Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

WSOY 2015

Pour que tu ne te perdes pas dans le quartier 2014

Suomentanut Lotta Toivanen

Kansi Martti Ruokonen

136 sivua

Ranskalainen romaani

Hän istahti penkille ja otti osoitekirjan taskustaan. Valmistautui repimään sen ja pudottamaan palasen penkin vierustan muoviseen roskalaatikkoon. Hän kuitenkin empi. Ei, hän tekisi sen hetken kuluttua kotona, kaikessa rauhassa. Hän lehteili kirjasta hajamielisesti. Puhelinnumeroissa ei ollut yhtä ainutta, johon hän olisi halunnut soittaa. Ja toisaalta, niissä puuttuvissa parissa kolmessa numerossa, joilla oli ollut hänelle merkitystä ja jotka hän yhä osasi ulkoa, ei enää vastattaisi.

Jean Daragne -niminen kirjailija on kadottanut osoitekirjansa vuosia sitten ja vaikka hän toisinaan pohtii kirjasessa olevia nimiä, ei hän koe kaipaavansa kirjaa. Muistikirja kuitenkin löytyy ja sen löytäjä soittaa Daragnelle. Käy ilmi, että Daragnen esikoisromaanissa on henkilö, jolla on sama nimi kuin osoitekirjan todellisella henkilöllä. Daragne ei kuitenkaan muista kyseistä henkilöä: onko hän unohtanut sen vai eikö haluakaan muistaa? Erinäiset paperit, valokuvat ja kohtaamiset johdattavat Daragnen nykyisyyden ja menneisyyden rajamaille.

Olen kuullut puhuttavan siitä, miten joku kirjailija tuntuu ikään kuin kirjoittavan aina samaa romaania uudelleen ja uudelleen. Patrick Modianon kohdalla, ainakin muutaman lukemani romaanin perusteella, väite tuntuu pitävän paikkansa. Jotta et eksyisi näillä kulmilla on tuttua Modianoa, eksyttäähän se – nimestään huolimatta tai ehkä juuri sen mukaisesti – lukijansa kirjailijan tuotannolle uskolliseen tapaan. Pienen romaanin kehystarina kuljettaa muistin ja muistamisen, arvoituksen ja ehkä oman itsenkin äärelle. Modiano kirjoittaa niukasti, mutta lataa rivien välit merkityksillä.

Mitä kirjassa tapahtuu ei ole niin tärkeää kuin se, millaisen tunnelman kokonaisuus lukiajssa herättää – näin käy ainakin omalla kohdallani Modianon lukijana. Modiano vastaa tarpeeseeni lukea jotain sellaista, joka on samalla kertaa hämärää ja ilmavaa. Jotain, joka hämää, muttei jätä tyhjää oloa; jotain, mitä lukee vain siksi, että nauttii tekstistä. Ja miksei nauttisi, kun pääsee kulkemaan romantikon Pariisissa, Pigalleen ja Moulin-Rougelle, istahtamaan kahvilassa Boulevard Haussmanilla. On myös terassin sammutetut neonvalot, sohvan selkänojalle jätetty musta pääskysmekko, ja Pariisin ulkopuolella syksyn, lehtien ja kostean mullan tuoksu – muistojen tuoksu. Ah.

Modiano aloittaa romaaninsa sanoin TUSKIN MITÄÄN. Kuin hyönteisenpisto, joka tuntuu ensin hyvin kevyeltä. Kuten saatte arvata, sellainen on aluksi myös Modinon romaani: löytynyt muistikirja, miten pientä ja vähäpätöistä, mutta samalla koko ajan kasvavaa. Modiano osaakin olla paitsi romanttinen, myös ivallinen, melkein kuin härnäävä hyttynen. Modianon romaanin on kaunis, muttei välttämättä kovin lempeä. Jotta et eksyisi näillä kulmilla on monikerroksinen romaani. Luulen, että uudelleenluenta tekisi hyvää, sillä loppujen lopuksi romaanista saa irti yllättävän vähän, vaikka lukeminen onkin miellyttävää, jonkinlaista älykästä fiiliskirjallisuutta.

Sen verran Että et eksyisi näillä kulmilla mieltäni vaivaa, että koen lukemisen jälkeen olevani jonkinlainen tyytyväinen eksyjä. Romaanin tunnelma ja lauseet - hyvä käännös - kannattavat silloinkin, kun rivien väliset merkitykset hämärtyvät ja lukukokemus muuttuu taas yhdeksi uudeksi muistoksi kansien välissä.