keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Hanna Tuuri: Ranta


Hanna Tuuri: Ranta
Otava 2015
285 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen Irlantiin sijoittuva romaani


Nora katseli meren pidättelemätöntä, kaiken kadottavaa puhdistusta ja tiesi: ranta nousisi taas. Meri tyyntyisi, vesi vetäytyisi, ulappa välkkyisi kaukaisina autereina. Maa ilmestyisi veden alta uutena ja silti samana, hiekansirut sekoiteltuina, lainevanat uudenlaisille uomille pyyhkäistyinä. Sillä mitä tapahtuikin, ranta pysyi. Aina.

Nora, Jim ja Seamus ovat tunteneet toisensa lapsuudestaan saakka. Aika ja kunkin omat elämänvalinnat ovat vieneet heidät eri suuntiin. Perheenäiti Noralla on työpaikka ja mukava asunto Dublinissa, Jimilla on omat kuvionsa ja muun muassa Suomeen pienen tyttären kanssa muuttanut ex-puoliso Saana. Kiertolaisjuuret näkyvät edelleen levottomassa Seamusissa. Menneisyys ei kuitenkaan ole jättänyt kolmikkoa rauhaan ja heillä kaikilla on omat syynsä ajatella toisiaan. Erään pubi-illan jälkeen Jim päätyy teho-osastolle pahasti hakattuna. Tämän seurauksena Noran ja Seamusin on aika kohdata mennyt. Kaiken taustalla häälyy laman kouristeleva Irlanti sekä maassa elävät ikiaikaiset uskomukset.

Hanna Tuurin Irlantiin sijoittuvat kirjat viehättävät minua suuresti. Eniten pidän pakinamaisista ja osin omaelämäkerrallisista kirjoituskokoelmista, joissa eletään arkea Irlannin syrjäseudulla. Tuurin esikoisromaani Orapihlajapiiri on niitä kirjoja, joiden arvo mielessäni on lukemisen jälkeen vain kasvanut ja usein toivon, että kirjasta kertova bloggaukseni olisi ollut tätä innokkaampi. Tuurin tuorein ja järjestyksessä toinen romaani Ranta pitää sisällään paljon kirjailijan aiemmasta tuotannosta tuttua, mutta se myös eroaa hänen muista teoksistaan niin temaattisesti kuin kerrontansakin osalta.

Temaattisesti Ranta yhdistelee vanhaa ja uutta Tuuria. Keskiössä on edelleen Irlanti, maan asukkaat, tyyppeinä varsin rehevät ja samalla kertaa vastenmieliset ja kuitenkin lämpimät ihmiset. Samoin kuvauksen kohteena ovat ihmissuhteet, joihin Tuuri Orapihlajapiirissäkin pitkälti keskittyi. Uutta ovat joidenkin tapahtuminen rajuus sekä keskeishenkilökaartin määrällinen. Päähenkilöitä eivät ole vain Nora, Seamus ja Jim, vaan oman näkökulmansa tuo myös Noran puoliso Paul ja sivusilmin suomalainen Saanakin. Myös muita henkilöitä sukulaisista itäeurooppalaiseen maahanmuuttajaan risteilee romaanissa niin, että henkilökuvaus tahtoo hukkua tämän runsauden alle ja alussa ollut hyvä jäntevyys hukkuu jonnekin rivien väliin. Tämä jäntevyys onneksi palaa romaanin vaikuttavassa lopussa.

Kerronnallisestikin Ranta tuo uutta Tuurin tekstiin, mutta toki Tuurin aiemmista kirjoista tutut elementit ovat läsnä. Rakastan esimerkiksi Tuurin tapaa kertoa samalla kertaa miltei verkkaisen rauhallisesti ja kuitenkin elävästi, henkilöhahmoja ja ympäristöä kunnioittaen. Hänen kielikuvansa ovat rikkaita, mutta eivät tunkkaisia. Irlannin taloudellista muutosta Tuuri kuvaa toisaalta konkreettisesti kesken jääneiden rakennusten ja toimeentulon epävarmuuden muodossa, toisaalta hän rinnasta Irlannin viimeiseksi rannaksi: maa on uppoava saari, jossa aurinkoelämää elettiin vuosikymmen ja kansa oli kuin uuden niityn huumaama nuori karja ennen kuin koitti nykyisyys ja  pelko ja kiista samoista tuppaista. Laman rinnalla Irlannissa elävät uskomukset: Wicklown vuorten toivomuspuu, neitsyt Marian patsaalle sytytetyt kynttilät ja Musta koira, goithean gut, joka hengittää kuolemaa silloin, kun Noraa eniten pelottaa.

Kieleltään Ranta siis ihastuttaa, mutta vain osin. Osin sillä, että Rannassa kuvailua on siinä määrin paljon, että paikoin asia hautautuu kielikuvien alle. Linkitän tähän nyt Kirjavalas Elegian, joka analysoi osuvasti esimerkiksi kuuran ja kuuraisuuden käyttöä romaanissa. Minä pidän kauniista kielestä, mutten tietenkään välitä imelyydestä ja turhasta koukeroisuudesta. Ranta ei ole yhtään imelä, mutta muuten se tempoilee rajoilla, sillä teksti on niin täyttä, ettei lukijalle jää aina tilaa hengittää. Onneksi Irlanti on tuulinen maa ja tuulten myötä Tuurin kertojankyvyt kuitenkin enemmän kannattelevat kuin upottavat tekstiä.

En ole ainoa, jolle tulee mieleen paljon käytetty sanonta vähemmän on enemmän. Sara täällä ajattelee samoin. Ranta olisi romaanina toiminut paremmin, jos Tuuri olisi keskittynyt vain joko pelkästään Noran tai sitten kolmikkonsa Noran, Jimin ja Seamusin näkökulmiin. Nyt näkökulma kaartaa liian moniin henkilöihin, mikä tekee romaanista paikoin epäkiinnostavan. Esimerkiksi jo aiemmin mainitsemani Paul on Noran kannalta tärkeä hahmo ja Paulin näkökulma toki valaisee arkea lama-Dublinissa, mutta lamasta olisi voinut kertoa muutenkin. Muuttuisiko romaani merkittävästi, jos Paulin osiot olisivat poissa? Mielestäni ei ollenkaan. Nyt Rannassa on liikaa kiviä ja karikkoja, jotka vaikeuttavat reittiä kertomuksen ytimeen. Se on ikävää, sillä kertomus rannassa totta vie on.

Rannan kertomus on vahva, Noran, Jimin ja Seamusin tarina ansaitsee kyllä romaaninsa. Vaikka Rannassa onkin ongelmakohtansa, on se vaikuttava ja vahva romaani. Sen utuinen ja irlantilaisen sumuinen tunnelma toisaalta rauhoittaa, toisaalta se saa uskomaan - sittenkin - sovitukseen ja elämään.

17 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Kuten tiedät, Tuuri on minulle tärkeä kirjailija. En ole vielä uskaltanut tarttua tähän, sillä haluan, että minulla on kirjalle aikaa. Ehkä siis kesällä.
    Kirjoituksesi perusteella odotan kirjaa mielenkiinnolla - ja jännityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, eipä kestä. :) Tuuri on minullekin tärkeä. Tämä Ranta on pieni pettymys verrattuna muuhun, koska kaikkea on niin paljon, mutta silti pidin tästä aika paljon.

      Poista
  2. Tämä voisi olla hyvä äitienpäivä vihje...pidän myös tästä miten kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, jos pidät Tuurin muista kirjoista, kannattaa tämäkin lukea. <3

      Poista
  3. Katja, tiedät mitä mieltä olen tietystä kuvailevuudesta: Se on puuduttavaa. Nyt koska en ole tätä itse lukenut, en voi sitä Rantaan kohdistaa, mutta olen muistaakseni lukenut Hannalta vain yhden kirjan ja muut jättänyt muille, sllä ne ovat minulle liian kuvailevia ja kesyjä. Jos ikinä luet Regina McBriden Ennen sarastusta, tiedät, mitä on kesytön kerronta, mitä ovat Irlannin myrskyt kun seisot niillä samoilla kalliolla ja nojaat tuuleen etsien katseellasi hyljenaista...

    Ah, mutta Irlanti...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tässä ei mielestäni ole puuduttavaa kuvailua. Sitä oli ehkä joissakin muissa Tuurin kirjoissa, mutta minä pidin niistä - nehän eivät suurimmaksi osaksi ole romaaneja.

      Luulen, että tiedän kyllä, mitä kesytön kerronta on. ;) Mutta Ennen sarastusta on kirja, jonka aion lukea ennen kuin lähdemme Irlantiin.

      <3

      Poista
    2. No johan, tuota McBriden kirjan lukemista olen sinulta odottanut. Ja edelleenkin, täällä olisi se tilaus sille kirjalle, jos sitä jostain löytyi. Liian hävelisti lahjoitin eteenpäin...kaduttaa isosti!

      Jotenkin tajua, että sinä tavoitat Tarkan sielunmaiseman paremmin kuin minä.

      Oijoi, että sinä kohta olet siellä...Irlannissa <3

      Poista
  4. Hmm, ilmeisesti tämä Ranta on hieman erilaista ja "runsaampaa" Tuuria kuin hänen aiemmat teoksensa. Tämä tosiaan hieman hämmensi ja uuvutti minua, mutta luulen että saattaisin tykkäillä hänen muista kirjoistaan. Eli täytyypä pidellä silmät auki ja korjata talteen, jos tulee eteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kyllä tämä on aika erilaista Tuuria. Kannattaa kokeilla lukea joku aiempi. Toiset tuntuvat rakastavan Tuurin tapaa kertoa, toisia se työntää pois. :)

      Poista
  5. Minä kiinnostuin nyt Tuurista kirjailijana, en ole häneltä lukenut mitään. Mutta jos kirjat herättävät näin paljon ajatuksia, ristiriitaisiakin, sehän on hyvä juttu. Jos joskus pääsen matkustamaan Irlantiin, niin pitää ainakin ennen sitä lukea näitä. Sinullahan tuo reissu taitaa tulla jo aika pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, lue Tuuria viimeistään silloin, jos joskus matkustat Irlantiin. Meillä on matkaan enää tovi. Mutta siitä sitten aikanaan. :)

      Poista
  6. En ole lukenut Hanna Tuurin kirjoja, ehkä pitäisi. Jo ihan senkin vuoksi, että Irlanti tuntuu kirjallisena ympäristönä niin kiinnostavalta.

    Mielenkiintoista tarinan ja tekstin erittelyä! Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, suosittelen etenkin Hanna Tuurin omaelämäkerrallisia kertomuskokoelmia. Uskon, että pitäisit. <3

      Poista
  7. En ole lukenut Hanna Tuurin kirjoja, ehkä pitäisi. Jo ihan senkin vuoksi, että Irlanti tuntuu kirjallisena ympäristönä niin kiinnostavalta.

    Mielenkiintoista tarinan ja tekstin erittelyä! Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  8. Tykkäsin tästä Ranta teoksesta juuri niiden ihanien irlantilaisten tarujen ja kielikuvien vuoksi, ah ja voih. Tarina on juonellisesti kiehtova, sillä siinä käsitellään myöskin kiertolaiselämää, joka on aika erilaista. Mutta pidin tästä enemmän kuin Orapihlajapiiristä. Kirja on selvästi kansainvälisemmille markkinoille suunnattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minäkin pidin eniten irlantilaisen folkloreaineksen käytöstä ja Tuurin kielestä. Mutta juonessa oli liikaa rönsyjä makuuni. Silti, oli ilo lukea tämä.

      Poista