Vaikkei Italo Calvino asunut Bolognassa, ajattelin
Ritari joka ei ollut olemassa-päivitykseni jälkeen muistella hieman itselleni tuttua ja rakasta emiliaromagnalaista kaupunkia, jossa mieheni oli töissä liki kaksi vuotta 2003-2005. Itse en virallisesti asunut "punaisesssa ja rasvaisessa" Bolognassa, mutta kävin siellä seitsemän kertaa ja vietin kaupungissa pitkiä aikoja kerrallaan. Opin soljumaan ulkosuomalaisessa arjessa; Yhtä lailla virastoissa asioimisen käsittämättömät vaikeudet, paikallisessa supermarketissa PAM:issa vessapaperin tai pesuaineiden ostaminen, viinilasillinen arkisen lounaan kyytipoikana sekä naapurissa asuva "alushousumies" tulivat tutuksi - viimeksi mainittu onneksi ei kuitenkaan liian tutuksi ;) Haluankin jakaa muutaman Bologna-aiheisen kuvan ja siten mahdollisen tarinanpoikasen teidän kanssanne.
Due torri, kaksi tornia. Yli satametrinen torre Asinelli sekä sen kumppani torre Gariselda seisovat keskellä Bolognaa, ylläolevassa kuvassa jouluvalaistuksessa. Asinelli-torniin voi kiivetä ja sieltä avautuvat huikeat näkymät yli "punaisen" Bolognan. Muistelen, että torneihin liittyy jonkinlainen Romeo ja Julia-tyylinen rakkaustarina, josta muistuttaa se, että Gariselda on vino ja nojaa hieman Asinelliin päin. Nykyisin Bolognassa on enää joitakin torneja, mutta
keskiajalla torneja oli ollut kymmeniä, jollei satoja.
Kuten tämän päivityksen ylimmässä, Asinelli-tornista ottamastani, kuvassa näkyy, ei Bolognassa juuri viheralueita ole aivan keskustassa. Kaupungin keskusta on Unescon maailmanperintökohde katettuine jalkakäytävineen. Noita porticoja on Bolognassa kaikkiaan yli neljänkymmenen kilometrin verran, mikä osoittaa hyvää kaupunkisuunnittelua: Kesällä ei pala auringossa ja syys-talviaikaan säästyy kastumiselta. Heti keskustan ulkopuolella on suuria puistoja, joista ehdoton suosikkimme on kukkuloille nouseva Parco Ghigi, josta avautuvat upeat maisemat yli kumpuilevien maastojen aina laaksossa sijaitsevaan keskustaan saakka:
Jotain toki vihertää tai kukkii kivisessä keskustassakin, kuten yliopiston sisäpihalla kukkiva magnoliapuu. Tuon puun näin päivittäin, kun menin lounastamaan yhdessä mieheni ja tämän työkavereiden kanssa.
Bologna on myös siitä harvinainen italialainen suurkaupunki, ettei sen läpi virtaa jokea ja se sijaitsee vielä melko kaukana rannikosta. Vai virtaako kaupungissa, etruskien muinaisilla asuinsijoilla, sittenkin jotain? Bolognan eräs tunnetuista salaisuuksista on Po-joen haara, joka virtaa kaupungin alla. Joki näkyy maan päälle vain kahdessa kohtaa, joista parhaiten kuvan Via Piellalla. Via Piellaa kutsutaan ironisesti Bolognan Venetsiaksi. Toisessa paikkaa kaupunkia joki näkyi melko lähellä asuinpaikkaamme, pienestä portinaukosta kurkistaen.
Vastakohdat? Via Paradiso ja Via dell' Inferno. Jälkimmäinen, hyvin kapea kuja, sijaitsee Bolognan pienessä juutalaiskorttelissa. Via Paradisolla puolestaan sijaitsi "meidän" asuntomme. Aikoinaan Via Paradiso oli johtanut hyvin maallisen oloiseen paratiisiin, Via del Pratellolle, joka oli päivisin käsityöläisten ja öisin prostituoitujen täyttämä katu. Nykyisin Via del Pratellolla on edelleen paljon pubeja ja sen alkupäässä on kiehtova fransiskaanimunkkien edelleen ylläpitämä kirkko.
Ja kun kotiin pääsemme, on syytä keittää kahvit. Asunnon vuokraan kuului muutamia astioita ja aika peri-italainen Bialetti. Ei mitenkään kaunis, mutta takasi hyvät espressot :)
Kerrottakoon vielä, että paras "aikaansaannoksemme" Bolognassa on nelivuotias tyttäreni, joka kohdussani vietin kaupungissa muun muassa helteistä kesää lempeässä nejänkymmenen asteen lämmössä. Tytär kyllä syntyi Suomessa lumisena jouluyönä, mutta sai Italian aikojen kunniaksi toiseksi nimekseen Emilia, Emilia-Romagnan maakunnan mukaan.