lauantai 4. heinäkuuta 2015

Irlanti 1: Killiney ja Dalkey


Blogi on uinunut kesäistä unta viimeisen viikon ja heinäkuussa näitä unijaksoja saattaa tulla lisääkin. Ensimmäinen uinuminen johtui Irlannista, jossa lomailin perheeni kanssa vajaan viikon ajan. Jatkossa blogin kesäunet johtuvat kyllä enimmäkseen laiskuudesta ja tiiliskivistä, joita nyt luen, mutta kyllä tänne heinäkuussakin ainakin muutama kirjajuttu mahtuu.

Nyt kuitenkin tuulisena ja vihreänä saarena tunnettuun maahan. Matkamme voisi tälläkin kertaa otsikoida perhelomailun alle, sillä matkaseurueemme koostui 7- ja 9-vuotiaista lapsista, miehestäni ja minusta. Olemme enemmän kaupunki- ja luonto- kuin rantalomailijoita: ajatus rantalomista on minulle pieni kauhistuskin, sillä palan helposti ja pelkään, että uima-allaslomilla seuraisin lasteni menoa sydän kurkussa. Kyllä minulla toki rantalomakokemustakin on. ;) Tämän kesän kohteeksemme valikoitui Dublin oikeastaan kahdesta syystä: Ensiksikin sekä mieheni että minä rakastamme Isoa-Britanniaa matkakohteena, mutta kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt Irlannissa, joten totta kai halusimme sinnekin. Toiseksi tänä kesänä sekä Finnairilla että Norwegianilla on suoria lentoja Dubliniin, joten matkustaminen (etenkin lasten kanssa) sujui helposti ja nopeasti. 


Dublin ja Dublin... Emme oikeastaan olleet Irlannin pääkaupungissa kuin yhden (kirja- ja lelu)ostospäivän ajan. Sen sijaan Dublinin eteläpuoleinen rannikko tuli tutummaksi. Majoituimme Dalkeyn ja Killineyn kylien välissä sijaitsevaan Fitzpatrick Castle -hotelliin. Hotellirakennuksen sijainti ja värikäs historia houkutteli meitä, olihan kyseessä oikea pieni linna, joka oli rakennettu jo 1740-luvulla ja joka oli vuosien saatossa ollut muun muassa IRA:n ja Irlannin hallituksen hallussa. Hotelliksi rakennus oli laajennettu 1970-luvulla. Hotellilla oli puolensa, sillä sen sijainti Killiney Hillillä oli upea ja se henki vanhan maailman charmia. Palvelukin oli hyvää (ja yleinen naistenvessa niin komea, että siitäkin oli napattava kuva). Toisaalta huoneiden remontointi oli kesken ja meidänkin perhehuoneemme oli tasoltaan aika keskinkertainen, joskin ikkunasta avautuva näkymä Dun Laoghaireen oli upea.





Hotellin sijainti Dalkeyn ja Killineyn välissä oli meille täysosuma. Dalkeyssa kävimme pikkuostoksilla ja syömässäkin. Kuinka ihastuttava kylä, jossa irlantilainen tunnelma yhdistyi välimerelliseen. Killiney puolestaan on rikkaiden asuttamaa seutua ja pienenä julkkisbongailuna ohitimme kävelyillämme muun muassa Bonon ja Enyan kotiportit. Killineyn puolella sekä Killiney Hill että etenkin kivikkoinen ranta lumosivat meidät niin, että ainakin minä olisin voinut viettää koko lomani niissä maisemissa. Kaunista, rauhallista, rentouttavaa: kukkulalta avautuivat komeat maisemat niin Dalkey Islandille, Howthiin kuin Wicklownkin suuntaan (pienenä varjopuolena olivat pensaspalot: Irlannissakin oli kova helle ja sen myötä kuivuutta, minkä luulen olevan aika poikkeuksellista sateistaan tunnetulla seudulla). Rannalla taas oli lasten iloksi kahlailua aalloissa ja simpukoiden etsintää. 












Nämä maisemat veivät kyllä sydämeni! Matkamme Irlannissa jatkuu vielä toisessa postauksessa lähipäivien aikana. Ja Irlannissa luetuista kirjoistakin koetan ehtiä kirjoittaa.


31 kommenttia:

  1. Olipa teillä mahtava reissu! Irlantiin tahtoisin itsekin kovasti vielä joskus. Nyt unelmoin siitä sinun matkakuviesi välityksellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, olen ihan varma että pitäisit Irlannista. Kaikki se vihreys, musiikki, historia, vanhat talot... <3

      Poista
  2. Olen AINA halunnut matkustaa Irlantiin, jonain päivänä vielä toteutan unelmani! Aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen, varmasti joskus pääsetkin sinne. Olen aivan ihastunut maahan, vaikka tietenkin näin siitä vain pienen osan. Mutta ensivisiitti oli kyllä täydellisen onnistunut.

      Poista
  3. Ihana Irlanti! Paljon olen kuullut siitä hyvää, mutta toistaiseksi olen saanut ihastella vain muiden matkakuvia! Niitä odotellessa vielä lisääkin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmoitunut, oli se kyllä ihana! Suosittelen matkakohteena. Ja lisää kuvia tulee vielä ;)

      Poista
  4. Ai että mitä kuvia! Tuon meren ja jylhät maisemat minäkin haluan vielä kokea, sillä itse olen käynyt vain Dublinissa. Matkanne kuulostaa ja näyttää ihanalta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, sinun täytyy päästä tuonne rannikolle ja minun taas viettää enemmän aikaa Dublinissa. :)

      Poista
  5. Meillä lapset taas vaativat uintia ja rantaa ja uima-altaita lomaan, itse viihtyisin kaupungissakin. Mennään tänä kesänä lasten mielen mukaan, ja ehkä vähän äidinkin, viime kesänä toisinpäin. Onneksi on myös kotipihan vieressä ulkoallas, missä lapset saavat päivittäin ilakoida.

    Mutta upeita kuvia nämä sinun ja Irlanti on paikka, jossa haluaisin käydä. Aikoinaan romantisoin tämän maan niin "pahasti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A, meilläkin oli nyt siis rantoja. ;) Eli emme olleet kaupunkilomalla. Kaupungeissa lasten kanssa on mennyt aika tosi hyvin, koska ei olla ahnehdittu kohteita, vaan enemmänkin vietetty aikaa yhdessä: ajeltu busseilla, syötetty oravia jne. Minä itse kammoan uimista, joten ehkä meillä matkakohteiden valintaan vaikuttaa juuri minun asenteeni... :D Mutta olemme siis käyneet myös rantakohteissa (ja laivoilla, joissa kaikki yllätteän viihdymme).

      Minäkin vähän romantisoin Irlantia - ja teen niin edelleen. Uskoisin, että pitäisit maasta lomakohteenakin.

      Poista
  6. Hienoja kuvia ja kiinnostava postaus, kiitos! Irlantiin olen kaihonnut iät ja ajat, mutta niin se vain edelleen on kokematta. Toivottavasti pääsen vihreälle saarelle jonain päivänä, niin ihastuttava kuva siitä kuviesi perusteella välittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos. Minäkin olin halunnut Irlantiin jo vuosia, mutta koska sinne on ollut suoria lentoja harvakseltaan, on matkakohteeksi valikoitunut aiemmin aina joku muu. Viime kesänä Norwegian taisi jo lentää sinne suoraan, mutta lähdimme silloin kuitenkin Münchenin seudulle. Nyt tuntuu, että haluaisin Irlantiin heti uudelleen. Aivan ihana maa!

      Poista
  7. Kiitos matkasta, en olekaan koskaan käynyt Irlannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, eipä kestä. Ja olen vähän yllättynyt, koska sinä jos kuka olet melkoinen maailmanmatkaaja. :) Suosittelen kyllä Irlantiin reissaamista!

      Poista
  8. Hienoja kuvia ja hauskaa, että jaoit matkakokemuksianne. Seuraavaa postausta odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos. Tuli otettua muutama kuva reissussa. ;)

      Poista
  9. Oi, että! Mikä kaipuu Irlantiin! Irlannin itärannikon kiviä olen minäkin kantanut matkalaukussa kotiin asti, ja muistan juuri tuon tunteen, että voisin jäädä loppuiäkseni keräilemään niitä Wicklow'n rannoille. Viime reissulla ihastuin Howthiin ikihyviksi.

    Meillä on harrastettu melkein vain rantalomia lasten kanssa, mutta tämä juttusi rohkaisee kokeilemaan myös jotain muuta. Ihana matka teillä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, sinua ajattelinkin Irlannissa. <3 Ja kaikki ne kivet. Aion myöhemmin kirjoittaa Braysta, josta taisimme vahingossa pihistää muutaman reikäkiven... Nimittäin vasta jälkeenpäin huomasin, ettei kiviä olisi saanut viedä rannalta. Toisaalta ranta oli kilometrien mittainen ja kiviä lukematon määrä. Ehkei kukaan huomannut. :D

      Meille sattui kohdalle helleaalto, joten Irlannissakin pystyi viettämään rantalomaa. Kannattaa siis kokeilla lasten kanssa!

      Poista
  10. Oi ihanuus :)Kiitos kuvista, kiitos tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, sinä ihana Irlannin ystävä siellä! <3

      Poista
  11. Aivan ihana matka ja kuvat! Joskus ois kuva käydä länsirannikollakin jossa ihan erilaista :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan ihana matka. Minäkin mielin länsirannikkolle, sekä tietenkin etelään ja pohjoiseenkin. Harvaan matkakohteeseen ikävöin näin jo heti matkan jälkeen. :)

      Poista
  12. Oi oi oi oi oi oi !!! Ihana matkakertomus ja kuvat. Kuulostaa tosi ihastuttavalta lomalta.

    Muistan vielä, että kun luin juttusi Berliinistä, niin ei kauan mennyt kun matkustin sinne itsekin. Nyt on jo Irlanti ollut puheissa, joten saapi nähdä, toistuuko "matkiminen." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, enpäs muistanutkaan, että kävin Berliinissä pian minun reissuni jälkeen. Mutta muistan kyllä sinun käyneen siellä. Se on mahtava kaupunki, pidin niin idän ja lännen eroista, kauniin ja roson kohtaamisesta. Luonteikas paikka!

      Irlanti oli kyllä ihana. Rakastuin maahan ensimatkani perusteella. Dubliniin tutustuminen jäi erittäin pintapuoliseksi, mutta nuo rannat ja kivikot, metsät ja kylämaisemat. Matki siis vaan! :) <3

      Poista
  13. Lisää ihanaa Irlantia!

    Teillä on ollut hurjan hieno Matka! <3

    VastaaPoista
  14. Lisää ihanaa Irlantia!

    Teillä on ollut hurjan hieno Matka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos. Matka oli ihana. Tavallisesti palaan matkoilta iloisena Suomeen, nyt on ollut hieman haikea olo jo monta päivää. <3

      Poista
  15. Kaunis kuva tuo, jossa lapset Atlantin rannalla <3 Ja kaikki merikuvat muutenkin...Kaipaan suomalaiseen rakentamiseen noita ikkukanpenkkejä: Niisä olisi niin kiva vaikka lukea.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Ihania tyrskyjä oli tuolla itäpuolellakin. Ja sama täällä: olen aina haaveillut talosta, jossa olisi ikkunapenkit.

      <3

      Poista
  16. Ueita maisemia, upeita kuvia!

    Minäkin ihastelen noita ikkunapenkkejä. Olen usein leikitellyt ajatuksella, että olohuneemme erkkeriin remontoitaisiin ikkunapenkki, lukutoukan unelma <3

    VastaaPoista