~ONNELLISTA UUTTA VUOTTA~

Juuri tänään haluan toivottaa kaikille Onnellista, toiveikasta ja turvallista Uutta Vuotta <3


Kuvassa poseeraa äitini koira, jonka osaomistaja olen. Koiran ilme kuvastaa luottamusta ja toiveikkuutta, eikö vain? Lisää "vanhaksi" käsittelemiäni kuvia löytyy toisesta blogistani ja taidan aina ajoittain lisäillä niitä tännekin. Huomenna palaan taas kirjatekstin merkeissä :)

~LINDA OLSSON: LAULAISIN SINULLE LEMPEITÄ LAULUJA~

Sain Linda Olssonin esikoisromaanin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja joululahjaksi. Olin kirjaa toivonutkin, joten sen paljastuminen paketista ei ollut yllätys. Kirjaa aloittaessani en kuitenkaan tiennyt, millainen lukukokemus minulla oli edessäni; Yleensä minulla on melko hyvä sisäinen ennakkokäsitys käsillä olevasta kirjasta, mutta tällä kertaa Linda Olssonin romaani pääsi yllättämään tunnetasolla.

Romaani alkaa, kun nuori kirjailija Veronika vuokraa talon erakkomaisen iäkkään Astridin naapurista. Molemmat haluavat olla rauhassa, Veronika koettaa asettua taloksi, Astridille talo on kuin toinen, rankkoja asioita muistava iho. Kummankin naisen elämäntarina on surullinen: Astridin kokemukset ovat hirvittäviä, Veronikan traagisia. Naiset ystävystyvät ja herkullisia ruokia kokaten kertovat toisilleen oman tarinansa. Kirja rakentuu näistä kohtaamisen hetkillä jaetuista elämäntarinoista. Vaikka naisten kokemukset ovat surullisia, on kirjassa hauskojakin hetkiä. Yhtä toisen päähenkilön menneisyydessä tapahtunutta asiaa en voi ymmärtää, mutta siitä huolimatta myönteinen vire sekä rakkaus päähenkilöitä kohtaan kannattelee Olssonin kerrontaa.

Pidin kirjasta paljon. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ei ole nyt päättyvän vuoden järisyttävin tai paras lukukokemukseni, mutta kirjan viisaus ja lempeys tulee pyörimään mielessäni vielä pitkään. Kirjan kansi on tavattoman kaunis. Se lupaa sen, mitä kirja pitää sisällään: Kauneutta ja lämpöä rankkojen muistojen keskelle. Metsämansikoilla - ja muullakin ruoalla - on parantava ja ihmeellinen luottamusta rakentava voima.

***½

~PALUU JOULULOMALTA~

Joulu on takana ja se oli minulle hyvällä tavalla kirjallinen kaiken muun touhun ohella. Sain nauttia rauhallisuudesta ja levosta kaksivuotiaan poikani opittua vihdoin, kuinka nukkua kahdeksaan saakka aamulla (koko edellisen vuoden heräsimme ennen kuutta). Nautin läheisteni seurasta, söin laadukasta suklaata, ihailin lumisia maisemia ja koin sitä ihanaa sisäistä lämpöä, jonka pakkasjoulu minussa herättää. Joulupukki oli jostain saanut vihiä kirjatoiveistani, koska sain muutaman kirjapaketin. Lahjakirjoistani kirjoitan myöhemmin tänään tai viimeistään huomenna. Nyt haluan muistella joulua muutamalla kuvalla lapsuuteni kotipaikkakunnalta Pohjois-Savosta. Kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, koska otin ne auton ikkunasta tyttäreni syntymäpäivänä, joulupäivänä.



Lumiset lehtikuuset kohoavat korkealla mäellä halkoen maalaismaisemaa, jossa kävimme jouluisella ajelulla


Puiden siimeksessä talven ystävän ajatukset lähtivät lentoon



Päättyen nauttimaan joulupäivän auringosta yhden aikaan iltapäivällä



Palasimme kotiin eilen illalla. Tässä nopea vilkaisu rakkaimpaan lukupaikkaani, nojatuoliin, joka oli aikaisemmin sisutuksemme ongelmakohta, mutta uuden verhoilun saatuaan juuri sellainen, jollaisen halusinkin:

~TOIVOTUS~

Hyvää joulua! Suuntaan huomenna perheeni kanssa joulunviettoon Pohjois-Savoon, ja toivon kaikille tunnelmallista joulua, kaunista säätä sekä hyviä lukuelämyksiä!

~JOULUN AJAN ELOKUVIA~

Lumen täyteisenä joulunalusmaanantaina, joka omalla kohdallani sattuu olemaan myös harvinaisen hiljainen työpäivä, on hyvää aikaa listata muutama jouluinen suosikkielokuvani. Nyt ajattelin laatia subjetiivisen top5-listani. Viiden valitseminen on vaikeaa, ja niinpä nytkin esimerkiksi koskettava Fanny ja Aleksander jää pois, vaikka sen ensimmäisen osan katsominen kuuluu joulunalustapoihini. Listani kaikki elokuvat löytyvät omasta dvd-hyllystäni.



5. Pikkunaisia, nimenomaan vuonna 1994 valmistunut versio, on elokuva, joka sai minut viime viikolla miettimään tämän listan laatimista. Vaikka elokuva kattaa monta vuotta ja eri vuodenaikoja, kuvataan Marchin perheen jouluja niin kauniisti, että luen tämän filmin nimenomana jouluelokuvaksi. Elokuvan lavastus on viehättävää ja "salaa" haaveilen Yhdysvaltain itärannikon sisustustyylistä.



4. Ihmemaa Oz ei ole jouluinen elokuva, mutta koska näin elokuvan ensimmäisen kerran lapsuudessani juuri jouluna, liitän elokuvan katsomisen tähän vuodenaikaan. Dorothyn punakenkäinen matka Leijonan, Variksenpelättimen ja Peltimiehen kanssa on loistavaa pyhäpäivien ajanvietettä. Kukapa ei voisi olla rakastamatta Somewhere Over the Rainbow-kappaletta? Kaipaisin klassikkoelokuvia esitettäväksi televisiossa joulun aikaan enemmänkin.



3. Visuaalisesti hivelevä nukkeanimaatio Painajainen ennen joulua sijoittuu jouluun, mutta sopii paremmin katsottavaksi jossain pyhäinpäivän ja joulun välillä. Tim Burton on nero luomaan romantiikan, kauhun, komiikan ja omaperäisyyden onnistuneen yhdistelmän. Jack Skellingtonin hyväsydäminen luiseva hahmo on saanut sijansa henkilökohtaisessa populaarikulttuurihistoriassani ja pidänkin lähes kaikista Burtonin elokuvista.



2. Rakkautta vain (Love Actually) on elokuva, jonka olen katsonut vuosittain vuodesta 2003 alkaen. Mosaiikkimainen ihmissuhdekomedia sisältää sopivasti kepeyttä ja vakavia sävyjä, se naurattaa, itkettää, on siirappinen ja skarppi. Englantilaiset romanttiset komediat ovat minulle ns. varma nakki mihin tahansa aikaan vuodesta, etenkin sellaiset, joissa näyttelevät sekä Colin Firth että Hugh Grant.



1. Niin, mitäpä olisi joulu ilman Lumiukkoa? Rakastan Lumiukko-elokuvaa, joka onkin ilmeinen ja sangen yllätyksetön valinta jouluiseksi suosikkielokuvakseni. Vaan minkäs teet; Minä alan kaivaa tätä elokuvaa dvd-kaapistamme jo lokakuussa ja kuuntelen kappaletta Walking in the air onnenkyyneleet silmissäni myös cover-versioina.



PS. Frank Capran Ihmeellinen on elämä taitaa olla monille se jouluelokuvien kaikkien aikojen klassikko. Frank Capran ystäville tulee pieni lahja Yle Teemalta tapaninpäivänä, jolloin kanava näyttää kaikkiaan kolme Capran ohjaamaa komediaa. Oma suosikkini on romanttinen Tapahtuipa eräänä yönä vuodelta 1934. Pääosassa ovat Clark Cable ja Claudette Colbert. Koska en luultavasti ehdi katsoa tätä suosikkiani tapaninpäivän aamuna, tulee digiboksin kovalevylle taas täytettä.

~JOULUISIA KIRJOJA~

Mary Cicely Barkerin Flower Fairies-kuvien jouluinen keiju

Alkuviikolla odottaessani miestäni kotiin työmatkaltaan Portugalista, kaipasin joulunostalgiaa ja ryhdyin katsomaan erästä ihanaa jouluelokuvaa. Elokuvan myötä jäin pohtimaan hyvän kirjan tai elokuvan sekä joulun liittoa. Kirjoitan jouluisista elokuvista viimeistään huomenna, nyt pohdin hieman jouluisia lukukokemuksia - tai ehkä pitäisi kirjoittaan joulun lukukokemuksista ja jouluisista lukukokemuksista.

Jouluiset lukukokemukset tulevat niistä kirjoista, joissa kuvataan joulua tai jotka omassa mielessä liittyvät joulun aikaan. Esimerkiksi itse saan jouluisia "kicksejä" kauniista sisustus- ja kuvakirjoista, joita selailen mieluusti marras- ja joulukuun iltoina kynttilänvalossa. Romaaneista joulua kuvataa ihanasti Louisa M. Alcottin romaanissa Pikku Naisia, jossa Marchin perheen joulunviettoon palataan useampaan otteeseen vuodenkierron mukaan. Suosikkikirjailijani John Irvingin kirjassa Kaikki isäni hotellit Berryn perhe viettää joulua hotellissaan vuonna 1956. Tunnelma on sekä alavireinen että hillitön. Kotimaisista tartun mieluusti Mika Waltarin Joulutarinoihin sekä Outi Pakkasen dekkariin Katso naamion taa, vaikken muuten olekaan enää ollut erityisemmin dekkarien ystävä.

Minulla on myös muutamia kirjoja, joihin palaan mieluusti juuri joulunalusaikaan. Lapsena ja vielä nuorena aikuisenakin minulla oli tapana lukea Michael Enden Tarina vailla loppua itsenäisyyspäivän aikaan. Muistan, miten itsenäisyyspäivänä olin mukana partiolaisten soihtukulkueessa ja kulkueen jälkeen palasimme perheeni kanssa kotiin syömään vuoden ensimmmäiset joulutortut ja illemmalla aloitin lukemaan Enden kirjaa. Kirjan alkulause "Tee mitä todella tahdot" on mielestäni edelleen hyvä elämänohje, vaikkakaan ei aina toteuskelpoinen (esimerkiksi on pakko viedä lapset päiväkotiin, vaikka mieluusti viettäisin päivän kotona heidän kanssaan).



Marikki-kirjat ovat oman lapsuuteni suosikkeja ja ilokseni jouluyön neljä vuotta täyttävä tyttäreni on ihastunut näihin Astrid Lindgrenin kirjoihin ja Ilon Wiklandin kuvitukseen.

Millaisia kirjoja itse kukin luette joulun aikaan? Onko kyseessä ehkäpä romaani, joka saa joulumielen? Tai kirja, jota syystä tai toisesta tulee luettua vuosittain? Kyse voi olla myös sukeltamisesta lapsuuden jouluihin tai hyviä vinkkejä antavasta sisustuskirjasta.

Jouluiset lukukokemukset liittyvät ehkä jouluun, mutta mikä on joulun lukukokemus? Romaaneissa pidän kyllä jouluaiheisista kuvauksista, mutta minulle _joulu_kirja on kirja, jonka saan jouluaattona. Yleensä suosin romaaneja, koska laadukkaan suklaan ja kirjan liitto on minulle melkein pyhä asia joulun aikaan. Tänä vuonna toivelistallani (jollaisia mieheni kanssa "hienovaraisesti" kirjoitamme) on muun muassa Carlo Ruiz Zafonin Enkelipeli, Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Anna Gavaldan Lohduttaja, Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär sekä hurmaava valokuvakirja Maailman ihanin tyttö. Saa nähdä, istunko joulun seutuna jonkun mainitsemani kirjan vai yllättäkö joulupukki minut. Lapseni tulevat saamaan ainakin kirjat Satu Kukkameri ja lumen ihme sekä Suuri paloautokirja.


Hankin Carl Larssonin elämästä ja taiteesta kertovan kirjan viime syksynä heräteostoksena. Larssonin idylliset kuvat kantavat edelleen ja vaikuttavat ihannejoulun mielikuviin sekä maalaisromanttiseen sisustukseen.

PS. Kaikista ihanista kuvakirjoista ja nostalgiantäyteisistä romaaneista huolimatta eräs läheisimmistä joulukirjoistani taitaa kuitenkin olla hyvin proosallisesti Martan Joulukirja. Sitä ainakin selailen lähes päivittäin toimivien kukkienhoito- ja leivontavinkkien toivossa :)

~TORI AMOS: MIDWINTER GRACES~

Koska kyse on suosikkilaulajastani, on pieni hyppäys kirjoista musiikin maailmaan toivon mukaan sallittua. Tori Amosin joulu/talvilevy Midwinter Graces on suoraan sanottuna rumasta kannestaan huolimatta eräs vuoden kauneimmista levyistä. Amosin ääni ja piano sekä cembalo soivat kauniisti ja kuulija johdattuu musiikin mukana tunnelmalliseen, ehkä jopa hieman uniseen talvimaisemaan, joka on samaan aikaan surrealistinen ja kirkas.

Vanhana Amosin ihailijana olen erityisen mieltynyt levyn suhteen siihen, että Amos ikään kuin palaa alkujuurilleen. Levyltä on turha kikkailu karsittu pois ja Amosin vahva ääni sekä erinomainen soittotaito nousevat oikeuksiinsa. Levyn kappaleista suurin osa on vanhoja, perinteisiä englantilaisia joululauluja, mutta mukana myös Amosin itsensä tekemiä uusia kappaleita. Itse pidän enemmän ensin mainituista.

Amosta tuntemattomille voisin pikaisesti esitellä laulajattaren elämää ja tuotantoa. Englannin Cornwallissa nykyisin asuva Tori Amos syntyi Yhdysvalloissa 1963 metodistipapin ja kotirouvan perheeseen. Hän alkoi soittaa pianoa jo kaksivuotiaana, mutta nousi kuuluisuuteen hyvin henkilökohtaisella levyllään Little Earthquakes 1990-luvun alussa. Pianoa, cembaloa ja urkuja soittava Amos säveltää, sanoittaa ja tuottaa valtaosan musiikistaan itse. Hän käsittelee kappaleissaan raskaitakin aiheita aina seksuaalisesta väkivallasta keskenmenoon, uskonnosta historian naishahmoihin sekä myös elämän seesteisiin, onnellisiin äitiyden tai onnistuneen parisuhteen kaltaisiin teemoihin. Osa kappaleista on sanoitustensa osalta hölynpölyä, osa taas tarjoaa runsaasti tarttumapintoja eri elämäntilanteisiin.

Oma suosikkini Midwinter Graces-levyltä on itselleni ennestään tuntematon kappale Holly, Ivy and Rose, jossa Amosin kyky tehdä perinteisestä (trad.) uniikkia nousee hyvin oikeuksiinsa. Äitinä pidän myös Amosin yhdeksänvuotiaan tyttären Natashyan (Tashin) osuudesta kappaleessa. Kappaletta voi kuunnella YouTubessa. Youtubesta löytyvät lähes kaikki levyn kappaleet, joista omia suosikkejani ovat myös Candle: Coventry Carol sekä Amosin oma kappale Pink and Glitter. Kaikkien makuun Tori Amos ei varmastikaan ole, mutta hänen musiikkinsa vanhojen ystävien ohella myös talvea rakastavat pitänevät levystä.

~MARK HELPRIN: TALVINEN TARINA~

Mark Helprinin maagis-realistinen romaani Talvinen tarina on kirja, jonka luen kerran talvessa tai vähintään joka toinen talvi. Tänä vuonna en ole vielä kirjaa aloittanut, mutta pakkasen ja tuoreen lumen sävyttämä päivä sai minut jo selailemaan Lundiassani odottavaa taianomaista teosta.

Toistan varmaankin lukuisia muita kirjablogeja tai -arvosteluja, kun totean Talvisen tarinan kuvailun olevan vaikeaa. Sen juoni on monisyinen; Kirja kattaa koko 1900-luvun ja käsittelee suuria teemoja, kuten tuhatvuotista valtakuntaa. New York, talvi ja lumi sekä myyttinen hahmo, pelastava valkoinen hevonen Athansor toimivat keskeisissä rooleissa päähenkilö Peter Laken vaiherikkaassa elämässä - tai elämissä.

Talvinen tarina on paksu kirja, jota rakastan. Kirjan kansikuva luultavasti jäi mieleeni jo 1980-luvun puolivälissä, jolloin olin varhaisessa teini-iässä. En silloin vielä Helpriniin tarttunut (enkä olisi varmaan kirjasta mitään ymmärtänytkään), mutta Keltaisen Kirjaston painoksen kansi lumosi minut. Reilut kymmenen vuotta sitten näin unta jäämyrskystä, joka oli jäädyttänyt koko silloisen asuinkatuni ja kannen hevonen lensi entisen kotipaikkakuntani yllä. En yleensä ole unien johdateltavissa, mutta tällä kertaa uni innosti minut marssimaan kirjastoon lainaamaan Talvisen tarinan. Olin päättänyt olla kirjan vallassa jo ennen lukukokemustani, joka heti koukuttikin minut tähän kirjaan.

Olen varmaankin ladellut nyt melkoisesti ylisanoja vaikeasti kuvailtavissa olevasta kirjasta, mutta minulle Talvinen tarina on täydellinen, palkitseva ja maaginen kirja.

~LAVASTETTU LUMIOMENA~

Toisessa yhteydessä sain kysymyksen lumiomena-kuvasta ja huomasin, ettei minulla ole vielä sellaista. Koska vietin tänään kotipäivää kuopukseni kurkunpääntulehduksen vuoksi, oli minulla aikaa sekä kaikenlaiseen puuhasteluun että lukemiseen ja musiikinkuunteluun. Joulua rakastavana ihmisenä olen tänä(kin) vuonna sortunut ostamaan useita jouluaiheisia sisustuslehtiä, joista tänä vuonna tunnelmallisimmaksi ylsi Kaikkien aikojen joulu. Lehdessä oli ohjeet huurteisten hedelmien tekoon, ja niin huomasin vatkaavani kananmunan valkuaisia ja pyöritteleväni valkuaisella sivellyt omenat kidesokerissa. Jotta sain mukaan oikeaa lunta, vein omenat kuvausta varten terassillemme, jonne satoi hiljakseen lunta.

Mistä sitten keksin ja miksi käytän nimimerkkiä Lumiomena? Olen jo 14 vuoden ajan pitänyt Tori Amosin musiikista (Amosista tulossa oma kirjoituksensa lähiaikoina) ja kappaleessaan Carbon hän viittaa Neil Gaimanin kertomukseen Snow, glass, apples. Minä päätin aikoinani eräälle raskausaikani keskustelupalstalle kirjoittaessani jättää lasin välistä, lumen ja omenan yhdistelmään oli välittömästi ihastunut. Vauva-aiheet ovat nettikeskusteluistani jääneet taakse jo muutama vuosi sitten, mutta nimimerkki jäi tänne blogimaailmaan. Syksy ja talvi ovat suosikkivuodenaikojani, vaikka pidän myös kesästä (kevään ystävä en erikoisemmin ole). Omenat ja lumi yhdistävät kaksi ihanaa vuodenaikaa, minulle mielesen artistin laulun sekä omien lasteni odotusajan. Siksi olen Lumiomena.

~L.M.MONTGOMERY: MARIGOLDIN LUMOTTU MAAILMA~ Siiretty teksti

(Siirrän tämän tekstin tänne toisesta blogistani)


Lucy Maud Montgomeryn Marigoldin lumottu maailma on julkaistiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa suomennettuna. Nyt on ilmestynyt toinenkin uusi suomennos, Vanhan kartanon Pat, jota en vielä ole hankkinut hyllyyni.

Marigoldin lumottu maailma on sielukas ja kaunis kirja. Kirja kertoo lapsen mielikuvitusmaailmasta, suhteesta sukulaisiin ja koulutovereihin sekä luonnonrikkauksiin. Keskiöön nousevat sukupolvien väliset suhteet sekä läheiset jotka eivät ymmärrä Marigoldin ajatusmaailmaa (isoäiti) sekä he, jotka ymmärtävät (vanha isoäiti). Runotyttö-kirjoista tuttua kaikua on Lesleyn suuressa suvussa, jonka parissa Marigold kasvaa, ja kirja sisältääkin intertekstuaalisen viittauksen Murrayn sukuun.

Paikoitellen Marigoldin lumottu maailma on hyvin hauska, jopa kepeä. Taustalla on kuitenkin vakava pohjavire, joka saa miettimään omiakin kokemuksia. L.M. Montgomery on kerronnassaan lapsen puolella. Myös kirjan luontokuvaukset ovat upeita keijukaisineen ja vehreine metsiköineen.

Marigold ei henkilöhahmona ole yhtä läsnäoleva kuin Anna tai Emilia, mutta kaikille Annojen ja Runotyttöjen ystäville tämä kirja on aivan ehdoton. Viehättävä on termi, joka parhaiten kuvaa romaanin tunnelmaa. Ja Prinssi Edwardin saarelle on aina yhtä ihanaa tehdä nojatuolimatkoja!

Jos muuten lukijoissa on Montgomeryn ystäviä, olisi mukava kuulla, sykähdyttikö Anna tai Emilia enemmän? Itse pidän kummastakin ja edelleen luen Annoja ja Runotyttöjä ajoittain. Tyttärenin toinen nimi on Emilia osin Montgomeryn vuoksi (ja osin Emilia-Romagnan maakunnan).

~PETRI TAMMINEN: ENON OPETUKSET~

Petri Tammisen Enon opetukset on romaani, josta en osaa sanoa oikein mitään. Luin kirjan nopeasti, ehkä liiankin pikaisesti. Kirja tarttui mukaani Helsingin Kirjamessujen ale-laarista, ja ostaessani sen kuvittelin lukevani jotain Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaiseen rinnastettavaa. Tietenkään kahden toisistaan irrallisen kirjailijan teoksia ei pitäisi rinnastaa, mutta minkäs mielikuvilleen voi. Nousiaisen kirja oli hillittömän hauska ja samaan aikaan selkäpiitä karmiva. Kuvittelin Enon opetusten tuovan jossain määrin samanlaisia ajatuksia, mutta tällä kertaa en saanut Jussi-nimisestä päähenkilöstä otetta. En välittänyt hänestä kuin vasta kirjan loppupuolella.

Jussi on sinänsä koskettava, jossain määrin omaa elämäänsä sivusta seuraava mies, jonka väitöskirja on ikuisesti kesken ja jolla muutenkin menee pieleen. Pahemmin pieleen elämässään menee renttumaisella enolla, joka ei itse tunnu välittävän siitä, ettei ole enää parhaassa mahdollisessa "kuosissa". Kirja rakentuu kolmesta eri vuosikymmenille sijoittuvasta episodista, joiden ajan kuvaus on onnistunutta. Vaikka lukija jakso jaksolta näkee enon muutoksen huonompaan suuntaan, on eno tärkeä kiintopiste päähenkilön elämässä.

Olen kuullut Tammista luonnehdittavan "mieskirjailijaksi". Siihen ota kantaa, mutta naiskuva Enon opetuksissa on melko ohut ja yksipuolinen. Kenties tuo vieraus, jolla naisia kuvataan, kertoo päähenkilön, ajatusmaailmasta. Minun kirjani tämä ei ollut. Joku toinen lukija varmasti tykkää, Tamminen kirjoittaa hyvin käyttäen suomen kieltä rikkaasti.

~JATKOAIKEITA~

Soudan ja huopaan Lumiomena-blogini kanssa. Viikonloppuna Leena Lumi oli kirjoittanut ensimmäisen kommenttinsa blogiini ja nyt olen hänen bloginsa lumoissa. Mietin, että kentiesehkäjotenkinkummastisittenkin jatkan kirjojen parissa täällä. Teen sen myöhemmin tänään siirtämällä ensin yhden toiseen blogiini kirjoittamani tekstin tänne, ja loppuviikolla on luvassa vielä pari kirjallisuuspainotteista kirjoitusta. Nyt tarjoilen yläkuvassa joulun tuoksua neilikkaisten mandariinien sekä piparkakkujen muodossa.

Kotia, lapsia sekä henkilökohtaisempia omia pohdintojani sisältävät jutut jätän sinne toiseen blogiini. Tänne tulen kirjoittamaan pääosin kirjoista, musiikista ja muista kulttuurielämyksistä, toisinaan toki muitakin itselleni läheisiä asioita muistaen.

~MUUTTO: KIITOS JA KUMARRUS~

Blogin pitäminen on hauskaa ja palkitsevaa, mutta kahden blogin pitäminen on aika työlästä. Yksityisasioiden, kuten vaikkapa lasten kuvien, julkaiseminen on eri asia kuin asioista yleisellä tasolla kirjoittamisen - ja tällä yleisellä tasolla en oikein osaa esiintuoda henkilökohtaista otetta. Siksi päätin panna suhteellisen kivasti edenneen Lumiomena-blogini tauolle. Kyseltyäni asiaa muutamalta ystävältäni aion nyt yhdistää vanhan hyvän perheblogini sekä kaikenlaiset omat mietteeni aina askartelusta ja kirjoista syvällisempiin pohdintoihin. Jos joku tänne tiensä löytänyt haluaa olla mukana tuolla laajennetussa oikeassa blogissani, niin lähettäkööt sähköpostia osoitteeseen lumiomena at yahoo com (tai huutakoot hep täällä kommenteissa). Mielelläni tapaisin teitä myös siellä toisessa blogissa :)

Ennen kuin jätän Lumiomenan tauolle, voisin suositella yhtä levyä joulutunnelmointiin. Olen ehkä hieman höperö, mutta tänä vuonna aloitin ennätyksekseni kuuntelemaan jouluista musiikkia jo lokakuun lopussa ladattuani iTunesista sen aiemmin mainostamani Stingin If On A Winter's Night-levyn. Nyt marraskuun kääntyessä lopulleen olen päästänyt itseni täysin valloilleni mitä joulumusiikkiin tulee. Tässä vaiheessa tyydyn sentään fiilistelemään ja kuuntelemaan musiikkia lähinnä työmatkojen aikana sekä iltaisin.

Sarah McLachlanin Wintersong levyä voisin suositella kaikille kuulaista talvipäivistä sekä takkatulesta pitäville. Levy kaunis, hauras, voimakas, herkkä, jouluinen ja talvinen kuin vastasatanut lumi.

~(JOULU)KORTTIASKARTELUA~

Oli vajaat viikko sitten askarteluillassa, jossa opettelimme kortintekotekniikoita sekä joulukuuta odotellessa lämmitimme glögiä kera kanelitankojen. Sain illan aikana valmiiksi erilaisia kortteja, mutta myös pääni täyteen ideoita perheemme tämänvuotisen joulukortin tekemiseen. Olen pääsääntöisesti tehnyt joulukortit itse, vaikka toki poikkeusvuosia on väliin mahtunut. Tänä vuonna ajattelin tehdä jotain yllä olevista tarvikkeista: Luonnonvaaleista korttipohjista, jouluisesta nauhasta, kullanvärisestä kimalleliimasta sekä Hyvää joulua-leimauksesta. Kenties liitän mukaan kuvan lapsistani.

Joulukorttien lähettämiseen on vielä aikaa, mutta hyvä valmistautua ajoissa, eikö vaan?

Askarteluillassa kokeilin paitsi joulukorttien, myös 3d-korttien tekemistä. Alla olevan kortin keiju muistuttaa omaa tytärtäni (myös kaksivuotiaan poikani mielestä), joten ajattelin antaa sen tyttärelleni hänen nelivuotissyntymäpäivänään joulun aikaan:

~KATE MOSSE: KRYPTA~

Kate Mossen toinen romaani Krypta liikkuu esikoiskirjasta Labyrintista tuttuun tapaan kahdessa ajassa, tällä kertaa vuosissa 1891 ja 2007. Vuonna 1891 liikutaan aluksi Pariisissa ja pääosin Etelä-Ranskassa, jonne Leonie Vernier pakenee veljensä Anatolen kanssa. 2007 nuori amerikkalainen tutkija, lapsena adoptoitu Meredith Martin etsii tietoa säveltäjä Claude Debussysta ja ennen kaikkea omista juuristaan. Hänkin päätyy Domaine de La Caden kartanoon, samaan paikkaan kuin Leonie aikanaan.

Krypta on kelvollinen historiallinen jännitysromaani, joka sisältää yliluonnollisia elementtejä kahden eri maailman rajojen kohdatessa. Kirjan jännitys rakentuu hienostuneesti. Kirjan tapahtumat noudattavat osin paholaismaisten tarot-korttien antamia vihjeitä sekä Debussyn sävelten nuotteja. Itse en ole koskaan ollut kiinnostunut ennustamisesta, joten nämä kohdat otin vain osana romaania. Hieman samanlainen "ongelma" oli mielestäni myös Virpi Hämeen-Anttilan Sokkopelissä, joka on sinänsä oikein hyvä kotimainen jännitysromaani ja jonka lukemisesta nautin suuresti.

Krypta on juoneltaan tarpeeksi koukuttava pitääkseen lukijansa mukana. Kahdessa ajassa liikkuminen onnistuu Mosselta erinomaisesti. Kirjan kulttuurihistorialliset viittaukset on fiksusti tehty ja henkilöhahmot osuvia. Olisin kuitenkin kaivannut kirjaan jotain - tai ehkä olisin halunnut ottaa siitä jotain pois. Ehkä hieman yllättäen pidin loppujen lopuksi Kryptasta enemmän kuin Labyrintista. Ihmettelen, jos tästä kirjasta ei tehdä elokuvaa.

~ISÄNPÄIVÄNÄ~

Hyvää isänpäivää! Meillä isänpäivä alkoi mieheni osalta vähemmän lokoisasti, kun hän heräsi neljältä ja vei etelän lomalle lähteneet vanhempani lentokentälle puoli viiden maissa. Toisaalta olemme perheessämme yrittäneet tottua aikaisiin herätyksiin kiitos rakkaan kuopuksemme, joka nousee joka aamu herätyskellon tavoin klo 5.34. Palattuaan mieheni pääsi nauttimaan lahjoista sekä aamiaisesta vastapaistettujen croissantien, suklaaleivosten sekä tuoreen kahvin ja Hesarin lukurauhan merkeissä.

Isänpäivän aamuna laittelimme hieman talvi- tai joulukoristeitakin kotiin. Kiitos vanhempieni vierailun, vietimme mieheni kanssa eilen mukavan alkuillan ostosten ja ruokailun merkeissä. En voinut vastustaa kiusausta ostaa ikkunaan sydänkranssia valokranssin alapuolelle (valokranssista laitan kuvan myöhemmin). Lisäksi mieheni asensi jo ensimmäiset talvivalot etupihan tuijaan, ja itse ajattelin nyt lasten päiväuniaikaan syventyä lukemaan uusinta Maalaisunelma-lehteä, jonka joulunumero on täynnä tunnelmallista luettavaa. Mukava yllätys itselleni oli, että eräs lehden jutuista kertoo opiskelukaverini kodista.




Koska isänpäivään liittyy ainakin meillä paljon rakkautta ja läheisyyttä, ajattelin loppuun nostaa vielä pienen materiaalisen, mutta herttaisen jutun. Löysin muutama viikko sitten blogimaailman kautta Viivun pienen putiikin ja ihastuin Viivun tekemiin sydänmagneetteihin. Tilasin magneetteja itselleni kolme kappaletta. Ajatuksena on, että pitäisin itse yhden (tyttäreni ihastui pieneen lintuun) ja antaisin kaksi vaikka joulunalusajan muistamisena ystäville herkkukorin mukana. Tämä kolmikko on kuitenkin niin söpö, että mietin vielä, että kiinnynkö näihin niin, että ne kaikki jäävät meille?




Seuraavalla kerralla palaan taas kirjojen pariin :)

~ELIZABETH KOSTOVA: HISTORIANTUTKIJA~

Parahin, onneton seuraajani, mikä kirja voisikaan sopia paremmin tähän vuodenaikaan kuin Elizabeth Kostovan Historiantutkija? Kirja sopii pyhäinpäivän tai kekrin aikaan erinomaisesti niin itse synkänromanttisen tarinansa kuin viipyilevän tunnelmansa vuoksi. Luin kirjan jo kesällä, mutta vasta nyt ajattelin ajankohdan olevan sopiva kirjasta kertomiseen.

Historiantutkija alkaa siitä, kun minä-kertojana toimiva aikuisuuden kynnyksellä oleva tyttö löytää isänsä kirjastosta lohikäärmekuvioisen kirjan ja saa lähes samaan aikaan luettavakseen isänsä sekä kadonneen professori Rossin välistä kirjeenvaihtoa. Kirjeet sekä isän kertomat tapahtumat vievät eri puolille Eurooppaa sekä käyvät käpi Vlad Tepesiin, Draculaan, liittyvää folklorea, kansanuskomuksia. Vaikka Historiantutkija on täten varsin synkeä vampyyrikirja, on se enemmän kunnianosoitus kansankertomuksille, kirjapainotaidolle, eri maiden tavoille sekä oodi uskollisuudelle rakkaudessa.

Paikoitellen kirjan kerronta etenee hyvin hitaasti tarttuen pieniin yksityiskohtiin. Tämä ei välttämättä ole kaikkien lukijoiden mieleen, mikä ei lie kirjailijan tarkoituskaan. Kirjassa liikutaan useissa eri maissa ja aikakausissa. Itse nautin kirjan kiireettömyydestä ja tunnelmasta - olihan ihanaa lähestulkoon haistaa vanhojen kirjojen ja käsikirjoitusten tuoksu, aistia Romanian maaseudun tai Amsterdamin tunnelma eri vuodenaikoina puhuttamattakaan tällaisena digitaalisen kulttuurina aikakautena siitä, miten kirjeet saattoivat olla keskeisin tiedonvälityskanava. Kirjassa jäi vaivaamaan vain yksi asia: Mikä minä-kertojana olevan tytön nimi on? Olin niin varma, että nimi mainittiin kirjassa. Kun selailin kirjaa eilen illalla, en löytänyt hänen nimeään.

Kostovan kirjan myötä toivotan kaikille hyvää pyhäinpäivää, kekriä tai halloweeniä - miten itse kukin loka-marraskuun vaihdetta viettäkään! Meillä oli eilen halloweentunnelmia, koska lapsilla oli päiväkodissa naamiaiset. Tänään olemme viettäneet pyhäinpäivää rauhallisissa tunnelmissa oman perheen kesken.


Vaikka ne päiväkodin naamiaiset olivat aika amerikkalaishenkiset halloween-juhlat, olivat lasten puvun aivan ihania.

~STRESSIN LIEVITYSTÄ~

Olen ollut tällä viikolla jossain määrin stressaantunut: Töissä on paljon meneillään ja lisäksi olen yrittänyt opiskella (onneksi harrastuksenomaisesti), kirjoittaa apurahahakemusta haaveilemaani tutkimustyötä varten sekä tietenkin suoriutua pitkien työmatkojen, kellokortin sekä lasten mahdollisimman lyhyiden päiväkotipäivien muodostamasta yhtälöstä. Onneksi kotiarki on sujunut leppoisasti ja tuonut ainakin aivoille lepoa.

Tänään sain sitten sen hakemuksen lähtemään ja toivon onnen olevan myötä helmikuussa, jolloin apurahan saajat julkistetaan. Kuvittelen ehkä hivenen naivisti, että jos onni suosii, saan paitsi rauhan tehdä sitä työtä, mikä tuntuisi houkuttelevalta, myös enemmän aikaa lasten kanssa, koska siirtyisin työskentelemään kotoa käsin. Hakemuksen jättäminen lievensi suuresti alkavaa stressiä, mikä poistui lisää tullessani kotiin: Postilaatikossa odotti Kotivinkin joululehti, oi ihanuutta! Olen lukenut Kotivinkin Joulua jo vuodesta 1994 saakka ja minulla on tuo ensimmäinen ostamani lehti vielä tallessa.



Lisää hyvää ja rauhallista mieltä sain eilen iTunesista ostamastani Stingin uudesta levystä If On A Winter's Night. Levyn myötä olen samaan aikaan lumimaisemissa, toisessa aikakaudessa, englantilaisessa metsikössä ja joulutunnelmissa. Pitipä Stingistä tai ei (minä ilmiselvästi pidän!), suosittelen joulun alla kuuntelemaan ainakin kappaleet Gabriel's Message sekä Lullaby For An Anxious Child. Niin rauhoittavaa, kaunista ja talvitunnelmallista! Ainakin minulle itselleni täydellistä kuunneltavaa (syys)talvi-iltain tarinoiksi.

~KIILTOMADON TALO~

Rakastan kynttilöitä ja tuikkuja, joten avaan "kynttiläkauden" jo elokuussa. Vaikka minulla on muutamat suosikkini kynttilänjaloiksi ja tuikkualustoiksi (mm. häälahjaksi saamamme Ristomatti Ratian suunnittelema lyhty, valurautainen jalka suurille kynttilöille sekä Bolognasta ostamani värikäs lasilyhty), hankin joka vuoksi muutaman uuden. Eilen löysin yllä olevan soman talolyhdyn eräästä sisustustavaratalosta. Olin katsellut samantyylistä, joskin ehkä hivenen tyylikkäämpää, eräästä nettipuodista, mutta annoin nyt hinnan ratkaista ja sain pikkurahalla tuon valkoisen talon. Tyttäreni keksi kutsua sitä "kiiltomadon taloksi" (pieni sisäpiirijuttu), joten tähän yhteyteen sopii ehkä lainata Joensuussa asuneen lastenkirjailija Ullamari Kellomäen runoa Kiiltomadon laulu:

Minä sytytän
kirjavan lyhdyn
ja ryömin pimeään.
Kiiltomatojen marssiin yhdyn
hilpeään.

Minä sytytän lyhdyn
ja sammutan sen
aina kun haluan.
Pientä polkua valaisen
pienen kulkijan.

Ylläolevan runon ohella monia muita tuttuja ja rakkaita lastenrunoja löytyy Tammen Kultaisesta lastenrunokirjasta (2005), jossa on Salla Savolaisen riemastuttava kuvitus.

~LINDGRENIÄ JA OMENASARVIA~

Olen aina - niin teini-ikäisenä, nuorena aikuisena kuin etenkin lasteni syntymän jälkeen - rakastanut lastenkirjoja. Lasten- tai nuortenkirjailijoista kaksi klassikkoa on mielestäni ylitse muiden, Astrid Lindgren ja L.M.Montgomery. Eilen illalla pidimme lasten kanssa oikean Lindgren-maratonin, kun luimme kirjat Osaa Lottakin ajaa sekä Melukylän lapsista joulu-osion. Kirjoja ei ehkä tarvitse edes esitellä, ne lie tuttuja suurimmalle osalle. Jos joku ei ole niitä vielä lukenut, niin suosittelen, olipa lukija sitten aikuinen tai lapsi, perheellinen tai sinkku. Lämpimämpää - ja samalla rehellisen kaunistelematonta - maailmaa saa hakea!

Oma suosikkini Lindgrenin tuotannosta on ollut aina Marikki, vaikka olen lukenut ja omistan kirjailijan tuotantoa aina Ronja Ryövärintyttärestä Veljeni Leijomieleen ja edelleen Peppi Pitkätossuun. Marikki vaikutti minuun lapsena niin, että leikin siskoni kanssa Marikkia ja Liisaa. Nyt olen iloinen siitä, että oma tyttäreni tuntuu viehättyneen kirjojen tunnelmasta, vaikka onkin vielä pieni ymmärtämään kaikkia kirjojen viittauksia.

Marikki vaikuttaa edelleen myös joihinkin mielikuviini. Haaveilen esimerkiksi asuvani Marikin kotitalon Kesäkummun kaltaisessa vanhassa puuhuvilassa, mutta asun 2000-luvulla rakennetussa ehkä hivenen tylsässä(mutta rakkaassa!) pienelle tontille rakennetusssa yksitasoisessa omakotitalossa. Ja vaikka toivoisin naapurustoni olevan kuin alla olevassa Lotta-kirjan kuvassa, ovat lähes kaikki alueemme talot uusia. Kaipaamani kyhmyiset omenapuut saavat kasvaa vielä vuosia eikä meillä ole edes lähikauppaa!





Kotiin voi silti yrittää hakea Ilon Wiklandin kuvituksista tuttua tunnelmaa. Kaikkein helpointa se on, kun yksinkertaisesti istahtaa sohvalle ja ottaa lapset kainaloon sekä kirjan kouraan :) Lastenkirjat myös innostavat minua puuhaamaan kaikenlaista: Kesällä on pakko päästä eväsretkelle Melukylän lasten tyyliin ja syksyllä ehkä kertoa kummitusjuttua (sitten kun lapset ovat isompia!). Eilen pian ilmestyvän jouluisen Marikki-kirjan mainoksen katsominen sai miettimään, että mikä leivonnainen sopisi hyvin koti-iltaan ja päätin leipoa omenasarvia "vanhanaikaisella" reseptillä. Vanhanaikainen tarkoittaa sitä, että nypin taikinaan tulevan voin ja jauhot sekaisin enkä laittanut taikinaan sokeria kuin teelusikallisen hiivan vaikutusta tehostamaan. Pian nelivuotias esikoiseni oli innokas apulainen ja mukavan kasan leivonnaisia saimmekin aikaiseksi Osaa Lottakin ajaa-kirjan lukutuokion seuralaiseksi.

~KIRSI PIHA: MEDICIEN NAAPURISSA~

Luin Kirsi Pihan ihastuttavan "espresson mittaisia tarinoita" sisältävän matkakirjan Medicien naapurissa toiseen kertaan. En yleensä pysty lukemaan mitään bussissa työmatkojen aikana, Pihan kirjan luvut olivat juuri sopivan mittaisia lukea aina yksi tai kaksi kerrallaan; En joutunut kärsimään pahasta olosta, vaan sain töihin mennessäni hyvän mielen ja matkakuumeen.

Kirsi Piha kirjoittaa raikkaasti, hauskasti ja osuvasti italialaisista ilmiöistä - anteeksi, Saapasmaan asukkaiden kaikella rakkaudella kuvattu nurkkakuntaisuus huomioiden pitäisi kirjoittaa marchelaisista, ei italialaisista ilmiöistä! Italiassa, tosin emilialaisessa suurkaupungissa Bolognassa, osin asuneena tunnistan monia Pihan kuvailemia yksityiskohtia aina suhtautumisesta ruokaan (ja sen paikallisuuteen), lapsiin, ulkonäköön tai liikennekulttuuriin. Minut kirja saikin muistelemaan Bolognan aikoja.

Toki Kirsi Pihan kuvailema Marchen maaseutu tuntuu kauniilta ja hedelmäpuineen sekä kesäkurpitsasatoineen raikkaalta hieman tunkkaiseen kaupunkiin verrattuna. Suurkaupungissa on paljon ikävää, kuten katujen varsien kerjäläiset tai ihmiseritteiden haju kaariholvikäytävissä. Toisaalta Bolognaan mahtui paljon ihanaa ja mielenkiintoista, kuten kaupungin alla kulkeva "salattu" joki, 666 San Lucan kirkkokukkulalle johtavaa holvikaariporttia, ovikellon soitolla aukeavat loistavat ruokapaikat tai yliopiston pihalla kevätaikaan kukkiva magnoliapuu. Liikenteestä en sano mitään, koska mieheni ajoi autoa, minä vain istuin kyydissä.

Medicien naapurissa on hurmaava matkakirja. Se kestää useamman lukemiskerran ja saa kaipaamaan Italiaa kaikkine pienine kuriositeetteineen.

~NÄPERTELYÄ~

Koko viikon olen ollut pakotettu pysymään pääosin sisällä; Alkuviikolla kuopukseni oli kuumeinen, tämän jälkeen mieheni ja minä sairastuimme molemmat ja eilen esikoisellani oli lämpöä. Kaiken kukkuraksi kuopus sairastui uudelleen ja poika saikin antibiootit korva- ja silmätulehdukseen. Jospa sairastelu menisi ohi nyt viikonlopun mittaan ja ensi viikolla koko perheellä olisi uusi, uljas arki ;)

Sisäpäivät ovat koetelleet meitä kaikkia: Lapset eivät ole juurikaan päässeet ulos, vaikka lasten Panadolin voimin energiaa kyllä olisi riittänyt. Itse taas en ole jaksanut päänsärkyni vuoksi lukea enkä edes katsoa elokuvia. Maanantaina, jolloin en vielä ollut flunssainen, innostuin kuitenkin tekemään korun. Ostin melkein omenakarkkeja (onko sellaisia olemassa?) muistuttavia vihreitä lasihelmiä jo kesällä ja yhdistin ne rikki menneen oliviinikoruni helmiin. Suureksi harmikseni en osaa tehdä käsitöitä kovinkaan hyvin, mutta korujen näprääminen on palkitsevaa ja nopeaa puuhaa:





Niin kipeä en ole koskaan, ettenkö ehtisi tai jaksaisi leipoa jotain. Eilen teimme tyttäreni kanssa amerikkalaisia suklaamuffinseja. Onneksi ehdin syödä niitä eilen muutaman, koska tänään en nuhan vuoksi maistaisi lainkaan tuota ihanaa supersuklaista makua:




Tervettä viikkoa kaikille <3

~KAJSA INGEMARSSON: KOHTALONPYÖRÄ~

Kajsa Ingemarssonin Kohtalonpyörän lukeminen vei minulta tavallista enemmän aikaa, koska luin sinänsä viihdyttävästi kirjoitettua kirjaa pääosin ruotsiksi. Sain ruotsinkielisen pokkarin hyvältä ystävältäni (jolle kaunis kiitos, jos blogiani luet!) ja hänen kannustamaan päätin testata ruotsin taitojani. Se vaati hieman aikaa, koska lukiovuosistani sekä yliopiston kielikurssista molemmista on vierähtänyt toistakymmentä vuotta. Varmuuden vuoksi sorruin ostamaan myös suomenkielisen version, jota luin työmatkojen aikana junassa.

Kohtalonpyörä (Lyckans hjul) on kertomus kolmesta pikkukaupungissa asuvasta naisesta, eläkeikää lähestyvästä Miriamista, hieman alle nelikymppisestä kampaajasta Ninasta sekä kolmekymppisestä lakimies-äidistä Ellinorista. He kaikki joutuvat kamppailemaan oman elämänsä ratkaisujen parissa aina epätoivon tunteisiin saakka. Alueelle muuttaa ennustajana toimiva nainen, jonka luona kaikki naiset käyvät. Onneksi ennustaminen ja korttien lukeminen on kirjassa vain sivujuonne. Se on sikäli keskeistä, että kohtalonpyörä-kortin saatuaan Miriam, Nina ja Ellinor päättävä tehdä kerrankin jotain vain itselleen ja matkustaa yhdessä Tukholmaan.

Ingemarsson osaa kirjoittaa samaan aikaan viihdyttävästi ja koskettavasti. Osa kirjan teemoista on hyvinkin riipaisevia, mutta (ehkä liiankin helposti tehty) onnellinen loppuratkaisu jättää hyvän ja kepeänkin olon. Naisen valinnat niin äitiyden, uran, siirtolaistaustan kuin hylätyksen tulemisesta selviytymisen suhteen ovat kantavia teemoja hyvässä lukuromaanissa.

~PIENIÄ ILOJA~

Olen täysiverinen kotihiiri, vaikka käynkin töissä. Koetan kuitenkin keksiä iloa myös työympäristöstäni ja vastaavasti nauttia rauhallisesta (ja lasten vuoksi samaan aikaan niin kovaäänisestä!) kotielämästä kaiken vastapainona. Arjen pienet asiat ilahduttavat väsyneenäkin, kuten yllä keittiömme eräällä seinällä roikkuva laventelinippu tämän kesän laventeleista. Alla oleva kuvan taas otin suoraan työpaikkaani vastapäätä - aamuinen aurinko välkehtii kirkkaasti veden pinnassa.

~NE ALKAVAT KYPSYÄ~

Tomaatit, joiden taimia saimme ystävältäni kesäkuun alussa, alkavat vihdoin punoittaa. Hykertelen jo ajatuksella, että saan tehdä niistä salaatin, laittaa leivän päälle (rakastan juuston ja tomaatin yhdistelmää) tai syödä sellaisenaan. Talon pikkuväki vaan tahtoisi napata raakoja vihreitä tomaatteja leikkiinsä, joten meillä on ollut yhden äidin ja yhden isin vahvuuksinen tomaattipartio pihaleikkien aikaan :)

~KODIN TUNTUA~

Pientä hömpötystä kotiovessa

Viimeiset viikot uuden kodin ja sen myötä uuden päiväkodin, töiden ja näiden yhteisvaikutuksen aikaansaaman stressin myötä ovat tehneen oloni niin kiireiseksi ja takakireäksi, ettei mukamas ole ollut aikaa pysähtyä miettimään muuta kuin arjen pyöritystä.

Eilen hoksasin, että talomme alkaa paitsi näyttää, myös tuntua kotoisalta. Mietin, mikä kaikki tekee talosta kodin? Jos näitä asioita alkaa listaamaan, voi äkkiseltään löytää paljonkin juuri omannäköisiään seikkoja. Leipominen sujuu jo rutiinilla, viime viikonloppuna muffinsiteline tuli koekäyttöön ja sainpa vieraita varten aikaiseksi myös mansikkahyytelökakun sekä feta-pinaattipiirakkan. Suklaalevyt ovat löytäneet kätkönsä lasten ulottumattomilta.

Olen myös löytänyt oman paikkani sohvannurkasta, jonne osaan ainakin toisinaan istahtaa lukemaan. Samoin ensin vierastamani kivilattia keittiössä on oikeastaan ihan mukava lattialämmityksen ollessa päällä ja Kivi-tuikkuastiat löysivät heti paikkansa takan reunalta.

Kaikki ei tietenkään ole kotoisaa, kun uusista asioista on kyse. Esimerkiksi yöt ovat todella pimeitä; Talomme sijaitsee hiekkatien varressa eikä kotikadullamme ole edes katuvaloja. Näin ollen ei ihme, että tyttäreni törmäilee öisin vessareissulle herätessään omiin leluihinsa. Myös itse olen kokenut pimeyden hieman ahdistavana ja kun menen nukkumaan, on villasukkiin verhotut jalkani saatava nopeasti peiton sisään. Eteiseen laitoimme jo yövalon ja jotkut vastaavat täytynee saada myös lasten omiin huoneisiin. Vanhassa kodissamme lastenhuoneessa paloi himmeä Ikeasta ostettu tähtivalo aina syyskuusta saakka. Vaikka tähtivalo muistuttaakin joulusta, voi sitä mielestäni pitää päällä milloin vain pimeässä tuomassa paitsi valoa myös lämmintä tunnelmaa.

Myös jotkut talon tavat - ja puhun nimenomaan talon, en entisten asukkaiden tai naapurien tavoista - ovat outoja. Valokatkaisijat kääntyvät väärin päin, enkä ole vielä sinut saunan heti valmiin kiukaan kanssa. Pikkuhiljaa kaikki siitä kuitenkin sukeutuu.

Kun eilen illalla istuin talon rappusilla ja katselin saippuakuplia puhaltavaa alle nelivuotiasta tytärtäni ja niiden pyydystämistä yrittävää lokakuussa kaksi täyttävää poikaani, tajusin miten lasten onnellisuus on lie se kaikkein suurin kodin tunnun indikaattori. Toki myös viikonloppuna istuttamamme omenapuun ja syyshortensian taimet loivat osansa sellaisesta hyvästä mielestä, joka kumpusi jostain syvältä sisimmästä.

~ LOPPUKESÄN TUULIA~

Vielä on kesää jäljellä - viherkukkajäärä pionissa (heinäkuu 2009)


Monen kuukauden tauon jälkeen on aika tehdä pikainen blogipäivitys. Hyvistä aikeistani huolimatta en jaksanut pysyä lukemieni kirjojen perässä, minkä vuoksi päätin lopettaa lukublogini. Lopettamisen sijan on ehkä parempi puhua uudistamisesta tai muokkaamisesta; Pyrin edelleen jakamaan lukukokemuksiani, mutta haluan tuoda esille myös muita elämän pieniä ja suuria iloja aina kotitunnelmista kävelyretkiin ja unelmiin. Toivottovasti tämän uuden alun myötä jaksan itse olla aktiivinen päivittäjä ja te lukijat puolestanne pysytte mukana haaveideni parissa. Loppukesän iloa!

~SARA GRUEN: VETTÄ ELEFANTEILLE~

Sara Gruenin Vettä elefanteille etenee kahdessa ajassa. Kehystarina kertoo 30-luvun lamavuosien Yhdysvalloissa kiertäneen Benzinin veljesten sirkuksen eläinlääkärinä toimineen Jacob Jankowskin elämästä vanhainkodissa. Yhdeksänkymmentävuotias Jacob vihaa kuihtuvaa vartaloaan sekä seniileinä pitämiään asuintovereitaan. Lähistölle saapuva kiertävä sirkus saa Jacobin vuosikymmeniä piilossa pysyneet muistot esiin ja kirjan varsinainen tarina alkaa. Se kertoo junasirkuksen arjesta vyöryttäen esille niin pöyhkeän tirehtöörin, julman eläintenkesyttäjän, lihavan leidin, parrakkaat naiset ja kääpiöt sekä toisaalta eläimet ja hanttihommia tekevät työläiset, prostituoidut tai satunnaiset kulkuritkin. Jacob eläinlääkärinä sijoittuu jonnekin välimaastoon päästen osalliseksi hienoihin juhliin herkkupöytien ääreen, mutta joutuessaan nukkumaan junan perävaunuissa yhdessä kiukkuisen Walter-kääpiön kanssa. Kaikkea leimaa Jacobin rakkaus kauniisen Marlenaan.

Sirkus on kiehtova ja kova paikka. Tarpeettomat ihmiset tai eläimet ”katoavat” junasta yön aikana, tirehtööri ja eläintenkesyttäjä tuntuvat mielivaltaisilta ja paikoin suorastaan sairailta. Hierarkia tunkee läpi kaikessa toiminnassa, mutta toisaalta sirkuslaiset tuntevat keskenään myös solidaarisuutta suojellessaan toisiaan milloin viranomaisilta, milloin sirkusta johtavalta Al-sedältä kätyreineen. Sirkuksen ylemmän kastin, kauniiden ja taitavien esiintyjien, juhlat herkkuruokineen ja iltapukuineen luovat hurjan kontrastin raa’alle arjelle.

Vaikka Gruenin teos on helppolukuinen ja hauska, on se samalla tavattoman surumielinen. Gruen kirjoittaa kepeästi, mutta samalla sirkuslaisia ja heidän elämäntapaansa kunnioittaen. Amerikkaa ravistellut lama näyttäytyy taustalla, ja sen vaikutuksesta sirkuksen toimintaan olisi ollut kiinnostava lukea enemmänkin etenkin, kun se vaikutti muun muassa palkanmaksuun ja siten ihmisten välisiin suhteisiin. Se oli myös yksi syy, miksi Jacob joutui orvoksi jäätyään jättäytymään pois eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

Vaikka Vettä elefanteille on henkilöhahmoiltaan hivenen ohut ja tapahtumiltaankin melko suoraviivainen, on se mielestäni ihastuttava lukukokemus. Sirkuksen (paikoin kaoottisen) sadunomainen tunnelma pitää ottessaan ja lukuja kuvittavat mustavalkoiset dokumenttivalokuvat ovat viehättäviä.

****-

~SISKO YLIMARTIMO: ANNA JA MUUT YSTÄVÄMME~

Jos Avonlea, Tumma pälyilevä aallokko tai Rakastavaisten polku herättävät kaukokaipuuta Prinssi Edwardin saarelle, on Sisko Ylimartimon kirja Anna ja muut ystävämme – L. M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret pakko saada käsiinsä. Annan ja Emilian sekä hieman tuntemattomampien Lantern Hillin Janen, Marigoldin tai Sara Stanleyn ystävät saavat kirjasta irti paljon, mutta Montgomeryn elämää ja tuotantoa tuntemattomille Anna ja muut ystävämme on vain yksi, kylläkin onnistunut, teos lukuisten kirjailijaelämäkertojen joukkoon.

Taidehistorian lehtori, dosentti Sisko Ylimartimo tuntee molemmat kohteensa, niin kirjailija L. M. Montgomeryn kuin hänen romaanihenkilönsä erinomaisesti, mikä näkyy paikoin entusiastisessa kirjoitusotteessa. Ylimartimo rinnastaa Montgomeryn oman elämän tapahtumat hänen teostensa päähenkilöiden elämään. Esimerkiksi Annan, Emilian ja muiden täys- tai puoliorpous juontaa Ylimartimon mukaan Maudin omaan lapsuuteen ja vanhempiensa menetykseen pikkulapsi-iässä. Samoin Annan esikoisen vauvakuolema rinnastuu kirjailijan keskimmäisen pojan kuolleena syntymiseen. Myös elämän hyvät puolet ja onnenhetket näkyvät kirjallisessa tuotannossa: Annan ja etenkin Emilian lahjakkuus kirjoittamisen saralla, Annan opettajaksi opiskelu (Montgomery valmistui itsekin nopeasti loistavin arvosanoin) tai rakkaus Prinssi Edwardin saaren luontoa kohtaan saavat keskeispaikkansa myös Montgomeryn omassa elämässä. Tällainen suoraviivainen rinnastaminen voisi tutkimusmielessä olla jopa vaarallista, ellei Ylimartimo lainaisi suoraan idoliaan itseään. Montgomery omin sanoin antoi joillekin henkilöhahmoilleen sekä kirjojensa paikoille selkeät vastineet omista kokemuksistaan. Toisaalta hän myös rikkoi näitä käsityksiä kertoessaan, etteivät asiat olleet niin mustavalkoisia kuin olisi voinut luulla.

Kirjan rakenne etenee kerroksisesti käsiteltävän teeman – rakkaus, Prinssi Edwardin saari, orpous, kirjailijuus, ystävyys, opetustyö, uskonto - mukaan. Ylimartion tarkkuus ja erinomainen Montgomeryn tuotannon tuntemus saavat aikaan ihastuksen tunnetta sukulaissielujen tai niiden, jotka tuntevat Joosefin keskuudessa. Kirjan luettuani ainakin minä aloin potea matkakuumetta Prinssi Edwardin saarelle. Onneksi televisiosta parhaillaan tulevat Anna-sarjan uusinnat lievittävät tuota kaipuutani.

~JODI PICOULT: KORUTON TOTUUS~

Jodi Picoultin Koruton totuus on alkuasetelmaltaan kuin menestyselokuva tai television lakisarjan jakso. Romaani lähtee liikkeelle aviottoman amishvauvan syntymästä ja kuolemasta. Vauvan kuolema vaikuttaa murhalta ja teini-ikäinen äiti Katie syylliseltä. Amishyhteisönsä hylänneen ja yhteisön ulossulkeman Ledan sukulainen, juristi Ellie Hathaway, ryhtyy Katien puolustusasianajajaksi ja muuttaa amishyhteisöön asumaan. Tavanomaisista lähtökohdistaan huolimatta Picoultin kirja etenee yhteisökuvaukseksi sekä toden, kuvitelman ja unen rajamaastolla liikkuvaksi monitahoisen rakkauden ja luottamuksen kertomukseksi. Koruttomassa totuudessa on myös ripaus kummitustarinaa folkloristisesta näkökulmasta. Kirja on jaettu kahteen osaan siten, että sen loppupuoli keskittyy oikeussalidraaman kuvaukseen.

En ole koskaan ollut erikoisemmin lakisarjojen ystävä enkä helposti tartu oikeudenkäynneistä kertoviin kirjoihinkaan. Picoultista olin onnekseni kuullut aikaisemmin paljon hyvää, ja sainkin Koruttomasta totuudesta runsaasti tarttumapintoja. Picoult kuvailee kauniisti, paikoin jopa ihaillen, yksinkertaista maalaiselämää, jota amishit elävät. Lehmän poikiminen, amishnuorten keskinäinen kisailu sekä työn, ruoanlaiton tai maatilanhoiton, merkitys rakkauden osoituksena ovat kuin kauniista kansatieteellisestä kirjasta. Romaanin päähenkilöt Ellie ja Katie ovat paikoin oman roolinsa prototyyppejä, mutta samaan aikaan elämänmakuisia ja ”vikoineenkin” rakastettavia. Sivuhenkilöistä koskettavimpien joukkoon nousee Katien äiti Sarah, joka on kirjan alussa menettänyt kaksi lastaan (toisen kuolemalle, toisen amishyhteisöstä ulkomaailmalle) sekä kohtunsa.

Picoultin kerronta on viihteellistä, mutta samaan aikaan siinä määrin nautittavaa ja jopa fiksua, että nautin Koruttoman totuuden lukemista ja oikein odotin rauhallisia hetkiä, jolloin pääsisin jatkamaan kirjan parissa. Tuntematta amishien tapoja voisin väittää Picoultin onnistuvan kuvaamaan niitä ymmärtävästi, ulkopuolisuudestaan huolimatta osin kuin sisäpiiriläisenä. Vaikka teos ei tule elämään suurena klassikkona, onnistui se koskettamaan sekä jättämään pohdiskelevan olon pitkäksi aikaa.