~ELIZABETH KOSTOVA: HISTORIANTUTKIJA~

Parahin, onneton seuraajani, mikä kirja voisikaan sopia paremmin tähän vuodenaikaan kuin Elizabeth Kostovan Historiantutkija? Kirja sopii pyhäinpäivän tai kekrin aikaan erinomaisesti niin itse synkänromanttisen tarinansa kuin viipyilevän tunnelmansa vuoksi. Luin kirjan jo kesällä, mutta vasta nyt ajattelin ajankohdan olevan sopiva kirjasta kertomiseen.

Historiantutkija alkaa siitä, kun minä-kertojana toimiva aikuisuuden kynnyksellä oleva tyttö löytää isänsä kirjastosta lohikäärmekuvioisen kirjan ja saa lähes samaan aikaan luettavakseen isänsä sekä kadonneen professori Rossin välistä kirjeenvaihtoa. Kirjeet sekä isän kertomat tapahtumat vievät eri puolille Eurooppaa sekä käyvät käpi Vlad Tepesiin, Draculaan, liittyvää folklorea, kansanuskomuksia. Vaikka Historiantutkija on täten varsin synkeä vampyyrikirja, on se enemmän kunnianosoitus kansankertomuksille, kirjapainotaidolle, eri maiden tavoille sekä oodi uskollisuudelle rakkaudessa.

Paikoitellen kirjan kerronta etenee hyvin hitaasti tarttuen pieniin yksityiskohtiin. Tämä ei välttämättä ole kaikkien lukijoiden mieleen, mikä ei lie kirjailijan tarkoituskaan. Kirjassa liikutaan useissa eri maissa ja aikakausissa. Itse nautin kirjan kiireettömyydestä ja tunnelmasta - olihan ihanaa lähestulkoon haistaa vanhojen kirjojen ja käsikirjoitusten tuoksu, aistia Romanian maaseudun tai Amsterdamin tunnelma eri vuodenaikoina puhuttamattakaan tällaisena digitaalisen kulttuurina aikakautena siitä, miten kirjeet saattoivat olla keskeisin tiedonvälityskanava. Kirjassa jäi vaivaamaan vain yksi asia: Mikä minä-kertojana olevan tytön nimi on? Olin niin varma, että nimi mainittiin kirjassa. Kun selailin kirjaa eilen illalla, en löytänyt hänen nimeään.

Kostovan kirjan myötä toivotan kaikille hyvää pyhäinpäivää, kekriä tai halloweeniä - miten itse kukin loka-marraskuun vaihdetta viettäkään! Meillä oli eilen halloweentunnelmia, koska lapsilla oli päiväkodissa naamiaiset. Tänään olemme viettäneet pyhäinpäivää rauhallisissa tunnelmissa oman perheen kesken.


Vaikka ne päiväkodin naamiaiset olivat aika amerikkalaishenkiset halloween-juhlat, olivat lasten puvun aivan ihania.

~STRESSIN LIEVITYSTÄ~

Olen ollut tällä viikolla jossain määrin stressaantunut: Töissä on paljon meneillään ja lisäksi olen yrittänyt opiskella (onneksi harrastuksenomaisesti), kirjoittaa apurahahakemusta haaveilemaani tutkimustyötä varten sekä tietenkin suoriutua pitkien työmatkojen, kellokortin sekä lasten mahdollisimman lyhyiden päiväkotipäivien muodostamasta yhtälöstä. Onneksi kotiarki on sujunut leppoisasti ja tuonut ainakin aivoille lepoa.

Tänään sain sitten sen hakemuksen lähtemään ja toivon onnen olevan myötä helmikuussa, jolloin apurahan saajat julkistetaan. Kuvittelen ehkä hivenen naivisti, että jos onni suosii, saan paitsi rauhan tehdä sitä työtä, mikä tuntuisi houkuttelevalta, myös enemmän aikaa lasten kanssa, koska siirtyisin työskentelemään kotoa käsin. Hakemuksen jättäminen lievensi suuresti alkavaa stressiä, mikä poistui lisää tullessani kotiin: Postilaatikossa odotti Kotivinkin joululehti, oi ihanuutta! Olen lukenut Kotivinkin Joulua jo vuodesta 1994 saakka ja minulla on tuo ensimmäinen ostamani lehti vielä tallessa.



Lisää hyvää ja rauhallista mieltä sain eilen iTunesista ostamastani Stingin uudesta levystä If On A Winter's Night. Levyn myötä olen samaan aikaan lumimaisemissa, toisessa aikakaudessa, englantilaisessa metsikössä ja joulutunnelmissa. Pitipä Stingistä tai ei (minä ilmiselvästi pidän!), suosittelen joulun alla kuuntelemaan ainakin kappaleet Gabriel's Message sekä Lullaby For An Anxious Child. Niin rauhoittavaa, kaunista ja talvitunnelmallista! Ainakin minulle itselleni täydellistä kuunneltavaa (syys)talvi-iltain tarinoiksi.

~KIILTOMADON TALO~

Rakastan kynttilöitä ja tuikkuja, joten avaan "kynttiläkauden" jo elokuussa. Vaikka minulla on muutamat suosikkini kynttilänjaloiksi ja tuikkualustoiksi (mm. häälahjaksi saamamme Ristomatti Ratian suunnittelema lyhty, valurautainen jalka suurille kynttilöille sekä Bolognasta ostamani värikäs lasilyhty), hankin joka vuoksi muutaman uuden. Eilen löysin yllä olevan soman talolyhdyn eräästä sisustustavaratalosta. Olin katsellut samantyylistä, joskin ehkä hivenen tyylikkäämpää, eräästä nettipuodista, mutta annoin nyt hinnan ratkaista ja sain pikkurahalla tuon valkoisen talon. Tyttäreni keksi kutsua sitä "kiiltomadon taloksi" (pieni sisäpiirijuttu), joten tähän yhteyteen sopii ehkä lainata Joensuussa asuneen lastenkirjailija Ullamari Kellomäen runoa Kiiltomadon laulu:

Minä sytytän
kirjavan lyhdyn
ja ryömin pimeään.
Kiiltomatojen marssiin yhdyn
hilpeään.

Minä sytytän lyhdyn
ja sammutan sen
aina kun haluan.
Pientä polkua valaisen
pienen kulkijan.

Ylläolevan runon ohella monia muita tuttuja ja rakkaita lastenrunoja löytyy Tammen Kultaisesta lastenrunokirjasta (2005), jossa on Salla Savolaisen riemastuttava kuvitus.

~LINDGRENIÄ JA OMENASARVIA~

Olen aina - niin teini-ikäisenä, nuorena aikuisena kuin etenkin lasteni syntymän jälkeen - rakastanut lastenkirjoja. Lasten- tai nuortenkirjailijoista kaksi klassikkoa on mielestäni ylitse muiden, Astrid Lindgren ja L.M.Montgomery. Eilen illalla pidimme lasten kanssa oikean Lindgren-maratonin, kun luimme kirjat Osaa Lottakin ajaa sekä Melukylän lapsista joulu-osion. Kirjoja ei ehkä tarvitse edes esitellä, ne lie tuttuja suurimmalle osalle. Jos joku ei ole niitä vielä lukenut, niin suosittelen, olipa lukija sitten aikuinen tai lapsi, perheellinen tai sinkku. Lämpimämpää - ja samalla rehellisen kaunistelematonta - maailmaa saa hakea!

Oma suosikkini Lindgrenin tuotannosta on ollut aina Marikki, vaikka olen lukenut ja omistan kirjailijan tuotantoa aina Ronja Ryövärintyttärestä Veljeni Leijomieleen ja edelleen Peppi Pitkätossuun. Marikki vaikutti minuun lapsena niin, että leikin siskoni kanssa Marikkia ja Liisaa. Nyt olen iloinen siitä, että oma tyttäreni tuntuu viehättyneen kirjojen tunnelmasta, vaikka onkin vielä pieni ymmärtämään kaikkia kirjojen viittauksia.

Marikki vaikuttaa edelleen myös joihinkin mielikuviini. Haaveilen esimerkiksi asuvani Marikin kotitalon Kesäkummun kaltaisessa vanhassa puuhuvilassa, mutta asun 2000-luvulla rakennetussa ehkä hivenen tylsässä(mutta rakkaassa!) pienelle tontille rakennetusssa yksitasoisessa omakotitalossa. Ja vaikka toivoisin naapurustoni olevan kuin alla olevassa Lotta-kirjan kuvassa, ovat lähes kaikki alueemme talot uusia. Kaipaamani kyhmyiset omenapuut saavat kasvaa vielä vuosia eikä meillä ole edes lähikauppaa!





Kotiin voi silti yrittää hakea Ilon Wiklandin kuvituksista tuttua tunnelmaa. Kaikkein helpointa se on, kun yksinkertaisesti istahtaa sohvalle ja ottaa lapset kainaloon sekä kirjan kouraan :) Lastenkirjat myös innostavat minua puuhaamaan kaikenlaista: Kesällä on pakko päästä eväsretkelle Melukylän lasten tyyliin ja syksyllä ehkä kertoa kummitusjuttua (sitten kun lapset ovat isompia!). Eilen pian ilmestyvän jouluisen Marikki-kirjan mainoksen katsominen sai miettimään, että mikä leivonnainen sopisi hyvin koti-iltaan ja päätin leipoa omenasarvia "vanhanaikaisella" reseptillä. Vanhanaikainen tarkoittaa sitä, että nypin taikinaan tulevan voin ja jauhot sekaisin enkä laittanut taikinaan sokeria kuin teelusikallisen hiivan vaikutusta tehostamaan. Pian nelivuotias esikoiseni oli innokas apulainen ja mukavan kasan leivonnaisia saimmekin aikaiseksi Osaa Lottakin ajaa-kirjan lukutuokion seuralaiseksi.