Kirjojen keskellä - asiaa kirjastoista

Kirjamessujen aikaan julkaistiin Pirjo Tuomen kirjastoammatillinen teos Kirjojen keskellä. Kirjastonhoitaja kaunokirjallisuuden asiantuntijana (Avain 2011).

Tuomen kirjan ytimessä on ajatus siitä, että kirjastonhoitaja kohtaa työssään monenlaisia asiakkaita, joita yhdistää halu lukea kirjallisuutta. Kaunokirjallisuus on yleisissä kirjastoissa keskeisin aineistolaji, vaikka kirjastot tuntuvatkin muuttuvan yhä enemmän ja enemmän mediakeskuksiksi tai kansalaisten olohuoneiksi. Tiedonhallinta, informaatiopalvelu sekä erilaisten tapahtumien järjestäminen ovat merkittävä osa kirjastoammattilaisten työnkuvaa, mutta suurin osa asiakkaista hakee kirjastosta nimenomaan hyvää luettavaa. En esittele kirjaa sen kummemmin täällä, vaan vinkkaan ja linkkaan Avaimen sivuille, jonne sain ilon kirjoittaa kirjaa käsittelevän Kuukauden jutun. Erjan lukupäiväkirjan Erja on  myös esitellyt kirjan raikkaalla tyylillä omassa blogissaan.

Pirjo Tuomen kirja sekä Erjan blogiteksti saivat minut pohtimaan kirjojen roolia kirjastoissa. Onko niin, että kirjat ovat vähenemässä muun toiminnan tieltä? Vai ovatko kirjat edelleen kirjastotoiminnan keskiössä? Kaikkein keskeisintä kirjastoissa on opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman Kirjastopolitiikka 2015-strategian mukaan totta kai kirjaston perustehtävä: Panostamalla yleisten kirjastojen osaamistason nostamiseen ja palvelujen laatuun varmistetaan kansalaisten sivistykselliset perusoikeudet verkottuneessa yhteiskunnassa. Sivistyksellisiä perusoikeuksia tärkeämpää tehtävää saa hakea, mutta mitä osaamistaso ja laatu ovat teille? Itse arvostan totta kai hyvää tiedonhallinnan osaamista sekä laadukasta asiakaspalvelua ja saavutettavuutta, mutta toivon kirjallisuudentuntemuksen sisältyvän tähän ainakin jossain määrin.

Suomessa on mahdollista olla täysin pätevä kirjastonhoitaja suorittamatta yhtään opintopistettä kirjallisuudessa. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median yliopisto-opiskelija voi opiskella vaikkapa tarpeellisia hallinto- ja tietojenkäsittelytieteitä, muttei kirjallisuutta. Tieteellisissä kirjastoissa työskentelevien onkin varmasti tärkeämpää tuntea vaikkapa lääketieteen tai teologian alaa, mutta yleisissä kirjastoissa kaunokirjallisuus on suurin yksittäinen aineistolaji. Luulenkin, että moni informaatiotutkimusta sivuaineenaan tai avoimen yliopiston kautta opiskeleva on opiskellut kirjallisuutta ennen kuin alkaa opiskella kirjasto- ja informaatioalaa. Ammattikorkeakouluissa kirjastoalan opintoihin sen sijaan kuuluu ainakin jonkin verran kirjallisuusopintoja.

Miksi sitten kirjallisuudentuntemus kirjastotyössä on niin keskeistä? Kirjastonhoitajan täytyy muutenkin olla sellainen moniosaaja, että en voi kuin ihailla moista ammattitaitoa. Kun asioin yleisessä kirjastossa, menen melkein aina hakemaan lukemista. Toki myös viihdyn kirjastoissa, nautin kauniista kirjastotiloista, arvostan viihtyisää lastenosastoa sekä ihailen suuresti kaikkia tiedonhallintapalveluja ja oheistapahtumiakin. Ensisijaisesti haluan kuitenkin olla kirjojen keskellä, aivan Tuomen kirjan nimen mukaan. Tieteellisissä kirjastoissa kaipaan täsmäkirjoja, lukurauhaa ja työskentelytilaa, mutta yleiset kirjastot ovat minulle ensisijaisesti kirjojen paikkoja. Haluan kantaa kotiini suuren kirjapinon odottamaan lukuvuoroaan.

Kirjavinkkejä en ole viime aikoina kovinkaan paljon kirjastovirkailijoilta kysynyt, mutta joskus hyllyjen väli-kohtaamisten aikana olen toki kysäissyt jonkun kirjan tai aineiston hyllypaikkaa. Muistelen kuitenkin, että aikana ennen lainaus- ja palautusautomaatteja saatoin keskustella kirjoista nimenomaan lainaushetken aikana kirjastovirkailijan kanssa. Vaikka automaateista on valtavasti hyötyä kirjastoissa, vähentävät ne spontaaneja kohtaamisia kirjastoammattilaisten kanssa. Voisin nimittäin kuvitella, että juuri lainaus- ja palautustiskeillä asioiminen aikoinaan synnytti monia hedelmällisiä kirjakeskusteluja kirjastovirkailijan ja asiakkaan välillä. Näin muisteli myös vielä muutama vuosi sitten kirjastossa työskennellyt äitini. Meidän lähikirjastossamme lainaus ja palautus tapahtuvat automaattien kautta, mistä minä olen hieman surullinen, vaikka ymmärrän hyvin nopeuden ja kustannustehokkuuden tärkeyden.

Mitä mieltä te olette? Millainen on teidän unelmienne kirjasto? Mitä haette kirjastoista? Haluasitteko kohdata kirjastonhoitajan helpommin vai onko asioitteko jo nyt luontevasti neuvonnassa? Pitääkö kirjastonhoitajan tuntea kaunokirjallisuuden kenttää vai olisiko se kohtuutonta koko ajan hurjaa vauhtia muutenkin muuttuvalla kirjastokentällä? Kysyttekö te kirjavinkkejä kirjastoammattilaisilta? Viimeisin kysymys saattaa olla toki hieman hassu, sillä kirjablogeista saa varmaan lukuvinkkejä ihan runsaudenpulaan saakka. :)

Kaiken kaikkiaan on tärkeää muistaa, että Suomessa on yksi maailman parhaimmista yleisistä kirjastolaitoksista. Ilmainen, laadukas ja elämyksiä tuottava peruspalvelu on jotain, mistä voi olla aidosti iloinen ja ylpeä.

Kuva on lapsuuteni kotipaikkakunnan, Suonenjoen kaupunginkirjastosta. Lastenosastolla on tilaa, avarat erkkeri-ikkunat ja seinillä suonenjokelaissyntyisen kuvittajan Tuula Tiitisen hienoja alkuperäiskuvituksia.