keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Merja Otava: Priska


Merja Otava: Priska
Kustantaja: WSOY 1959
Sivuja: 153
Kotimainen nuortenkirja

Priska veti jakkaran pöytänsä alta ja lähti se kädessään olohuoneen puolelle. Ikkunasta tulvehti sisään kaupungin tuttuja kesäisiä tuoksuja. Niin oli ollut aina koko Priskan iän: elokuulla oli oma erityinen tuoksunsa. Elokuu tuoksui jännittävältä.

Joskus tuntuu kuin kohtaisi kirjan sivuilla hyvän ystävän. Ystävän, joka on elänyt nuoruuttaan vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin kuin mitä itse on, jolla on jenkkarit ja poninhäntä, mutta joka on silti ihan samanlainen kuin mitä itse kuvittelee olevansa - tai mitä teini-ikäisenä kuvitteli olevansa: joka on onnellinen valkoisten paperiarkkien äärellä. Ja sitten se kirjallinen ystävä unohtuu jonnekin. Romaanihahmo ei unohdu mielestä, vaan kaivautuu jonnekin lapsuudenkodin kirjahyllyn uumeniin. Tänä kesänä kaivoin hänen tarinansa esiin lapsuudenkotini hyllystä ja edelliskesien selailun sijaan luin sen kokonaan, ensimmäistä kertaa 25 vuoteen.

Tämä kirjallinen ystävä on Merja Otavan Priska. Otavan vain 23-vuotiaana kirjoittaman Priskan nimihenkilö on 14-vuotias koulutyttö, joka haaveilee kirjailijan ammatista, mutta ollakseen enemmän luokkatoveriensa kaltainen ilmoittaa ammattihaaveekseen hammaslääkärin. Priska elää turvallisessa kodissa vanhempiensa ja perheeseen tiiviisti kuuluvan Siiri-palvelijan kanssa. Äiti työskentelee toimittajana naistenlehdessä, isän kanssa Priska syö rapuja, mikä tuoksuu elokuulta. Perhe saa myös talviasukkaita, kun serkut Marke ja Jyri, kiehtova Jyri, saapuvat opiskelujen vuoksi Helsinkiin. Teini-ikäisen helsinkiläistytön elämään kuuluu hippoja, vaikeuksia oppia matematiikkaa, arkea ja haaveilua.

Otava tavoittaa oman aikansa nuorten maailman elävästi ja herkkyydellä. Priska katsoo maailmaa tarkkaan: hän huomaa ystäviensä mielenliikkeet, mutta yhtä lailla myös maiseman ja vuodenaikojen muutokset: hän näkee, miten jokainen kivi on erilainen ja kuinka tähdet ovat silmiä, jotka katsovat maahan ilmeettöminä. Priska pohtii, miten aika tulee ja menee oikullisena. Priskan lisäksi ääneen pääsevät muutkin, kuten esimerkiksi vanhempiensa parisuhdeongelmia pohtiva Juulia ja ulkonäköään murehtiva Molla. Otavan teksti on eräänlaista runollista realismia, siitä saa kiinni, mutta siinä on myös ilmavuutta ja tajunnanvirtaa.

Nyt vuosikymmenten jälkeen luettuna Priska oli osittain juuri sellainen kuin kirjamuistoissani: raikas, elämänmakuinen ja nostalgisuudessaan tuttu ja maailmaltaan silti niin vieras. Helsinkiläisten oppikoululaisten maailma oli minulle savolaiselle peruskoulun ja myöhemmin lukion kasvatille vieras niin aikansa kuin kaupunkikuvauksensa vuoksi. Voi, miten olisin halunnut kuulua sellaiseen ystäväpiiriin kuin Priska, mutta 1980-luvun loppupuolen 14-vuotiaana väänsin tietenkin otsapermanentin päälle lisää pörröisyyttä kreppiraudalla ja kokosin Suosikista minipokkareita. Salaa kuitenkin tunsin hengenheimolaisuutta kirjoittavaa Priskaa kohtaan: muistan, miten lukion luokkabileissä - purjehduskenkien ja Levisten aikaan - kerroin aikovani kaupalliselle alalle, vaikka jo silloin toivoin työni liittyvän kirjallisuuteen. Ja samoin kuin Iris rukka toisaalla, Priskakin haaveilee retkestä Fazerille. Saan siis liittää maalaismaisiin ja puolikirjallisiin Fazer-retkiini myös mielikuvan Priskasta.

Priska kulkee alaotsikkonsa mukaisesti kesästä kesään. Teini-ikäisen maailmassa vuosi on niin pitkä, että siihen mahtuu melkein koko maailma: ilot ja toveruus, toiveet ja mustasukkaisuus, suuret surut, haaveet ja kirjoittaminen. Ja mikä tärkeintä: aina tulee uusia vuosia, kesiä, kuita ja tähtiä. Aika jatkaa virtaamistaan.

--
Myös Liisalle Priska on tärkeä kirja. Onko teillä muilla tyttökirjaystäviä?

Kerron blogini esittelysivulla, etten tuo työkirjoja blogiini. Nyt teen pienen poikkeuksen: jos muiden lukijoiden Priska-kokemukset kiinnostavat ja jos haluatte tietää, mitä Merja Otava on tehnyt Priskan jälkeen, suosittelen lukemaan Sara Kokkosen ihanan Rasavillejä ja romantikkoja -teoksen.

12 kommenttia:

  1. Katja, minua jännitti lukea, miltä Priska tuntui sinusta nyt aikuisen silmin, mutta vaikutus näyttäisi olevan pysyvä. Tämä sinun hieno ja runollinen blogitekstisi sopisi hyvin kirjani lukumuistoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Priska oli nytkin todella hyvä! Ihan yllätyin, miten hyvä se on. Otava kirjoittaa jotenkin niin raikkaasti ja sellaisella tavalla, joka puhuttelee.

      Poista
    2. Olen saletti, että jos olisin tämän aikanaan lukenut, olisi minusta tullut enemmänkin suomalaisia tyttökirjoja fanittava. Saran kirjan kiinnostavin kirjailija oli minulle Merja Otava. Onko hänestä mitään kirjaa tehty tms.? Sain värinöitä jo Saran kirjassa ja...

      Minäkin olin maalaistyttö, mutta kun kävin koulua kaupungissa, se vähän vaikutti. Ja imin myös kaikki kotkotukset kuin sieni;) Oijoi, tämä kirja pitäisi saada jostain ihan omaksi.

      Upea postaus, upea kirjavalinta!

      Poista
  2. Minä rakastin Priskaa ja muistan kuin se olisi ollut eilen, että jouluna kaikki alkoivat lukea saamaansa kirjaa ja minä valitin, kun en ollut saanut lainkaan kirjaa ja isä pomppasi pystyyn ja meni työhuoneeseensa ja tuli sieltä joulupaketin kanssa. Hän oli unohtanut laittaan Priskan joulupukin konttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, oi, mikä muisto! Olisipa kauheaa jäädä ilman joulukirjaa, mutta ihanan kirjan sait. Meillä Priska oli ollut äitini syntymäpäivälahja.

      Poista
  3. Priska on tosiaan minulle tärkeä kirja, voisi jopa sanoa että yksi tärkeimmistä. Kirja oli ihana, mutta se myös oikeasti auttoi minua nuoruuden ahdistuksien ja murheiden keskellä.

    Priska taitaa olla nykyään vähän unohdettu nuortenkirja, ja taisi olla sitä jo 80-luvulla. Ehkä se tuntuu monista vanhanaikaiselta, mutta minun kokemukseni oli samanlainen kuin sinulla, eli tunnistin Priskassa vanhanaikaisuuden lisäksi paljon tuttua ja aitoa. Ja toisaalta se, että kovin moni muu samanikäinen ei tuntenut Priskaa teki siitä entistä henkilökohtaisemman - minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, <3 Ymmärrän hyvin, miten Priska on voinut auttaa nuoruuden myllerryksissä. Priskassakin on paljon vakavaa ja sopivasti kuitenkin iloa.

      Minäkin luulen, ettei monikaan lukenut Priskaa 80-luvulla, Me olimme varmasti onnekkaita!

      Poista
  4. En ole lukenut Priskaa, mutta istunut samassa lounaspöydässä Priskan kirjoittajan kanssa (oliko se viime vai edellisenä kesänä). Huomasin hänet erittäin hillityksi ja mukavaksi ihmiseksi, joka jo läsnäolollaan rauhoitti meitä muita.
    Priskan luen tämän selostuksen jälkeen heti kun saan sen käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, onpa kiinnostavaa! Olen onnellinen Saran kirjasta, joka kertoili hieman syvemmin Merja Otavan myöhempiä vaiheita. Suosittelen kirjaa, se on hieno.

      Poista
  5. Minulle tämä on niitä tyttökirjoja, jotka ovat yhä lukematta. Mutta taisipa olla juurikin Rasavillejä ja romantikkoja, joka kertoi minulle myös tästä, ja kirja päätyi mielensisäiselle lukulistalleni. Ehkäpä tämän vuoro tulee nyt kirjoituksesi myötä hieman nopeamminkin :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä kun kirjoitit tästä! Nappasin tämän joskus kirjaston poistohyllyltä mukaan ja aloitinkin, mutta on jäänyt kesken. Täytyypä jatkaa tämän parissa joskus!

    VastaaPoista
  7. Priska on minulta lukematta, joskaan ei ihan vieras - monta kertaa olen meinannut aloittaa, mutta... Minun parhaita tyttökirjaystäviäni ovat Seljan tytöt sekä Merja ja Taina (Soile Kaukovallan Teinitytön ikkuna).

    VastaaPoista