkän kesäsulun, jolloinkirjatkin saa sitten pitkään lainaan.

    Oma noin sadan euron pokkarini, Canon, on nyt kuvannut blogini kuvat kohta varmaan jo kuusi tai 7 vuotta. Nyt heittelevät joskus värit. Ostan toisen kohtuuhintaisen samanlaisen, vaikka haaveilen kuvauskurssista etc., mutta kaikkeen ei ole varaa ja kaikkea ei voi ehtiä. Päivän trendi on nyt meillä priorisointi.

    Ihanaista juhannusta sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ei ollut vielä juhannusruusujen aika Savossakaan, mutta siellä kukkivat samoin syreenit. Toisaalta Jyväskylän ja Suonenjoen välinen etäisyys on vain noin 90 km, joten luontokin kulkenee liki samaa tahtia. :)

      Nämä eivät ole kesäkirjojani kuin osin: kyse on kirjoista, joista puolet pyrin lukemaan vuoden loppuun mennessä. Toivottavasti saat kirjastosta sen, jonka aiot nyt lukea. :)

      Canon tekee hyviä kameroita. Priorisointi lie trendinä kaikilla: mitä eniten tarvitsee - tai haluaa. Aina on tehtävä valintoja.

      Ihanaa alkavaa viikkoa! ♥

      Poista
  5. Westö ja Wilde! Heiltä mainitsemasi kirjat ovat suosikkejani. <3

    Blondi on samana pokkariversiona minullakin vuosien takaisena kirpparriostona, ja haluaisin sen lukea kyllä joskus mutta fontti on tosiaan ihan tuskastuttavan pientä! Olisikohan kovakantisessa versiossa miellyttävämpi fonttikoko.. Rauma ja July kiinnostavat minuakin.

    Itse asiassa en itsekään ole tehnyt tätä hyllylämmittäjät-koostetta. Olikin kiva huomata, että teit vielä näin juhannuksen kynnyksellä. :-) Ja tuo Sivumennen! Pitääpä alkaa kuunnella vihdoin ja viimein, niin paljon olen kuullut vankkoja kehuja.

    Ihanaa, että hommasit uuden kameran! Nyt kelpaa juhannuksena harjoitella. ;-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, sinun suosikkisi ovatkin sellaisia, joilta odotan paljon. Wilden kohdalla mietin, että lukisinko englanniksi vai suomeksi... Meillä on englanninkielinen täällä kotona. Blondi kiinnostaa kovasti.

      Suosittelen Sivumennenin kuuntelemista. Lenkilläkin huikeaa "seuraa".

      Ja juu, kiitos sinulle kameravinkeistä. Melkein samaan, eri numeroiseen vaan, päädyin. ♥

      Poista
  6. Tuo Jonathan Strange ja herra Norrell päätyi englanninkielisenä (valtavana) pokkarina minunkin hyllyyni hittiaikoina. Ja siellä se edelleen odottaa... Aloitin sitä kerran lukemaan ja ihastuin sen veikeän kauheaan tunnelmaan, mutten silti päässyt tuolloin alkua pidemmälle. Tulevaisuuden hyllynlämmittäjäpinot odottavat tätäkin painosta. Onnellisina kukkivia ruusuja vielä juhannukseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nellu, noin kirjoille joskus käy. Mietin, että Jonathan Strangen aika voisi olla syksyllä, kynttilöiden aikaan. Ehkä sopisi tunnelaan!

      Kiitos kommentistasi. :)

      Poista
  7. Hienoja hyllynlämmittäjiä, Austenia voi aina lukea uudestaan kun on kulunut sen verran aikaa että on jo hieman unohtunut,ja Didionia voisin lukea,samoin kuin Oatesia.
    Upeat kuvat olet ottanut uudella kamerallasi:)
    Ja oikein hyvää juhannuksen aikaa sinulle Katja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, Austen tosiaan kestää aikaa. Aloittelin jo tuota uudehkoa suomennosta: Kersti Juva on niin taitava! Didion kiinnostaa paljon. Oatesia olen muuten lukenut, mutta Blondi on pelottanut pienellä fontillaan... :)

      Kiitos!

      Ja hyvää kesäkuun viimeistä viikkoa sinne!

      Poista
  8. Onpa kiinnostava lista sinulla, Westö on ainoa, jonka olen lukenut. Austen on toki luettu moneen kertaan, muttei Juvan suomennoksena. Tuo kappale olisi kyllä kiva saada omaan hyllyyn jo ulkoasunsa takia.
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, aloittelin tuota Juvan suomentamaa Ylpeyttä ja ennakkoluuloa eilen ja se vaikuttaa todella hyvältä, nautinnollista luettavaa.

      Kesäistä, toivottavasti lämpenevää viikkoa!

      Poista
  9. Hieno lista! Näistä Avokämmen kiinnostaa ehkä eniten. Itselläni on Blondi kovakantisena, ja fontti on siinä ainakin ihan normaali :) En ole sitä lukenut, ja olenkin tässä pohtinut laittavani kappaleen kiertoon, epäilen saavani koskaan aikaiseksi lukea sitä. Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, minä luin Avokämmenen nyt juhannuksena ja pidin ja en. Kiinnostava kirja. Blondi kovakantisena olisi kyllä ihana omistaa :)

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  10. Täällä on kans yks Sivumennen-fani! Tein myös oman hyllynlämmittäjäpinoni alkuvuodesta, ja yksi kirja on kasasta päässyt luettavaksi. Uusia lukuvinkkejä olen kyllä saanut tuosta podcastistä useammaksikin vuodeksi :) On se vaan ihana kuunnella kirjahehkutusta!
    Hyviä lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonvaloa, ihanaa, että Sivumennen on sinunkin suosikkejasi. Hyvää keskustelua, joka tempaisee mukaansa. Minäkin olen poiminut sieltä vaikka mitä lukuvinkkejä. :)

      Poista
  11. Kerrassaan upeat kuvasi tuovat juhannusruusun ainutkertaisen tuoksun tänne saakka:)
    Laadukas kvartetti on: Thoreau (lempparituolissa), Valtaoja, Wästö ja Wilde, mutta mielentilakysymyshän tuo pitkälti on...
    Oma kvartetti koostuu Bargumin, Nesserin, Perssonin uutuuksista sekä Jukka Mikkosen Metsäpolun filosofiasta, jota aion toteuttaa myös IRL. Vanamontuoksua ja leppeitä vireitä Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos! :)

      Uskon, että mainitsemasi nelikko on kauttaaltaan laadukas. Westöä olen muuten lukenut ja aloin ihan ihmetellä, miten en ollut lukenut tuota keskeistä romaania. Onneksi vielä ehtii.

      Hieno kvartetti on sinullakin!

      Poista
  12. Minä nappaisin noista varmaan Y&E:n helpoksi luettavaksi juhannukseen, haha. Eniten kyllä lukemattomista kiinnostaisi Blondi tai Westö. Wilde on hyvä, mutta jättäisin sen syksyyn - puhtaasti fiiliksen perusteella, ei tähän mitään järkisyitä ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, Y&E ei ole helppo!!! :) ♥ Mutta aloittelin sitä kyllä juhannuksena. Kirja on eräs lempiklassikoistani ja uusi suomennos vaikuttaa ihastuttavalta. Wilden lukemista odotan innolla.

      Poista
  13. Pitäisi ehdottomasti kuunnella tuota podcastia, kiitos muistutuksesta! Olen kuunnellut vain sitä jaksoa, jossa hyllynlämmittäjä-haaste julkistettiin, ja lähdinkin siihen mukaan. Haasteeni etenee hitaasti: 2/12 vasta luettuna - jostain syystä poimin pinoon monia tiiliskiviä, jotka periaatteessa houkuttavat, mutta tulen silti tarttuneeksi "ensin" muihin kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, suosittelen Sivumenneniä lämpimästi. Niin raikas ja hauska ja fiksu. Hyllynlämmittäjiin tulee kerättyä helposti paksuja kirjoja. Minulla oli aluksi enemmän juuri niitä, mutta sitten koetin haalia aika erilaisia - niin sivumääränsä osalta kuin temaattisestikin.

      Poista
  14. Eat Pray Love oli yllättävän hyvä kesäkirjaksi, jos sitä siis osaa lukea hieman laput silmillä! Kriittisesti lukien se varmaan olisi ollut raivostuttavinta mitä tiedän, mutta kun antoi luvan heittää aivot ihan vain narikkaan, nautin siitä yllättävänkin paljon. Ja voi, Missä kuljimme kerran on kyllä ihana, se pitäisi varmaan lukea pian uudelleen. Rakastin sitä hurjasti silloin vuosia sitten, se on yksi tärkeimpiä kirjoja joita olen lukenut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, hahaa, kävin lukemassa postauksesi ja mietin kyllä, miten suuri ärsytyskynnykseni lukea sellaista self helpiä mahtaa olla. Toisaalta Gilbertin kirja kyllä kiinnostaa paljon.

      Westön romaani toki enemmän. :)

      Poista
  15. Valtaoja kiinnostaa, joskus olen lukenut tyypin juttuja lehdistä. Seksin ja matematiikan ohi olen kävellyt varmaan sata kertaa kirjastossa, ja mietin vieläkin miksen lainaa sitä... hulvatonta lämppärihaastetta. Minulla kulkenut kehnonlaisesti. 2/12 luettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, minäkin olen lukenut Valtaojan tekstejä ja pitänyt niistä. Kirja on ollut meillä hyllyssä jo jonkin aikaa, ostin sen miehelleni lahjaksi ja hän lukikin sen heti tuoreeltaan.

      2/12: vielä on loppuvuosi aikaa haasteelle :)

      Poista
  16. Voi miten viehättäviä juhannuskuvia. Hyllynlämmittäjissäsi on tuttuja ja joitain lukemattomia. Varmasti pysyt lämpinämä, vaikkei sää suosisi. Kersti Juvan Ylepeys ja ennakkoluulo on verraton, jos nyt ensimmäisenä mieleeni tulevan lämpälehahduksen mainitsisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos! Näillä kirjoilla pysyy varmasti lämpimänä ja aivot virkeinä. Juuri eilen aloittelin Ylpeyden ja ennakkoluulon uutta suomennosta, onpa se nautittavaa luettavaa!

      Poista
  17. Hyvänen aika, toivottavasti luet Westön pian! Uskon myös sinun pitävän Seksistä ja matematiikasta. Ja Dorian Graysta etenkin, anglofiilinä. Muukin listassasi vaikuttaa kiinnostavalta, paitsi se self-help :) Valkoinen juhannusruusu, ihan kaunein, sellaisen haluan mökille! Taimia on hankittu, saa nähdä miten käy, ehkä jonain vuonna jopa nähdään kukkia. Mun kuvissa ne ei varmasti näytä noin hyviltä :)

    VastaaPoista
  18. Hyvänen aika, toivottavasti luet Westön pian! Uskon myös sinun pitävän Seksistä ja matematiikasta. Ja Dorian Graysta etenkin, anglofiilinä. Muukin listassasi vaikuttaa kiinnostavalta, paitsi se self-help :) Valkoinen juhannusruusu, ihan kaunein, sellaisen haluan mökille! Taimia on hankittu, saa nähdä miten käy, ehkä jonain vuonna jopa nähdään kukkia. Mun kuvissa ne ei varmasti näytä noin hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, aion kyllä ja jo tänä kesänä. Seksiä ja matematiikkaa sekä Dorian Grayta odotan myös innolla. Niin paljon kiehtovia kirjoja!

      Juhannusruusu on kai aika hyvä kestämään, joten varmasti jo ensi tai seuraavana vuonna teillä on mökillä kukkiakin. :)

      Poista