Iris Uurto: Ruumiin ikävä

Iris Uurto: Ruumiin ikävä

Otava 1930

Luettu Kirjojen Suomi -verkkokirjaston kautta (Ellibs)

Kotimainen romaani

Tämä blogiteksti on osa kirjabloggaajien ja YLE Kirjojen Suomi -hankkeen yhteistyötä. Suomen jokainen itsenäisyysvuosi saa osakseen kirjan, joista kaikista julkaistaan myös juttu jossain kirjablogissa. Vuoden 1930 kirja on Iris Uurron Ruumiin ikävä. YLE:n sivuilta löydätte lisää tietoa kirjasta.

 – Pilkkaa sinä jos haluat. Tiedän sen kuitenkin omassa itsessäni, etten ole tehnyt mitään likaista tai arvotonta. En ole tahrattu tällä, enkä häpeä vielä. Ja pitäisikö hävetä? Onko tämä rikos? Olkoon, silloin en tunne, en pelkää rikoksia, niistä huolimatta sieluni on puhdas kuin vuorikristalli. En ole syntisempi kuin neitsyt Maria. Sinä saatat olla nyt tahrattu minusta – sitä en kiellä. Pidät minua likaisena, koska olen ollut toisen miehen. Ja kuitenkaan en ole himoinnut häntä kertaakaan. Eikä hän kiusannut minua liikaa.

Paula ja Olli Lassila ovat kaupunkilaiselämää viettävä pariskunta, joiden suhteesta tuntuu puuttuvan läheisyys. Kummallakin on omat toiveensa, etenkin oman uransa taakseen jättänyt Paula kärsii perinteisestä vaimon roolistaan. Olli ei voi ymmärtää vaimoaan, jolle on pyrkinyt antamaan aineellisesti kaiken: mukavan kodin, kustannetun elämän, turkinkin. Edessä on vain avioliiton umpikuja, ja Paula yrittää uutta onnea arkkitehti Eric Thorpen kanssa. On myös nuori Eeva, joka heiluttele jalkojaan Ollin kirjoituspöydällä istuessaan.

Iris Uurron läpimurtoromaaniksi luonnehdittu Ruumiin ikävä oli omana aikanaan kirjallisuuspiirejä järisyttänyt teos. Miehensä jättävä nainen ei ollut tavallinen hahmo 1930-luvun alun kirjallisuudessa. Myöhemmin Pro Finlandialla palkittua Uurtoa on kehuttu on teräväksi ja omintakeiseksi pikkuporvari- ja kaupunkilaismiljöön tarkkailijaksi, kuten Kai Laitinen Suomen kirjallisuuden historiassaan huomauttaa.

Laitinen onkin oikeassa. Uurron ihmiskuvaus on niin terävää ja raikasta, että hetkittäin unohtaa lukevansa vuonna 1930 julkaistua kirjaa. Toki repliikit ovat paikoin juhlallisia, mutta ne ovat myös raastavia, huudahtelevia ja lausujansa näköisiä. Uurto kuvaa taidolla keskeishenkilöidensä mielenliikkeitä. Ruumillisuus, halut ja kaipuu, määräävät ihmisen päätöksiä ja toimintaa. Monenlaiset tunteet heijastuvat paitsi puheissa, myös toimissa: mustasukkaisuus, uhma, rakkaus, himo, mutta myös yksinäisyyden kokemukset. Oletko sinä ollut tyytyväinen minuun?

Uurron kiitelty miljöökuvaus toimii sekin. Hetkittäin paikat ovat kuin valokuvia tai maalauksia: jalkalamppu, auki levitetty sanomalehti, porvarisasunto Helsingin Antinkadulla, hotellihuone Lontoossa, puheissa siintää Eurooppa - saksaakin lausutaan. Ihmiset tekevät paikat eläviksi, heidän tunteensa välittyvät kaikkeen olemiseen: Aleksanterinkatu on harmaa, kun Paulan jättämä Lassi kävelee sitä pitkin kalosseissaan.

Eipä siellä luvata yhtään naista miestä varten. Eric on Thorpe, Olli on Lassila, mutta Paula on Paula ja Eeva on Eeva. Vaikka Uurron naiset rohkeasti murtavat monenlaisia normeja, on maailma miesten. Romaanissa onkin piirteitä, jotka saavat nykylukijan ristiriitaisiin mietteisiin - ja nyt luettuna voisi ajatella, niin on (ollut) tarkoituskin: mitä nainen saa tehdä. Lopussa tapahtuva käänne on sellainen, jollaiselle olen lukiessani aina hyvin herkkä. Mitä tuo käänne ilmentää? Uurron oman ajan moraalia? Miesten valtaa yli naisten? Lähtijänaisen paikkaa? Vai suurta tragediaa? Ainakin jälkimmäistä, vaikka jokainen lukija tekee tietysti omat tulkintansa. Ruumiin ikävä herätteli monia ajatuksia, mikä kertoo toki omaa tarinaansa Uurron romaanin voimasta.

Kokonaisuus on voimakas ja puhutteleva. Uurron romaania voinee pitää unohtuneena klassikkona (vaikka se toisinaan eri maininnoissa nouseekin esille), jota en olisi osannut edes kaivata ilman Ylen 101 kirjaa. Ylen projektia on siis kiittäminen, että lukija voi löytää tällaisia helmiä. Uurron romaania on vaikea löytää divareista ja jopa kirjastoista, teos ansaitsisi tulla uudelleen painetuksi - se piirtää kuvaa oman aikansa ihmisistä niin hienosti, että se puhuttelee nykylukijaakin.

Pikku paula, sinä olet kuin pääskynen takatalven aikana.