~Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt~

Minä olen normaali. Vaimoni on normaali, mutta tyttäreni ovat toinen toistaan hupsumpia.
- Lordi Redesdale, David Freeman Mitford.

Menestyskirjailija, maalainen professorinrouva, fasisti, kommunisti, Hitlerin uskottu sekä kaikkien rakastama herttuatar, joiden tuttava- tai sukulaispiiriin kuuluivat muun muassa kirjailijat Evelyn Waugh ja Vita Sackville-West, valokuvaaja Cecil Beaton, Englannin kuninkaalliset sekä Adolf Hitler, Winston Churchill ja John F. Kennedy veljineen.

Elämäkerturi Mary S. Lovellin teos Mitfordin tytöt. Sodassa ja rakkaudessa (Schildts 2010) esittelee meille englantilaiset aristokraattisisarukset, joiden elämä oli ja on hurjempaa kuin useissa historiallisissa romaaneissa tai elokuvissa. Nancy, Pam, Diana, Unity, Decca ja Debo Mitford sekä heidän veljensä Tom syntyivät yläluokkaiseen englantilaiseen perheeseen 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ja kasvoivat Englannin maaseudulla debytoiden seurapiireihin kukin aikanaan. Toinen maailmansota erkaannutti sisarukset ja näiden vanhemmat toisistaan aattellisten erimielisyyksien, ilmiantojen, kaunojen sekä maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Mitfordeille ominainen huumorintaju ja valovoimaisuus kuitenkin pitivät perheen yhdessä, vaikka joskus väkisin kokoon kursittuna.

En ollut ennen tätä kirjaa koskaan edes kuullut Mitfordeista, mutta olin mainonnan uhri. Akateemisen kirjakaupan joulukuvasto mainosti Mitfordin tyttöjä, joten otin lisäselkoa sisarusparvesta Wikipedian avulla ja kiinnostuin niin, että toivoin kirjaa joululahjaksi. Onneksi sen sain, koska kirja on eräs mielenkiintoisimmista elämäkerroista, joita olen lukenut. Kirja etenee melko tavanomaisen elämäkerran tai historiikin tavoin kronologisesti. Se on välillä pitkäpiimäistä luettavaa kaikenlaisten pikkuseikkojen yksityiskohtaisen luettelun vuoksi, mutta juuri kun alkaa hieman haukotuttaa, tulee vastaan jotain hauskaa, uskomatonta, surullista, järkyttävää tai ihanaa.

Mitfordin tytöissä sisarusten elämäntarina alkaa melko tavanomaisesti Batsfordissa Englannissa, Sydney Bowlesin ja David Mitfordin tavattua ja pian avioiduttua. Heti alkuun käy selväksi, että pariskunta omasi melko omalaatuisen huumorintajun, joka tulee auttamaan heitä vaikeiden aikojen yli, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Vaikka Mitfordit, lordi ja lady Redesdale, olivat aristokraatteja, eivät he olleet luokkansa vauraimpia, vaan pienaatelistoksi luokiteltavaa väkeä. Niinpä vuosien varrelle mahtui muun muassa talon myyminen, väliaikainen asuminen Kanadassa sekä omavaraisesti tuotettua ruokaa, kuten vuohenmaitoa ja kananmunia.

Vapauden tunne oli autuaalinen. Jokainen päivä oli Dianalle kuin uudenlainen taivas, ja pitkän häämatkan edetessä etelään kohti Sisiliaa hän näki ensimmäisen kerran Välimeren kreikkalaisine temppeleineen, kukkivine mantelipuineen ja oliivilehtoineen. "Olisin auliisti jäänyt sinne iäksi", hän kirjoitti.

Tyttöjen lapsuutta, vaihtuvia kotiopettajia sekä opiskelua niin Britanniassa kuin Ranskassa tai Saksassa käsitellään laajasti. Opiskelu ulkomailla sekä huvi- ja häämatkat Manner-Eurooppaan edustivat tytöille tuulahdusta ihmeellisestä vapaudesta, jolloin voi tehdä mitä huvittaa välillä jopa ilman Sydneyn valvovaa katsetta. Italia oli houkutteleva lomakohde, mutta suhteet Ranskaan ja Saksaan tulivat määrittelemään perheen kohtalon tavalla, jota kukaan ei 1930-luvun ensimmäisinä viattomina vuosina voinut aavistaakaan. Heti kirjan johdannossa tehdään selväksi, että kyse on perheen jakautumisesta fasisteihin ja kommunisteihin tai maltillisiin.

Lovell keskittyy kirjassaan erityisesti Nancyn, Dianan, Unityn ja Deccan (Jessican) kuvaamiseen. Maalaismaiseksi mainittu fyysikko Derek Jacksonin puoliso Pam (Pamela) jää vieraaksi, vaikka minua olisi kiinnostanut lukea hänen elämästään: millaista oli olla sisaruksista epäpoliittisin? Tai kokea kaikki ne keskenmenot, jotka Pam joutui kohtaamaan? Toki ne ovat pieniä juonenkäänteitä Mitfordien ihmeellisessä tarinassa. Kaikkien rakastama Debo (Deborah) puolestaan saa sisaruksista nuorimpana isomman roolin vasta kirjan loppupuolella. Debo, Devonshiren herttuatar, on edelleen elossa.

Sisaruksista voi poimia eräänlaisia vastapareja, kuten Decca ja Unity tai Diana ja Nancy. Tytöistä kauhistuttavin ja samalla traagisin on Unity. Kuin enteenomaisesti kanadalaisessa Swastikan kaupungissa syntynyt Unity Walkerie kuului Adolf Hitlerin lähipiirin. Unity ihaili natseja ja toivoi Britanniankin ajautuvan aatteen pariin. Unity kulki pitkässä sotiaallisessa takissa, piti Hitlerin kuvaa sekä kultaista hakaristiä aarteenaan ja piti juutalaisten kokemia julmuuksia huvittavina. Unitylle ei tuottanut minkäänlaisia omantunnontuskia asettua asumaan asuntoon, josta juutalaisperhe oli ajettu pois ja esimerkiksi puolalaisia hän piti saastaisina. Vaikka Lovell itse kirjoittaa, kuten kuuluukin, Unityn toiminnan kylmänneen hänen sydämensä, omaa Unityn persoona samanlaista kiinnostavuutta kuin siskojensakin. Lukija pakostakin samanaikaisesti liikuttuu ja tuntee vahingoniloa lukiessaan Unityn itsemurhayrityksestä. Säälittäviä ovat myös hänen lyhyeksi jääneen elämänsä loppuvuodet, jotka hän vietti vammautuneena, sekavana ja kansan vihaamana.

Deccan elämässä oli vain yksi ongelma: hänen kiintymyksensä Unityyn. Hän oli Esmondin [puolisonsa] tavoin tuominnut koko perheensä "natseina", myös natsismin raivokkaan vastustajan Nancyn, konservatiivisen Pamin ja jopa epäpoliittisen Debon. Hän ei kuitenkaan koskaan pystynyt tuomitsemaan Unitya, vaikka Unity olisi luultavasti sen kaikkein ensimmäisenä ansainnut.
"Vaikka inhosin kaikkea, mitä hän edusti", Decca kirjoitti, "hän oli ehdottomasti lempisiskoni".

Esimerkki korostaa sitä, kuinka Lovell kirjoittaa kuvaamistaan henkilöistä tasapuolisesti eri näkökulmat huomioon ottaen. Ristiriitaisina ja väärin tekevinäkin he ovat ihmisiä. Lovell ei yritä ymmärtää tai puolustella ihmisten vääriä tekoja, mutta jokaisessa ihmisessä löytyy jotain lämmintä, jopa hauskaa, tai kirjoittamisen arvoista. Yksilöitä merkittävämmäksi nousee yhteisöllisyys, sisarusten välinen rakkaus silloinkin, kun puhevälit ovat poikki.

Jos Unity koki vihamielisen vastaanoton, saivat muutkin vähintäänkin ristiriitaisia viestejä vieraiden ihmisten taholta. Osasyynä oli nimenomaan Unityn ja Dianankin käytös, osin myös se, ettei yläluokan sopinut mennä taistelemaan barrikadeille rintarinnan työläisten kanssa. Kommunistiksi kuvattu Decca oli perheestä se, joka taisteli ihmisoikeuksien puolesta ja saikin paljon aikaan uudessa kotimaassaan Yhdysvalloissa muun muassa naisten aborttioikeuden ja sukupuolten tasa-arvon suhteen. Diana sen sijaan joutui vankilaan naituaan Britannian fasistipuolueen johtajan Oswald Mosleyn ja kuuluttuaan Unityn tavoin Hitlerin lähipiiriin. Henkilö, joka ilmiantoi Dianan poliiseille ja sotilasviranomaisille oli hänen oma sisarensa Nancy, perheen oikeidenmukainen menestyskirjailija.

Mitfordin tytöt ei poraudu vain syvälle perheen historiaan, vaan lukuisten arkisto- ja uutislähteiden perusteella läpivalaisee koko rikkonaisen läntisen Euroopan ja osin Yhdysvaltojenkin historiaa. Lovell on tehnyt hyvää pohjatyötä, minkä ansiosta kirjasta löytyvät huolella laaditut loppuviitteet sekä henkilöhakemisto. Puolueiden synty, syyt Churchillin tai Mussolinin valtaannousuun tai Euroopan rakentuminen, osittainen tuhoutuminen ja uusi nousu kuvataan tarkkaan. Itselleni esimerkiksi oli uutta tietoa, ettei Churchill heti alkuunsa vastustanut natseja, vaan asettautui sille hyvälle tielle vasta ensimmäisten kauheuksien jo tapahduttua. Sovitus oli kuitenkin mahdollinen, vaikka hidas: Mitfordit ja Eurooppa toipuvat sisäisistä välirikoistaan samaa tahtia, kuin käsi kädessä.

Ovatpa siskokset sitten hupsuja tai pelottavia, Mitfordin tytöt on ihmeellinen kirja. Se on paikoin pitkäpiimäinen, kuten elämäkerrat ja historiikit voivat käsiteltävään aiheeseen vihkiytymättömälle olla. Itse asiassa välillä Lovell kirjoittaa miltei unettavasti. Tyttöjen tarina on kuitenkin niin mielenkiintoinen, kaikkien kauheuksien keskellä hauskakin, ettei ikästyttäviä jaksoja ole montakaan. Kirjaa ei malta laskea käsistään, joten minäkin uhrasin hyvät yöuneni ja huomasin sulkevani kirjan kannet vasta aamuyön tunteina.

Joskus (kirjoitettu) totuus on tarua ihmeellisempää. Suosittelen kaikille Euroopan historiasta, brittiaristokraateista ja -kirjailijoista sekä hyvästä tarinasta kiinnostuneille.

****