maanantai 11. syyskuuta 2017

Kiitollisuutta


Kirjojen välissä on hyvä pysähtyä hetkeksi. Erään pysähdystauon sain Leenalta, joka muisti minua kiitollisuushaasteella. Kiitos, Leena!

Tämä haaste antaisi mahdollisuuden valottaa monia elämän syvimpiä tuntoja. Onkin useita asioita, joista olen äärimmäisen kiitollinen – kiitollinen elämälle, jonka omakohtaisista syistä tiedän olevan hauraampi kuin voisi ajatellakaan. Ja samalla olen tietenkin kiitollinen sille vahvuudelle, joka itsessäni on tiettyinä aikoina ollut ja kantanut yli niiden särkymävaaraisten aikojen. Niistä ei nyt kuitenkaan enempää, vaan monista muista kiitollisuuden aiheista.

Muun muassa näistä olen kiitollinen (vaikka kenelle: läheisille, itselleni, maailmankaikkeudelle…):


Syksystä

Tänä vuonna syksyn saapuminen on tuntunut vaikeammalta kuin yleensä, mikä johtuu ehkä siitä, että oikea kesä jäi tulematta. Pari aurinkoista päivää, hetki mekkokelejä. En tainnut lukea terassillakaan kuin muutaman kerran. Tuntuu kuin olisi jäänyt jotain paitsi ja nyt syksy tuli liian pian. Kuitenkin rakastan syksyä ja olen syksyisin enimmäkseen onnellinen, niin nytkin. Kaikkien kliseiden uhalla: kanervat ja koirakumpparit, lyhtykoisot ja koti-illat, puista putoavat omenat ja sen johdannaiset (keitin viime viikolla kolme kattilallista omenahilloa).


Perheestäni

Rakkainta maailmassa. Ei enempää selityksiä. ♥ Pätee myös ystäviini.



  
Työstäni

Joskus kyllästyttää. Haluaisin nukkua aamulla pitkään. Tahdon pitemmät kesälomat. Messuhaastattelut jännittävät, aina. Vastahan sain yhden käsikirjoituksen kommentit kirjailijalle ja heti pukkaa uutta… Ja sitten: Olipa kiva päivä toimistolla. Aamulla nukutti, mutta oli ihanaa kuunnella äänikirjoja 15 km mittaisella pyörämatkalla. Kesäloma meni, mutta en haluaisi ikuista lomaakaan. Ja kylläpä sekin käsis muokkautui hienoksi kirjaksi. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä töitä kirjojen parissa mukavassa tiimissä ja vielä toimistossa, jossa minulla on omat pallovalot. Kaiken lisäksi työni sivistää ja monipuolistaa minua itseäni, esimerkiksi viimeisten kuukausien aikana olen saanut olla toimittamassa Homeäidin päiväkirjaa, Kirjailijoiden Hietaniemeä, Suurta lukuseikkailua, useita selkokirjoja, elokuvia ja Kalevalaa käsitteleviä kirjoja jne. Syksyllä päästään jo Pimeään nettiin!


Herkuista

No niin, pyöräilen, hölkkään ja kävelen mielelläni. En kuitenkaan ole kovin sporttinen, vaan pikemminkin olen oikea mestari tasapainottamaan liikkumiseni kaikenlaisilla herkuilla: leivon mieluummin kuin kokkaan. En harrasta piiperrysleivonnaisia enkä esimerkiksi tee juurikaan täytekakkuja. Mutta leipää, sämpylöitä, pullaa, omenapiirakkaa, suklaapikkuleipiä, kuivakakkuja… Noh, kaikenlaista leivon mieluusti. Ei perjantaita ilman leivonnaisia (eikä mielellään muitakaan päiviä).



Uusista asioista

Innostun aika helposti, mutta en aina jaksa kovin kauan saman innostuksen parissa. Näitä ohimenneitä innostuksen kohteita ovat olleet muun muassa ompelu (oikeasti! Kuvittelin, että ostamalla ompelukoneen alkaisin ommella sisustustyynyjä, ikkunaverhoja ja kaikkea sellaista – hahaa, minähän en osaa edes pujottaa lankaa ompelukoneeseen. Kahdesti yritin ommella, sitten se jäi, kone on yhä olemassa), pilates (kävin tunneilla puolisen vuotta), twiittaaminen (toki minulla on Twitter-tili, mutten keksi mitään sanottavaa twitterissä), lukupiiri (hmm, en vain osaa). Olen aina ollut hyvä jättämään kesken asiat, jotka eivät ole minua varten. En yritä sisukkaasti hammasta purren suorittaa asioita, jotka eivät ole mieleeni. Innolla kuitenkin etsin uutta ja nytkin mielessäni on pari sellaista itselleni uutta asiaa, joiden maailma kiehtoo. Mutta on myös uusia asioita, joista on tullut vanhoja asioita; sellaisia rakkaita asioita, jotka ovat pysyneet jo monta vuotta. Esimerkiksi tämä bloggaaminen ja tietenkin olen jaksanut jo vuosia olla kiitollinen...

...valokuvauksesta

Muiden ottamista kuvista, yhtä lailla valokuvataiteesta kuin upeista blogikuvista. Mutta myös kameran takana olemisesta. En ole koskaan käynyt edes valokuvaamisen alkeiskurssia, joten otan kuvia vähän vaiston varassa, mutta rakastan kuvaamista. Kameran kanssa olen tänä vuonna soutanut ja huovannut. Keväällä tuntui, että noin 15 vuotta Canon-vuoden jälkeen oli aika vaihtaa leiriä. Myin vanhan kamerani ja ostin tilalle Olympuksen, joka osoittautui oikein kivaksi – kesätuttavuudeksi! Olympuksen ja minun tiet erosivat viikko sitten ja palasin takaisin Canon-käyttäjien joukkoon. On kuin olisi palannut jonkinlaiseen kotiin. Olen kiitollinen sekä (kamera)syrjähypystäni että kotiinpaluustani.
  

Hetkistä

Fiilistelystä. Oman ajan ottamisesta. En tarkoita mitään viikonloppulomaa jossain päin Eurooppaa, vaikka rakastan sellaisia, vaan johonkin pysähtymistä: viittä minuuttia pihalla, sateen kuuntelemista, sammalen koskettamista, aamupalavoileipien maistelemista, ihan vaan katsomista ulos ikkunasta. Olen kiitollinen siitä, että osaan ottaa oman tilani ja aikani, pihistää arjesta sen hetkisen.


Teistä kaikista

Kiitos, että olette. ♥ Siksi Lumiomenakin on. 


Lähetän tämän haasteen edelleen kaikkiin niihin blogeihin, joiden pitäjät osaavat ommella.

20 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista kuvistasi Katja <3

    Minä voisin mennä syksyunille tähän aikaan ja herätä joulukuussa. Ikinä en haluaisi viettää marraskuuta. Ainoa ihana asia marraskuussa on pikkuveljeni syntymäpäivä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos kommentistasi ♥

      Toisille syksy on ihanaa aikaa, toisille vaikeampaa. Minä rakastan syksyä, vaikka olen kevättalven lapsi.

      Poista
  2. Kiitos Katja sinulle!
    Mulla on ukkini vanha Olympus, otin sillä mustavalkokuvia väitöskirjaani kohta neljännesvuosisata sitten. Digikamerana oli yksi pieni Canon, sain uudemman version tänä kesänä kun jätin edellisen Roomassa museon eteen kivipenkille. Epäilen että Olympus olisi yhtä hyvä, rakastan Canoniani, enkä aio vaihtaa merkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa kameroissa on oma tuntumansa ja lumonsa. Sinulla on upeita muistoja ukkisi kamerasta.

      Pieni kamera on monessa kätevä. Minullekin Canon tuntuu olevan se tutuin kameramerkki.

      Poista
  3. Katja, tuo ompelukonetarinasi nauratti, koska itselläni on myös ollut ompelukone, mutta ompelutaito jäi hankkimatta.

    Mies halusi kovasti opettaa minut ajamaan autolla, kauan sitten 70-luvun puolivälissä. Minä sanoin, että en kyllä halua mitään ajokorttia, mieluummin hankin ompelukoneen. Kone hankittiin, ja minä yritin ensimmäisenä työnäni ommella jostain chenillen tapaisesta kankaasta aamutakin.
    No, pojat kyllä ompelivat myöhemmin vaikka mitä, ja mieskin sai opettaa autolla ajoa, kun opetti heidät kaikki opetusluvalla ajamaan.

    Mukavaa syksyä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, olet siis ompeluskohtalotoverini. Olen siitä iloinen!

      Samoin olen iloinen siitä, että poikasi ovat ommelleet. Meillä tämä ompelemattomuusomena ei ole pudonnut kauas. Lapsillenikin käsityöt tuntuvat olevan se kaikkein vaikein kouluaine.

      Kiitos samoin! ♥

      Poista
  4. Kiva haaste ja kivat vastaukset. Ja niin kauniit kuvat. Mietin jos itse olisin tällaisen haasteen edessä, en tiedä pystyisinkö vastaamaan. Tuntuu että rakkaan Kristan kuolema on vielä liian lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos kommentistasi. Tällainen haaste olisi varmasti sinulle vaikea nyt, lämpimiä ajatuksia sinne! ♥

      Poista
  5. Valtavan upeat kuvat Katja <3 Syysapatia valtaa minua aina näihin aikoihin, mutta onneksi se viivähtää vain hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos ♥ Voimia syysapatiaan, koeta löytää lempeyttä ja kauneutta tästä vuodenajasta. Ja hyviä kirjoja!

      Poista
  6. Katja, hienot vastaukset ja kiitos, että ehdit vastata♥

    Naurattaa tuo ompeleminen:) Äitini osti Merille koneen jo kun tytär oli varhaisteini. Sain kerran kokeilla ja sen jälkeen en enää muuta kuin vahdittuna. Olen onneton ompelija niin koneella kuin käsin. Äitini ja tyttäreni ommelkoot!

    Minäkin rakastan herkkuja. Valitettavasti.

    Valokuvaus on yksi intohimoni, vaikka teenkin sitä vaatimattomalla pokkarilla, enkä muunlaista aio edes hankkia. Aivan sekä kiihdyn että rauhoitun kun kuvaan siis sama vaikutus kuin teellä: rauhoittaa ja virkistää.

    Perhe♥

    Ihanaa syksyn jatkoa sinulle Katja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos - ja kiitos haasteesta, tähän oli mukava vastata. ♥

      Ihanaa, että sinulla sekä äitisi että tyttäresi ompelee. Minulta puuttuu kokonaan joku käsityögeeni. Se on aika kummallista, koska piirutus- ja valokuvausintoa minulla on.

      Herkut. :)

      Ja valokuvaus, se tosiaankin rauhoittaa ja virkistää.

      ♥ sinne, Leena!

      Poista
  7. Samankaltaisia asioita tunnistan itsessäni. Tuo vahvuus vaikeiden asoiden keskellä on semmoinen asia, jota olen miettinyt, että onko se kasvanut vähitellen vastoinkäymisten ja elämänkokemusten myötä, koska kuitenkin olen toisaalta aika herkkä ihminen. Kiitollinen kuitenkin olen, että en ole hajonnut pahemmin elämän varrella. Pienet, omat luontohetket, valokuvaus, leipominen ja lyhytjänteisyys harrastusten suhteen myös kuuulostivat tutuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopalintu, ihana kommentti, kiitos! Ehkä meissä ihmisissä on vahvuutta herkkyydessäkin - tai juuri herkkyyden ansiosta? ♥

      Ja kaikki nuo omat hetket, niissäkin on voimaa. :)

      Poista
  8. Ihanaa luettavaa tällainen kiitollisuuspostaus! <3 Siitä tulee itsekin hyvälle mielelle. Minulle syksyt ovat joskus vaikeitakin, mutta tänä syksynä olen ollut aika pirteä, vaikka toisaalta olen potenut flunssaa jo monta viikkoa. Mutta ainakin voi olla kiitollinen levosta ja lukemisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn lehti, ota tästä kiitollisuushaaste vastaan johonkin blogiisi! ♥ Näitä asioita on aina toisinaan hyvä miettiä näin julkisestikin. Toivottavasti siellä flunssa alkaa hellittää, onneksi on kirjoja!

      Poista
    2. Nyt vasta luin vastauksesi! Niin, täytyypä ottaa kiitollisuushaaste vastaan :) Onneksi minun pitkä flunssani on vihdoin hellittänyt, samoin antibioottikuurin jälkivaikutukset... Onneksi tosiaan aina on kirjat! :)

      Poista
  9. Ihana postaus ♥ Ihanat kuvat ♥

    Pisti ajattelemaan omaa kiitollisuutta, se on tässä syksyssä ollut koetuksella. Keväällä kaikki tuntui niin mahtavalta ja vatsanpohjassa kutkuttavalta ilolta, mutta nyt on ollut syvemmissä vesissä uiskentelua minusta riippumattomista syistä. No, voihan se syksykin olla uusi alku. Onneksi on perhe ja ystävät!

    Mitä tulee herkkuihin niin minä olen se joka syö salaatin että voi syödä pullan. Tasapainottelua nimenomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kiitos ♥

      Joskus kiitollisuus on koetuksella ja vastaan tulee asioita, joita ei kaipaisi. Onneksi on tosiaan hyviä asioita, kuten lähimmä ihmiset. Toivotaan että syystuulet tuovat sinulle iloa. ♥

      Ja hei, totta kai salaatti ja pulla! Tasapainoa! :)

      Poista
  10. Olipa mukavaa luettavaa. Voin samaistua moneen kohtaan. Etenkin tällä hetkellä työ josta pidän on aika huikean ihana tunne. Ei aina kivaa tietenkään, mutta tunne että voi vaikuttaa omaan työhönsä ja kuinka se sitä kautta työ arkeen hyvnvointia on tärkeää. Piti kyllä opetella se asenne, että työ on osattava ottaa tietyllä tavalla "vain työnä" että jaksaa pitää huolta myös omasta jaksamisesta.

    VastaaPoista