Ali Smith: Companion Piece

 

Ali Smith: Companion Piece
Penguin Books 2022 (2023 painos)
Kannen maalaus David Hockney: Felled Trees on Woldgate 
240 sivua
Brittiläinen romaani

What I knew was my own absence.
What I sensed, clear as unruined air, was the ghost of a chance, a different presence.

Ali Smith on melkoinen velho kirjailijaksi: tiedostava, sanoilla leikittelevä, moneen suuntaan kurottava ja kaiken keskellä jollakin tavalla myös sydämellinen. Ihastuin Smithin vuodenaikasarjan muutamaan kirjaan: Syksyyn ja Talveen. Jostain syystä minulla on vielä Kevät ja Kesä lukematta. 

Joku aika sitten huomasin kirjan nimeltä Companion Piece, jota pidetään ikään kuin vuodenaikakvartetin jatko-osana tai sisarkirjana. Monikerroksisessa ja paikoin surrealistisessa romaanissa eletään brexitin jälkeisessä Britanniassa, on pandemia-aika. Sandy Gray on keski-ikäinen taiteilija, joka huolehtii sairaalaan joutuneen isänsä koirasta. Sandy saa puhelun vanhalta luokkatoveriltaan, josta ei ole kuullut vuosikymmeniin.

Romaani kieputtaa lukijaansa eri ajoissa ja paikoissa, usein symbolisesti. Tuttuun tapaan Smith käsittelee isoja teemoja, kuten yksinäisyys, pakolaisuus, Englannin ja Irlannin kipeä suhde, covid ja musta surma, taide, sukupuoli, jonnekin kuuluminen – ja kaikki tietenkin kietoutuvat yhteen. 

Smith palkitsee hereillä olevan lukijan enkä ole ihan varma, olinko lukiessani koko ajan sellainen. Voi olla, että englanniksi lukeminen vieraannutti, sillä on aina jollakin tavalla etäännyttävää lukea muulla kuin omalla äidinkielellään. En ehkä saanut ainakaan kaikista surrealismin tasoista, realismissa pysyin mukana helpommin. Toisaalta voi olla onnikin, että luin teoksen sen alkukielellä, sillä Smithin kielellinen leikittely ja älykkyys riemastuttavat aina.

Vaikken ymmärtänyt kaikkea, osaan sanoa että Companion Piece on kantaa ottava ja lämmin kirjallinen kaleidoskooppi, joka avaa näkymiä menneestä tulevaan. Suosittelen sitä kaikille, jotka rakastavat hyvää kirjallisuutta – ja englannin kieltä. <3

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

 

Claire Keegan: Nämä pienet asiat
Tammi 2023, Keltainen kirjasto
Small Things Like These 2021
Suomentanut Kristiina Rikman
Kannen kuva Robert Gibbins: Dublin Under Snow
116 sivua
Arvostelukappale
Irlantilainen romaani

Ylihuomenna oli jouluaatto. Ehkä laulajat olivat koulukodin tyttöjä. Furlong seisoi hetken kuunnellen ja katsoen kaupunkia. Piipuista nousi savua ja pienet tähdet alkoivat himmetä taivaalla.

Irlanti 1985. Marraskuun tuulet riipivät puut paljaiksi, joen vesi on mustaa kuin portterissa. Ajat ovat monille kovat. Vuosi etenee kohti joulua. Hiili- ja puutavarakauppias Bill Furlong elää ihan mukavaa elämää, parempaa kuin mitä monen muun isättömän pojan kohta olisi voinut olla: hänellä on vaimo ja viisi tytärtä, joulun alla kodissa leivotaan hedelmäkakkua ja tytöt kirjoittavat toiveitaan joulupukille. Varhain eräänä aamuna Furlong toimittaa hiiliä luostariin ja kohtaa siellä nuoren tytön, jonka kohtalo järkyttää häntä. Furlong ei voi jättää asiaa sikseen, ei vaikka lähes kaikki muut kotikaupungissa sulkevat silmänsä ja vaikenevat.

Voi, mitä juuri luin! Moni luettu tulee liki, mutta harva samalla hiljaisella voimalla kuin Claire Keeganin "Nämä pienet asiat".

Luin tarkkaan: jokaisen sanan ja virkkeet, ne ajatukset, joita ei lausuta ääneen ja ne jotka kerrotaan puheen rivien väleissä. Lukiessani aistin talvisen Irlannin (joka muuten on lempimaitani), kohtasin hiilisataman työmiehet ja Furlongien kovin lämmön, omalla tavallani muistin tyttöjen joulutoiveet (olinhan 12-vuotias jouluna 1985), vaistosin epäilyn monien Furlongin läheisten käytössä ja ennen kaikkea kuljin kohti luostaria tietäen sen, minkä Furlongin – sen, minkä Keegan kertoo.

Mutta ihmiset nyt puhuivat kaikenlaista – ei niistä puheista pitänyt uskoa puoliakaan; huhuista ja ilkeistä juoruista ei kaupungilla tullut pulaa. 

Ja tiesin, että luin mitä upeinta romaania. Kirjaa, joka ei sisällä mitään turhaa, vaan on onnistuneesti tyylikäs ja tunteikas. Ja joka esittää painavan kysymyksen: Miltä kaikelta moni sulkee silmänsä ja kuinka kauan? Luettu sai myös googlaamaan nunnien ylläpitämiä Magdalena-pesuloita ja ensikoteja. Jälleen yksi pikimusta ja pitkä väärintekemisen siivu näennäisten hyväntekijöiden historiassa.

Onneksi on Furlong. Keeganin talvinen tarina on täydellinen joulunalusaikaan ja sellainen, johon voisi palata vuosi vuodelta. Teoksessa kohdallaan on ihan kaikki.  

Nämä pienet asiat on niin kaunis, vahvasti sydänalaa puristava ja toiveikas kirja, että minulta loppuvat sanat. <3  

Aion lukea Keeganilta kaiken!



P. S. Seuraathan Lumiomenaa Instagramissa? Siellä on paljon sellaisiakin kirjajuttuja, joita en ole muistanut siirtää blogiin.