sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lontoo: lumoa ja kevään valoa




Terveisiä keväästä! Hiihtoloma alkaa olla lopuillaan ja Lontoossa vietettyjen päivien jälkeen tunnen suloista kaipuuta minulle kaikkein rakkaimpaan lomakaupunkiin. Mietin, mistä Lontoon lumo syntyy.

Syntyykö se valosta, jollainen on tietenkin erilaista eri aikaan vuodesta? Kesäisin niin vihreää, nyt keväällä kirkasta pilvien ja auringon vuorottelua. Herättelevää valoa ensimmäisissä kukkasissa, kattojen päällä ja etenkin mielessä. (Toki Lontoossa sataa usein, mutta nyt vain hetkittäin ripeksi emmekä tarvinneet ollenkaan sateenvarjoa.)














Vai onko lumo kaikkein ilmeisimmissä? Mustissa takseissa, punaisissa busseissa ja puhelinkopeissa, Thamesin rantateillä ja kaikille tutuissa maamerkeissä?











Ehkä lumo asuu turistin huveissa, kuten iltapäiväteessä? Perheelliselle kirjabloggaajalle sopivassa Jali ja suklaatehdas -vaikutteisessa teessä. (Aiemminkin olemme käyneet Roald Dahl -teellä, silloin Matildan kintereillä: tämänkertainen Jali ja Willy Wonka veivät voiton niin ilmapiirinsä kuin herkkujensa osalta.)









Ehkä lumo on lempimuseoissa? Jokaiselle omansa: yksi halusi muumioita katsomaan, pari muuta tervehtimään dinosauruksia ja tämä eräs prerafaeliittien äärelle. (Tai ok, halusin kaikkiin museoihin, mutta hauska erotella näin: Lontoossa on jotain kaikille! Ja museot ovat rakennuksinakin niin upeita. Kävimme myös Victoria ja Albert -museossa, joka on yksi suosikeistani.)













Lumousta on sekin, että voi olla esillä tai rauhassa. Voi kulkea ruuhkissa tai voi kävellä kaupunginosasta toiseen puistoissa, kaikki ruuhkat välttäen. 





Oma lumouksensa on kaikilla pienillä mukavilla asioilla: sillä, miten kirjaosastolla Paddington johdattaa Muumien luo; miten lempitaulu on yhtä rakas kuin aina ennenkin, miten popcornit ovat poshia ja kuinka lempielokuvat näkyvät paitsi kaupungilla, myös lentokentällä, tai kuinka hotellissa voi hyvän huoneonnen* lisäksi lukea tärkeitä (...) uutisia.




Suurin lumous on Lontoo itse. Miten yhteen kaupunkiin mahtuu aina uutta ja tuttua - ja sitä jotain, joka rauhoittaa mieleen. Miten jokaisella kerralla on käytävä tervehtimässä Peter Pania ja kuinka punarinta otti meidät vastaan heti ensimmäisenä aamuna. Lontoon taika ei katoa. ♥







* Hyvästä hotellionnesta: meillä on ollut useamman kerran onnetar myötä, nytkin (!) saimme sviitin vaikka olimme varanneet perhehuoneen. Koska blogiini tullaan säännöllisesti hakusanoilla ' Lontoo lasten kanssa ' ; ' Hyvä hotelli Lontoossa lapsiperheille ' ; ' Lontoo perhe matkat ' , kerron nyt että tällä kertaa majoituimme Crowne Plaza Kensington -hotelliin. Sijainti oli ihanteellinen: monet museot, Harrods ja Kensingtonin puisto sekä Hyde Park olivat lyhyen kävelymatkan päässä. Hotellissa oli hyvä aamiainen (varattiin ns. club room, jonka hintaan aamiainen kuului) ja lapsiperheen näkökulmasta kaikki muukin toimi hyvin. Suosittelen muutenkin Lontoota perhelomakohteeksi: kaupunki on toki iso, mutta eri kaupunginosat ovat kuin kyliä.


31 kommenttia:

  1. Ihana postaus, ihanasta kaupungista! Alkoi reissujalkaa vipattamaan, kun sulla on niin kivoja kuvia ja mukava tunnelma tässä postauksessa. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiitos. Lontoo on aina ihana ja minulla on jo nyt matkakuume sinne takaisin. :) ♥

      Poista
  2. Ihania kuvia, kuten aina! Lontoo kuulostaa lumoavalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos! Lontoo on minulle hyvin rakas kaupunki. ♥

      Poista
  3. Ihania tunnelmapaloja ja niin keväistä. Teillä oli upea matka lempikaupunkiinne♥

    Hienoja kuvakulmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, oli aivan kuin huhtikuussa täällä Etelä-Suomessa. Ihanaa oli ja nyt jo kaipaan takaisin. ♥

      Poista
  4. Oi, Lontoossa kävin kaksi vuotta sitten ja ihastuin kaupunkiin! Olimme siellä viikon, mutta tuntui että niin paljon jäi näkemättä. Sinne täytyy päästä uudestaan. Jali ja suklaatehdas -tee kuulostaa hauskalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, viikko on jo hyvä aika olla Lontoossa. Ja kaupunkiin on aina ilo palata. Iltapäivätee oli mukava kokemus noin teemoitettunakin. :)

      Poista
  5. Kaunis postaus. Olen myös tykästynyt Lontooseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, ihana kuulla, että Lontoo on sinullekin mieleinen kaupunki. :)

      Poista
  6. Hyvänen aika! Onko siellä oikeasti jo NOIN kevät? :O En ole koskaan käynyt Brittein saarilla, mutta Lontoo on alkanut lähivuosina houkutella. Jotenkin se tuntuisi myös helpolta kohteelta, kun tulee kielen kanssa toimeen. Ei olisi kenties niin ulkopuolinen olo kuin joissain muissa maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, oli siellä! Tuntui niin ihanalta hypätä hetkeksi toiseen vuodenaikaan. Sinun pitää kyllä joskus päästä Lontooseen: kaikki museot! Ja muutenkin. ♥

      Poista
  7. Voi huokaus! Teillä on ollut ihana reissu!! Kiitos kuvista ja tarinoista, ihana matkustaa edes ajatuksissa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiva että tarjosin nyt pienen matkan kuvien kautta. Lontoo vaan on niin: ♥

      Poista
  8. Oli kiva tutustua Lontooseen kuviesi myötä. Niin se vain joku paikka aina vetää puoleensa uudelleen ja uudelleen...:)

    Kevätkin jo noin pitkällä vaikka eletään vielä helmikuuta!
    Punarinta on söpö ja kohtelias, kun henkilökohtaisesti toivotti teidät tervetulleeksi:)

    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, on tosiaankin jännä, miten joku paikka aina vaan houkuttelee. Monilla on omansa. :)

      Ihana oli nähdä jo kevään kukkasia. Punarintojen lisäksi puistoissa oli papukaijoja (tai niiden sukulaisia).

      Kiitos!

      Poista
  9. Voi miten ihanat kuvat! Ei uskoisi suurkapungiksi ollenkaan. Olin varma, että eivät sentään krookukset siellä vielä, mutta kyllä vain, nekin kukkivat jo. Britannian kansallislintu, tuo suloinen tikkujalka...sitä tänne parin kuukauden päästä alamme odottaa. Kiitos Lontoo -visiitistä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Lontoo on mielestäni aina ollut jotenkin monta erilaista kaupunkia yhdessä. Siis omaleimaisia kaupunginosia, joista monessa on pikkukaupunkifiilistä. Ja kaikki puistot! Punarinta on tosiaan suloinen. Meidän ja naapurin välisessä aidassakin asustelee punarintoja kesäisin. ♥

      Poista
  10. Ihanat kuvat:) Minun viimeisestä Lontoon matkastani on aikaa,se oli joskus 90-luvun loppupuolella,jolloin oli Sohossa asuva ystävä. Kävin silloin muutamia kertoja siellä ja sain hyvän esittelyn paikalliselta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos. Sinun viimeisimmän Lontoon-matkasi ajankohta saattoi olla kuta kuinkin sama kuin minun ensimmäiseni. Kävin ensimmäisen kerran 90-luvun lopulla. :)

      Poista
  11. Lontoo on ihana, samoin sinun kuvasi. Siellä on kevät jo pitkällä. En malttaisi oottaa, että päästää täälläkin samaan vaiheeseen.

    Mä olen käynyt tosi monta kertaa Lontoossa, mutta en kertakaan iltapäiväteellä. Asia pitää korjata seuraavalla kerralla. :)

    Mun on pakko mainostaa (voi olla, että olen sen tehnyt sen jo aiemmin) tyttäreni blogia, jossa Lontoo on pääosassa http://www.middleofadventure.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos. Lontoo on kyllä aina ihana.

      Minä olen käynyt iltapäiväteellä neljästi tai viidesti. Hauska (ja turistimainen, toki) pieni ateriahetki. Kannattaa kokeilla joskus, valinnanvaraa riittää!

      Olen käynytkin lukemassa tyttäresi blogia, joka on ihana.

      Poista
  12. Kaunis kuvaus ja kuvat <3 On muuten harhaluulo, että Lontoossa sataa usein. Sitä luuloa tosin ylläpitävät natiivitkin. Helsingissä sataa huomattavasti enemmän kuin Lontoossa (tästä löytyy ihan tilastoakin). :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos. ♥ Mulla jäi muuten se yksi juttu kokematta - siis se, josta kyselin. Totta varmasti, että Lontoossa sataa vähemmän kuin mielikuvissa. Nyt kun mietin, että minäkin olen tainnut kaikkien reissujeni aikana vain paristi kastua (kerran en ottanut sateenvarjoa mukaan...).

      Poista
  13. Kauniita kuvia <3 Muistan edelleen matkani Lontooseen neljä vuotta sitten äidin kanssa - oli luksusta käydä museoissa ja ruokapaikoissa, kierrellä kaupunkina ja lukea vuoteessa aivan kahdestaan. Nyt tekee yhtäkkiä mieli takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Cover, äitisi ja sinun Lontoon-matka oli varmasti ollut ihana. Minäkin voisin tehdä tuollaisen reissun tyttäreni kanssa kahden, kunhan hän hieman kasvaa.

      Poista
  14. Kiitos näistä ihanista Lontoon tunnelmista! :)

    VastaaPoista
  15. Upeat kuvat! ♥ Olen käynyt Lontoossa kahdesti ja haaveilen aina vain, että pääsisin uudelleen :) Iltapäivätee on minustakin ihana elämys, mutta te olittekin löytäneet vielä jännällä teemalla järjestetyn teehetken. Vau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, ymmärrän niin täysin: minäkin haaveilen aina vaan, että pääsisin uudelleen Lontooseen. :) Iltapäivätee on ihana "tavallisenakin", nyt lasten kanssa tuo Jali-teemainen oli kyllä hauska.

      Poista
  16. Ihania kuvia! Lontoo on minullekin tuttu ja hyvin rakas kaupunki. Oi miten siellä kevät jo kukkii! ♥ Meillä on varattuna matka Cornwalliin ja Oxfordiin (joka on minulle Lontootakin tutumpi ja rakkaampi!) juhannuksen seutuville, mutta tällä kertaa jätetään Lontoo väliin.

    VastaaPoista