~Vappu, Valpuri~

Hauskaa vappua!

Vappu: Käki kukkuu. Kynnöt alkavat. Paimentorvia soitetaan. (http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/juhannus/kausi.htm)

Toivotaan hyvää säätä ja etelätuulta, jotta saadaan hyvä maitovuosi. (lhttp://www.kotus.fi/index.phtml?s=2598)
Meillä vappuaatto sujuu munkkeja paistaen ja ilmapalloja puhallellen. Huomenna suuntaamme itäiseen Suomeen ensin ystävien luo ja sunnuntaina juhlimaan sukulaisvauvan ristiäisiä. Kuvakollaasissa kaksi ylintä on otettu viime vappuna, munkkikuva on sentään tältä vuodelta ;)

~KIRJATUSINA~

Vaikka kollaasissa kirjoja on kahdeksan, on niitä tässä päivityksessä kaikkiaan täysi tusina.

Rakastan listoja. Kevään kunniaksi päätimme Leena Lumen kanssa julkaista simultaanisesti listat omista suosikkikirjoistamme, joten muistakaan kurkata myös Leenan upeaan blogiin! Hyviä kirjoja on niin paljon, ettei viiden tai kymmenen suosikkikirjan listaaminen riitä - kolmeatoista tusinaan en sentään yrittänyt mahduttaa. Silti moni minulle merkityksellinen kirja (kuten Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, Mika Waltarin Suuri illusioni tai Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus - ilman lastenkirjoja nämä olisivat mahtuneet mukaan) jäi pois. Jokainen kirja löytyy omasta hyllystäni satojen muiden nimekkeiden joukosta. Ensi viikolla lista luultavasti näyttäisikin erilaiselta. Pitemmittä alkupuheitta, olkaa hyvät:


♥ Lumiomenan kirjatusina ♥

1 John Irving: Kaikki isäni hotellit
Kaikki isäni hotellit ottaa ehdottomasti ykköspaikan listaltani ja tekee sen milloin vain tällaista listaa päivittäisinkin. Samaan tapaan kuin John Irving on suosikkikirjailijani, on Kaikki isäni hotellit minulle se rakkain Irvingin romaani. Berryn perheen tarina kattaa kaikki ainekset, miksi Irvingistä niin pidän. Romaanin kerronta on sujuvaa ja sydämeenkäyvää, henkilöhahmot mitä moninaisempia aina kasvamisesta kieltäytyvästä Lily-siskosta painivalmentajana toimivaan isoisään ja wieniläisistä huorista Susie-karhuun (joka on nainen karhupuvussa). Koomisuus ja traagisuus vuorottelevat niin, ettei kukaan kirjan lukija voi koskaan unohtaa Wieniä tai sitä, kuinka tärkeää on välttää avoimia ikkunoita.

2 Italo Calvino: Paroni Puussa
Italo Calvinon löysin jo lukioikäisenä, liki kaksikymmentä vuotta sitten. Paroni puussa on toinen Calvinon allegorisessa romaanisarjassa, jonka aloittaa Halkaistu varakreivi. Kirjan alussa aatelispoika Cossimo Piovasco di Rondó päättää pysytellä lopun ikänsä puussa. Hän kasvaa puussa aikuiseksi ja onnistuu alas laskeutumatta viettää kiehtovaa ja rikasta elämää liikkuen puiden latvuksissa metsästäen, taistellen turkkilaisia merirosvoja vastaan sekä rakastuen. Kirjan kertojaäänenä toimii Cossimon veli Biagio. Monien muiden Calvinon teosten tavoin Paroni puussa yhdistää onnistuneesti historiaa ja vauhdikkaita tapahtumia, huumoria ja maagista realismia sekä olemassaolon filosofista pohdintaa.


3 Tove Jansson: Taikatalvi
Muumit nukkuvat talviunta, mutta eräänä talvena Muumipeikko poikkeuksellisesti herää. Hän ei saa muuta perhettään hereille, mutta lähtee itse tutkimaan niin omaa kotitaloaan kuin Muumilaaksoa talviaikaan kohdaten niin tuttuja ja/tai turvallisia olentoja (Pikky Myy, Tuu-tikki) kuin vieraita ja pelottaviakin (Talven rouva, Mörkö) hahmoja. Kirja kertoo maailmasta, joka on oma ja tuttu, mutta silti niin kovin vieras, pelottavakin. Muumilaakson talvi on kaikesta outoudestaan huolimatta turvallinen - erilaisissakin olosuhteissa on paljon väen keskinäistä lämpöä ja luottamusta. Minulle Taikatalvi tuo lohdullisen ja turvallisen olon. Mark Helprinin Talvisen tarinan ohella tämä Tove Janssonin kirja kuuluu minun talvilukemistooni.

4 L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
Annan nuoruusvuodet ei oikeastaan ole suosikkini Montgomeryn tuotannosta, vaan pidän enemmän kirjoista Anna ystävämme, Kotikunnaan Rilla sekä Pieni runotyttö. Koska olen kuitenkin pohjimmiltani enemmän kirjallinen, mutta samalla (valitettavan) käytännöllinen Anna kuin runollinen Emilia, nostan listalleni Anna-kirjoista ensimmäisen. Annan nuoruusvuodet saakin samalla edustaa koko Anna-sarjaa sekä laajemmin kaikkea Montgomeryn tuotantoa. Olen rakastanut hänen kirjojaan niin kauan ja palavasti, että kaipaan mielessäni Prinssi Edwardin saarelle. Ehkä jonain päivänä toteutan haaveni ja matkustan sinne.

5 Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Jane Austenin teoksista kaikkein tunnetuin lie Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka ottamista listalle harkitsin kauan. Olisin yhtä hyvin voinut valita tähän Austenin toisen rakastetun teoksen, Järki ja tunteet. Liekö BBC:n televisiosarjassa esiintyneen Colin Firthin ansiota, että listalle nousee tämä romaani, jossa vakava Mr Darcy hurmaa lopulta älykkään Elizabeth Bennetin sydämen. Bennetin suuren sisarparven avioliittotarinoita, 1700-luvun lopun tapakulttuuria, satiiria ja romantiikkaa - minun vain oli pakko saada mukaan englantilainen klassikko.

6 Juhani Aho: Papin tytär
Maalaispappilassa asuva yksitoistavuotias Elli omaa halun kiivetä korkealle. Hän pyrkii katolle, puihin, kohti parempia näköaloja. Elli lähetetään kaupunkiin (Iisalmi? Kuopio?) kouluun, jossa hänen maalaisuutensa herättää naurua luokkatovereissa. Aikuistuttuaan Elli palaa kotiinsa, jossa Elli kohtaa sekä maisterin että yliopppilaan, joista jälkimmäinen on Runebergin ystävä Ellin tavoin. Ylioppilas lähtee kuitenkin pois, jolloin maisteri kosii Elliä. Elli solmii järkiavioliiton tulevan papin kanssa, mistä seuraa Papin tyttären itsenäinen jatkoteos Papin rouva. Juhani Ahon kirja sisältää tavattoman hienoa tapakulttuuria,  savolaisia sutkauksia sekä upeaa luontokuvausta. Luonto samaistuu Ellin sielunmaisemaan; Kun Elli itkee, itkee taivaskin. Minä ihastuin Papin tyttäreen lukioikäisenä.

7 Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
Mrs Dalloway sijoittuu Lontooseen ja ajoittuu yhteen ainoaan päivään. Romaanin päähenkilö on seurapiirirouva Clarissa Dalloway, joka järjestelee juhlia. Juhlien järjestely, muun muassa kuuluisa kukkien ostaminen, on kuitenkin vain näennäistä. Tajunnanvirtainen ja hienovivahteinen teos kattaa koko elämän, kun Clarissa käy mielessään läpi suhdetta mieheensä, entiseen rakastajaansa sekä itsemurhan tekevään sotaveteraaniin. Mrs Dalloway on kirja, jonka tunnelmaa ei voi koskaan unohtaa.

8 Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Luokkaerot, rasismi, oikeudenmukaisuus ja syvä etelä sytyttävät tämän tarinan eroon. Pulizer-palkittu Kuin surmaisi satakielen on mielestäni yhdysvaltalaisen kirjallisuuden hienoimpia helmiä jopa siinä määrin, että halusin nostaa tämän listalleni ohi Hemingwayn ja Vonnegutin, joista molemmista suuresti pidän. Romaani sijoittuu 1930-luvun Alabamahan. Tarinan keskeishenkilö, kuusivuotias "Scout"-tyttö asuu isänsä ja veljensä kanssa rauhallisessa pikkukaupungissa. Asianajajana toimiva isä Atticus puolustaa oikeudessa mustaa miestä, jota syytetään raiskauksesta. Tapaus nostaa kaupungissa nukkuneen rasismin avoimuuteen. Kuin surmaisi satakielen on samaan aikaan Scout-tytön kasvutarina sekä poliittinen kannanotto ihmisten tasaveroisuuden puolesta. Alabaman kuuman kesän tunnelma on vahvasti läsnä yhdessä  lapsuuden syvimpien kokemusten kanssa. Mielestäni Donna Tarttin Pieni ystävä on paljon velkaa Harper Leen kirjalle.

9 Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Aikamatkustajan vaimo kertoo Claren ja Henryn aikaa kestävän - ja aikaa uhmaavan - rakkaustarinan. Pariskunta tapaa toisensa ensimmäisen kerran Claren ollessa kuusivuotias ja Henrin kolmenkymmenenkuuden. Preesensissä he kuitenkin tapaavat ja alkavat seurustella Claren aikuistuttua. Henry sairastaa aikasiirtymähäiriötä, joka saa hänet siirtymään toiseen aikakauteen tahtomattaan.Henryn sairaus saa paikoin surrealistisia piirteitä. Aikamatkustajan vaimo on hauska ja sydämellinen, mutta myös traaginen. Aikamatkustajan vaimo on viihteellinen ja koskettava, mutta se onnistuu välttämään siirappisuuden karikot.Romaani tarjoaa ihastuttavan tarina kaikille hieman erilaisen rakkaustarinan, kirjastojen, taiteilijoiden sekä Rainer Maria Rilken ystäville. Minut tämä kirja vei täysin mukanaan ja siksi se ansaitsee paikkansa listallani.

10 Michael Cunningham: Tunnit
Woolfin Mrs Dalloway ja Cunninghamin Pulizer-palkittu Tunnit olisivat melkeinpä kuuluneet peräkkäin tälle listalle, koska Tunnit-kirjan fiktiivisiä ja todellisia henkilöitä yhdistävää tuo Virginia Woolfin erinomainen klassikkoteos. Tunnit sijoittuu kolmeen eri aikatasoon ja kolmeen eri kaupunkiin: Vuonna 1923 Richmondissa ja Lontoossa itsemurhaa hautova Virginia Woolf suunnittelee romaaninsa kirjoittamista. 1940-luvun lopussa kotiäiti Laura Brown haluaa miehensä syntymäpäivän alla vain rauhaa lukea Mrs Dalloway. 1990-luvun New Yorkissa Clarissa Vaughan, jota kutsutaan Mrs Dallowayksi, on järjestämässä kutsuja entiselle rakastettulleen AIDSsia sairastavalle Richardille. Kirjan kolme aikatasoa lomittua kiehtovaksi, kauniiksi ja aavistuksen melankoliseksi kudelmaksi. Tunnit on eräs erinomainen muistutus siitä, miten täydellinen olo hyvän kirjan jälkeen voi jäädä. Mielenkiintoista on myös melkeinpä anekdoottinen tieto siitä, että Virginia Woolfin työnimi romaanilleen oli juuri Tunnit.

11 Yann Martel: Piin elämä
Yann Martelin Piin elämä on tarinaltaan ainutlaatuinen ja vaikeasti selitettävä. Se kannattaa lukea itse, kerronta on loistavaa! Kirjan päähenkilö on saanut nimensä matemaattisen Pii-likiarvon mukaan. Hän rakastaa Jumalaa niin paljon, että haluaa olla samanaikaisesti kristitty, muslimi ja hindu, koska löytää jokaisesta uskonnosta jotain, mikä vie häntä lähemmäs Jumalaa. Kirjan keskeistarinassa Piin perhe muuttaa Kanadaan, jonne he matkustavat laivalla. Laiva haaksirikkoutuu ja Pii pääsee pelastuslautalle villieläinten kanssa. Yhdessä tiikerin kanssa Pii seilaa merellä yli kaksisataa päivää. Mikä on tarinaa ja mikä totta? Piin elämän luettuaan asiaa voi pohtia, mutta loppujen lopuksi se taida olla kovin merkittävää. Tärkeintä ovat elämä ja kuolema sekä ripaus maagista realismia.

12 Astrid Lindgren: Meidän Marikki
Jos Annan nuoruusvuodet saavat edustaa kaikkea Montgomeryn tuotantoa, on Meidän Marikki Astrid Lindgrenin maailman edustajana listallani. Marikki on sitä itsestäänselvästi, koska juuri Marikkiin samaistuin lapsena enemmän kuin mihinkään muuhun fiktiiviseen hahmoon. Marikki asuu Kesäkumpu-nimisessä huvilassa hyvässä perheessä vanhempiensa, pikkusiskonsa Liisan sekä perheen piian Alvan kanssa. Marikin oma elo on huoletonta, mutta kaunistelemattomaan tyyliinsä Lindgren kuvailee yhteiskunnan epäkohtia Marikin naapureiden (Nilssonit, joilla on juoppo isä) sekä koulukavereiden (pöpö-Miia) kautta. Suloisuus, reippaus sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus kantavat tarinaa, jonka lapsuudessani lainasin kirjastosta valehtelematta toistakymmentä kertaa. Meidän Marikki on yhteisnide, joka sisältää kirjat Marikki sekä Marikki ja Kesäkummun Tuikku. Ja jos saisin valita, niin kotini olisi tismalleen kuin Kesäkumpu, toki nykyajan mukavuuksilla varustettuna.

"Riisin raasin rusina, kirjoja on tusina.
Niitä sidon siivikseni, pynttään pyrstösulikseni.
Niillä lentohon lehahdan, tuuli kirjanmerkkinäni."

- Ilpo Tiihonen -

~KOE / STEPHEN MACKEY~

Ainakin omalla kohdallani Bloggerissa on ollut ongelmia kuvien lataamisen kanssa. Näin ollen teen pikaisen kokeilun lataamalla blogiini englantilaisen taiteilija Stephen Mackeyn maalauksen. Vaikka tämä on pelkkä koe, jätän kuvan sekä linkin Mackeyn sivulle teidän muidenkin iloksi ja toivotan niiden myötä hyvää ja sääennusteesta huolimatta tähtikirkasta yötä kaikille!

~KÄDENOJENNUS JA KIRJAILIJAVIERAILUJA~

Tämä on pieni välipostaus ennen kirja- ja vappuaiheisia päivityksiäni.

En aio blogissani julistaa mitään aatetta tai mainostaa mitään, mutta nyt vapun alla haluan nostaa esille SPR:n Veripalvelun. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät Veripalvelun olevan minulle sydämenasia omakohtaisista syistä. Tänään ruokatunnilla koetin luovuttaa verta elämäni ensimmäisen kerran. Kaikki edellytykset siihen olivat loistavat, hemoglobiininikin huiteli yli 150:ssa. Toisin kävi, kun laiskat ja ohuet suoneni eivät suostuneet antamaan verta tarpeeksi nopeasti. Kokemuksesta jäi silti hyvä mieli, luovutus ei edes sattunut. Siksi aion kokeilla paremmalla onnella myöhemmin keväällä. Voisinkin lämpimästi suositella tällaisen erilaisen lahjan antamista jokaiselle terveelle luovutusehdot täyttävälle aikuiselle. Oman kätensä konkreettisesta ojentamisesta tulee hyvä mieli (ja vielä parempi sitten aikanaan, kun se onnistuu myös omalla kohdalla) ♥

Helsingin seudulla asuvat Aikamatkustajan vaimon ystävät, muistattehan Audrey Niffeneggerin vierailun Akateemisessa kirjakaupassa tänään.
Ja vielä parempaa: ylivoimainen suosikkikirjailijani John Irving vierailee Helsingissä toukokuun lopussa. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat. (linkit Hesaria lukuunottamatta omiin vanhoihin juttuihini)

~TIM BURTON ON TIM BURTON~

Kenties blogistani on välittynyt, että olen jossain määrin romanttinen ihminen. Rakastan etenkin brittiläistä maalaisromantiikkaa niin sisustustyylin kuin kirjallisuuden (erityisesti Jane Austen) osalta. Uudet brittiläiset romanttiset komediat saavat minut nauttimaan ja nauramaan. Itseäni syvimmin puhuttelevaan romantiikkaan liittyy toki myös melankoliaa ja säröjä, joita tarjoavat vaikkapa Pedro Almodovarin elokuvat, Leonard Cohenin ja Nick Caven musiikki tai Sylvia Plathin runot. Eräs suurimmista, aavistuksen melankolisista, mutta pohjimmiltaan sydämellisten tarinoiden tulkeista on elokuvaohjaaja Tim Burton.

Koska en ole päässyt vieläkään elokuviin katsomaan Liisa ihmemaassa-filmiä (hyvää kannattaa odottaa, uskon), olen onnekseni voinut kotisohvallamme nauttia lukuisista Tim Burtonin ohjauksista, jotka dvd-kaapistamme löytyvät.

Tim Burtonin elokuvat ovat pääosin tarinoita eräänlaisista eksentrikoista tai yhteisöoriginelleista (tällä tarkoitan hahmoja, jotka erottautuvat muista, mutta tavalla tai toisella ovat osa yhteisöään. Saksikäsi Edward on tässä surullinen poikkeus). Romantikkona Burtonin tarinoissa keskeisellä sijalla on rakkaus (Päätön ratsumies, Big Fish, synkimmin Sweeney Todd) tai halu päästä osaksi muita (Jali ja suklaatehdas, Painajainen ennen joulua, joka ei ole Burtonin ohjaama). Kaikkea leimaa Burtonin huikea visuaalisuus sekä suloisella tavalla kieroutunut huumori. Apinoiden planeettaa lukuunottamatta olen pitänyt jokaisesta Burtonin filmistä, joista suurin suosikkini on Päätön ratsumies.

Tim Burton on Tim Burton

Liisa ihmemaassa-elokuvan näkemisestä odotellessani olen paitsi katsonut Burton-suosikkejani dvd:ltä, myös lukenut uudelleen Lundiastani löytyvän mainion teoksen Tim Burtonin ja Mark Salisburyn Tim Burton on Tim Burton (Like), jossa Tim Burton kertoo elämästään ja urastaan "omin sanoin". Elämäkerrasta on tehty uusi englanninkielinen painos vuonna 2006, mutta omistamani suomennos yltää ajallisesti vain Päättömään ratsumieheen saakka (1999). Tästä huolimatta kirja on mitä oivallisinta luettavaa. Sen teksti on sujuvaa ja kunnon elämäkerran tapaan sen kattaa niin Burtonin lapsuusvuoden "friikkinä" lapsena kuin hänen uransa omintakeisten elokuvien tekijänä aina Vincentistä ja Frankenweeniestä Hollywoodin kassamagneetteihin.

Kirjan hauskinta antia on mielestäni Burtonin kuvaukset työskentelystä Disney-studioilla Topi ja Tessu- sekä  Hiidenpata-animaatioiden tekoprosessin aikaan. Burton työskenteli tuolloin animaattorina Disneyllä ja hänellä oli (luonnollisestikin) vaikka kuinka ideoita elokuvien henkilöhahmoihin sekä koko juonen jäntevöittämiseksi. Burtonin ideoita ei hyväksytty, mutta hän työskenteli Disney Studioilla muutaman vuoden ajan. Tätä ajanjaksoa hän kuvailee niin tylsäksi, että "oppi nukkumaan työpöytänsä äärellä kynä kädessä"; Jos esimies sattui tulemaan paikalle, näytti siltä kuin Burton olisi tehnyt töitä! Tätä kaikkea vasten on mielenkiintoista huomioida, miten esimerkiksi Liisa ihmemaassa on Disneyn tuottama.

Tim Burton on Tim Burton on kuin Burtonin elokuvatuotanto. Se on hieman friikki, mutta pohjimmiltaan helposti ymmärrettävä, sydämellinen ja jopa rakastettava kirja.

~JUHLAN AIKA~

Puolen vuoden onni osui kohdalleni!
Jotkut teistä saattavat muistaa vanhoista päivityksistäni, miten kovasti olen kaivannut muutosta työuraani sekä ennen kaikkea helpotusta lapsiperheen aikataulurumbaan. Nyt siihen on hyvä alku, joka on samalla paluu työurani alkujuurille sekä siihen, mitä haluaisin olla; Luovan työn tekijä. Sain eilen suureksi ilokseni kirjeen eräältä säätiöltä. Kirjeessä kerrottiin minulle myönnetyn osavuotisen apurahan tutkimustyöhön. Jippijaijee! En voi muuta sanoa. Nyt voin (syksyllä) palata viimeistelemään äitiyslomieni välissä kesken jääneen käsikirjoituksen ja samalla saan alkaa tehdä töitä kotoa käsin, mikä tulee helpottamaan lasten päiväkotiarkea aika tavalla. On keijumaisen keveä olo; Nyt on pienen juhlan aika omassa elämässäni.

Tyttärelleni kiitos hänen keijusiipiensä lainasta kuvaustarkoitukseen ;)

~SALAINEN PUUTARHA~

Frances Hodgson Burnettin Salainen puutarha on eräs lastenkirjallisuuden klassikko ja tyttökirjojen helmi. Se on myös eräs kaikkien aikojen parhaimmista puutarhakirjoista, minkä vuoksi haluan nostaa kirjan esille juuri nyt. Minulla tapana lukea muutamia kirjoja vuosittain: Mark Helprinin Talviseen tarinaan tartun usein ensilumen aikaan ja Salaisen puutarhan aika nyt.

Olen kirja-arvioissani pyrkinyt välttämään kirjan juonen paljastamista, mutta luulen, etten nyt tee hallaa lukijoideni puutarhaan, jos kirjoitan juonesta hieman yksityiskohtaisemmin. Jos joku ei ole tätä kirjaa lukenut, niin pahoittelen mahdollisia juonipaljastuksia. Salaisen puutarhan päähenkilö, kymmenvuotias Mary menettää vauraat, mutta etäiset vanhempansa koleran uhreina ja joutuu  muuttamaan Intiasta Yorkshiren nummille vanhaan kartanoon setänsä luo. Yksinäinen, kalpea ja epäystävällinen Mary on aluksi ärtynyt ja varautunut, mutta ulkoilma, tuhti ruoka sekä piikatyttö Marthan tarinat eläimiä kesyttävästä Dickon-veljestään tekevät hänelle hyvää.

Kuin taianomaisesti johdattaa punarinta Maryn lukittuun puutarhaan, josta tulee Maryn oma maailma, oma pieni palanen maata. Mary alkaa muokata puutarhaa, jonka hänen setänsä on sulkenut kymmenen vuotta aiemmin vaimonsa kuoltua. Mary tutustuu Dickoniin ja pikkuhiljaa puutarha alkaa kukoistaa kukkien noustessa esille. Puutarha ei ole kartanon ainoa salaisuus, vaan Mary kuulee öisin huutoa jostain talon uumenista. Seikkailtuaan sen käytävillä hän kohtaa kyttyräselkäisen kaunissilmäisen serkkunsa Colinin, jota pojan isä, Maryn setä, ei voi sietää silmissään. Sinnikkyydellä Mary ja Dickon saavat kiukkuisesta Colinista ystävän.

Teos on myös kasvukertomus; Sekä Mary että etenkin Colin parantuvat sekä muuttuvat vähemmän äreiksi niin itseään kuin kanssaihmisiään kohtaan. Teoksen tärkein oppi kuuluukin, että ulkoilma ja toisten ihmisten seura saavat ihmeitä aikaan.

Salainen puutarha on koloniaalisella tavalla (hyvässä ja pahassa) peribrittiläinen lastenkirja. Maryn kasvua seuraa mielellään, vaikkei hän henkilönä anna samanlaisia kosketuspintoja kuin itselleni rakkaampien tyttökirjojen Anna (Ystävämme), Emilia (Pieni runotyttö) tai Marchin perheen tyttönelikko (Pikku naisia). Romaani on kuitenkin kukkivan puutarhan sekä elämänilojen ja lapsuuden ylistys. Juuri siksi Salainen puutarha jaksaa kiehtoa vuosi toisensa jälkeen.

~TWO IN ONE: Keiju tunnustuksessa ja puutarhatöissä~

Tässä päivityksessäni on kaksi postausta yhdellä iskulla, ensin tunnustus ja sitten hieman kuvia :)

Kevätkeijut alkavat liihotella paitsi luonnossa, myös blogeissa. Aamunkukka Prinssit ja viikarit-blogista muisti minua tällaisella vuodenaikaan sopivalla tunnustuksella. Olen tunnustuksesta iloinen ja lähetän Aamunkukalle lämpimät kiitokset! Mietin myös, että kenelle lähettäisin tämän tunnustuksen eteenpäin, luenhan niin monia ja keskenään hyvin erilaisia blogeja. Jokaiselle lukemalleni blogille voisin tämän Helinä-keijun antaa mielihyvin, mutta tällä kertaa haluan erityisesti muistaa muutamaa blogia, joita aloin lukea viime syksynä, jolloin epäröin omani jatkamista. Lisäksi lähetän tunnustuksen yhdelle uudehkolle suosikkiblogilleni:

Viivu's Home: Hauska ja kaunis blogi, jossa on muun muassa käsitöitä, sisustusta sekä lapsiperheen puuhia. Viivun tapa kirjoittaa on elämänmakuista ja blogista tulee hyvälle mielelle.

Pink Pionies: Eräs suurimmista blogisuosikeistani.Taidokkaita valokuvia, upeaa sisustusta, ulkosuomalaista elämää sekä bonuksena hieno erillinen elokuvablogi.

Omenaminttu: Ruokaa, leivonnaisia, estetiikka, upeita valokuvia. Ihastuttava blogi, jonka parissa mieleni lepää.

Erityiskiitos blogini uudelleen käyntiin "potkimisesta" Leena Lumelle ♥

PS. Kiitos kaikille, jotka kommentoitte minun stressatessa mieheni kotiinpääsyä tuhkapilven vallatessa ilmatilaa. Hän pääsi kotiin tänään aamulla. Matkassa oli ollut myötä paljon onnenkantamoisia, koska sunnuntaiaamuna hän oli vielä Milanossa. Aivan kuin sen kunniaksi ovat kevätkeijut alkaneet tehdä töitään myös omassa kotipuutarhassamme:

Silmuja

Kukintakausi alkamassa

Lisää silmuja

~DORIS LESSING: VIIDES LAPSI~

Nobelisti Doris Lessingin Viides lapsi kertoo peribrittiläisen perheen onnesta sekä tämän onnen romahtamisesta perheeseen kuulumattoman, mutta perheen oman lapsen myötä.

Harriet ja David ovat ylempään keskiluokkaan kuuluva pariskunta, joka jakaa konservatiiviset arvot sekä haaveen suuresta, onnellisesta, perheestä. He menevät naimisiin, hankkivat talon puutarhoineen ja saavat nopeaan tahtiin lapsia. Neljä ensimmäistä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, ovat suloisia, hentohiuksisia ja sinisilmäisiä unelmalapsia. Juhlapyhien aikaan perheen talo täyttyy sukulaisista ja kaikilla on ainakin näennäisesti ihanaa.

Harrietin viides raskaus on niin vaikea, että se tuntuu olemassaolontaistelulta. Kohdussa oleva lapsi on vieras, se ei tunnu omalta missään vaiheessa. Jo vauvana Ben on eräänlainen kummajainen, Rosemaryn vauva, mennikäinen - suoranainen hirviö. Benin kasvaessa perheessä tapahtuu järkyttäviä asioita, jotka ajavat perheen kriisiin sekä suurten päätösten äärelle.

Raakalaismainen Ben toimii näkemykseni mukaan eräänlaisena allegoriana kaikille niille ongelmille, joita ylempi keskiluokka lakaisee mielellään maton alle. Benissä henkilöityvät ne ikävät ja pimeät asiat tai ajatukset, joita kukaan ei haluaisi myöntää olevan olemassa.

Kun kirjoitan omista lukukokemuksistani, koetan olla lukematta kyseisestä kirjasta tehtyjä arvosteluja, koska ne vaikuttavat minuun. Ennen Viidennen lapsen aloittamista luin kuitenkin muutaman kirjasta tehdyn arvion, joista eräässä teosta luonnehdittiin pikemminkin hyväksi raportiksi kuin kirjaksi. Tästä arviosta sain sellaisen käsityksen, ettei kirja vetoa tunteisiin. Toki Lessingin tyyli kuvata vaikkapa Harrietin ja Davidin rakastuminen sekä avioelämä on hieman lakonista, mutta kyllä teos vetosi ainakin minun tunteisiini. Äitinä pystyin samaistumaan Harrietin Beniä kohtaan suuntautuvaan kiintymykseen kaiken pelon ja inhon keskelläkin. Mietin myös, että jos olisin lukenut tämän kirjan raskaana ollessani, olisin takuulla säikähtänyt lapseni liikkeitä kohdussa. Viides lapsi herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle vanhemman rakkaus voi tai saa mennä? Mikä on perheonnen hinta?

Viides lapsi oli ensimmäinen lukemani Lessingin kirja. Vaikka en pitänyt Lessingin lakonisesta tyylistä aivan kaikilta osin, puhutteli kirja minua. Nautin Lessingin kerronnasta - tällaisesta tarinasta ei suoranaisesti voi nauttia - siinä määrin, että taatusti luen hänen teoksiaan tulevaisuudessakin.

~PITÄÄHÄN MIES KOTIIN SAADA * ~

Sain vielä yhden aasinsillan Bologna-kuvien käyttöön, ja kokeilenkin samalla, mitä Blogger tykkää tällaisesta panoraaman tapaisesta kuvasta. Kuva on otettu aika lailla tasan viisi vuotta sitten Ghigin puistossa, joka oli (on) eräs suosikkipaikoistani Bolognassa. Aasinsilta on tietenkin kertomus tuhkapilvestä ja Pohjois-Italiassa sen vuoksi olevasta miehestäni. Hän viestitti minulle vuokranneensa auton ruotsalaisten kollegojensa kanssa ja aikovansa huomenna aamulla alkaa automatkan kohti Rostockia. Toivon matkan sujuvan hyvin kaikin tavoin ja voin vain monien muiden tavoin todeta, kuinka ihmeellisiä luonnonvoimat ovatkaan!



Billie Holidayn ihana ja romanttinen kappale toivottakoot kaikille leppoisaa lauantai-iltaa! Seuraavassa päivityksessäni lupaan palata taas kirjojen pariin. Viikko naistenlehtiä ja viimein Doris Lessing sekä yksi lastenkirjallisuuden klassikko ovat nostamassa minua pois sieltä "kirjallisesta tyhjiöstäni" ;)

~KOIRANUNTA JA STRESSIÄ TUHKAPILVESTÄ~

Omaan yleensä hyvät unenlahjat, mutta nyt taidan nukkua koiranunta seuraavien öiden ajan - tiedättehän; Unen ja valveen rajamailla oloa, pientä vartioimista ja onneksi välillä myös sikeää, hyvää unta. Koiranuni johtuu Euroopan yllä leijailevasta tuhkapilvestä. Mieheni on työmatkalla pohjoisessa Italiassa. Hänen piti palata Suomeen tänään illalla, mutta kotiinpaluu menee jonnekin ensi viikolle. Toivon sydämeni pohjasta, että tuhkapilvi kaikkoaisi ja ilmatila avattaisiin pian uudelleen. Sitä odotellessa arki jatkuu viikonlopun merkeissä; Tänään leivon lasten kanssa suklaamuffineita ja heidän nukahdettuaan koetan päästä eroon siitä kirjallisesta tyhjiöstä, joka valtasi minut ihanan Siilin eleganssin jälkeen. Kuvassa koiranunta nukkuu vanhempieni Minttu-walesinspringespanieli.

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

~"TO DO"-LISTA~

Monessa ihanassa blogissa, kuten Viivu's Homessa sekä Kolmen kerroksen väessä on viime aikoina ollut listattuna asioita, pieniä ja arkisiakin, joita blogin pitäjä pyrkii kevään ja kesän aikana toteuttamaan. Listan idea on mielestäni hauska, ikään kuin keväinen uudenvuodenlupaus, joten tässä oma seitsemän kohdan to do-listani.

* Perustan muutaman uuden perennapenkin. Tämä onkin pakko tehdä, koska talomme edelliset omistajat eivät olleet istuttaneet pihalle mitään lukuunottamatta yhtä havupuuta ja tuijaa. (Muutimme viime kesänä uuteen kotiin, 2000-luvun alussa rakennettuun taloon.)

* Käyn esikoiseni kanssa uimahallissa (olemme tässä tosi laiskoja ja olen jo monesti luvannut).

* Menen Akateemisen kohtauspaikalle kuuntelemaan, kun Audrey Niffenegger puhuu uudesta kirjastaan Hänen varjonsa tarina. Jos tuuri käy, saan kirjailijan nimikirjoituksen uutukaiseen romaaniin :) Kirjailijan vierailusta uutisoi Helsingin Sanomat verkkosivullaan. Jos Niffenegger kiinnostaa, niin pieni juttuni hänen aikaisemmasta romaanistaan löytyy täältä.

* Käyn kampaajalla. Asioin kampaajalla ehkä kahdesti vuodessa. Värjään hiuksiani kotona ja kuvittelen, ettei pitkähköjä hiuksia tarvitse juurikaan leikata. Kaksi- ja jopa seitsenhaaraisten hiusten lukumäärä päässäni kertoo jostain muusta, joten kampaajalle siis!

* Menen luovuttamaan verta.

* Matkustan mieheni kanssa kaupunkilomalle toukokuussa: Parisuhdeaika tekee hyvää pienten lasten vanhemmille.

* Vietän keväällä ja kesällä vähemmän aikaa tietokoneella :)

Yläkuvan vanhat limonadipullot voisivat olla osa kotiseutukuvien sarjaa otsikolla Kotiseutukuvia 3: Liki. Mutta taidan hetkeksi jättää aiheen odottamaan kesäkuvia ja laitan valokuvia muuten vain tekstien kuvitukseksi. Kuvat pulloista otin appivanhempieni autotallissa. Ne ovat mielestäni kauniita pölyisinäkin. Appeni lapsuudenkodin lähellä oli sijainnut virvoitusjuomatehdas, josta pullot ovat peräisin.

~KOTISEUTUKUVIA 2: "KUN SUOMI PUTOS PUUSTA "~

Nyt tarkastelen synnyinkaupunkiani toisin, joten annan alkuun pienen varoituksen sanan: Näitä kuvia leimaa ankeus. Vanha kotiseutuni on toki nostalgiaan saakka kaunis, kuten muutaman päivän takaisessa postauksessani, mutta se on myös muuttotappiosta kärsinyt savolainen pikkukaupunki, jossa tiettyjen konsernien liikkeet komistuvat ja vanhat puutalot rapistuvat. Ottakaa tämä päivitykseni ironialla; Vaikka kaupunki on viime vuosikymmeninä kutistunut, on Kuopion imu saanut monet nuoret perheet muuttamaan paikkakunnalle, jossa kesät ovat edelleen täynnä mansikoita ja jossa lasten on kohtalaisen hyvä varttua - suunnatakseen sitten maailmalle ;) Itselleni tämä paikkakunta on samanaikaisesti "kaunis ja ruma, rakas ja rämä". Ilolla sinne aina perheeni kanssa palaan lomaa viettämään.

"Kun S putos puusta, kaikki kävi äkkiä". Aarteita, jos jonkinlaisia (Asemakatu).



"Maito oli milkkiä" - tai sitten ei. Valio lopetti meijeritoiminnan paikkakunnalla 1990-luvulla, ja ensin toimintaa jatkoi paikallinen osuuskunta, sen jälkeen Valion kuulu kilpailija. Paikallista maitoa, voileipärasvaa sekä raejuustoa elintarvikejätin pakkauksissa. Teollisuutta taajama-alueella.



Kun halavalla saa - heavy metal - kaupungin rumin rakennus - on sitä ennenkin matkusteltu



"Teimme tien päähän talon niin sievän, joka yhdessä yössä maalattiin." Väriä elämään! Tämä talo kummastutti minua lapsena. Sen toinen päätyseinä on punainen; Pihan puoleista seinää en ole koskaan nähnyt.



"School's out" - yliviivattu yläaste (vanha yläkoulun rakennus puretaan ja koulu on muuttanut toisiin tiloihin, entisen ammattikoulun paikalle)



Suo, kuokka ja jussi, Martti Luther ja muovipussi. Kilometri keskustasta.




Jos kahvilakin on kiinni, voi aina lohduttautua ajatuksella, miten "rautatie, rautatie menee etelään". (Vasemman puoleisen kuvan otin vuosi sitten enkä ole tarkastanut, onko kahvila edelleenkin suljettu). Kaupungin nimen ehkä viimeisetkin jo arvaavat, ja sen näkee tuosta neljän kuvan kollaasista eräästä ikkunatarrasta; Kun täältä on lähtenyt, seuraavalla asemalla etelään "syntyis joutavuus ja soisi Pieksämäen asemalla blues".

Tällä kertaa lainasin Ismo Alangon, Chisun, Alice Cooperin, Kauko Röyhkän sekä Juice Leskisen laulusanoituksia.

~TOTORON KORVAT (Puutarhaunelmia)~

"Äiti, kato, meidän pihalla kasvaa Totoron korvia!" huudahti nelivuotiaani minulle tänään. Hmm... Ehkä koko perheen yhteisen suosikkielokuvan iki-ihanan Naapurini Totoron sekä lunta uhmaavien sipulikukkien alkujen "korvissa" voi olla jotain samaa, ainakin pienen tytön näkökulmasta ;)

Jännä juttu muuten, miten vierekkäisten hortensioiden alla voi olla niin erilaista. Toisen alla kukkaset puskevat lumen alta ja toisen alla kasvualusta alkaa olla jo varsin keväisessä kuosissa! Kurkatkaa muuten Leena Lumen blogiin, jossa on nyt puutarhakirjojen lukemisaika!

Minun piti jatkaa kotiseutukuvilla, mutta Totoro kiilasi väliin, onneksi viikko on vasta alussa. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni ja keväisiä tuulia!

~KOTISEUTUKUVIA 1: "KYLÄSTÄ KAUPUNGIKSI"~

Kutvosen kurvi

Vajaa viikko sitten pääsiäislomalta palattuani lupasin (tai uhkasin, miten vain) julkaista blogissani muutamia kuvia synnyinkaupungistani, jossa asuin aina siihen saakka, kunnes lähdin yliopistoon opiskelemaan. Otin kiirastorstain ja pääsiäismaanantain aikana hurjan määrän kuvia, joista osa onnistui paremmin ja osa luonnollisestikin vähemmän hyvin. Koska olen laiska kuvakikkailija, julkaisen nyt niitä kuvia, joihin minulla itselläni on jonkinlainen henkilökohtainen kosketus joko miljöön tuttuuden tai jonkun muistikuvan vuoksi. Teen kotiseutukuvistani pienen kolmeosaisen sarjan, jota päivittäessäni päässäni soi Ismo Alangon kappale Elämä ("elämä on ruma, kaunis ja rakas, rämä, mutta oma"). Tässä ensimmäisessä osassa on hieman enemmän kaunista ja aavistus rämää. Jos joku ei-tuttuni tunnistaa kaupungin, mitä epäilen, niin onneksi olkoon ;)

Asemakatu. "Ikävä jonnekin hämärään valoon".

"Nähtävyyksiä ei ole, mutta taloista katsoo pyöreät ikkunat" - tai ainakin puolipyöreät. Tämä rakennus olisi voinut olla pikkukaupungin kaunein, mutta nyt se lahoaa paikalleen ikkunan peitettyinä. Mielestäni se on edelleen kaunis, samalla niin surullinen talorämä.

Rakkaudenkuja johtaa asemalle (Rakkaudenkujalla on entisiä rautatieläisten asuntoja).

Siioninsilta ja ympäristö: "Silloin kun puut tekee seittiä, on aikaa jäädä rannalle".

Otsikossa ja muutamassa kuvatekstissä olen joissakin kohtaa lainannut Pauli Hanhiniemen, Ninni Poijärven, Anni Sinnemäen ja Terhi Kokkosen erinomaisen hyviä laulusanoituksia.

~MURIEL BARBERY: SIILIN ELEGANSSI *~

Sanomalehtien kirja-arvosteluissa, monissa blogeissa ja lopulta kirjakaupan hyllyllä on silmiini suorastaan pompannut Muriel Barberyn erinomainen Siilin eleganssi, jonka ostin itselleni pääsiäislomalukemiseksi.

Pariisilaiseen hienostotaloon sijoittuvan romaanin keskeishenkilöt ovat rakastettavia, stereotypioita rikkoessaan suorastaan mainioita persoonia. Renée Michel on niin kutsutun paremman väen asuttaman kerrostalon ovenvartijarouva. Juuri sellainen mielikuvien pyylevä leski, ei-aina-niin-kohtelias Onnenpyörän ja muiden tv-pelien tuijottaja, jollaisia ovenvartijarouvat tuppaavat olemaan. Paitsi että Renée on tehnyt paljon töitä rahvaanomaisen kuvansa synnyttämiseksi. Salaa talon muilta, itseään niin kovin ylhäisinä pitämiltään asukkailta, hän lukee Edmund Husserlia ja Leo Tolstoita, kuuntelee klassista musiikkia ja on kaikenlaisen laadukkaan kulttuurin sekakäyttäjä. Paloma Josse puolestaan on kaksitoistavuotias koululainen, joka jurottaa varhaisteini-ikäiseen tapaansa mangaa lukien eläen aina onnistuvan isosiskonsa, politiikkoisänsä sekä kultturelli-vasemmistolaisen äitinsä varjossa. Paloma on kuitenkin huippuälykäs syvällisiä ajatuksia pohtiva naisenalku, joka on päättänyt tehdä itsemurhan kolmetoistavuotispäivänään.

Hienostotalon arki soljuu omaan tahtiinsa Renéen ja Paloman kertomana. Asukkaat kulkevat ovenvartijarouvan ohi, kuka mitenkin. Jotkut ovat Renéelle vähättelevällä tavalla kohteliaita, toiset eivät huomioi lainkaan. Renéen onnistuu nähdä näiden ihmisten, ontouttaan kumisevien kuorien läpi. Enemmän hän pitääkin talon lemmikkielämistä, jotka ovat saaneet Konstituution, Parlamentin ja Neptunen kaltaisia nimiä. Renéen ajanvietettä ovat paitsi kulttuuri, myös teehetket portugalilaisen siivojaan Manuelan kanssa. Manuelan Renée näkee "sydämeltään aristokraattina, mutta hiusasioissa proletaarina".

Talossa kohisee, kun eräs arvoasunto vaihtaa kuolemantapauksen vuoksi omistajaa. Talossa, joka Renéen sanojen mukaan on "vallan ja toimettomuuden väliin hyhmettynyt paikka", asunnot vaihtavat omistajaa aniharvoin, joten uusi asukas, japanilainen Kakuro Ozu, herättää paljon uteliaisuutta. Viisas japanilainen tutustuu ensin Palomaan, ja sittemmin käy läpi hurmaavia keskusteluja (mm. Vermeeristä, yhteiskuntaluokista ja hyvästä ruoasta) Renéen kanssa.

Siilin eleganssi on paitsi terävä satiiri eräästä mikroyhteiskunnasta, hienostotalosta, myös samaan aikaan riipaiseva ja hauska kuvaus ihmisistä, joihin lukijan on helppo kiintyä ja samaistua. Kielioppia ja filosofiaa sisältävät pohdinnat Renéen ja Paloman ajatuksenjuoksussa ovat nautittavasti kirjoitettuja ja pitävät lukijan älyllisesti vireä. Tässä sijaitsee mielestäni myös romaanin ainoa kielteisen kritiikinpaikka; Toisinaan - onneksi vain paikoitellen - Barbery viljelee aatteellisia itsestäänselvyyksiä, jollaiseksi luen Renéen Marx-tuntemuksen. Marx antaa kuitenkin lisäaiheen nauraa talon muutamille asukkaille, jotka ovat lukeneet Marxinsa, mutta eivät silti ymmärrä siitä (tai paljon muustakaan) hölkäsenpöläystä.

Siilin eleganssi on monin tavoin nautittava kirja. Se on kirjoitettu niin mukaansatempaavasti, jopa kepeästi, että sitä lukee ilokseen vaikkapa lähijunassa matkalla töihin. Toisaalta se sisältää niin paljon kauneutta, kyyneliin saakka yltävää traagisuutta sekä filosofiaa, että se jää pyörimään mielin sopukoihin. Siilin eleganssi on kirja, jonka uskallan jo nyt nostaa erääksi vuoden 2010 suurimmista lukuelämyksistäni.

PS. Nyt alkaa olla pienen juhlan paikka! Siilin eleganssia käsittelevä päivitykseni on sadas postaukseni tähän blogiini ja teitä kirjautuneita lukijoitakin on jo viisikymmentä. Kiitos teille jokaiselle!

****½

~KIITOS TEKSASIIN!~

Posti toi viimein odottamani ihanuuden; Metallisen pääsiäistaulun Teksasista! Voitin hurmaavan Pink Pionies-blogin arvonnassa kuvissa olevan peltisen sisustustaulun. Vaikka pääsiäinen ehti jo mennä, saa taulu kaunistaa kotiamme tuokion ennen kuin laitan sen hyvään talteen odottamaan vuoden 2011 pääsiäistä.

Lämmin kiitos Sarille!

~LUPAUKSIA KEVÄÄSTÄ JA KIRJOISTA~

Pääsiäisloma on takana. Vietimme perheeni kanssa mukavan loman Savossa kiirastorstaista tähän aamuun, ja loman aikana ehdin nostalgisoida vanhojen esineiden ja valokuvien äärellä, tavata rakkaita ihmisiä, viettää aikaa oman perheeni kanssa, lukea Siilin eleganssia sekä suunnitella keväisiä puuhia niin oman kotipuutarhamme kuin sen jo tutuksi tulleen kroonisen matkakuumeeni suhteen.

Otin pienen kotimaan reissumme aikana liki 900 valokuvaa, joista 250 kelpuutin siirrettäväksi kovalevylle. Näistä koetan valita muutaman tämän viikon päivityksiini, joiden aiheeksi ajattelin nostaa keväisen kauniin, ruman, rakkaan, rikkaan, rämän, mutta oman (Ismo Alankoa osin lainatakseni, mutta kauneudella aloittaen) synnyinseutuni pienen kuvasarjan merkeissä. Kotiin tullessamme kevät tuntui ottavan meidän vastaan vauhdilla, kun seinustan viereisessä kukkapenkissä kurkisti liki 20 tulppaaninpäätä ja toisaalla kiveyksen lähellä esiin yritti nousta muutama uskalias krookuksen alku. Lunta toki riittää edelleen ihan hiihtokeleiksi saakka. Parhaan lupauksen keväästä antavatkin taimet, kuten tätä postausta päivittävät herneenversot.

Kevät antaa lupauksen myös kirjoista. Tänä keväänä on ilmestymässä kaksi romaania, joiden suomennoksia odotan ylitse muiden. Toinen on John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä ja toinen Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina. Irvingiä olen rakastanut lukioikäisestä saakka, liki kahdenkymmenen vuoden ajan. Niffenerggerin Aikamatkustajan vaimo puolestaan on eräs parhaista viime vuosina lukemistani kirjoista.

Näin ollen blogiini riittäisi hurjasti päivitettävää, vain ajanpuute vaivaa ;)

~HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ~

Hauskaa pääsiäistä, kuten kuvan kortin kääntöpuolella toivotetaan. Isoisoisäni (äitini pappa, vanha körttihenkinen maanviljelijä) sai kortin tyttäreltään, isotädiltäni ja tyttäreni kaimalta,  vuonna 1948. Olen lapsuudenkodissani Savossa käynyt läpi suuren kasan kortteja sota-ajalta ja 1950-luvulta. Lisäksi olen valokuvannut entistä kotipaikkakuntaani sieltä täältä, joten erilaisia maisemakuvapäivityksiä sekä ihanan Siilin eleganssin arvioni lupaan päivittää ensi viikolla.

Hieman erilainen pääsiäiskortti on tässä. Sen sai tuolloin vielä Keski-Pohjanmaalla asuva mummoni, äitini äiti, rakkaalta veljeltään, joka sittemmin kaatui sodassa. Hauskaa pääsiäistä toivotetaan tässäkin kortissa. Liekö Sotilaspääsiäinen-sarjan hauskuuden takana ollut mielialan kohottaminen niin sotatantereella kuin kotirintamallakin.

Kiitos vielä äidilleni, että saan käyttää näitä kortteja blogissani!