Katriina
Ranne: Miten valo putoaa
Gummerus
2017
Kansi
Laura Noponen
176
sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Kotimainen romaani
Aaron tarina ei koske vain Aaroa, Lalan tarina ei kerro vain hänestä; jos tunnetaan tarkasti kaksi elektronia, voidaan kuvailla kaikki mahdolliset elektronien ja fotonien muodostamat konfiguraatiot.
Mutta miten nähdä tarpeeksi tarkasti?
Lala
ja Aaro ovat kumpikin asettuneet Lontooseen. He ovat eri aikakausien
kasvatteja, heillä on erilainen elämänhistoriansa, mutta he kumpikin ovat
jättäneet taakseen kotimaansa. Suomalaissyntyinen Aaro on eläkkeellä oleva
fyysikko, yksinäinen leskimies. Bulgariasta kotoisin oleva Lala puolestaan
erilaisin tavoin toimeentuloaan kartuttava nainen, jolla on erinomainen valon
taju. Tarvitaan mietintää ja hetken mielijohde, alkaa omalaatuinen
kirjeenvaihto joka muistuttaa siitä, miten se,
miltä asiat näyttävät riippuu aina resoluutiosta.
Katriina
Ranteen kaunisniminen romaani Miten valo
putoaa kuvailee elämän ohikiitäviä ja silti pysähtyneitä hetkiä ja
muistuttaa, että vaikka valo tuntuukin pysähtyneen jonnekin, on valo nopeutensa vuoksi ohi ennen kuin
ehdimme edes tajuta.
Miten valo putoaa on niitä kirjoja, jotka saavat
peilaamaan itseään lukijana. Minulle se on esimerkki hienosta, hallitusta,
erinomaisesti kirjoitetusta romaanista, joka ei kiehtovasta aiheestaan
huolimatta puhuttele. Ei kosketa, ei ihastuta, ei myöskään inhota – viimeksi
mainittuhan voi sekin olla vahvan lukukokemuksen merkki. Tämä on harmi, sillä Ranteen esikoisromaani Minä, sisareni lumosi minut
liki kuusi vuotta sitten ja kirjailijan runoteos Ohikulkijan tuoksu oli
mielestäni niin ihana, että olisin voinut ottaa sen vaikka yöpöytäkirjakseni.
Se on harmi ennen kaikkea siksi, että Ranteen
romaani on niin hienovirtteinen, sen kielen nyanssit elävät, ja sen
henkilöhahmoissa on syvällisyyttä ja yllätyksiä – itse asiassa koko romaanin
alkuasetelma on yllättävä. Kaikkihan alkaa alushousuista: Kirkkaassa valossa kaikki pikkuhousut näyttivät valkoisilta.
Alushousuteema jatkuu pitkin romaania, mikä aluksi huvitti minua lukijana
(tahattomasti), mutta tulee kyllä perustelluksi. Teema on sellainen, jota minä
en lukijana täysin omaksunut tai uskonut, vaan joka työsi pois, vaikka ymmärrän
sen symboliikan niin aistillisuuden, kaipauksen, tuoksujen kuin menneisyydestä
kumpuavan toiminnan välineenä. Tästä ymmärryksestä huolimatta tematiikka ja sitä myöten kokonaisuus jäävät vieraaksi,
katoaa jonnekin lauseiden luomaan valoon.
Mutta sitten. Hetket. Ranteen romaani on
täynnä helmiksi luokiteltuja kohtia. Miten valo putoaa on paikoin silkkaa
kauneutta, jossa fysiikka on runoutta ja jossa kirjeenvaihdosta
sukeutuu mahdottoman oloinen ihmissuhde. Elokuussa kirjoitin blogiini Menna van
Praagin romaanista The Lost Art of Letter
Writing, jolta odotin nimenomaan kirjeiden kirjoittamisen monisyistä
kuvausta, mutta joka ei ihan täyttänyt odotuksiani. Ranteen romaani voisi olla
onnistunut vastaus van Praagille. Näin kirjeiden kirjoittamista voi kuvata! Lalan
ja Aaron tarinassa kirjeet ovat keskeisellä sijalla ilman, että kyse on varsinaisesta kirjeromaanista. Aaron ja Lalan sanoissa on pelkkää ilmaa, mutta ilma voi palaa.
Miten valo putoaa on siis hieno romaani,
vaikkei se juuri koskettanut – ehkä syynä vierauden tuntemukseeni oli alkuasetelma, kenties joku
vaikeammin määriteltävä seikka. Kieleltään kiehtova, hallittu romaani kuitenkin
vakuutti: Ranne on taitava sanankäyttäjä. Eikä tässä kaipuun ja aistien aallokossa ripaus Lontootakaan haittaa
tehnyt.
Hurjaa, miten hurmaavat nimet Ranteen kirjoilla onkaan: Miten valo putoaa ja sitten tuo Ohikulkijan tuoksu. Olen itse kuin vihikoira, joten tuoksu on enemmän kuin sana.
VastaaPoista"Miten valo putoaa kuvailee elämän ohikiitäviä ja silti pysähtyneitä hetkiä ja muistuttaa, että vaikka valo tuntuukin pysähtyneen jonnekin, on valo nopeutensa vuoksi ohi ennen kuin ehdimme edes tajuta." Tässä on jotain ihanaa kuin Woolfia...
<3
Leena, eikö olekin! Upeasti nimettyjä romaaneja. Lue joskus tuo Ohikulkijan tuoksu, se on runokirja ja uskon että pitäisit paljon. ♥
PoistaTässä voisi ollakin woolfmaisuutta. Ranne kirjoittaa upeasti, mutta jotain tästä jäi puuttumaan.
♥
Voisinkin ottaa kirjastosta tuon runokirjan, kun käyn lastaamassa dekkareita: Luen nyt sattuneesta syystä välipaloina vain itselleni Fossumeita etc. Vrt. Nesser -sesonki.
Poista♥
Alushousuproosaa! Kiehtovasti kuvailet lukukokemuksiasi suhteessa tekstistä vaikuttumiseen. Luen tiiliskiviä, mutta innostun myös lyhyistä, tiiviisyä romaaneista, ja tämän sivumäärä sopisi hektisten aikojen lukukirjaksi. Kikkailusta tosin harvoin innostun. Ihmettelen muuten, miksi kirjan kansi muistuttaa Chris Cleaven Sodasta ja rakkaudesta -romaanin kantta.
VastaaPoistaTuija, ainakin hetkittäin! On jännä, miten joskus kirja kolahtaa ja joskus ei. Tässä oli kikki elementit, mutta jotain oli liikaa tai sitten liian vähän.
PoistaMinäkin huomasin yhtäläisyyden kansissa. Kuvat ovat samasta kuvapankista ja värimaailmakin sama.
Miten kaunis nimi tuolla kirjalla onkaan, ja kiinnostuin tästä heti.
VastaaPoistaJael, kirjan nimi kantaa hyvin Ranteen kirjoittamaa kieltä: kaunista!
PoistaVaikka sinä et vaikuttunut, tämä sai minut uteliaaksi. Taidan ottaa myös esikoisen lukulistalle.
VastaaPoistaAamuvirkku, kannattaa lukea. Uskon, että moni pitää tästä paljon.
PoistaLuin tätä hyvän matkaa enkä saanut harmikseni otetta. Odotan parempaa hetkeä. Sekä nimi että kansi ovat tavattoman kauniit.
VastaaPoistaRiitta, juu, ei vain nimi vaan myös kansi. Olisin varmaan ottanut lukuun, jos olisin huomannut, mutta jos Katja ei syty, mun on turha unelmoida edes kipinästä.
PoistaRiitta, sinullekin kävi siis niin. Kirja on kyllä kaunis, joten kannattaa kokeilla uuestaan.
PoistaLeena, minä en lopulta syty kauhean monesta. Tämä on hieno, muttei ollut minun kirjani.
Katja, tiedän, tiedän, mutta se on mulle se ensimmäinen ja aika vahva merkki jo:)
Poista(Mieti vaikka: Meriharakat!)
♥
♥
Poista(Ja juu, Meriharakat! Ja Phillipsin Suojelus!)
Jonotan tätä kirjastosta: ihan jo tuon nimen vuoksi on pakko antaa mahdollisuus! Kirjailijan esikoinen on vielä lukematta, vaikka se on keikkunut luettavien listallani vuosia.
VastaaPoistaNanna, jokohan sait tämän? Jään odottamaan mietteitäsi. Ranteen esikoinen on ihana!
PoistaVoi, sekä kirjan nimi että kansikuva ovat kyllä uskomattoman kauniit! Ehkä joskus annan tälle teokselle mahdollisuuden. Kiitos tästä, Katja! <3
VastaaPoistaKaisa Reetta, eivätkö olekin! Aina kannattaa antaa kirjalle mahdollisuus. ♥
PoistaTämä on syksyn kirjoista ehkä se, mitä olen odottanut kaikkein eniten. Sain kirjan muutama päivä sitten ja toivon että viimeistään ensi viikolla ehtisin aloittaa lukemisen. Hieman pelottaa postauksesi jälkeen, mutta jotenkin silti uskon, että tulen pitämään tästä kovasti. Minäkin RAKASTIN Ohikulkijan tuoksua <3
VastaaPoistaMaisku, joko aloitit tämän? Toivottavasti odotuksesi täyttyvät. Minäkin odotin tätä niin, mutta alushousuista alkaen en päässyt virittymään kirjan taajuudelle. Ohikulkijan tuoksu on kyllä! ♥
Poista"Ei kosketa, ei ihastuta, ei myöskään inhota"
VastaaPoistaAivan samanlaiset tuntemukset minullakin, tässä kun samalla työstän arviotani teoksesta.
Samanlaisia fiiliksiä minullakin tästä kirjasta. En ihan hurmioitunut, mutta oli tässä puolensa. Minäkin pidin kiinnostavana Ranteen tapaa käsitellä kirjeitä. Kirjeromaaneista tulee usein niin teennäinen ja epäuskottava fiilis. Tämä oli jotenkin orgaanisempi ja tilaa antavampi toteutus.
VastaaPoistaMinä tykästyin heti alkuun. En ole vielä ehtinyt lukea loppuun asti, mutta hyvin olen jo koukuttunut ja tätä tapahtuu melko harvoin. :D Kannen kuvan tekijä taitaa olla sama kuin Sodassa ja rakkaudessa, sekin on Gummeruksen kustantama? :)
VastaaPoista