keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Hanya Yanagihara: Pieni elämä




Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Tammi 2017, Keltainen kirjasto
A Little Life 2015
Suomentanut Arto Schroderus
Kansi Markko Taina
939 sivua
Yhdysvaltalainen romaani


Minun elämäni, niin hän ajattelee, minun elämäni. Mutta sen pidemmälle hän ei pysty ajattelemaan, ja hän jatkaa sanojen hokemista itsekseen – osaksi loitsuna, osaksi kirouksena, osaksi rauhoitteluna – ja ajautuu toiseen maailmaan, jossa hän silloin on kun kipu on tällainen, siihen maailmaan, jonka hän tietää olevan aina omansa vieressä, mutta jota hän ei koskaan jälkeenpäin muista: minun elämäni.

Syntyykö omaksi koettu elämä palasista vai kokonaisesta tarinasta? Miten paljon itseään voi etäännyttää, kuinka liki tulla? Amerikkalaisen Hanya Yanagiharan kiitelty romaani Pieni elämä sukeltaa neljän ystävyksen elämään, syvälle sukeltaakin.

Pienen elämän alkuasetelma on tuttu monista New Yorkiin sijoittuvista romaaneista: joukko lahjakkaita nuorukaisia tutustuu toisiinsa aikuisuutensa ensimmäsinä vuosina. On näyttelijäksi pyrkivä Willem, taiteellinen JB, vauraasta kodista lähtöisin oleva Malcom ja on Jude, joukon salaperäisin jäsen, raajarikko asianajaja. Lisäksi ovat adoptiovanhemmat Harold ja Julia, lääkäri Andy ja joukko muita läsnä olevia. On taidetta, loft-asumista, huumeita, juhlia, ihmissuhteita, älykkäitä keskusteluja, yhteiskunnallisuutta, viittauksia menneisyyden kipukohtiin – kuin Siri Hustvedt, Jeffrey Eugenides, Michael Cunningham ja Jonathan Franzen olisivat päättäneet laatia yhteisen teoksen. Mutta sitten kaikki muuttuu. Ystävyys pysyy, mutta Juden menneisyys alkaa hallita muitakin kuin Judea itseään. Menneisyydestä kumpuaa jotain todella mätää, jotain sellaista josta ei voi puhua, mutta joka määrittää kaiken.

Tämä mennyt puskee nykyisyyteen, se kumpuaa muistoista, mutta pakottaa kokemaan kipua silloinkin kun vuosikymmenet ovat kuluneet. Menneestä kurkistavat hyeenat, yhteiskunnan tukipilareiksi ujuttautuneet ihmissaastat, pahuus – Juden kärsimysnäytelmä, jossa riittää pituutta. Vaikka kuinka nauttisi tiiliskiven kokoisten kirjojen lukemisesta, kuluu 939-sivuisen romaanin parissa tovi jos toinenkin. Yanagiharan teoksen kohdalla voi hetkittäin puhua jopa lukemisen raskaudesta – yhtä lailla romaanin pituuden kuin sen sisällön raskauden, tai rankkuuden, osalta.

Puhutaan ensin pituudesta. Vaikka Yanahigaran romaania olisi voinut lyhentää monestakin kohtaa, ei lukeminen silti ole missään vaiheessa pitkäpiimäistä. Tietyt kuvailevat kohtaukset tai sivupolut ystävänelikon vähemmän keskeisten henkilöiden, kuten JB:n elämään, antavat lukijalle mahdollisuuden hengähtää ennen seuraavia raadollisia kokemuksia, sanotaan niitä vaikka iskuiksi, vaikka ne ovat lyöntejä rajumpia. Yanagihara on varmaotteinen ja tyylitajuinen kertoja, joka osaa säännöstellä sitä mitä tuleman pitää, mutta samalla olla säästelemättä. Juden tarina järkyttää, kuten sen tarkoitus onkin. Yanagihara ei kaunistele, vaan kertoo paljon. Joskus rivien väliin jättäminen voi olla tehokeino, mutta tällä kertaa yksityiskohtainen kerronta on tehokkaampaa kuin kertomatta jättäminen: tieto, fiktiossakin, lisää tuskaa. [--] häntä samalla iljettää ja järkyttää ja kiehtoo, miten vakavasti hän on turmellut itsensä.

Tarinan raskaudesta ei tarvinne enää kysyä. Muutamassa lukemassani blogiarviossa Pientä elämää on luonnehdittu kirjaksi, joka ei tehnyt hyvää tai romaaniksi, joka jää mieleen vainoamaan. Hyvää tekevää kirjallisuutta Yanagiharan teos ei olekaan. Kärsimys ei jalosta Judea eikä tieto missään vaiheessa tuo helpotusta. Kuitenkin Yanagiharan romaanissa on monipuolisuutta, vieraannuttavia ja liki tulevia elementtejä molempia. Sen suuri tarina on järkyttävä, mutta elämä on järkytystä moniulotteisempaa, hyvää ja kaunista mahtuu mukaan, ainakin hetkittäin. Mikä tärkeintä, keskeishenkilöistä alkaa välittää, heistä kantaa huolta, heidän puolestaan toivoo parasta.

Vaikka mukana on paljon surullista ja järkyttävääkin, on Pieni elämä suuri rakkaustarina. Rakkaus ei ole romanttista eikä rakkautta ole helppo ottaa vastaan, koska rikki revitty ihminen ei siihen kykene. Kuitenkin kyse on siitä, mikä kaiken kestää ja kärsii. Juden vaikeudet vaan ovat suurempia kuin hänen läheistensä, etenkin ja syvimmin Williamin ja Haroldin, kyky niitä käsittää. Juden elämäntarina ei kokonaisuudessaan ole uskottava, mutta liioittelu tehokeinona toimii paremmin kuin hyvin. Kun kaikki kasaantuu yhdelle henkilölle, tulee tämän kärsimyksistä eräänlainen väline: En tiedä miten selviäisin elämästä ilman sitä. Jude ei ole feeniks-lintu, sen sijaan hänen elämänsä on joutsenlaulu. Haroldin sanoin: nyt ne vastaukset tuottavat tuskaa. Kokonaisuus jää väreilemään mielessä kuin surun soittona.

Pieni elämä osoittaa, että rakastaminen voi olla helpompaa kuin rakkauden vastaanottaminen. Mammuttimainen romaani sukeltaa syviin vesiin, joista ei ole poispääsyä, mutta kun veden pintaa katsoo, siellä väreilee myös kohti kurottavaa valoa.



16 kommenttia:

  1. Mietinkin lukiessani mikä tässä kirjassa on niin tuttua ja se on just tuo cunninghammaisuus. Oon tykänny tästä ihan valtavasti tähän mennessä, mutta oon päässyt vasta puoleenväliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, mutta vain alkupuolella! :) Tässä tulee puolivälin jälkeen aikamoisia juttuja. Hieno romaani.

      Poista
  2. Hieno teksti, Katja! Kirja on varaamatta ja hankkimatta, mutta olen kaavaillut tätä kesäkirjaksi Paul Austerin järkäleen rinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Kirjajärkäleiden kesä kuulostaa hyvältä. Minä mietin, että ostaisinko Austerin juuri kesäksi. Saa nähdä!

      Poista
  3. Olen parhaillaan lukemassa tätä. Parisataa sivua takana ja vähän hirvittää mitä on kohta tulossa. Tarkoitus oli ensin vaan vähän vilkaista miltä kirja vaikuttaa, mutta sehän kaappasi mukaansa jo ensimmäisistä sivuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tässä tulee aika kauheita asioita, mutta ei kuitenkaan mielestäni mitään sellaista, josta ei pääsisi yli. Surullinen ja osin järkyttävä, mutta kokonaisuudessaan hieno romaani.

      Poista
  4. Minullakin on Pieni elämä lukupinossa. Just tuo kirjan paksuus hirvittää. Hyvä tietää, että kirjan parissa on viihdytty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, joskus on aika mukavakin lukea paksuja kirjoja, tulee kiireetön lukufiilis. Viihdyin kyllä, mutta sellaisella epäviihdyttävällä tavalla. Sellaisella, että kirjan aihepiiri kammottaa, mutta romaani on niin hyvä, että kirjaa lukee sen uuden ja uuden lisäsivun.

      Poista
  5. Päätinpä minäkin varata ja lukea tämän. Varasin ruotsiksi, mutta se tulikin niin nopeasti, että en tiedä miten ehdin lukemaan. Pinossa olisi ennen tätä Danten Jumalaisen näytelmän loppu ja vähän Mirbeauta. Toisaalta jälkeeni ei ole varauksia, joten ehkä saisi uusittuakin. Mielenkiinnolla odotan miten vähän uudempi rankka kirjallisuus iskee.

    Olen vain miettinyt mistäköhän johtuu, että suomeksi tässä on päälle 900 sivua, ruotsiksi 200 sivua vähemmän. Liekö eri kokoinen kirja ja fontti. Yleensä ero ei ole muuten näin suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukumato, joskus käy noin, että on paljon kiinnostavaa luettavaa kerralla. Ainakin sinulla on erilaisia kirjoja, niin eri aikakausilta ja teemoiltaankin. Jumalainen näytelmä voisi toisaalta peilautua kiinnostavasti tähänkin...

      Kirjan paksuuteen vaikuttaa taitto tosi paljon: mainitsemasi koko ja fontti.

      Poista
  6. Todella hieno kirjoitus tästä kirjasta, josta minä en oikeastaan pitänyt. Olet saanut tästä selvästi enemmän irti. Minua häiritsi toisteisuus ja yletön liioittelu ja vellominen, se jopa alkoi ärsyttää. Traagiset tapahtumat eivät murtaneet alleen, vaan nimenomaan se vellominen. Minusta Juden menneisyys oli suorastaan absurdin liioiteltu, jota luin lähinnä epäuskoisena päätäni puistellen. Mutta englanniksi 720 sivua nimenomaan ahdistuksen kuvailua (tunnistan kirjasta monet tunteet ja tuntemukset - lisäksi ihmettelin, miten niin runsaasti viiltelevä voi uida: infektioriski on melko suuri) alkoi olla minulle liikaa. Ja minähän en edes pidä itseäni erityisen herkkänä.

    Kirjan tunnelma on onneksi haihtunut, mutta tietynlainen suuttumus minuun jäi. Todella erikoinen kirja ja nähtävästi vaikuttaa hyvin eri tavoin eri ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos. Tämä kirja on jättänyt lukijansa hyvin erilaisiin fiiliksiin. Toiset ovat pitäneet, toiset kammonneet ja jotkut pitäneet ristiriitaisena. Olen samaa mieltä, että kirja on aika erikoinen. Silti se on hyvin sujuvalukuinen.

      Jude on kauttaaltaan liioiteltu hahmo, mutta minä koin sen tehokeinona, jopa jonkinlaisena vieraannuttamisena. Tuota uintiasiaa en ajatellutkaan, hyvä huomio!

      Poista
  7. Tulkitsenko Katja oikein, että voisin tämän lukea? Olen kiikkunut kahden vaiheilla jo pitkän aikaa. Joku on sanonut tätä ihan kamalaksi ja ahdistavaksi. On kuitenkin vaikea tietää, mitä ihmiset noilla ilmaisuilla tarkoittavat. Samaa on sanottu Vegetarististakin, enkä siinä kokenut mitään varsinaisesti ahdistavaa, vaan enempi vaikuttavaa.

    Kuten tiedät, niin sun näkemys on nyt se nuijalla kopauttaja, joka saa tehdä päätöksen, että luenko vai en. Kuis on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, vaarallista! Tai kirjakohtalokasta. :) Hmm. Sanon, että lue ihmeessä. Ainakin uteliaisuuden vuoksi: miksi tämä puhuttaa niin ja miksi lukijat suhtautuvat kirjaan niin eri tavoin.

      Tässä voi olla paljon ahdistavuutta, mutta minulle tämä ei ollut liian rankka. En ole toisaalta lukijana kauhean herkkä, elokuvien katsojana sen sijaan olen. En siis missään nimessä katsoisi tätä filmatisointina, mutta kirjana luin sujuvasti.

      Vegetaristista olen ihan samaa mieltä: vaikuttava (ja visuaalinen!) romaani.

      Poista
  8. Tarina oli hyvin rakennettu ja tekstiä oli helppo ja jopa nopea lukea, ehkä juuri siksi että kaikkea pyöriteltiin niin moneen kertaan edestakaisin. Mutta sisältö ei minuun kolahtanut. Kaikki tarinan henkilöt ja tapahtumat vaikuttivat niin epätodellislta, että en edes jaksanut kovasti liikuttua Juden kokemuksista ja nykyelämän vaikeuksista. Vai onko amerikkalainen elämä tällaista? - Toisaalta en liioin osannut nähdä tätä minään suurena vertauskuvana ystävyydestä ja traumoista jne. Minulle tämä näyttäytyi lähinnä ns. lukuromaanina, joita olen viime aikoina yrittänyt karttaa: pakottavat lukemaan eteenpäin mutta lopulta jättävät aika tyhjän olon.

    VastaaPoista
  9. Halusin lukea sinun ajatuksia tästä kirjasta, kun itse juuri luen kirjan viimeistä sataa sivua.Välillä minua on kyllästyttänyt tuo vellominen noissa raskaissa asioissa uudestaan ja uudestaan. Toistuvasti samaa ongelmaa ottaa vastaan rakkautta tai osoittaa sitä ihmiselle, jota rakastaa. Vaikka oli paljon samaa kyllästymiseen asti, silti en halunnut jättää kesken.

    VastaaPoista