keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjastojen puolesta


Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice -blogista. 

Näin. Kirjastolainsäädäntö turvaa (kunnallisten) kirjastojen toiminnan. Laki varmistaa kaikkien suomalaisten sivistyksellisiä perusoikeuksia, ja esimerkiksi jokaisessa suomalaisessa kunnassa on oltava kirjasto. 

Tämän lain noudattamista saattaa uhata nykyinen hallitusohjelma, jonka liite toteaa:  "Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita." Toivon, ettei tämä kohta huononna kirjastojen tärkeää roolia maassamme. Monen muun kirjabloggaajan tavoin haluankin tänään (ja muulloinkin, toki!) osoittaa tukeni kirjastoille ja ilmaista samalla kirjastorakkauteni. Kirjastot ovat nimittäin peruspalvelu: suomalainen kirjastolaitos on kaikille avoin, ilmainen, sisältöjä tarjoava ja maailman mittapuussakin erinomaisen toimiva. Siitä kannattaa pitää kiinni!

Kirjastot ovat minulle merkityksellisiä myös omakohtaisesti, totta kai. Monet lämpimät lapsuusmuistoni liittyvät kirjastoihin, koululaisena kävin kirjastossa useamman kerran viikossa, opiskeluaikaan kirjasto oli korvaamaton ja nytkin saan elantoni osin juuri kirjastosyistä. Voisin kirjoittaa pitkän ylistyksen kirjastoille, mutta teen sen nyt listana. Kirjastorakkautta aakkosissa!

A
Aamut. Opiskeluaikaan olin kesätöissä Joensuun pääkirjastossa. Aamut olivat ihania: rauhallisia ja ensimmäiset asiakkaat kävivät puolitutuiksi.

B
BTJ, totta kai. Kirjastot ovat yksi työantajani keskeisimmistä toimialoista.


C
Card, kort, kortti. Täytyy vähän veistellä kirjaimia, mutta kirjastokortti on kuin pieni taikakortti, jolla saa tarinoiden maailmaa auki entistäkin enemmän. Itse käytän eniten kahta kollaasissa näkyvää korttia, mutta minulla on kortteja muihinkin kirjastoihin. Muistan muuten vieläkin lapsuuteni pahvisen kirjastokortin lainaajanumeron. Muuten unohdan numerot helposti, joten tämä kertonee omaa jotain kirjaston vaikutuksesta elämässäni.


D
Dublinissa emme käyneet Trinity Collegen kirjastossa (ne jonot...), mutta kun (!) matkustan Irlantiin uudemman kerran, aion vierailla siellä. 


E
Erinomainen. Jos antaisin arvosanan suomalaisille kirjastopalveluille, niin kyllä se erinomaisen puolelle nousisi. 


F
Fiksuus karttuu kirjastossa.


G
Garpin maailma ja monet muut. Vaikka kirjastopalvelut kattavat monenlaiset vaatimukset ja vaikka kirjastot tarjoavat tilojaan vaikka mihin, on minulle tärkeintä, että saan kirjastoista kaipaamani aineiston. John Irving on ollut suosikkikirjailijoitani jo yli 20 vuoden ajan ja hänen Garpin maailmansa oli yksi ensimmäisistä teoksista, jotka tutustuttivat minut Keltaiseen kirjastoon. Muistan vieläkin, missä kohtaa Garpin maailma silloisen kotikpaikkakuntani Suonenjoen vanhassa kirjastossa sijaitsi.


H
Helmet-kirjastot. Pääkaupunkiseudun kirjastot yhdessä, toimiva, kätevä ja hyvä systeemi. Keväällä 2013 olin yhtenä kirjabloggaajana mukana Helmetin Tämä kirja muutti elämäni -kampanjassakin, vaikken tietenkään oikeasti istuskele lukemassa keskellä Helsingin rautatieasemaa. ;) Jonas Tana otti upeita kuvia monesta muustakin pääkaupunkiseudulla asuvasta bloggaajasta.


I
Iltaisin ehdin kirjastoon kaikkein varmimmin. Vaikka töiden jälkeen väsyttää, niin kirjastoreissulla saa uutta energiaa.


J
Joensuu. Kaupunki, jossa asuin toistakymmentä vuotta opiskelujen ja sittemmin työn vuoksi. Meillä oli mieheni, silloisen poikakaverini, kanssa lauantairutiini: kävimme aamupäivällä lukemassa lehtiä kirjastossa ja samalla toki lainasimme kirjoja ja levyjä. Kirjastosta oli hyvä jatkaa kohti viikonlopun muita rientoja, useimmiten kävelyä keskustassa ja illanviettoa ystävien kanssa. Sunnuntaina sitten luettiin!


K
Keravan kirjasto on suosikkikirjastojani ja yksi lähimmistä kirjastoistani. Se on kaunis, ajanmukainen, aineistotarjonnaltaan laadukas, sijainniltaan hyvä - ja selvästi hyvin johdettu kirjasto. Keravan kirjastossa on monenlaisia tapahtumiakin, kannattaa seurailla kirjaston Facebook-sivua!


L
Lumon kirjasto Korsossa on kotiani lähinnä oleva kirjasto. Ihan naapurikorttelissa ei sekään sijaitse, mutta muutaman kilometrin päässä. Lumo on toimiva, vireä, valoisa ja kaikin puolin hyvä lähikirjasto.


M
Monipuolisuus määrittää suomalaisia kirjastoja ja hyvä niin. Kirjastoissa on jotain jokaiselle, takuulla!


N
Nyt itse asiassa haluaisinkin kirjastoon, mutta ehdin sinne vasta lopummalla viikkoa. Lumoon vai Keravalle, siinäpä kysymys. Joskus käymme myös Tikkurilassa, jossa on loistava lastenosasto.


O
Opetus- ja kulttuuriministeriö määrittää Suomen kirjastopolitiikkaa, laatii lakeja ja strategioita. OKM:n sivuilta löytää monenlaista kiinnostavaa kirjastotietoa, muun muassa tilastoja ja erilaisia julkaisuja ja suosituksia.


P
Postaukset. Kirjabloggaajana olen kirjoitellut kirjastoista aiemminkin, esimerkiksi Turun ja Seinäjoen kirjastoista sekä kirjastoammatillisesta kirjallisuudesta. Enemmänkin voisin kirjastoista kirjoittaa.


Q
Queen, kuningatar Elizabeth on pääosassa Alan Bennettin mainiossa pienoisromaanissa Epätavallinen lukija. Kirja on melkoinen kunnianosoitus kirjastoille, suosittelen ihanaksi kirjaksi kaikille sellaista kaipaaville.


R
Rakkaus. Kohdallani on oikein puhua suoranaisesta kirjastorakkaudesta. Mieleni täyttää lämmin ailahdus aina, kun ajattelen kirjastoja. Näen joskus kirjastouniakin.


S
Suonenjoki. Suonenjoella minusta tuli kirjaston asiakas. Yksi varhaimmisista lapsuusmuistoistani on se, miten karkasin päivähoidosta kirjastoon. Halusin satutunnille. Satutunneilla kävinkin, sitten koululaisena lainaamassa kasoittain kirjoja ja lukiolaisena löysin jo muutamia nykyisiä suosikkikirjailijoitani, jo mainitsemani Irvingin lisäksi muun muassa Italo Calvinon, Mika Waltarin ja Jane Austenin tuotannon. 
Nytkin käyn mielelläni Suonenjoen kauniissa kirjastossa, jos vaan kotiseutumatkoillani ehdin.

T
Tampereen avoin yliopisto. Tampere ei ole minulle kovinkaan tuttu kaupunki, mutta Moodlen mahdollistamana opiskelin informaatiotutkimusta äitiyslomani virkistykseksi joitakin vuosia sitten. Opinnoista oli minulle valtavasti hyötyä.


U
Ura onkin sopiva jatko Tampereen avoimelle yliopistolle. Kirjastot määrittävät paljon työuraanikin, sillä työssäni toimitan myös kirjastoammatillista kirjallisuutta.


VW
Valokuvaus, suosikkiharrastuksiani. Nyt uudet kirjastokuvat kuitenkin puuttuvat, kollaasissa on vanhempaa kirjastosatoa muun muassa Turun, Seinäjoen, Suonenjoen ja Keravan kirjastoista. Sain sentään otettua kasvoselfien Keravan kirjaston edessä viime viikolla.


X
Xerox, omaperäisesti. ;) Opiskeluaikaan kopioita tuli otettua kirjastossa, olisikohan yksi kopio maksanut 50 penniä? En muista enää. 


Y
Yliopiston kirjasto Joensuussa tuli tutuksi opiskeluaikaan ja työurani alkuvuosina. Olin siellä töissäkin, humanisti mikroneuvojana! Uskomatonta, kun nykyisiä tietokonetaitojani ajattelen, mutta niin vain olin.


Z
Zombeista on monenlaisia kirjoja. En muista, olenko lukenyt yhtään, mutta jos yhden lukisin, niin varmaankin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja zombit, kirjastostahan senkin saisi.


Å
Åbo, Turku. Turun pääkirjasto on niin kaunis!


Ä
Äitini ja isoäitinikin ovat olleet aina kirjastoihmisiä. Heitä kiitän isoin osin omasta kirjastorakkaudestani.


Ö
Öiseen kirjastoon en ole koskaan päässyt. Keravalla on toisinaan yökirjasto, kirjasto on auki myöhään ja kaikenlaista tapahtuu. Pitänee joskus kokea.



Mitä kirjasto merkitsee teille muille?

-
Kollaasin kuvat ovat minun ottamiani lukuun ottamatta Jonas Tanan ottamaa kuvaa alimmaisena oikealla.


35 kommenttia:

  1. Hauska idea - ja niin aiheeseen sopiva. Lukutaito on a ja o pärjäämisessä niin kansakuntana kuin yksilötasollakin. Kirjastolaitoksen poisto kunnan lakisääteisistä velvotteista merkitsisi suurta eriarvoisuuden kasvua tässäkin asiassa, sillä suuri vaara olisi, että varattomimmat, lapset ja vanhukset jäisivät maaseudulla ilman palvelua, jonka pystyisivät ehkä tarjoamaan vain suurimmat kaupungit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kiitos. Mietin, mitä kirjoittaisin kirjastoista ja ajattelin sitten elämän aakkosia, jollaisia on naistenlehdissä yms. Kirjastot ovat tärkeitä ja olen samaa mieltä, ettei niiden määrästä ja laadusta saa supistaa.

      Poista
  2. Katja, hienosti keksitty juttu, josta tulee mieleen se murha-aakkoset kirjasarja;

    R:n olisin niin minäkin halunnut laittaa, mutta luotan rivien väleihin. Tai taitoon, että rivien välejä osataan lukea. Åbo eli Turun kirjasto täytyy laitta listalle, sillä onhan kyseessä syntymäkauppunkini ja siellä vielä paljon asuu myös sukulaisia ja tyttären tuleva kesäpaikka, saari, sijaitsee Turussa.

    Vaikuttavin kuva on alhaalla oikealla eli hyvin hiffattu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Murha-aakkosia en tiedäkään, mutta näitä aakkosjuttujahan on ollut paljon blogeissa ja aikakauslehdissä.

      Rivien välit ovat aina tärkeitä ja lukijat takuulla oivaltavat ne. Turun kirjastossa kannattaa käydä, sekä uusi että vanha puoli ovat upeita.

      Tuo kuva alhaalla oikealla on Jonas Tanan ottama. :)

      <3

      Poista
  3. Eikä miten ihana postaus! Voi apua Katja, miten huippu <3

    Kiitos, että olet mukana ja kiitos näistä aakkosista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos sinulle tämän haasteen ideoimisesta. <3 Tärkeä asia ja hauskaa, että moni on ollut mukana. :)

      Poista
  4. Voi miten mainiot aakkoset! Ihana Katja! <3 <3

    VastaaPoista
  5. Ihanat kirjastoaakkoset ja kollaasi!


    Voi, muistan tuon karkureissun. Sen jälkeen pääsitkin päiväkotiin, jossa viihdyit mainiosti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Näitä oli hauska miettiä.

      Se karkausreissuni oli varmasti teillekin ikimuistoinen. Voi apua. Mutta mitä vaan kirjastojen ja tarinoiden puolesta. ;)

      Poista
  6. Hieno ja tärkeä postaus! Olisi erittäin valitettavaa, jos kirjastolakia muutettaisiin!

    Kirjasto on kuulunut elämääni niin kauan kuin muistan. Syntymäkuntani Liperin kirjasto vanhan kunnantalon vintillä oli pieni, mutta riittävä. Vuosien myötä asuinpaikat ja kirjastot ovat vaihtuneet, mutta käyttöni ei. Paitsi, että olen lainannut kirjoja, musiikkia ja elokuvia, olen myös istunut lukusaleissa. Kaikkein tutuin lukusali on Domuksen kirjaston sali Helsingissä. Vietin siellä yhden kauniin kevään päivät ja illat, mutta en sittenkään päässyt oikeustieteelliseen.

    Nyt lähin kirjastoni on Hämeenlinnan pääkirjasto, joka on myös Maakuntakirjasto. Kirjasto sijaitsee lyhyen matkan päässä torilta Vanajaveden rannalla ja vanhan Hämeen linnan tuntumassa. Käyn usein kirjastossa lainaamassa, lukusalissa lukemassa lehtiä sekä vaihtuvissa näyttelyissä. Tärkeä paikka ja onneksi niin lähellä, että näkyy kotoani.

    Katja, Joensuu on sinulle tärkeä paikka, niin myös minulle. Matkaamme Itä-Suomeen jälleen elokuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tämä on tärkeä haaste. Kirjastolakia ollaan uudistamassa, mutta se mistä olen huolissani on kirjastolain ulkopuolinen laki, joka tavallaan kumoaisi kirjastolain kohtia. Se voisi pahimmillaan sulkea kirjastoja jne. Siksikin tämä tempaus.

      Lapsuuden kirjastot jäävät aina mieleen. Ja tietenkin eri elämänvaiheissa eri tavoin käytetyt kirjastopalvelut. Lukusalien tunnelma on ihan omanlaisensa!

      Sinun lähikirjastosi on kauniilla paikalla. Ja Joensuun kirjasto on myös hieno! Mekin aiomme käydä Joensuussa vielä tänä kesänä.

      Mukavia kesäpäiviä!

      Poista
  7. Lumo on ainakin rauhallisella paikalla kirkon naapurissa, huomasin juhannuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, Lumon sijainti on aika hyvä! Minä en asioi Korsossa oikeastaan kuin kirjastossa, mutta siellä on paljon yllättävän rauhallisia tienoita. :)

      Poista
  8. HIeno kirjastopostaus ja hienoa että kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta,tärkeää! Minä rakastan kirjastoja,lapsena olin ahkera kirjojen lainaaja. Täällä ei tule lähdettyä kirjastoon,vaikka ei se kirjasto ole kauhean kaukanakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos ja eikö olekin tärkeää! Lapsena koetut kirjastokokemukset ovat usein niitä tärkeimpiä. Kiva kuulla, että sinulla on sielläkin kirjasto lähellä.

      Poista
  9. Kuinka kekseliäs postaus, Katja! Aivan mahtava.

    Minun piti ottaa kuva Lumonkin edessä mutta aika tuli vastaan enkä oikein keksinyt sopivaa kuvakulmaakaan kun sitä pohdin. Nyt kun mietin niin tuo pelkkä Lumon kylttikin olisi ollut hyvä.

    Keravalla pitäisi käydä useammin, siellä ylhäällä oli meidän AMK:n kirjasto jota tuli hyödynnettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kiitos. Oli mukava miettiä näitä.

      Sinä voit ottaa Lumo-kuvan sitten seuraavalla kierroksella. :) Kirjastoista voisi kirjoittaa blogiin enemmänkin. Lumo on hyvä kirjasto.

      Ja samoin on Keravan kirjasto. Me asioidaan usein Keravalla, joten samalla on helppo piipahtaa kirjastossakin.

      Poista
  10. Todella hauskalla ja omaperäisellä tavalla toteutettu tämä sinun postauksesi. :) Kirjasto merkitsee minulle ennen kaikkea paikkaa, josta saan lainata niin monta kirjaa, kun vaan ikinä jaksan kotiini kantaa. Nykyään se merkitsee myös paikkaa, jossa käymme lasten kanssa viikoittain lainaamassa ihania lastenkirjoja, lukemassa ja leikkimässä (kyllä, siellä on leikkihuone). Ja lisäksi se merkitsee minulle nykyään myös paikkaa, josta saan lainattua kirjoja opetustani rikastuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, kiitos. Se, että kirjastosta saa lainata noin paljon on kyllä tärkeää. Hauskaa, että teillä on kirjastossa leikkihuone! Minun kolmesta suosikkikirjastostani Tikkurilassa on kiva puinen minilato, jossa lapset voivat leikkiä. Keravalla on ihania lukunurkkia, kuten Lumossakin. Kirjastosta on kyllä apua moneen työhön eikä vähiten opettamiseen.

      Poista
  11. Ihanat kirjastoaakkoset, Katja! Pienenä haaveilin kirjastonhoitajan ammatista - en voinut kuvitella mitään mielenkiintoisempaa. Sinä olet päässyt kokeilemaan maailman ihaninta ammattiakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos. Kirjastonhoitajan työ oli yksi omistakin haaveistani ja on ehkä edelleen... Olen siis ollut kirjastossa vain kesä- ja mikroneuvontatöissä, en muuten. Mutta olen liepeillyt kirjastoja mm. kirjastoalan hallinnossa ja nyt kirjastoalan yrityksen / kustantamon palveluksessa. Antoisaa on. :)

      Poista
  12. Kyllä teillä on uusi matka edessä- jonottamaan Trinity Collagen kirjastoon, jonka läpikävely on jonoaan huomattavasti lyhyempi mutta silti, huhhuhuh, niin hengästyttävä! Kauan eläköön kirjastot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kyllä! Nytkin lasten vuoksi jätettiin jonottaminen väliin. Päivä Dublinissa oli reissun ainoa uuvuttava päivä, vaikka lapset ihastuivatkin tavaratalojen lelutarjontaan. ;) Mutta tulevaisuudessa sitten.

      <3

      Poista
  13. Tällä hetkellä kirjasto merkitsee erittäin paljon, sillä tuskin saisin mitään gradua aikaiseksi ilman kirjaston palveluja. Lapsena käytin lähikirjaston palveluja eritäin paljon, oman krijastokortin saamine tuntui huikealta etuoikeudelta, kun sai IHAN ITSE käydä hakemassa lastenkirjoja, vhs-kasetteja ja kuuntelukirjoja. Sittemmin kirjaston käyttäminen vähän väsähti, mutta yliopistoon päästyä on taas tuntunut tarpeelliselta. Harmittaa tosin, että haen kirjastosta lähinnä tutkimuskirjallisuutta, kun paikat olisivat täynnä mitä mielenkiintoisimpia opuksia luettavaks. Noh, sitä päivää odotellessa kun gradu on valmis ja saa (ehtii) lukea IHAN MITÄ VAIN! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, toit muistumia vuosien takaa. Nimittäin en minäkään olisi koskaan saanut graduani valmiiksi, jos ei olisi kirjastoa. Kaikki se tutkimuskirjallisuus yliopiston kirjastosta - ja lisäksi lainasin aineistoa yleisestäkin kirjastosta. Tsemppiä ja iloa gradun kirjoittamiseen!

      Poista
  14. Voi ihana tämä, kiitos Katja! Tuo kollaasin oikean alakulman kuva on niin upea!

    Sait aakkosillasi monta asiaa mieleeni...Keravan kirjasto... olen Keravan tyttöjä ja kirjasto oli se paikka, missä eniten vietin aikaa. Oranssit pallotuolit, nuorten kirjojen hyllyt, ne hetket, kun aloin siirtyä aikuisten kirjojen puolelle, kuuntelusali, ai että, kävin monia kertoja kuuntelemassa Bernard & Biancan siellä, ennen kuin aloimme ystävän kanssa kuunnella levyjä. Tärkeä paikka, totisesti.

    Minä kävin siellä Dublinin Trinity Collegen kirjastossa ja rakastuin. Pääset sinne vielä varmasti.

    Kirjastokortit...juuri miehen kanssa muisteltiin vanhoja kirjastokortteja, kuinka kiva tunne oli se, kun sai sen uuden vuosileiman siihen. Mun korttikohokohta on ehdottomasti se, kun Someron kirjastossa Risto Rasa teki mulle uuden kortin, oi oi, olin mykkänä kunnioituksesta :)

    Täällä Salossa meillä on kaunis ja hyvä kirjasto, olen suurkuluttaja ja erityisesti nyt, kun opinnot ovat vielä kesken (ne laina- ja varausmäärät! olenkin sanonut, että ansaitsisin jonkun kunniamerkin tällä saralla :D ) ja kirjapinot odottavat tuossa vieressä kiltisti ja hiljaa, ovat odottaneet kauen, että opparini valmistuisi... Mahtavaa on se, että kotoa käsin voi varata, jatkolainata ja seurata omia lainojaan, helpottaa elämää kummasti.

    Niin että en tiedä miten sitä osaisi olla ilman kirjastoa. Ei mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, ihana kommentti, kiitos! <3 Tuo alakuva on Jonas Tanan ottama.

      Hauskaa, että olet Keravan kasvatteja. Me asumme naapurin puolella, mutta hyvin lähellä Keravaa ja siksipä siellä tulee käytyä usein. Nyt toit mieleeni muistoja: Bernard ja Bianca -LP on minullekin tuttu lapsuudesta. Se oli ihan hytisyttävän jännittävä!

      Sinulla on hieno muisto Someron kirjastokortista. Onnea siitä! Ja iloa hyvästä kirjastosta muutenkin.

      Sinulle toivottelen samaa kuin Hurmioituneelle: iloa ja intoa opparin kanssa! Se valmistuu kyllä.

      Poista
  15. Ihana postaus!
    Minulle kirjasto merkitsee nykyisin sitä, että voin ennen joulua lähettää äidilleni ihan mielettömän pitkän listan kirjoista jotka haluan lukea ja joululomalle saapuessani ne ovat odottamassa - ihan superluksusta siis!

    Luin juuri, että entisessä kotikirjastossani lainalle tulee hintaa peräti 8 euroa kappale eli aivan huiman paljon. Siksikin ajattelen, että tietysti lomalaisenakin on hyvä, jos voi auttaa kirjalainan hinnan painamisessa vähän alaspäin.

    Kirjastot ovat kallis laitos, en kiistä sitä, ja olen ehkä vähän sellainen tehokkuusajattelija, mutta toivon silti, että niiden kirjavalikoima pystytään säilyttämään ilmaiseksi kaikkien ulottuvilla, koska koen itse saaneeni kirjastoissa paljon inspiraatiota ja voineeni lukea paljon enemmän kuin koskaan muuten olisin voinut.

    Lisäksi aivan minikokoisella, suoraan sanottuna vähän eristyneellä paikkakunnalla kasvaneena kirjojen tarinat tarjosivat minulle jonkinlaisen näkökulman suureen maailmaan jote en sitten olekaan pelännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, kiitos. Sinua odottaakin aina monenlaisia ihanuuksia, kun saavut Suomeen lomalle. :) Kirjasto on paitsi arjen, myös loman ja juhlien luksusta.

      Kyllähän kirjastoissa on kuluerää kunnille, mutta toisaalta kirjaston merkitys on laajempi kuin sieltä lainattavien aineistojen. Harvassa ovat esimerkiksi ne paikat, joissa voi viettää aikaa tuosta vaan ilman odotuksia tai velvollisuuksia. Minä uskon, että kirjastot antavat paljon kaikenikäisille ja monenlaisille ihmisille. :)

      Ihana ja varmasti tosi ajatus tuo, miten kirjasto on tarjonnut näkökulman jonnekin isompaan.

      Poista
  16. Ihanat kirjastoaakkoset Katja! Keravan ja Lumon kirjastot kuulostavat hurjan viihtyisiltä, pitänee tehdä kirjastoturismireissuja myös sinne suuntaan (meillä ei ole muuten yhtään geokätköä haettuna vielä Keravalta!).

    Minua kirjastokäynti piristää aina, lainasi sieltä sitten mukaansa jotain tai ei.

    VastaaPoista
  17. Olipas hauska kirjastoaakkostus. Näkee, että kirjastot ovat olleet/ovat sinulle tärkeitä. Minulla on pöytälaatikossa tallessa Jyväskylän kaupunginkirjaston Jänönkujan toimipisteen (omakotitalon alakerrassa, 2 huonetta) avajaisissa jonotettu kirjastokortti nro 27 (sillä kohdalla jonossa) 50-luvulta. Silloin alkoi kirjastotaival.

    VastaaPoista