maanantai 21. maaliskuuta 2011

Iida Rauma: Katoamisten kirja


Ohitan jokilaivoja ja jostain kuuluu musiikkia. Mietin, että voisin astella kannelle ja tilata oluen. Ehkä laiva irtaantuisi pengermästä ja seilaisi siltojen ali myötävirtaan, seisoisin kannella ja katselisin ohi lipuvaa rantaa, tuolla menee kortteli, jossa minä ja Sofia asumme, tuolla taidekoulu ja linna. Ehkä muut laivat lähtisivät karkulaisen innoittamina matkaan, ne muodostaisivat kimaltelevan valoketjun, suuntaisivat kohti avomerta. Aamulla Sofia palaisi kotiin ja näkisi tyhjän sängyn, ja ihmiset huomaisivat, ettei enää yksikään alus kellu turhan panttina joessa, minä ja laivat olisimme kadonneet jäljettömiin.

Minne tai mihin kaikkeen ihminen voi kadota? Hävitä ja kadota omasta kodistaan omaehtoisen lähtemisen seurauksena. Hukkua oman muistinsa syövereihin ja kadottaa oman itsensä. On mahdollista kadota rakkaussuhteesta. Voi kadota taiteeseen, työntekoon, unilääkkeisiin, elinikäiseen sairaalakierteeseen, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Kympin tytöksi, laitospotilaaksi, albaaniksi tai hulluksi luokitteluunkin katoaa. Iida Rauman huikea esikoinen Katoamisten kirja (Gummerus 2011) nostaa katoamisten monien muotojen ohella esille muitakin puhuttelevia teemoja, kuten henkisen ja fyysisen väkivallan, koulukiusaamisen, alzheimerin, toiseuden, pakolaisuuden, homoseksuaalisuuden sekä vastuun ja vastuuttomuuden kysymykset.

Katoamisten kirjan päähenkilö on öljyväreillä maalaava minä-kertoja, nuori nainen, joka työskentelee laitosapulaisena vanhainkodissa hoivaten dementiapotilaita, nukkuu unilääkkeiden turvin ja pakenee vastuuta omasta itsestään. Hän asuu yhdessä siivoojan töitä tekevän venäjänopiskelijan, teatterissa upeasti laulavan tyttöystävänsä Sofian kanssa. Päähenkilön isä on kadonnut jälkiä jättämättä, lähtenyt kävelylle kartan valkoiselle alueelle. Monta kertaa itsemurhaa yrittänyt äiti pakenee Suomen sisällissodan aikaisten punaisten kohtaloiden tutkimiseen. Turku on syksyinen, kauniin kuulas ja sateisen harmaa. Vanhainkoti, jossa kertoja käy töissä on kolkko ja laitosmainen. Siellä hoitajat ottavat mittaa toisistaan pienin, mutta selkein elein. Vain kosovolainen, menneisyydestään vaikeneva, Zorka on erilainen kuin muut. Zorka tulee uniin saakka.

Rauman romaani kulkee kahdessa ajassa. Nykyhetkessä kertoja kohtaa hoitajia ja vanhuksia työpaikallaan, osallistuu bileisiin, syö unettomuuteensa Tenoxeja, yrittää hakea taidekouluun, loittonee tyttöystävästään ja koko ajan kadottaa myös yhteyden äitiinsä. Preesensissä kerrotussa menneisyydessä hän käy koulua eläen maailmaansa lapsuuden ja aikuisuuden puolivälissä. Hän on koulussa näkymätön ja silti erilainen kuin muut. Koulussa hän pinnaa, saa sopivia arvosanoja ja piirtää aina ja aina vaan koulutoverinsa, hulluksi luokitellun Susannan kuvaa. Kovapintainen Susanna esiintyy myös hänen aikuisikänsä maalauksissa. Lapsuudessa isä on läsnä äitiä enemmän, nykyhetkessä isä on lähtenyt tai kadonnut eikä äiti ole kiinni omassa arjessaan.

Katoaminen ja arkipäivän väkivalta ovat romaanin keskeiset teemat. Vaikka erilaisia väkivallantekoja tulee vastaan niin kertojan lapsuudessa kuin aikuisuudessa, ei Rauma mässäile tai liioittele; Iskut eivät lävähdä vasten lukijan kasvoja eikä verta vuodateta. Silti lukiessa teki mieli puristaa tyynyä tai huutaa siihen. Kiusatuksi joutuminen ruskeiden samettihousujen vuoksi, tyttöjen julmuus koulun pukuhuoneessa, huoraksi nimittely tai se, miten sairaalahenkilökunta herkuttelee kuolleelle vanhukselle kuuluneilla mustikoilla vavahduttaa huomattavasti voimallisemmin kuin vaikkapa hakaaminen. Toki kirjassa on selkeitä fyysisen väkivallan tekojakin, kuten lyömistä tai pakottamista, mutta Rauma kuvailee kaikkea tunnelmien ja kokemusten, pienten muistikuvien kautta. Pahinta ei ole väkivallan hetki, vaan aika ennen ja jälkeen:

Isä tuijottaa eteensä.
"Täytyy vaain toivoa, että olisi semmoinen, joka jaksaa."

"Kaikki ei siis jaksa."
Muovipussi rahisee sylissäni, ja sillä hetkellä pahoinvointi tuntuu oikealta. Isä nyökkää melkein huomaamattomasti. Mietin, ettei väkivalta näytä siltä kuin koulukuraattorin diakuvissa. Se näyttää tältä.


Katoamisten kirja on niin onnistunut kokonaisuus, että esikoisena sille vetävät minun mielessäni vertoja esimerkiksi niinkin erinomaiset romaanit kuin Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä tai Riikka Pulkkisen Raja. Romaaneina nämä kaikki ovat teemoiltaan ja tunnelmaltaan erilaisia, mutta jokainen niistä pitää sisällään lupauksen siitä, että kirjailijasta kuullaan vielä (mikä Itkosen ja Pulkkisen kohdalla on toteutunut upeasti). Itkosen ja Pulkkisen tavoin Rauma näyttäisi lunastavan paikkansa niiden kirjailijoiden joukossa, joiden teokset kestävät aikaa ja pitävät sisällään kehyskertomustaan suurempia ulottuvuuksia.

Kun tartuin Katoamisten kirjaan, rypistin otsaani luettuani kirjan kertovan (myös) runkkaamisesta. Ajattelin, että olemmeko taas tyypillisen suomalaisen esikoiskirjan parissa ja tyylilajin karikossa, rivojen sanojen, seksuaalisten kokeilujen ja eritteiden maailmassa, joka uppoaa jonnekin puhekieliseen dialogiin. Luettuani kirjaa ensimmäiset viitisenkymmentä sivua huomasin olevani väärässä - ja oikeassa. Katoamisten kirjassa on paljon seksuaalisuutta, on itsetyydystä, sormia rakkaansa sisimmässä, muistikuvia liian nuorena nähdystä elokuvasta sekä epäuskoa omiin kuvitelmiinsa. Sormia työnnetään pilluun ehkä aavistuksen liian paljon ja päähenkilöä panettaa aika tavalla. Siinä mielessä Katoamisten kirja on selkeästi sukupolvikirja. Sitä lukiessani huokailin muutaman kerran tätimäiseen sävyyn, että ahaa, taas tätä. Kirjan teema sekä kerronta kantavat kuitenkin huomattavasti tavanomaista ikäkausiromaania laajemmalle säteelle.

Katoamisten kirjassa onkin myös kaikkea muuta. Siinä on tähtien täyttämiä unettomia öitä, huikaisevaa luontokuvausta: harmaana vellovaa merta, tuulen kahahduttamaa kaislikkoa ja huurteeseen peittyneitä ruusupensaita. On arkisia maitotölkkejä, öljyvärituubeja, pianosonaatteja ja kaljapulloja. On unilääkkeitä, likaisia vaatteita, renesanssinaisten kuvilla varustettu sateenvarjo sekä pyöräilyä Turun silloilla. Ennen kaikkea Rauman kerronnassa on vahvaa tunnelmaa, sävykästä kieltä sekä alati läsnä olevaa surumielisyyttä.

Katoamisen kirja on ehyt romaani. Se on samaan aikaan ruma ja paljas sekä kaunis ja täyteläinen kirja. Rauman onnistuu kirjoittaa arkisen likainen yhteen jonkun elämää suuremman kanssa, sovittaa kotimainen yleismaailmallisuuteen. Siksi hänen romaaninsa koskettaa lukijaa ja sen henkilöhahmoihin kiintyy, heistä alkaa välittää. En ole ennustaja, mutta voisin kuvitella Katoamisten kirjan olevan vuoden kotimainen esikoisteos (Katja Kaukosen Odelma lie toinen vaikuttava kirja, sitä en ole vielä lukenut). Siihen mahtuu kaikki eikä mitään liikaa.

Katoamisten kirjasta on kirjoittanut myös Hanna M.

****

P.S. Monissa blogeissa on viime aikoina kirjoitettu kauniista kirjankansista. Mielestäni Katoamisten kirjan kansi on ainakin toistaiseksi tämän vuoden upein. Se sovittuu täydellisesti yhteen kirjan sisällön kanssa.

34 kommenttia:

  1. No ohhoh! Jos kerran vertaat Itkoseen ja Pulkkiseen, niin ehkä tätimäisen huokailun voi antaa anteeksi... :)

    Kuulostaa kyllä melkoiselta teokselta ja alan uskoa, että lukemisen arvoiselta. Olen monesti skeptinen esikoisten suhteen, kun jotenkin ajattelen, että niin monet ovat niin sydänverellä kirjoitettuja ja "minusta tulee nyt kirjailija" ja hohhoi. No, aina ei ole niin, ja minä olen huokaileva, ennakkoluuloinen mummo. Kiitos kun tönit tähän suuntaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kirjoitit tästä (ja kiitos linkkauksesta).
    Tämä oli kyllä todella hieno kirja. Joskin itse en vertaa Rajaan, koska Raja ei ihan vakuuttanut ;)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Sijoittuukin vielä Turkuun, mainiota! Lisätään lukulistaan...

    VastaaPoista
  4. IIK, en tohdi nyt lukea arviotasi enkä muiden kommenttejakaan, mutta pakko kommentoida, että otan tämän lukuun seuraavaksi sitten ;)

    VastaaPoista
  5. Ilse: Voi apua! Mietin, että liioittelinkohan... Pidin Katoamisten kirjasta tavattoman paljon, se on hieno ja ehjä esikoisromaani. Ja siinä mielessä se vertautuu Itkoseen ja Pulkkiseen, että joku voi kirjoittaakin noin hienosti ja noin nuorena! Mutta en silti pitänyt kirjasta samalla tavalla kuin Myöhempien aikojen pyhistä tai Rajasta. Olen sittenkin liikaa täti. ;) Suosittelen kyllä tätä, ei ollenkaan sellainen väkisellä kirjailijaksi-viritys.

    Ja mummona on kiva olla, jos hame on oikea. ;)

    Hanna M.: Minut Raja vakuutti paremmin, mutta toisaalta olin ollut niin ihastunut Tottaan. Katoamisten kirja vei minut mukanaan. Valvoin eilen illalla puolille öin, kun en malttanut lopettaa lukemista ja aamulla piti sitten herätä kuuden jälkeen.

    Kirsi H.: Turkua kuvataan tässä surumielisen kauniisti. Tämä on hienosti kirjoitettu, rankka kirja.

    Susa: Tämä kyllä kannattaa lukea! :)

    VastaaPoista
  6. Kirjoitit tästä niin hienosti, että piti heti käydä laittamassa kirja varaukseen lähikirjaston sivuilla! :)

    VastaaPoista
  7. Minullakin on tämä varmaan seuraavaksi luvussa, ellen ota tähän ensin jotain pientä välipalaa. En siispä lukenut kirjoitustasi tarkkaan, mutta sen huomasin, että kehuit paljon, joten kiva alkaa itsekin lukea kirjaa :--)

    Nimenomaan sana "runkkaaminen" herätti lopullisen kiinnostukseni tätä kirjaa kohtaan. Harvemmin vastaavia sanoja käytetään kuvaamaan kirjaa, joten rohkeaa ja sitä kautta mielenkiintoista :--)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kansi on aivan upea. Runkkaaminen oli se sana, minkä takia epäröin kirjaan tarttumista (taasko tätä samaa kävi mullakin mielessä), mutta yllätyin positiivisesti, että kirjan kielessä ei ollut mitään rumaa.

    VastaaPoista
  10. Taas mielenkiintoinen kotimainen kirja,josta en varmaankaan olisi kuullut ilman tätä hienoa kirja-arvosteluasi. Nyt lukisin tämänkin mielelläni,sen verran mielenkiintoiselta kuulostaa.

    VastaaPoista
  11. Yaelian sanoikin jo sen, mikä itselläni oli mielessä. Kiitos.

    VastaaPoista
  12. Minullakin on tämä, mutta olen lukenut vain ihan vähän alkua. Nimeltä mainitsematon toinen täti/mummo myös vähän hirvitteli kuvauksen ja alun seksipainotteisuutta, sekä asioiden "oikeita nimiä". ;)

    Luulenkin, että minun kannattaa joka tapauksessa lukea tämä vähän myöhemmin, kun olen saanut väliin muuta kuin suomalaisten nuorten vuodatusta (jossa on hyvät ja huonot puolensa). Mutta ehdottomasti luen, etenkin tämän upean arvion jälkeen! Ja olen innoissani uuden kirjailijatähden syttymisestä jo etukäteen. Ihanaa, kun näitä tulee! Etenkin heille itselleen.

    VastaaPoista
  13. Tssä elämässä en varmaankaan ehdi Raumaan, vaan Raumalle. Toisesta olen kuullut ja siellä ollutkin, mutta toinen on ihan outo...

    Katja, mitä ihmeellistä on sanassa runkata? Pitäisikö sanoa 'hän itsetyydytti itseeän'. Kuuntele mikä ero. Olen ollut kerran seurakontakodilla kuuntelemassa pitkää monologia, joka alkoi sanoilla 'naiminen on...' Sinä päivänä tutustuin Tommy Tabermanniin ja siitä se alkoi. Sanasta 'naiminen'. Ja edes naispappi vieressäni ei hätkähtänyt.

    Olisiko rohkea kieli sukupolvikysymys? Minä en ole samaa vuoskymmentä kuin Tommy oli, mutta olimme eläneet samat kuumat teiniliittojutut, Vietamin sodan vastalauseet, seksuaalisen vapatumisen e-pillerin myötä, suloisen hippihullutuksen etc. Jäikö Tommy Tabermannille, Tytti Parrakselle ja minulle kieli, joka ei edes huomaa sanaa 'runkata'.

    Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  14. Zephyr: Hyvin tehty! :) Uskoisin, että pidät tästä hienosta kirjasta.

    Laura: Jäin miettimään tuota välipala-asiaa. Hmm... Teemoiltaan tämä kirja saa pohtimaan kaikenlaista, mutta toisaalta tämän lukee nopeasti, koska Rauma on niin taitava! Että niin tai näin, luet tämän varmasti pian. Toivottavasti pidät.

    Susa P.: Samat ajatukset! Kyllä tässä runkataan ja naidaan, mutta kirjaan mahtuu niin paljon. Tuo rosoisen ja runollisen yhdistelmä toimii hienosti ja Rauman kypsyyttä kirjailijana voi vain ihailla.

    Yaelian: Iida Rauman kirja on ilmestynyt vasta hiljattain, joten ei ihme, ettet ole hänestä vielä kuullut. Tämä kannattaa lukea sitten, kun käsiisi saat. Moniulotteinen, vaikuttava ja upea romaani.

    Petriina: Sitten voisin sanoa sinulle samat sanat ♥ Kauneuden ja rumuuden liitossa on jotain viehättävää, ja Turku on niin hieno, samoin kirjaa määräävä surumielisyys.

    Karoliina: Sinäkin mummero siellä. ;) Kyllä, kirjan alussa seksikohtaukset tulevat jotenkin silmille, mutta on onni ettei tämä ole pelkkää nuoren esikoiskirjailijan vuodatusta, vaan paljon, paljon enemmän! Olen ihan varma, että Raumasta tulee tähti, jos hän vaan jaksaa kirjoittaa lisää romaaneja. Toivottavasti jaksaa. :)

    Leena: Apua, ymmärsitköhän minut "väärin"?

    Sanassa runkata ei ole mitään ihmeellistä tai kauheaa. En pelkää sanoja. Olen lukenut Tabermannia lukiolaisesta saakka (siis jo 20 vuoden ajan) ja jo varhain lukenut Anja Kaurasen ja Harri Sirolan ym. suomalaisten kirjat. Mutta se, että runkkaaminen nostetaan esille jo takakansitekstissä (yhtä hyvin sana olisi voinut olla itsetyydytys tai naiminen tai mikä vain, sana ei ole se pointti), sai minut ensin pelkäämään, että käsillä on taas tyypillinen kotimainen esikoisteos, jossa ahdistutaan, naidaan ja uidaan eritteissä, podetaan krapulaa ja kasvetaan isoksi. On tässä toki hieman sitäkin, mutta niin paljon muutakin ja niin upeasti! Katoamisten kirja on yksi kirjavuoteni kotimaisista kohokohdista.

    Ei siis yksi sana tai tuhatkaan sanaa, vaan se kokonaisuus. ♥ Sanoissa on voimaa!

    VastaaPoista
  15. Kiitos tästä, mielenkiinto heräsi, kirjaan ylös :)

    VastaaPoista
  16. Olin jo aloittanut selittää itsekin Leenalle mummoiluani tämän suhteen, mutta elämä tuli väliin, ja sillä välin Katja (jolle kysymys olikin esitetty eikä minulle, krhm...) ehti sanoa aika pitkälti sen, mitä minäkin halusin.

    Lisäksi, koska kustantamokatalogeissa kuitenkaan harvoin puhutaan runkkaamisesta, minulle tuli kyynikkona (?) heti sellainen olo, että tässä kirjassa yritetään nyt olla tosi rajua ja rohkeaa. Enkä tykännyt siitä.

    Ronski puhe oikeassa paikassa tehokeinona toki toimii, mutta henkilökohtaisena mieltymyksenä täytyy vielä sanoa, että luen yleensä mieluummin kaunista kuin rumaa. Runkkaamisen ja itsetyydyttämisen lisäksi voi esim. kosketella itseään - tai jättää kertomatta koko asian. Terkuin Täti Siviä. ;)

    VastaaPoista
  17. Olipa hieno arvio! Herätit ehdottomasti mielenkiinnon, tähän kirjaan palaan varmasti joskus itse :)

    VastaaPoista
  18. Vaikuttavaa sijoittuvan mielenkiintoiseen maailmaan... kiitos arvostelusta, Katja, oli ilo lukea!

    VastaaPoista
  19. Satu: Mukavaa, jos onnistuin herättelemään mielenkiintoa. Aluksi tässä kirjassa oli asioita, joista en erikoisemmin välittänyt, mutta kun olin muutaman ensimmäisen luvun lukenut, alkoi Rauman teksti vetää ihan kuin itsestään ja pääsin siihen sisälle.

    Karoliina: Tarkensit hienosti sitä ajatusta, joka minulla jäi ehkä hieman ilmaan... Siis juuri tuota (samoin kyynikkona tässä asiassa, en aina jaksa olla kyyninen), että se runkkaaminen nostettiin esille siksi, että kirjaa haluttiin markkinoide hyvin rankkana. Miksi se piti takakansitekstiinkin tuoda? Jotenkin tuntuu, että me 70-80-luvuilla syntyneet olemme jo niin kyllästetty näillä sanoilla, etteivät ne tee mitään vaikutusta tai eivät aikanaan myönteistä. Onneksi itse kirja (kaikkine sanoineen ;-)) pitää sisällään niin paljon enemmän - kaunista ja rumaa.

    On ilo mummoilla ainakin joskus. ;)


    Naakku: Mukava kuulla! Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä sinä sitten aikanaan tästä pidät.

    Tuure: Vanhainkoti, taide- ja opiskelijapiirit sekä maahanmuuttajat ja koulumaailma ovat kaikki mielenkiintoista ja sovittuvat tässä kirjassa hyvin yhteen päähenkilön elämän rakennuspalikoina. Harvinaisen moniulotteinen esikoiskirja. :)

    VastaaPoista
  20. Hieno arvio! Odotan, että tämä teos ilmestyy kirjastoon!

    VastaaPoista
  21. Hanna: Kiitos. :) Toivottavasti saat tämän nopeasti, olisi kiinnostavaa lukea sinun ajatuksiasi.

    VastaaPoista
  22. Kuulostaa mielettömän hyvältä! Varaukseen meni :)

    VastaaPoista
  23. Elma Ilona: Jään odottelemaan sinunkin mietteitäsi tästä! Toivottavasti tykkäät. On aina pieni riski suositella kirjaa. ;)

    VastaaPoista
  24. Hyvä vastaus, kiitos! Minä siis ymmärsin väärin. Mietin sitä vielä illallakin. Ja mieleen tuli, että pitäisikö olla masturboida;-)

    Sinähän olet lukenut kaikki hurjat John Irvingit kuten minäkin, joten eihän meitä sanat ja tapahtumat voi vaivata, mutta tosiaankin: Jos koko ajan vain sitä, se tökkii. Toki Johnkin, mutta hän saakin kaiken anteeksi, koska vastapainoisesti vahvat tarinat kestävät tietyt korostamiset paremmin;-)

    (Nyt Sariw vastaa siihen tarhakylmänkukkaan mun postauksessa. Selitys on hänellä asia, joka on minullkein uusi ja ei siis ihme, etten löytänyt sitä kasvuvyöhykesuositusta. Me voimme molemmat huoleti istuttaa sitä niin paljon kuin sielu sietää.)

    VastaaPoista
  25. Leena: Johnhan on mitä suloisin ♥ Hän voi kirjoittaa mitä vain, koska hänellä on taikakynä (tai taikakirjoituskone tai -tietokone) ja hänelle sopii sovittaa yhteen laveaa kerrontaa, suoranaisia rivouksia, kauneutta ja viisautta. Tässä Iida Rauman kirjassa tosiaan säikähdin sitä, että jälleen kerranko kotimaisessa kirjassa vain naidaan ristiin, mutta Rauma osaa sovittaa monenlaiset asiat yhteen ja kirjoittaa niistä hienolla suomella.

    Kiitos vinkistä tulla vielä katsomaan tarhakylmänkukka-asiaa. Täytyy kokeilla istuttaa sitä. Meillä on kyllä melko rehevä maaperä, mutta aion ainakin kokeilla. :)

    VastaaPoista
  26. Kävin ensimmäisen kirjoittamasi kappaleen jälkeen Helmetissä varaamassa kirjan ja jatkoin sitten lukemista.

    Voivoivoi tätä kasvavaa luettavien pinoa!

    Mutta aivan ihana arvio.. Pohdintoineen päivineen jotka täällä kommenteissa jatkuvat. Sanoissa on voimaa, ja onkin mielenkiintoista miten jotkut niistä meihin vaikuttavat. Lyövät pesäpallomailalla päähn tai käpertyvät syliin.

    No, höpötihöpöti taas. Mutta kiitos Katja kun pidät minut ajan tasalla näistä uusista jotka minun "pitää" lukea! :)

    VastaaPoista
  27. Linnea: Ei mitään höpötihöpötiä tälläkään kertaa, vaan mukava kuulla mietteitäsi! Joko sait Rauman kirjan? Se yllätti minut erinomaisuudellaan. Onhan se vimmainen ja sitä panemista on paikoin liikaa (minun makuuni), mutta miten valmis kauniinruma ja moniulotteinen kirja. ♥

    VastaaPoista
  28. Eii, en toki vielä, siellä jonosssa olen joku kolmaskymmenes. Mutta ehtiipähän (?!) lukea näitä muita tästä alta pois ennen kuin se kolahtelee kirjastoon. Sitä odotellessa. :>

    VastaaPoista
  29. Kannatti kypsytellä tämän kanssa, vaikka joudun nyt vähän myöhästymismaksuja maksamaan ja Linnean kaltaiset jonottajat joutuivat nälkäisinä odottamaan pari päivää enemmän.

    Ihana, kun vertasit Itkoseen. Myöhempien aikojen pyhiä on yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
  30. Hanna: Hyvä, että kypsyttelit. Onhan tässä ehkä turhankin paljon ankeutta, mutta toisaalta Rauman teksti on niin hienoa. Itkoseen vertasin siksi, että mielestäni Rauma Itkosen ja Pulkkisen tavoin lunastaa jo esikoisellaan hurjasti odotuksia ja antaa lupauksen hienosta kirjailijasta. Muutenhan kirjat ovat ihan eri tyylisiä. :)

    VastaaPoista
  31. Tämä oli kyllä hurja kirja. Hieno, vahva, ja surullinen. Luin arviosi uudestaan nyt omani kirjoitettuani ja olet monessa asiassa niin oikeassa.. :)

    VastaaPoista
  32. Linnea: Totta. Luin sinun kirjoituksesi ja olemme tosiaan monessa samaa mieltä. Rankka ja hieno kirja. Kunpa joitakin sanoja olisi viljelty hieman vähemmän.

    :)

    VastaaPoista
  33. Sain tämän vihdoin luettua ( tai siis, sain tämän vihdoin käsiini, luin nopeasti :) ) ja tosiaan, hieno ja vahva esikoinen. Raumasta kuullaan vielä. Itse koin, että seksuaalisuuteen liittyvät jutut vain kertoivat päähenkilöstä jotain aika oleellista, eivätkä olleet sinänsä mitenkään pääosassa. Mielestäni tässä asiassa takakannen teksti johti harhaan, kirja oli niin paljon kaikkea muutakin. Pidin, ja odotan seuraavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petriina, kiva että luit! Olen samaa mieltä, Rauman kirja on todella vahva esikoisteos ja olen varma, että hän kirjoittaa vielä paljon hyvää. Ja eikö kirjan kansi olekin tavattoman kaunis?

      Poista