Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 2011
Alkuteos: The Life and Opinions of Maf the Dog and of his friend Marilyn Monroe 2010
Suomennos: Heikki Karjalainen
Kansi: Jussi Kaakinen
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia
Sivuja: 322
Nimekseni tuli siis Mafia Honey, lyhennettynä Maf. Päivät kuluivat verkkaisesti East Sidella. Ensimmäistä kertaa Englannista lähtöni jälkeen tunsin kestävää maata jalkojeni alla, olin joka päivä samojen ihmisten, saman piian ja saman taloudenhoitajan seurassa. Minne sitten meninkin, kohtaloni ei ollut koskaan pysähtyä mihinkään kovin pitkäksi aikaa, mutta monella tapaa pidin East 57th Street 444:n taloa omanani. Marilyn oli outo ja onneton olento, mutta hänellä oli enemmän synnynnäistä huumorintajua kuin yhdelläkään tuntemallani ihmisellä. Enemmän huumorintajua ja enemmän taiteellisuutta.
Millaista olisi olla aivan Marilyn Monroen lähipiirissä? Päästä näkemään ne Marilyn puolet, jotka jäivät vieraiksi jopa Marilynin aviomiehille tai psykologille? Millaisia olisi olla Marilynin koira?
Skottilaissyntyisen Andrew O'Haganin romaanissa Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe (2011/2010) Skotlannissa vuonna 1960 syntynyt pieni maltankoira päätyy Frank Sinatran lahjoittamana itselleen Marilyn Monroelle. Maf, Sinatran mafia-kytkösten vuoksi Marilynin Mafia Honeyksi nimeämä pieni uroskoira havainnoi niin emäntänsä elämää kuin amerikkalaista yhteiskuntaa filofisesti ja hyvin ihmismäisesti ollen Marilynin seurana niin cocktailkutsuilla, kampaajalla, psykologin vastaanotolla kuin yksinäisissäkin hetkissä.
Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe sovittaa yhteen korkea- ja populaarikulttuuria, veijarimaisuutta ja melankoliaa, filosofisia keskusteluja sekä koiramaista pohdintaa ruoasta. Kaiken todistajana on pieni maltankoira, jonka fiksuus tuntuu ylittävän monien ihmisten keskimääräisen älykkyyden.
"Niinpä", hän sanoi. "Mutta me ei olla kenenkään puolella. Me otetaan maailma sellaisena kuin se on ja saadaan lohtua sen tarjoamista harhoista. Noi tyypit on nihilistejä, kamu. He sanovat, ettei maailmaa sellaisena kuin se on pitäisi edes olla olemassa ja ettei maailmaa sellaisena kuin sen pitäisi olla koskaan tule."
"Kuivaa siipesi, Harvey", minä sanoin. "Tänä iltana en aio sotkeutua Nietzscheen, luvassa on niin paljon muuta kivaa."
"Paitsi että se oli Schopenhaueria", kärpänen sanoi, mutta sitten lusikkia putosi hänen päälleen ja se siitä.
O'Haganin kerronta kantaa. Hän kirjoittaa niin uskottavasti, että välillä melkein unohdin lukevani fiktiota enkä esimerkiksi elämäkertaa. Kyse on kuitenkin nimenomaan romaanista, joka on todellisuuspohjaisista henkilöistään huolimatta romaanikirjailijan luomusta. Maf-koiran tarina ei ole mikään satukirja muiden eläinten, jopa kärpästen, kanssa puhuvasta koirasta, vaan sen kertoja ja näkijä nyt vain sattuu olemaan ihmisen uskollisin ystävä. Kaiken keskiössä on tietenkin Marilyn. Ihana, onneton, yksinäinen, hullu ja herttainen Marilyn. Marilyn valoisana, Marilyn päihteiden vallassa, Marilyn liiankin herkkänä ja älykkäänä maailman laskelmoivuutta ja kovuutta vasten. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse olla Marilynin ihailija pitääkseen kirjasta, sillä Marilyn on O'Haganille kuitenkin vain romaanihenkilö, tosin selvästi rakas sellainen.
Pidin kirjassa melkein kaikesta, mutta silti kaipasin siihen jotain vaikeasti määriteltävää - ehkä syvyyttä ottaen huomioon romaanin varsin filosofisen luonteen. Nyt kaikki tuntuu kovin kevyeltä, toki fiksulta, mutta hieman ulkokultaiselta. Esimerkiksi Marilysta jo syntyneeseen mielikuvaan O'Hagan ei onnistu tuomaan kovinkaan paljon uutta. Koiran näkökulmahan olisi voinut valottaa vaikka mitä uusia kuvitteellisia puolia legendaarisen tähden elämästä, mutta O'Hagan luottaa siihen kuvaan, joka ainakin minulle on syntynyt Marilynin elämäkertojen välityksellä. Tähti on fiksu, tunteikas ja samalla pelokas nainen. Vaikkei O'Hagan täysin hyödynnäkään minä-kertojana käyttämäänsä koiraa, on Maf mitä parhain päähenkilö. Se - tai hän - on hauska ja älykäs troskilainen, jolla on lämmin sydän ja sopivasti luonnetta. Maf osaa tarkastella ihmisten ajatuksenjuoksua sopivasti ulkopuolisena.
Vaikka olisin toivonut kirjaan hivenen enemmän syvyyttä, ihastuin siihen suuresti. O'Haganin romaani on hyvä juuri tällaisena. Se on mainio sukellus menneeseen aikaan, coktailtilaisuuksien poukkoileviin keskusteluihin sekä yksinäisyyteen ja epävarmuuteen. Kirja on kunnianosoitus monille edesmenneille tähdille ja taiteilijoille aina Marilynista Virginia Woolfiin ja Natalie Woodista Frank Sinatraan. Se kunnioittaa myös kuuluisia oikeita ja fiktiivisiä koiria, niin Laikaa kuin Lassieta, Disneyn Kaunotarta kuin Renoirin malliksi päätynyttä Bisouta. Kirjassa on menneen maailman loistoa ja taikapölyä, vaikka toki myös ihmismielen vaikeimpia puolia.
Jos etsii kirjallista välipalaa, joka hymyilyttää ja herkistää, luo kiehtovan kuvan Yhdysvaltain lähihistoriasta viihde- ja taidemaailman näkövinkkelistä sekä osaa lisäksi antaa älyllisiä sykäyksiä pelkän viihdyttämisen sijaan, niin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe on siihen kaikkeen täydellisen sopiva.
****-
Maf-koirasta ja Marilynista on kirjoittanut myös Linnea. Tällä kirjalla osallistun Totally British-haasteeseen.
