Kustantaja: Gummerus 2011
Alkuteos: By Nightfall 2010
Suomennos: Laura Jänisniemi
Kannen kuva: Istockphoto
Ulkomainen romaani, Yhdysvallat
Sivuja: 301
Siis okei, emme me ihmiset varmaan ole yksin ollessamme mitenkään merkittävällä tavalla tai edes näkyvästi erilaisia, mutta mistä sen itse asiassa voi tietää, kenestäkään muusta tai itsestään? Eikö taiteesta etsitä muun muassa juuri tätä: pelastusta yksinäisyydestä ja subjektiivisuudesta; yhteyden tunnetta menneisyyden ja ulkomaailman kanssa; ja samaan aikaan ihmisen mysteeriä valaisevat ja syventävät Giotton Aadam ja Eeva, jotka on karkotettu paratiisista, Rembrandtin viimeiset omakuvat ja Walker Evansin valokuvat Halen piirikunnasta. Menneiden aikojen taide yritti antaa meille jotain sellaista mitä Peterille nyt tapahtuu: mahdollisuuden kurkistaa toisen ihmisen syvyyksiin.
Newyorkilainen taidegalleristi Peter Harris on keski-ikäinen mies. Hän keskilännen Milwaukeesta lähtöisin oleva puhdasverisen ruotsalaisen naisen ja komean, mutta epämääräisen suomalaisen miehen ainoa elossa oleva poika. Hänen puolisonsa Rebecca on itärannikon älymystöperheen tytär ja arvostetun taidelehden päätoimittaja. Heidän ainoa tyttärensä Bea on hakenut vanhemmistaan irtiottoa. Peterin elämä on hyvää: arki soljuu taidekauppojen- ja näyttelyjen sekä liikelounaiden merkeissä, sunnuntait on varattu Rebeccan ja Peterin omaksi päiväksi, hieman laiskaksi parisuhteen ylläpitopäiväksi. Mukavaan elämään iskee oman särönsä Rebeccan nuori pikkuveli Mizzy (Mistake, vahinko) - narkkari, kaunis ja levoton itsensä etsijä, nykyajan nomadi. Mizzy saa Peterin huomaamaan jotain itsessään ja nuori mies valtaa hänen ajatuksensa, kuitenkin hyvin monisyisellä tavalla.
Michael Cunnighamin perhe- ja älymystöromaani Illan tullen (2010) kulkee New Yorkin kaduilla, kurkistaa taiteilijoiden työtiloihin sekä erään parisuhteen raameihin. Romaani on kertomus keski-ikäistymisestä ja taiteesta. Se sisältää pitkiäkin pohdintoja taidemarkkinoista sekä taidehistoriasta palautuen aina päähenkilöidensä elämän henkilökohtaisimpiin tuntemuksiin. Kirja on paitsi älykäs ihmissuhderomaani, myös keskiluokkakuvaus sekä ennen kaikkea rakkaudentunnustus mielikuvien New Yorkille.
Cunningham tarjoaa lukijalleen Peterin näkökulmia menneseen ja tulevaan. Kaiken keskiössä oleva Mizzy on kaunis kuin Rodinin pronssiveistos, hän on samalla kuin isosiskonsa Rebeccan nuorempi kaksoisolento. Hän nostaa Peterin mielessä esille ajatuksia, joita tämä ei ollut voinut kuvitellakaan päässään risteilevän. Mutta mistä saa haaveilla, mitä tehdä? Ja mistä Peterin ajatukset oikeastaan kertovat?
Ja hetken, ohikiitävän hetken, Peter kuvittelee että hänkin voisi olla Rodinin veistos, ei tietenkään Pronssikauden poika mutta ei myöskään Calaisin porvari; hän voisi olla veistos, jota ei ole vielä löydetty, ikääntyvä mutta suoraselkäinen, tiukan arvokas hahmo, joka seisoo jalat vähän harallaan, aseettomana, rinta paljaana (hänen rintansa on yhä lihaksekas eikä vatsakaan näytä hassummalta) ja kangas lanteillaan niin kuin varttuneelle herrasmiehelle sopii (koska hän ei ole kovin tyytyväinen takamukseensa).
Savukalkkunawraplounaita. Ruskeaan paperiin käärittyjä taideteoksia, kauniita sellaisinaankin. Rebeccan älymystöllisesti ränsistynyt lapsuudenkoti simpukankuorineen. Museoita ja taiteilija-ateljeita. Kävelyjä Ison omenan yössä. Voi että. Minun kirjallisen makuni tuntevat arvannevat, että olen ihastuksissani. Mainitsen Cunninghamin usein eräänä suosikkikirjailijanani, vaikka olen aiemmin lukenut vain kaksi hänen teostaan. Niistä Tunnit on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, mutta Koti maailman laidalla ei ole jäänyt mieleeni mitenkään erityisenä. Illan tullen asettuu mukavasti niiden väliin, mutta ehdottomasti lähemmäs Tunteja. En tietenkään voi olla vertaamatta tätä uuttuutta Tunteihin, mikä on tietenkin hivenen epäreilua, mutta varmasti ymmärrettävää. Siinä, missä Tunnit on minulle silkkaa neroutta, on Illan tullen "vain" erittäin hyvä romaani, joka osoittaa Cunninghamin olevan sanojen ja ennen kaikkea tunnelmien taituri.
Vaikkei Illan tullen yllä mielessäni samaan kuin Tunnit, on se hieno ja pienieleisyydessään minuun vahvasti vaikuttava romaani. Cunningham osaa sovittaa suuret ja pienet linjat yhteen. Kun Peter soittaa Bea-tyttärelleen öisellä kävelyllään Battery Parkissa Ellis Islandille katsoen, jylisee tumma kimmeltävä vesi rantaan kääröinä, ei aaltoina. Cunningham osaa kirjoittaa paitsi taidokkaasti ja kauniisti, myös erilaisia tehokeinoja hyödyntäen. Peter on tyypillinen kolmannen persoonamuodon kertoja, jonka ajatuksiin lukijat pääsevät koko ajan sisälle. Peterin kaikkein yksityisimmät, omimmat ajatukset ja niiden sivupolut Cunningham kätkee sulkeisiin, joita käyttääkin melko runsaasti. Hänen tekstinsä leijuttaa kauneudellaan, minkä vuoksi kirosanat ja alatyyliset ilmaisut toimivat huomiokeinoina erinomaisesti. Cunningham kirjoittaa niin hienovireisesti ja kuitenkin vahvasti, että hänen tekstissään edes tumputtaminen ei hyppää silmille. Pelkkää kauneutta hänen romaaninsa ei (onneksi) ole, vaan Peterin AIDSiin kuollut isoveli Matthew sekä Mizzyn yölliset huumekaupat kertovat toisenlaisesta elämästä.
Totta kai kaikessa on kyse varsin tavallisesta keski-iän kriisistä, ihastumisesta johonkin luvattomaan. Mutta koska Cunningham on niin taitava kirjoittaja, saa hän ihmiselon ristiriidat tuntumaan kaikelta muulta kuin ahdistavalta. Hänen henkilönsä ovat kaikessa elitistisyydessään rakastettavia. Hänen teoksensa runsas erotiikka on oikeasti aistikasta, hieman etäistä, tyylikästä ja siksi aikuista. Cunninghamin käyttämät vastaparit: nuoruus ja vanheneminen, vanhemmuus ja parisuhde, New York ja Milwaukee, terveys ja sairaus, korkea taide- ja alhainen populaarikulttuuri sekä naiseus ja miehuus toimivat.
Vaikka pinnan alla kuohuu ja ihmisen epävarmuus on vakio, tulee Cunninghamin tekstistä levollinen ja hyvä olo. Taidemaailman ihmeellisyys, ihmiskehon pronssipatsaan kaltainen kauneus ja newyorkilainen älymystö luovat puitteet kirjalle, jonka teksti kannattelee. Illan tullen kaikki tuntuu ihmeesti kuulaalta, kipeistäkin aiheistaan huolimatta kepeältä ja hivenen kirpeältä.
****½
Illan tullen on ollut blogeissa erittäin ahkerasti luettu kirja. Laiskuuteni vuoksi linkitän nyt vain Linnean arvion. Tuoreimpana tekstinä se pitää sisällään linkit lukuisiin muihin blogiarvioihin, joihin tutustumista suosittelen lämpimästi.