Milja Kaunisto: Luxus

Milja Kaunisto: Luxus

Gummerus 2016

Kansi Jenni Noponen

550 sivua (pokkaripainos 2017)

Kansi

Kotimainen, Ranskaan sijoittuva romaani

“ [--] Minua kutsutaan mielipuoleksi, pedoksi, kauhistukseksi Jumalan silmissä.” Mies nousi tuolistaan ja kumarsi pitsinen hihansuu maata viistäen. “Markiisi de Sade, palveluksessanne.”

Markiisi de Sade ei astu kuvioon ihan heti. Alussa on Isidore Boreal, raskastekoinen pyövelin apulainen, joka puhuu sivistyneistön kieltä ja tuntee filosofiaa. Erään työtehtävänsä seurauksena hän tutustuu Marie-Constance du Boucardiin, miltei kaiken menettäneeseen kreivittäreen. Ranskan vallankumous syöksee koko Pariisin sijoiltaan ja niin Isidoren kuin Marien täytyy kestää monenlaiset muutokset ja niiden seuraukset. Kaksikon välille syntyy yllättävä luottamussuhde. Markiisi de Sade on kirjoituksistaan tunnettu, hänen teoistaan liikkuu toinen toistaan hirvittävämpiä huhuja. Kaikkien elämänpolku kietoutuu yhteen Maison de Luxessa.

Paukautetaan ydin nyt heti tähän alkuun: enpä olisi koskaan uskonut, että historiallinen, väkivaltaa, rappiollista loistoa ja seksiä sisältävä romaani veisi minut mukanaan. Mutta niinpä vain teki: Milja Kauniston Luxus on romaani, jota ei malttaisi laskea käsistään.

Purppuragiljotiini-trilogian aloittava Luxus on kursailemattomasti viihdettä, mutta

Kaunisto on sujuvasanainen, taitava kirjoittaja, jonka teksti vie mukanaan, mutta ikään kuin siinä sivussa (ja silti kaiken keskellä) kertoo historiallisia faktoja. Luxusta voi sanoa rohkeaksikin, se on - pokkaripainoksen takatekstinkin mukaisesti - häpeämätön ja jos Luxus olisi ilmestynyt lukiovuosinani, olisin ehkä piilottanut kirjan. Nyt romaani saa toki jäädä hyllyyni ja pohdin jo tänä vuonna ilmestyneen jatko-osan Corpuksen lukemista.

Marie on aluksi jokseenkin naiivi, mutta ihastuttava. Isidore on karski, mutta herkkä, sydämellinen ja fiksu. Markiisi puolestaan on samalla kertaa sympaattinen (kenties mainettaan herkempi, kenties pahempi) ja kylmäävä. Hahmot ovat aluksi karikatyyrisiä, mutta mainioita ja lopulta sangen moniulotteisia. He tuntuvat noudattelevan viihdekirjallisuuden konventioita - silmäniskun kera; Vaikka Luxuksessa tapahtuu synkkiä asioita, on Kauniston tekstissä myös rivien väliin oivallisesti piilotettua huumoria. Uusi elämä vaatii uuden kuoleman, mutta rinnalla on myös huomioita bochilaisista siankasvoisista munkeista: kokonaisvire on kuin perverssi kiirastuli. Henkilöille, etenkin Isidorelle ja Marielle, toivoo koko ajan hyvää.

Kokonaisuudessa on mukana ripaus Angelikan viihdyttävyyttä, mutta mainittua kirjasarjaa fiksummin, historian käänteitä ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia mukanaan kuljettaen. Kaunisto osaa yhdistää juonenkuljetuksen ja historiallisten faktojen tiputtelun tavalla, jossa ei ole mitään luento- tai luettelomaisuutta, vaan tarina kulkee vaivatta ja historia, esimerkiksi Ranskan vallankumouksen yhteiskunnalliset muutokset ja luokkakulttuurin murros, solahtavat osaksi tarinaa. Kirjoittaminen ja juonen punominen tuntuvat olevan Kaunistolle helppoa (en toki voi tietää, onko, mutta lukijalle välittyy kirjoittamisen ilo).

Luxus-sanan monimerkityksellisyys peilautuu Kauniston romaanissa hienosti: loisto ja mahtavuus törmäävät irstauteen, koko maailma menee ainakin osin sijoiltaan. Ihmiset joutuvat painimaan omatuntonsa ja halunsa kanssa, mutta pitkälti olosuhteiden pakottamina. Samalla lukija alkaa väistämättä pohtia paitsi rahvaan ja aateliston, myös prostituoitujen kohtaloa vallankumouksen aikana. Miksi, miten ja niin edelleen.

Luxuksen voi sanoa yllättäneen minut, ja ilahdun aina kun romaani vie mukanaan. En ole ihan varma, mitä odotin, mutta viihdyin kaikkien yli 500 sivun verran. Luxus lie kaikkea, mitä historialliselta lukuromaanilta voi vaatia: se pitää otteessaan, muistuttaa historiasta ja saa odottamaan jatkoa. Ennen kaikkea se on kauttaaltaan nautittavaa ajanvietettä.