sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Sammalmetsästä kohti kirjamessukuuta + arvonta


Kuvaterveisiä sammaleisesta Sipoonkorvesta! Teki hyvää kävellä, kuunnella puiden huminaa ja lehtien kahinaa sekä aistia syystunnelmaa. Metsäretket ovat minulle yksi henkireikä, mutta ajatukset alkavat samalla suuntautua lokakuuhun, joka on oikea kirjamessukuu (vaikka nyt vielä haluan pysytellä siellä metsässä ♥).
Enää reilut puolitoista viikkoa ja on taas Turun kirjamessujen aika. Kävin Turun kirjamessuilla ensimmäisen kerran vasta syksyllä 2012 ja ihastuin messujen sympaattiseen tunnelmaan. Tänäkin vuonna suuntaan Turkuun osin työasioissa, mutta myös kirjabloggaajana. Odotan monia keskusteluja, joista joitakin tärppejä kokoan vinkiksi teille muillekin.
Kuinka moni muuten on menossa Turun kirjamessuille? Toivottavasti moni. Nyt voitte voittaa ilmaiset liput yhdelle messupäivälle. Arvon kaksi messulippua. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Ja kommentoida saa toki muutenkin (kertoa vaikka omista metsäretkistä - tai kirjamessuista missä vain!), huomioin arvonnassa ne kommentit, joissa ilmaistaan kiinnostus lippuja kohtaan. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 25.9. saakka. HUOM! Arvon voittajat illalla ja ilmoitan heidän nimensä tässä samassa postauksessa sekä Lumiomenan Facebook-sivulla.

Hei! Arvonta on suoritettu nyt 25.9. illalla. Messulipun voittavat Tiina ja Elmiira. Onnea teille kummallekin! Lähetän teille pian sähköpostia.
Niin, mitä itse aion messuilla? Työn puolesta haastattelen kolmea kirjailijaa selkokirjallisuudesta. Marja-Leena Tiainen, Marita Hauhia ja Mimmu Tihinen keskustelevat vetämässäni paneelissa Suomen Nuorisokirjailijoiden osastolla lauantaina 1.10. klo . Tulkaa kuuntelemaan! Suomen Nuorisokirjailijoiden osastolla on aina monenlaista kiinnostavaa.
Messujen teemamaa on Saksa. Näin savolaisnäkökulmasta myös messujen toinen teema, Satakunta, on kiinnostava. Se on kiinnostava omakohtaisesti, sillä mieheni juuret ovat puoliksi satakuntalaiset, mutta teema kiinnostaa tietenkin myös kirjallisuuden vuoksi. Aion seurata Satakunnan osastolla ainakin Karoliina Suoniemen ja Pertti Rajalan keskustelua selkokirjoista sunnuntaina, olen tehnyt kummankin kanssa yhteistyötä kirjojen merkeissä.

Lisäksi ainakin nämä – kaiken sen yleisen messuhengailun ohella. Ihan kaikkia vinkkaamiani en itse ehdi kuunnella, koska olen kiinni toisaalla, mutta kaikenlaista kiinnostavaa messuilla on luvassa, eikö vain! Kuvaukset olen lainannut messujen sivuilta:

Perjantai
12.40-13.00
Runohuone
Juri Nummelin: Wild West Finland
Teos kartoittaa suomalaisen lännenkirjallisuuden historiaa ja esittelee sekä tunnettuja että unohdettuja kirjailijoita. Aikuisten viihderomaaneja menneiltä vuosikymmeniltä, kioskikirjallisuutta, klassisia poikakirjoja, matkakuvauksia ja parodioita. Haastattelijana Tiina Aalto. (Wild West Finland on työnantajani kustantama kirja.)

14.00-15.45
Jukola 2. krs
Tule keskustelemaan kirjastoista!
Kaikki kirjastojen ystävät ovat Kirjastopuoluetta – tervetuloa Suomen kirjastoseuran ja kirjastoalan järjestöjä edustavan Minerva-ryhmän kumppaneineen järjestämään kuntavaalistarttiin, Kirjastopuolueen paneelikeskusteluun: Kirjasto on kunnan sydän. Keskustelun vetää pj. Jukka Relander, alustukset kuullaan mm. Maija Perholta, Esa Silanderilta, Olavi Ala-Nissilältä ja Roda Hassanilta. Lisäksi tilaisuudessa jaetaan Kirjastolehden Jyvä-palkinto vuoden 2015 parhaasta artikkelista sekä palkitaan maailman paras kirjastokunta perustuen vuoden 2015 kirjastotilastoihin.

15.10-15.30
Fiore A-halli
Peter Sandström: Laudatur
Sandströmin tekstissä yhdistyvät realismi ja absurdius, melankolia ja huumori. Haastattelijana Mari Koli.

16.00-16.30
Tieto B-halli
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla
Fintiaanien mailla avaa koskettavan näkymän unohdetun kansanosan, intiaanien ja suomalaisten jälkeläisten elämään. Menestyskirjailija, huippuvalokuvaaja ja rautainen dokumentaristi yhteistyössä.


Lauantai 
12.00-13.00
Fiore A-halli
Kirja-ala murroksessa
Mitä kirja-alan murros tarkoittaa? Kirja-alan muutoksista keskustelemassa Tiina Raevaara, J-P Koskinen ja Joni Pyysalo.

13.40-14.10
Jukola 2. krs
Minna Rytisalo: Lempi & Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
Lempi kertoo intohimoisesta, mustasukkaisesta ja kaikki rajat ylittävästä, lojaalista rakkaudesta. Kaksi ihmistä minuutissa on traaginen, mutta toiveikas tarina malariatutkijasta, joka päättää antaa elämälle vielä toisen mahdollisuuden. Haastattelijana Katja Leino.

15.00-15.20
Agricola A-halli
Juha Itkonen: Palatkaa perhoset
Missä ovat Anna minun rakastaa enemmän –romaanin Suvi Vaahtera ja Antti Salokoski kymmenen vuotta myöhemmin? Haastattelijana Kaisu-Maria Toiskallio.

15.20-15.45
Agricola A-halli
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
Nuotion ja Soinisen tiheätunnelmaisessa taidemysteerissä kaikki tapahtumat kiertyvät yhden taulun ympärille. Albert Edelfeltin maalaukseen Nainen parvekkeella liittyy arvoituksia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan monta kohtaloa. Haastattelijana Anna Kortelainen.

15.40-16.10
Jukola 2. krs
Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä & Tiina Lifländer: Kolme syytä elää
Kirjailijat pohtivat suhdetta kuolleeseen läheiseen. Voiko menneisyyden antaa anteeksi?


16.00-16.30
Fiore A-halli
Lähikuvassa Tomi Kontio
Kirjailija Tomi Kontio on myös ammattivalokuvaaja, jonka kuvia on nähty muun muassa Kirjailija-lehdessä. Syntyvätkö myös kirjailijan tekstit visuaalisista lähtökohdista? Mikä on kuvan suhde tekstiin? Haastattelijana Markku Kaskela.

Sunnuntai
11.30-12.10
Auditorio
Kirjailija ja hänen kustantamonsa
Keskustelijoina Riikka Pulkkinen, Tommi Kinnunen ja Raija Oranen. Moderaattorina Antti Kasper Otavasta.
Ohjelmatuottaja: Suomen kustannusyhdistys

12.10-12.30
Runohuone
Roald Dahl 100 vuotta!
Rakastetun lastenkirjailijan Roald Dahlin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Dahlin anarkistisetkin klassikot Iso kiltti jätti, Kuka pelkää noitia ja Ilmarin ihmelääke viehättävät lukijoita sukupolvesta toiseen. Dahlin jatkuvasta suosiosta ja merkityksestä lastenkirjallisuudelle keskustelevat tutkija ja kriitikko Merja Leppälahti ja kustannuspäällikkö Urpu Strellman.

 12.55-13.15
Agricola A-halli
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

Väkevä romaani äidistä, joka on tehnyt peruuttamattoman virheen, isästä, joka ei löydä tietä ulos surustaan ja tyttärestä, jolle muistaminen on liian kipeää. Haastattelijana Kaisu-Maria Toiskallio.


Toivottavasti nähdään Turun messuilla - ja lokakuun lopussa Helsingissä!

22 kommenttia:

  1. Osallistun kivaan arvontaan! :) Itsekin odotan jo kovasti ensi kuun kirjamessuja sekä Turussa että Helsingissä! S-postini: lumikukka333 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun lippuarvontaan. Ihana blogi sinulla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis sähköpostini on avokadopaikka (at) gmail (piste) com :)

      Poista
  3. Turun kirjamessuilla en ole ollut moneen vuoteen, joten osallistun arvontaan. Teemamaa Saksakin kiinnostaa kovasti.
    lankahamsteri(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  4. Voi ei, tää käy joka vuosi just näin: olen Turussa just seuraavana viikonloppuna! Mites toi Saksa näkyy messuilla? Onko kirjailijoita Saksasta paikalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, ajoitus. :D Mulle käy noin usein, ei Turun kirjamessujen kohdalla, mutta muuten. Saksalaisia kirjailijoita on messuilla ja Saksalla on oma osasto. Saa nähdä, miten muuten, toivottavasti näkyy paljon!

      Poista
  5. Saksaa olenkin kirjamessujen aihemaana odottanut! Satakuntakin siihen rinnalle hyvin sopii. Nyt en vain pääse tulemaan sattuneesta syystä eli välisarjan kesän 'jutut' jatkuvat. Pääsenkö Helsinkiin ratkeaa lokakuun ekalla viikolla. Mikä harmi olisi olla poissa sieltä jo toista kertaa. Viime vuonna poissaolon aihe oli vain ihanampi eli Itävalta...

    Ihanaa kirjamessukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minustakin Saksa-teema on kiva. Ja Satakunta, anoppini kotimaakunta. Sinulla on välisarjan syksy, mutta toivon että näemme Helsingin messuilla. Aika näyttää. ♥

      Kiitos ja ♥

      Poista
  6. Kirjamessut alkavat olla jo syksyn perinne. Nähtävää ja koettavaa riittää useammallekin päivälle. Yleensä menen nuuhkimaan tunnelmaa ilman sen kummempia suunnitelmia. Tänä vuonna voisi keskittyä etenkin historia-teemaan :) Osallistun arvontaan! lhisom(at)utu.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, historiateema onkin kiinnostava. Olet mukana!

      Poista
  7. Osallistun arvontaan! Tänä vuonna messuilla kiinnostaa erityisesti teemamaa Saksa, sekä tietysti sunnuntaipäivän keskustelu Roald Dahlista. :-)

    tiina_907@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, olet mukana. Ja tuo Roald Dahl -keskustelu, sinne koetan kyllä ehtiä.

      Poista
  8. Osalistun arvontaan. Juurikin viime kuussa tuli käytyö oikein kirjan kanssa sienimetsällä, mutta eipä kirjalle paljon hyötyä ollut, kun löyty vain tuttuja sieniä :). Saksa ja Satakunta aika mielenkiinotinen yhdistelmä tulee olemaan messuilla.
    jenijio17@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Osallistun arvontaan! Muutin Turkuun viime syksynä opiskelujen perässä, mutta valitettavasti aikataulut eivät silloin menneet yhteen kirjamessujen kanssa. Ehkäpä tänä vuonne :)

    milkareads[at]gmail[dot]com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa. Hieno tapahtuma. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Hei! Kiitos kaikille. Arvonta-aika päättyy nyt ja ilmoitan voittajat tuota pikaa, kunhan random.org-sivustolle ensin ehdin. :)

    VastaaPoista