Max Porter: Lanny
WSOY 2020
Lanny 2019
Suomentanut Irmeli Ruuska
Kansi Martti Ruokonen
216 sivua
Kustantamosta
Brittiläinen romaani
WSOY 2020
Lanny 2019
Suomentanut Irmeli Ruuska
Kansi Martti Ruokonen
216 sivua
Kustantamosta
Brittiläinen romaani
ja sitten hän
kuulee sen, selvästi ja kirkkaasti, suosikkinsa suloisen äänen.
Pojan puheen.
Pojan puheen.
Sillä on pää
kuin delfiinillä ja muuttohaukan siivet
ja se on sellainen eläin joka varoittaa myrskystä,
vahtii säätä kun me nukumme yöllä.
ja se on sellainen eläin joka varoittaa myrskystä,
vahtii säätä kun me nukumme yöllä.
Isä Suomukka
-vainaa halaa itseään tautisin lehtikuusikäsin, leuka käärmeensylkikuolassa.
Häntä naurattaa. Pää kuin delfiinillä ja muuttohaukan siivet! Hänen
kirurginvaistonsa heräävät, ja ne tinkivät kylän halkaisemista, hän tahtoo
vetää tuon lapsen esiin.
Kuulutko niihin, jotka näkevät hahmoja kivissä, puiden kannoissa,
oksistoissa ja metsän varjoissa? Niin minäkin. Isä Suomukka voisi olla sellainen
hahmo, sammaleen peittämä kivi tai mutaisen maan kuoresta murtautuva harjanne.
Mutta hän voi olla myös ihmisen kaltainen. Hän kuulee kaiken, hän on vainaa.
Erityisen hyvin Isä Suomukka kuulee pienen, omalaatuisen Lanny-pojan äänen.
Lannyn perhe asuu pienessä englantilaiskylässä sopivan matkan päässä Lontoosta,
jossa hänen isänsä luo uraa. Lannyn äiti kirjoittaa jännitysromaania, seuraa
Lannylle pitää ikääntynyt taiteilija Pete. Sitten Lanny katoaa ja koko kylä
menee tolaltaan.
Vain kuvaus Isä Suomukasta antaa osviittaa siitä, miten erikoinen Max Porterin romaani Lanny on. Se on toki kuvaus lapsen katoamisesta, mutta se on myös tajunnanvirtaa ja moniäänisyyttä, eläviä ja kuolleita, ihmisiä ja luontoa, typografialla leikittelyä.

Enemmän kuin mitään muuta se on u p e a romaani.
Lanny on tiivis ja hiottu kirja, joka jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen
tutustuttaa Lannyyn perheineen, taiteilija Peteen ja muihinkin kyläläisiin, ja
pohjustaa myös Isä-Suomukkaa. Toinen osa kertoo elämästä käänteen jälkeen ja kolmas
on jotain ihan omanlaistaan – tai oikeastaan kaikki osat ovat. Jokaisessa hahmot
saavat oman kertojanäänensä, mutta siinä missä ensimmäisessä osassa kertoja
mainitaan nimeltä, toisessa kertojat erotetaan toisistaan +-merkillä. Kolmas on
tässäkin suhteessa osin oma juttunsa. Ja entä sitten kerronta? Se on osin
suorempaa, osin tajunnanvirtaisempaa sen mukaan, kenen äänellä puhutaan. Irmeli
Ruuskan suomennosta voi vai kiitellä.
Teksti ja taitto kulkevat kerronnan mukaan: minimalistisesti tai rönsyillen. Suomukan teksti on taitettu kursiivilla, lihavoinnilla, suoraan ja kaarevasti – kuin kaikki kylän äänet yhdistyisivät hänessä, kuten ehkä tekevätkin. Aluksi ratkaisu vaati hieman totuttelua, mutta luin Suomukka-osioita mielessäni ääneen. Mikä ihmeellinen ja virkistävä kakofonia siitä syntyikään!

Romaanina Lanny on yhtä monipuolinen kuin kertojansakin. Se on kuvaus
ystävyydestä. Toisaalta se on avioliittoromaani ja myös taiteilijaromaani. AVAINKAULALAPSI
LANNY SAI VAELLELLA RAUHASSA. Porterin teos on myös kuvaus yhteisöstä kriisin
hetkellä, ennakkoluuloista. Kaiken lisäksi Lanny on koukuttava – en nyt sanoisi
juoni-, mutta jotain sinne päin – romaani, joka koskettaa ja yllättää.
Lanny on outo ja pökerryttävä, mutta se on myös ehjä ja omalla tavallaan looginenkin. Ennen kaikkea se on mitä kaunein kertomus. Lanny on niin vahva, sen luettuaan voi olla vaikea tarttua heti muihin romaaneihin.

--