Heidi Köngäs: Hertta
Otava 2015
Kansi Anna Lehtonen
285 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Minulle tuottaa mielihyvää sanoa hänen koko nimensä, sillä sekin on jollain lailla niin vahva ja miehekäs. Raamikas nimi, hyvin osuva. Miten minä selviäisin ilman Leinoa, ilman rakkauttani? Hän on päässyt hetkessä niin lähelle, melkein verenkiertoon. Juuri nyt mikään minussa ei kehota lähtemään, joutumaan eroon hänestä. On oltava realisti: mikäli palaan Moskovaan, tuskin pääsen enää takaisin Suomeen ja minua tarvitaan täällä.
Suomen tunnetuimpia rakkaustarinoita, ja Suomen ehkä tunnetuin kommunistinainen: vankilasta vapautunut Hertta Kuusinen ja ministeriksi noussut Yrjö Leino, joka Hertan sanoin soitti itsensä minuun. Taustalla vaikuttaa myös Yrjö Leinoa tarkkaileva Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki eikä Otto-Wille Kuusisen otekaan päästä Hertasta koskaan irti. Tuoreessa romaanissaan Hertta Heidi Köngäs jatkaa toista maailmansotaa ympäröivien vuosien käsittelyä.
Kiehtovaa, monille tuttua, toisille uutta on siis fiktion pohjana. Ja periaatteessa Köngäs luokin kiehtovaa, sujuvasti kirjoitettua kaunokirjallisuutta, joka antaa ymmärtää itse kunkin keskeishenkilön olleen jonkinlainen pelinappula suuremassa poliittisessa pelissä. Aate ja rakkaus vievät, vaan eivät ilman matkaan tulevia muttia. Ristiriidat repivät jokaista ja näiden ristoriitojen kuvauksessa Hertta on kiinnostavimmillaan. Harmi vain, että kiinnostavista ainesosistaan huolimatta Hertta jää romaanina etäiseksi pintaraapaisuksi. Ei auta, vaikka vain öisin minä huudan, mutta ääntäkään ei kuulu: Hertan huuto jää paperille, se ei yllä lukijan sieluun lukuun ottamatta erästä tapahtumaa kirjan loppupuolella.
Köngäksen romaani on nimittäin yllättävän tasapaksu, kun ottaa huomioon että siinä on kolme kertojaa ja että näiden kolmen kertojan kokemukset ovat niin poliittisen kuin tunteellisen myrskyn silmässä. Vaikka romaanin rakenne tekee selväksi sen, kenen näkökulmasta kaikkea katsotaan - lyhyet luvut tai oikeamminkin yksinpuhelut on nimetty kertojansa mukaan - ovat Hertan, Leinon ja Riekin kertojanäänet yllättävän samankaltaiset. Vaikka Köngäs kirjoittaa taidolla, ei hän saa erilaisiin hahmoihinsa syvyyttä. Kaikki se, mikä voisi olla koskettavaa tai ravistelevaakin, jää etäälle: rakkaus, luottamus ja epäluottamus, kaipuu omaa lasta kohtaan, isänmaa ja se, minkä kotimaalle parhaaksi näkee. Lähimmäksi tulee, totta kai, Hertta Kuusinen, jota käsittelevät osiot on nimetty etunimen mukaan, miesten luvut puolestaan sukunimellä. Tasapaksuus sai minussa aikaan myös sen, etten erityisemmin odottanut Hertan pariin pääsyä: yleensä luen työmatkalla bussissa ja illalla ennen nukahtamista. Herttaa en ottanut bussikirjaksi, mikä kertoo siitä ettei se houkuttanut minua tarpeeksi.
Tasatahtisuudestaan huolimatta Hertta on kiinnostava romaani. Köngäs osaa kyllä peilata historiaa ja muuttaa sen fiktioksi. Yksityiskohdat ja ajankuvat ovat nekin kohdallaan. Historiallisesta taustastaan johtuen Hertan lukeminen on ristiriitaistakin: jokainen lukija suhtautuu varmasti omalla tavallaan Hertta Kuusiseen, kommunistien keskeisimpään naishahmoon ja oman aikansa superjulkkikseen.
Vaikkei Hertta minua täysin vakuuttanutkaan, on Heidi Köngäs hieno kirjailija ja Hertta kelpo romaani. Köngäksen tuotannosta kiinnostuneille suosittelen erityisesti vuonna 2012 ilmestynyttä Dora, Doraa.