Onko Englanti mansikka vai mustikka ukrainalaisille siirtolaisille? Ja millaiset kasvonsta brittiyhteiskunta näyttää niin maahan integroituneille iltapäiväteensä nauttiville toisen polven siirtolaisille; millaiset ulkoisesti huorahtavalle nuorelle naiselle, joka nai itseään huomattavasti vanhemman miehen? Ja ennen kaikkea, kumpi avioliiton osapuolista on uhri - vai onko kumpikaan?
No, millainen hän oli?” sisareni kysyy puhelimessa.
Kuvailen minihameen, hiukset, ehostuksen. äänensävyni on puolueeton, hillitty.
-- Kerron hänelle tiskikäsineistä, vaaleanpunaisenhelmenkuultavista sormenpäistä.
“Kyllä, kyllä. Tajuan koko jutun.” Hänen äänensä vapisee raivosta. Äitimme kädet olivat ruskeat ja karheat puutarhanhoidosta ja ruuanlaitosta. “Voin nähdä, millainen nainen hän on. Isä on nainut hutsun!” (Minä en sitä sanonut!)
Englantilaiset, mutta ukrainalaislähöiset sisarukset Vera ja Nadezda elävät omilla tahoillaan vieraillen leskeksi jääneen 84-vuotiaan isänsä Nikolain luona. Kuin salama kirkkaalta taivaalta heidät saavuttaa tieto hauraan isänsä avioaikeista; Vanhus aikoo naimisiin rintavan Ukrainassa asuvan kirjerakkaansa Valentinan kanssa. Itsekin ukrainalaissyntyinen britti Marina Lewycka tarkastelee romaanissaan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (Sammakko 2008, ensimmäinen suomennos 2006) kulttuurieroja ja siirtolaisuutta sukupolvinäkökulmasta melankolisen humoristella tavalla.
Keskeishenkilöksi nousevan Nadezdan tarkkailema Valentina naurattaa, raivostuttaa ja säälittää. Millainen on, aikuisen tyttären näkökulmasta, tuo teini-ikäisen pojan äiti, jonka vaalea liha hyllyy tiukkaan ahdetun pinkin paidan sisällä, jonka rinnat ovat suuremmat kuin ukrainalaiset arbuusit ja jonka tumman juurikasvun paljastava blondattu tukka on sutturalla? Tuo oman edesmenneen äidin paikan ottanut nainen, joka ihailee Margaret Thatcheria, Lady Dianaa sekä mikroruoka-aterioita; Nainen, joka haluaa Jaguarin sekä Rolls-Roycen, olkoot se vaikka kuinka ruosteinen, koska uusikaan Ford ei tyydytä hänen näkemystään laadusta. Jokaisen on tehtävä oma johtopäätöksensä Valentinasta, joka ei jätä ketään - ainakaan lukuisia Imperial hotellissa liepeileviä miehiä - kylmäksi, mutta joka osaa tarjota yllätyksen.
Traktorien lyhyt historia ukrainaksi-kirjan jännite rakentuu moninkertaisten erojen varaan. On vanha mies ja nuori nainen sekä heidän kyseenalainen avioliittonsa, josta ei voi tietää, onko kyse rakkaudesta vai rahasta. On kaksi toisiaan kyräilevää siskosta, joista toinen on hienostorouva ja toinen vasemmistolainen yliopistointellektuelli. On ikuinen kysymys siitä, ovatko tyttö- vai poikalapset arvokkaampia ja missä kulttuurissa moinen määritellään. Ennen kaikkea on vauras Englanti ja köydä Ukraina. On (ex-)kommunismi ja kapitalismi, sota-ajan ja rauhan ajan lapset. Kaiken sivujuonena kulkee insinööriaivoin varustetun Nikolain pyrkimys laatia teknis-yhteiskunnallinen historiikki traktoreista ukrainaksi.
Nämä erot rakentavat sekä tragediaa että hillitöntä huumoria. Avioero-oikeudenistunnot naurattavat ja itkettävät samalla kertaa. Valentinan käsitykset suuseksistä, Nikololain iänikuiset patentit sekä poikabändi Boyzone saavat aikaan vähintäänkin hymynkareen lukijan suunpielissä. Ja nauru katkeaa kesken, kun Lewycka heittää lukijansa muistelun keinoin sodanjälkeisen Saksan ojennusleirille.
Vaikka erilaisten romaanien vertailussa liikuu usein heikoilla jäillä, en voinut olla lukematta Lewyckan kirjaa muistelematta Katharina Hagenan ihastuttavaa Omenansiementen makua. Kuvaukset puutarhasta, sukupolvista menneestä tulevaan sekä sota-ajan kauhuista ja sen ajan salatuista muistoista nousevat Traktorien lyhyessä historiassa ukrainaksi esille hieman samaan tapaan. Poissa on kuitenkin omenansiementen katkeransuloinen maku ja kuin sadunomaisesti kukkiva puu, tilalla ovat ränsistynyt, ennen niin kukoistava hyötypuutarha sekä Valentinan tarjoamat kylmät purkkieinekset. Melankolisista tunnelmista huolimatta päällimmäiseksi nousee elämänilo, joka on kantava voima kaiken keskellä.
Tuttua ja molemmille kirjoille keskeistä on myös sisarusten välien pohtiminen, heidän salaisuutensa. Vuodet ja menneet katkerat kokemukset ovat erottaneet heidät toisistaan. Nikolai-isän naimapuuhat pakottavat heidät lähemmäksi toisiaan. Kyräily jatkuu, mutta lapsuudesta kumpuava puhelinkeskustelu paljastaa, etteivät toryja kannattava Vera ja labourin nimeen vannova Nadezda ole niin erilaisia:
Äiti, meidän äitimme ei viskannut kolikkoa naisen kasvoihin; hän mutisi "kiitos rouva" ja sujautti sen taskuunsa". Mikä häpeä!
-- "Juuri tuo hetki - enemmän kuin mikään muu mitä minulle jälkeenpäin tapahtui - teki minusta elinikäisen sosialistin".
Puhelinlinjan toisessa päässä vallitsee hiljaisuus, ja hetken luulen hänen lyöneen kuulokkeen korvaani. Sitten: "Ehkä juuri se hetki teki minusta turkkiin pukeutuvan naisen".
Sovitus tapahtuu, mutta varsin värikkäin, jopa hilpein kääntein. Lewyckan kirjassa on paljon viisautta, myös rivien välissä.Voiko esimerkiksi umpienglantilainen Gordonin poika Mike kääntyä Mikhail Gordonovitsiksi muiden kuin ukrainalaisten (tai venäläisten) hellittelyissä?
Ukrainan aroilta on pitkä matka Iso-Britanniaan, mutta se tie on kuljettavissa.
***½