Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
Kustantaja: Tammi 2011
Kansi: Mika Kettunen
Kotimainen romaani
Sivuja: 267
Perhettäni viskeltiin pitkin isänmaata, lopulta sen lounaiselle laidalle. Martti-ukko ei sitä menoa kestänyt, sai säärihaavan ja verenmyrkytyksen ja kiven alta paikan, joka oli minusta niin kaukana kuin olla voi. Sieltä saakka eivät luiset reidet lämmittäneet.
Ennen pitkää muut tulivat takaisin, kaivoivat minut sankarihaudasta, laittoivat omaan paikkaan, sen päälle pienen kiven ja kukkasia ja ryhtyivät iloissaan rakentamaan.
Kun talon valkoinen kammari oli valmis, syntyi Toinen.
Nimeni annettiin hänelle.
Puolivuotias Marketta-vauva kuolee, koska tukehtuu siskonsa syöttämään leipäpalaan. Hän jää kuitenkin haamuna seuraamaan perheensä elämää, joka on kaikkea muuta kuin helppoa: on ankaruutta, puutetta, jälleenrakentamisen aikaa, evakkouden painoa sekä kolmen sukupolven naisen kokemuksia rakkaudesta, rakkaudettomuudesta, naisen rooliin kohdistuvista ennakko-odotuksista sekä kipeästä äitiydestä.
Marja Leena Virtasen romaania Kirjeitä kiven alle (Tammi 2011) kuvaillaan kirjan takakannessa "supisuomalaiseksi tarinaksi, joka kaivautuu maagisen realismin juurelle eikä hevin hellitä lukijansa mielestä". Takakansiteksti sekä ennen kaikkea lukuisat haltioituneet blogiarviot saivat minut tarttumaan Virtasen kirjaan. Oli pakko selvittää, kuinka itse niin kehutun romaanin lukisin.
Kirjeitä kiven alle liikkuu ajassa ennen toista maailmansotaa sekä ajassa sen jälkeen. Sota-aika näyttää muuttavan kaiken, mutta elämä on ollut vaikeaa ennen sotiakin. On Siviä, pehmeä ja aistillinen nainen, joka ei osaa ottaa kontaktia omiin tyttäriinsä, mutta kohottaa aviomiehensä ja poikansa korkealle. On Siviän äiti Mar, joka pukee omat tunteensa kovan työnteon varjoon. Ovat Riikka ja Toinen, kuolleen siskonsa nimen saanut nuorin tytär Marketta, jotka saavat kasvaa sotien jälkeisessä Suomessa saaden aineellisesti melko hyvän elämän opiskelupaikkoineen kaikkineen. Ennen kaikkea on Marketta, haamutyttö, joka seuraa perheensä elämää aaveena lukien tai aistien kaimasiskonsa kirjoittamia kirjeitä perheen elämästä. Kirjeitä Toinen sujauttelee haamusiskolleen laittaen ne kiven alle tai milloin minnekin. Sota-ajan, evakkouden sekä ankarien ihmissuhteiden aikaansaama katkeruus määrittää koko Marketan suvun kokemusmaailmaa.
Tästä kaikesta Toinen kirjoitti kirjeissään minulle, oli tyytyväinen tai tyytymätön, silitti kirjeet huolellisiin taitoksiin, pani rasiaan tai repi silpuksi ja syötti Porin Matille.
Virtasen romaani on erittäin väkevä, aistillinen ja kielikuviltaan runsas. Tapa, jolla Virtanen kuvaa suomalaista selviytymistä sota-ajan molemmin puolin on voimakas ja suoruudessaan rehellinen. Kirjeitä kiven alle naisten kirja naisista, jotka eivät oikein osaa olla naisia, äitejä tai tyttäriä. Sukupolvien ketju on vahva vain sukulinjansa, ei henkisen yhteytensä vuoksi.
Vaikka Kirjeitä kiven alle on vahva teos, puuttuu siitä jokin sellainen elementti, joka puhuttelisi ja koskettaisi minua lukijana. Pidän yleensä eri sukupolvien naisista kertovista teoksista, esimerkiksi Riikka Pulkkisen Totta oli eräs viime vuoden hienoimmista lukukokemuksistani. Pidän siitä, että kertojaääniä on useita, että kirjan rakenne on monikerroksinen ja että realismiin liittyy maagisia elementtejä. Virtasen kirjassa sitä kaikkea onkin, oikein onnistuneesti, mutta silti epäilen unohtavani tämän kirjan melko pian. Virtasen henkilöt ovat paljaita ja rujolla tavalla rehellisiä, mutta he jäävät kaikessa tunteikkuudessaankin jonkinlaisiksi asetelmiksi, kuviksi omaan tarinaansa. Myös maagisuus jää hennoksi lupaukseksi, kuin kuolleen Marketan huokaukseksi.
Kirjeitä kiven alle on monin osin ansiokas. Evakoiden tarinaa on harvoin kerrottu näin väkevästi. Tietty ulkopuolisuus, joka tuntuu sukupolvien ketjun aikaansaannokselta, on varmasti myös evakkouden kokemusta. Maaginen realismi, vaikka se romaanissa jääkin enemmän lupauksen asteelle, on aina tervetullutta. Marketta-vauvan kertojanääni on vahva. Se ei ole lainkaan vauvamainen, lapsen kaltainen, vaan se on aikuisen naisen puhetta kiven alta. Romaanin näkökulmavaihdokset sujuvat onnistuneesti, naisten oma ääni tulee esille. Myös arjen kuvaajana Virtanen on taitava. Hän kuvailee paljaasti, konstailematta ja rikkaalla kielellä kaiken sen raskaan työn, jota ihmiset ennen ja jälkeen sotia tekivät. Työ on kirjassa niin keskeistä, että siitä tulee eräänlainen välittämisen välikappale.
Virtasen kirja on laadukas ja tärkeäkin romaani, josta olisin aidosti halunnut pitää. Kirjeitä kiven alle on melko iloton tarina, muttei kokonaan vailla valoa. Se on sävyiltään samanlainen kuin nyt menossa oleva marraskuun alku: harmaa, ankeakin, mutta kaiken ankeuden alla on lämpöä ja lempeyttä. Se täytyy vain kaivaa esille, sille on annettava mahdollisuus tulla.
***½
Kirjeitä kiven alle on ollut blogeissa hyvin kovasti pidetty tai suorastaan rakastettu. Siitä ovat kirjoittaneet ainakin Arja, Sara, Susa, Anna Elina, Jum-Jum, Erja, Karoliina, Sanna, Maija ja Leena. Toivottavasti muistin/löysin kaikki arviot. (Edit. muutin muutamaa kohtaa arviossani.)
