Juha Hurme: Niemi

Juha Hurme: Niemi

Teos 2017

Ulkoasu Jenni Saari

448 sivua

Kotimainen faktaa sisältävä romaani

Samaa sakkia ollaan, maailmankansalaisia ja moneen suuntaan vuosikymmentuhansien aikana paremman elämän toivossa vaeltanutta, kuolemaa onnistuneesti paennutta, sukupuuton välttänyttä porukkaa.

Alussa, tänä vuonna, Suomeen syntyy tyttövauva, joka saa nimekseen Aino. Ainon äiti on varsin nuori, 25-vuotias, mutta niin oli hänen äitinsäkin aikoinaan. Ja äidinäiti, äidinäidinäiti ja niin edelleen. Aino-tyttö kaikkine esiäiteineen on johdanto Suomeen, mutta määrittelemättömään ja epäyhtenäiseen maahan, oikeammin Niemeen. Vuosisatojen ja -tuhansien maahanmuutto niin idästä kuin lännestä on muokannut Ainon perimää. Oikeastaan mennään vielä kauemmas, maailmankaikkeuden syntyyn saakka. Olemattoman pienestä pisteestä 13,8 miljardia vuotta sitten vuoteen 1809 on käsittämättömän pitkä matka, mutta sellainen matka on nyt edessä – ja nimenomaan Suomen(niemen) kannalta käsiteltynä, ”maailmankaikkeuden kulttuurihistoriaksi” kirjoitettuna. Joko miltei mykistää?

Ehkä mykistää, mutta toivottavasti vielä enemmän innostaa. Jos olisin laatinut Finlandia-ehdokasveikkauksen, kuten moni bloggaakollega viime viikolla teki, olisin ehkä nostanut omalle listalleni Juha Hurmeen Niemen. Ehkä, koska Finlandia-ehdokkaiden julkistuksen aikaan kirjamessuilta ostamani teos oli vielä hieman kesken, ja koska olen hieman hattarapäinen muistellessani tätä kirjavuotta, olisin kuitenkin unohtanut listaltani monta hyvää lukemaani. Vuosihan on ollut erinomainen nimenomaan kotimaisen kirjallisuuden osalta. Nyt Niemi on luettu ja sinne erinomaisten joukkoonhan se varsin vaivatta sujahtaa.

Oli maamme, hansakaupasta huolimatta, köyhä,  ja siksi jäi. Niukkuus sai aikaa Niemelle ja laajemminkin Ruotsin valtakuntaan tasa-arvoa ja vapautta. Manner-Euroopassa yksinvaltiaat ostivat uskollisuutta feodaalipäälliköiltä jakamalla näille isoja tontteja eli läänityksiä talonpoikineen, -tyttärineen, hevosineen ja nautoineen. Ruotsissa tällaiseen järjestelyyn ei ollut mahdollisuutta, koska kelvollista, muhevaa maata ja elävää ihmisvoimaa ei riittänyt lahjuksiksi.

Miltei 450 sivua ja aikajatkumo maailmankaikkeuden alusta Ruotsin vallan loppuun Suomessa. Hurme tykittää menemään melkoisella vauhdilla, hetkittäin päätä huimaa, mutta kyydissä on helppo pysyä, sillä Hurmeen minäkertoja kuljettaa Niemen tarinaa hauskasti, älykkäästi, koukkuja menneestä tulevaan tarjoten. On luonnon- ja kulttuurihistorian käänteitä, on ihmisiä Jonathan Swiftistä Pentti Linkolaan, Descartesista ja Negristä Cajanukseen; itämerensuomalaisten jumalten hölmöilystä päästään tietenkin Tolkieniin ja Kalevalaan, jota Hurme luonnehtii sanoilla ”läpeensä weird”. Reformaatio saa osansa sekä tietenkin sen rooli kirjoitetun suomen luomisessa. Aina läsnä ovat myös naapurit, Ruotsi ja Venäjä, mutta kaukaisempikin maailma on lähellä, sillä niemeläisyys on monien osien alati muuttuva summa.

Tarttumispintaa siis on, ihan jokaiselle tällä niemellä asuvalle lukutaitoiselle ihmiselle. Melko miehinen Niemi on, mistä Hesarin kolumnissa kirjoitetaan. Mutta kyllä Niemessä naisiakin on, vaikkei (vielä) kovin keskeisessä roolissa. Vanha folkloristi minussa ihan voimaantuu, kun Hurme kirjoittaa hienosti itkuvirsiperinteestä feministisenä kritiikkinä, karhun pyllyttämisestä, naisnäkökulmaisista runoista ja kirjan viimeisessä luvussa puhutaan jo Minna Canthin odotuksesta.

Kerronta on kokonaisuudessaan paitsi vetävää, myös hauskaa ja murheellista, koskettavaa ja innostavaa, kauttaaltaan nautittavaa luettavaa.

Semmoista se on. Niemi ei ole (vielä, kuten kustantamon esittelyssä huomautetaan) Suomi. Mutta kyllä se Suomeksi on muuttumassa. Jatko-osa olisi tervetullut monestakin syystä. Ennen kaikkea siksi, että Hurme vie lukijaansa niin, että tämä huvittuu ja sivistyy – ja löytää ehkä osan itsestään.

--

Niemestä ovat kirjoittaneet myös muun muassa Elina (juuri tänään) ja Jorma Melleri.