tiistai 24. marraskuuta 2020

Lucinda Riley: Varjon Sisar

 

Lucinda Riley: Varjon Sisar
Bazar 2019
The Shadow Sister 2016
Suomentanut Hilkka Pekkanen
733 sivua
Irlantilais-englantilainen romaani

Kannattiko antaa kiskoa itsensä takaisin High Wealdin ja sen kauan sitten kuolleiden asukkaiden pariin? Jos väliltämme löytyisi yhteys, joutuisin loppuelämäkseni erottamattomasti sidotuksi heihin. Enää en ollut varma, halusinko, että niin tapahtuisi.


Irlantilaissyntyinen Lucinda Riley on minulle hankala kirjailija enkä tarkoita nyt sitä, että hän kirjoittaa paksua viihderomaaneja, jotka ovat minulle ylipäätään ristiriitaista luettavaa. Hyvä viihde on näet vaikea laji ja vain harvoin, ehkä noin kerran vuodessa, löydän itselleni täydellisen viihderomaanin (tänä vuonna lukemistani sellainen oli ehdottomasti Beth O’Learyn Kimppakämppä, viime vuonna Kate Mortonin Kellontekijän tytär). Tarkoitan sitä, että Rileyn paksuissa romaaneissa on paljon sellaista, josta minun pitäisi viihtymismielessä pitää: (usein) brittiläinen miljöö, menneen ja nykyisyyden kerrostuminen, sukutarina, arvoitus… Ja silti en ole ollut Rileyn tuotannosta erityisemmin innostunut, vaan olen jättänyt pari hänen kirjaansa kesken, (hölmön nimisen) Enkelipuun luin sentään loppuun muutama vuosi sitten.

Ja kuitenkin: siellä täällä kirjablogeissa ja -gramissa sekä muutamien tuttavien kehuissa on vilahdellut Rileyn Seitsemän sisarta -sarja. Sarjan alkuasetelma on mielestäni hieman pöhkö: satumaisen rikas Papa Salt on adoptoinut itselleen seitsemän tytärtä eri puolilta maailmaa. Kun Papa Salt kuolee, saa jokainen tytär vihjeen, jonka avulla he voivat alkaa selvittää biologisia juuriaan. Kun sitten kuulin, että sarjan kolme ensimmäistä kirjaa voi lukea missä tahansa järjestyksessä, otti uteliaisuus minussa ylivallan ja päätin tutustua sarjaan etenkin, kun sen kolmannessa osassa Varjon sisaressa liikutaan Englannissa.

Varjon sisar kertoo Tähdeksi kutsutun siskon tarinan. Tähden varsinainen nimi on varsin romanttinen: Asterope. On vuosi 2007. Papa Saltin kuoltua Tähti asettuu Lontooseen yhdessä siskonsa CeCen kanssa. Isänsä vihjeen ansiosta Tähti päätyy töihin vanhaan kirjakauppaan, jossa hän tutustuu Orlandon, “perienglantilaisen ekstrenrikon”, pitämään kirjakauppaan. Tämä kaikki johtaakin sitten jo syvemmälle Englantiin aina Järviseudulle saakka, jossa Tähti tutustuu myös Orlandon persoonalliseen veljeen Mouseen. Vuonna 1909 Järviseudulla nuori Flora MacNichol päättää, ettei mene koskaan naimisiin. Hän viihtyy maalla Beatrix Potterin naapurustossa. Elämä kuitenkin kuljettaa Floran Lontoon seurapiireihin ja Alice Keppelin, kuningas Edward VII:n rakastajattaren, salonkiin.

Vaikka Varjon sisar on osa kirjasarjaa, voi sen lukea yksittäisenä romaaninakin. Viihteellistä lukuromaania kaipaavalle se tarjoaa jotain samaa kuin Kate Mortonin teokset: kahdessa eri aikatasossa liikkuvan tarinan ja arvoitusjuonen. Tähden ja Floran tarinat tietenkin lomittuvat yhteen, se lie kaikille lukijoille selvää alusta saakka.

Sujuvalukuinen tiiliskivi tarjoaa sitä, mitä siltä voi odottaakin: kiehtovan tarinan, joka pitää otteessaan. Tähden ja Floran tarinat pitävät sisällään osin ennalta-arvattavia käänteitä, mutta miljöö ja aikakaudet kiehtovat enemmän. Minäkin haluaisin astua sisään Orlandon pölyiseen kirjakauppaan ja viettää lounashetkeä Tähden ja Orlandon kanssa. Romaanin historialliset osuudet puolestaan tarjoavat viehättävää kuvausta Lontoon ja maaseudun, myös Kentin kartanoiden, seurapiireistä. Beatrix Potterin ja kuninkaallisten lisäksi Varjon sisar viittaa muun muassa Vita Sackville-Westin ja Violet Trefusisin suhteeseen ja hieman (ihan maininnan asteella) Bloomsburyn piiriinkin. Pieni kiehtova yksityiskohta, johon Riley itse viittaa romaanin lopussa olevassa haastattelussa, on myös Woolfin Orlando, joka on selvästi antanut nimensä Varjon sisaren kirjakauppiaalle. Tällaiset kulttuuriviittaukset ovat ihastuttavia silloinkin, kun niissä ei mennä kovin syvälle.

Kaiken kaikkiaan nautin lukemastani, mutten niin paljon että ainakaan heti tarttuisin sarjan muihin osiin. Ne kun eivät taida sijoittua enää Britanniaankaan? (Vai sijoittuvatko?) Voi kuitenkin olla, että hyvää viihdettä kaivatessani jatkan Seitsemän sisaren parissa  – ellei sitten jonkun toisen Brittein saarille teoksensa sijoittavan lukuromaanien taitajan tuotantoa osu käsiini sitä ennen.

3 kommenttia:

  1. Minullakin on näihin kirjoihin hyvin ristiriitainen suhde. Ne ovat liian pitkiä, välillä käsittämättömän lapsellisia ja ennalta-arvattavia, mutta kuitenkin tahdon tietää, miten kullekin sisarelle käy ja mikä on Papa Saltin arvoitus. Silti tuo lähtöasetelma on juuri niin hölmö ja epäuskottava, kun vain olla saattaa. Kuka oikeasti adoptoi seitsemän tyttöä, on heille rakas ja niiiiin läheinen, mutta kertoo itsestään heille vain hyvin vähän? Ja kun nyt tässä pääsin marmattamaan, mainittakoon, että meinasin lopettaa lukemisen siinä kohtaa jossa eräs päähenkilöistä pohtii, ettei kohta enää näkisi oravia vipeltämässä puistossa, sillä ne siirtyvät pian talviunille. Oravat. Talviunille.

    VastaaPoista
  2. Kun kaikki kehuivat, luin yhden, jotenkin tykkäsin vaikka olikin epärealistinen, mutta en kuitenkaan halua muita lukea, ajattelin, että varmaan sama kaava kaikissa.

    VastaaPoista
  3. Itse olen ihastunut Seitsemän sisaren sarjaan. Onhan tarinoissa huvittavuuksia ja aivan uskomattomia onnenkantamoisia, mutta mielestäni nämä tarinat ovat aikuisten satuja. Joskus on vain pakko saada kevyempää luettavaa. Luin syksyllä sarjan viimeisimmän suomennoksen Auringon sisar. Sen jälkeen siirryin Marjo Heiskasen Mustiin koskettimiin ja Kjell Westön Tritonukseen. Jestas, mitä tummia sävyjä molemmissa kirjoissa, vaikka molemmat hyviä kirjoja ovatkin.

    VastaaPoista