Austin Wright: Tony & Susan

 

Austin Wright: Tony & Susan
Avain 2011
Tony & Susan 1993
Suomentanut Mari Janatuinen
Kansi Satu Ketola
386 sivua
Yhdysvaltalainen romaani

Susan toivoo, ettei hänen tarvitsisi jatkuvasti todistella, miten hänen kykynsä lukea on se, mikä tekee hänestä säällisen.

Keski-ikäinen ja -luokkainen Susan saa nuoruudenrakastetultaan ja entiseltä puolisoltaan Edwardilta tämän kirjoittaman käsikirjoituksen. Teksti imaisee Susanin mukaansa. Käsikirjoituksen päähenkilö Tony muistuttaa Edwardia ja lukeminen palauttaa muutenkin mieleen asioita vuosia sitten päättyneestä avioliitosta.

Austin Wrightin Tony & Susan on trillerimäisiä piirteitä (tai trillerin) sisältävä romaani, jonka rakenne on hieno. Lukija saa luettavakseen kaksi tarinaa: ikään kuin romaanin romaanissa, fiktiota fiktiossa. Edwardin käsikirjoitus “Yön eläimet” on jännityskirja ja kostotarina, jossa Tonyn perheen automatka saa järkyttäviä käänteitä ja seurauksia. Susan puolestaan on kirjoittamisen opettaja ja perheenäiti, jonka lukemista rytmittää oma arki.

Kahdesta tarinasta huolimatta kyseessä on yksi kokonainen teos. Edwardin käsikirjoitus “Yön eläimet” pitää otteessaan paitsi Susania myös romaanin Tony & Susan lukijaa – hetkittäin muistuttelin itseäni, että luen Susanin lukemaa tekstiä omassa olohuoneessani, aivan kuin Susankin lukee Yön eläimiä kodissaan. Ja juuri kun Edwardin Yön eläimissä tapahtuu jotain kouraisevaa, kääntää Wright romaaninsa takaisin Susanin mietteisiin.

On mielenkiintoista, miten Yön eläimet on vetävämpi kuin Susanin osuus, mutta jälkimmäinen on kuitenkin ehkä tärkeämpi: millaista on olla lukija, millaista on etsiä merkityksiä tuttavan (tässä kohtaa entisen puolison) tekstistä, mihin lukeminen katkeaa, millaisia yhteyksiä omaan elämään tulee etsittyä? Ja tässä me kaikki lukijat olemme Susaneita.

Hieno romaani on julkaistu suomeksi vuonna 2011. Joillekin puolivanhoille (käytän nyt em. Ilmaisua, koska kyse ei ole vanhasta teoksesta tai klassikosta, mutta eipä kyse ole uutuudestakaan) teoksille toivoisi runsaasti lukijoita. Otteessaan tiukasti pitävä ja ajatteluttava Tony & Susan on yksi sellainen.

Kirjan pohjalta on tehty elokuva Yön eläimet (Nocturnal Animals), jonka aion katsoa pienen ahdistumispelon uhallakin.

Neljä jouluista kirjavinkkiä

 

Yksi vuoden ihanimmista ajoista on joulu. Näin ainakin omalla kohdallani, varmasti monien muidenkin. Siitä ilosta neljä erilaista jouluista kirjaa kirjailijan mukaisessa aakkosjärjestyksessä:

Charles Dickens: Saiturin joulu (Kirjalito 2008, suom. Antti Autio)

Kirja ei ehkä esittelyjä kaipaa, sillä monet tuntevat Ebenezer Scroogen, tuon itsekkään pihistelijän ja nimeään myöten Roope Ankankin esikuvan. Opettavaisessa tarinassa itara Scrooge kohtaa joulun henget - menneen, nykyisen ja tulevan – ja saa tietenkin tärkeän opetuksen, että rakkaus ja anteliaisuus kantavat ilkeyttä ja saituutta paremmin. Tähän klassikkoon voi palata vuosi vuodelta, kaiken kukkuraksi jouluinen Lontoo on tietenkin sadunomaisen lumoava. 

Claire Keegan: Nämä pienet asiat (Tammi, Keltainen kirjasto 2023, suom. Kristiina Rikman)

Tästä kirjasta postasin ihan hiljattain. Niin vaikuttunut siitä olen, että poimin sen näiden neljän vinkkini joukkoon. Aiemmassa postauksessani kirjoitin: Keeganin talvinen tarina on täydellinen joulunalusaikaan. Teoksessa kohdallaan on ihan kaikki. "Nämä pienet asiat" on niin kaunis, vahvasti sydänalaa puristava ja toiveikas kirja, että minulta loppuvat sanat.  Näin on, mikä hieno, hieno kirja – ja sellainen, jonka myös voisin lukea uudelleen vaikka vuosi vuodelta.

Sirkka Knuutila, kuvitus Olga Badulina: Rosmariini ja joulutoiveiden arvoitus (Avain 2023)

Kirja kuin joulukalenteri: tarina jatkuu päivän kerrallaan aina joulukuun ensimmäistä aattoon saakka. Rosmariini on tonttutyttö, jolla on tapana päätyä seikkailuihin. Tällä kertaa nippu lasten toivomuskirjeitä on kadonnut! Miten joulupukki nyt osaa toimittaa oikeanlaiset lahjat perille? Kuka on vienyt kirjeet? Neuvokas Rosmariini selvittelee kadonneiden kirjeiden arvoitusta, kohtaa muun muassa kotitonttuja ja menee noidan pakeille. Suloinen ja sopivan jännittävä tarina sopii luettavaksi kenelle tahansa, Olga Badulinan värikylläinen kuvitus on ihastuttavan nostalgista.

Rosmariini on kirja meiltä töistä ja toimin sen kustannustoimittajana. Se oli tietenkin valtava ilo. Kiitos Sirkka ja Olga!

Jenni Multisilta: Umpihangessa alttarille (Otava 2023, ennakkokappale kustantajalta)

Mitä mainioin hyvän mielen romaani! Tällä kertaa onnetar puuttui lukuvalintoihini. Ensiksikin sain kirjasta markkinointikappaleen, sitten vielä yksi kirjagram-tuttavani vinkkasi Multisillan kirjasta minulle, kun kuulutin kaipailevani jotain jouluista luettavaa. Ilman suositusta en ehkä olisi osannut tarttua tähän mainioon kirjaan.

Kirjassa somevaikuttaja Milan on määrä mennä naimisiin jouluna, tiedossa olisi sponsoreita, häävideosarja jne. Mutta sulhanen ei haluakaan mennä naimisiin. Mila suostuttelee nuoruudenihastuksensa Artun esittämään sulhasta. Kaikki ei tietenkään ole tässä, sillä Milan sisko Laura on viimeisillään raskaana ja veli Jesse puolestaan on salannut eronsa. Edessä on monenlaisia käänteitä, sateenkaarevuutta, noloja tilanteita, nasevaa sanailua – ja takuulla paljon jouluista tunnelmaa.

Umpihangessa alttarille oli minulle lajissaan täysosuma: kevyt mutta täydellinen joulukirja, joka naurattaa ja myös koskettaa. Kaiken joulusöpöilyn rinnalla kirjassa on myös vakavia sävyjä. Ja huumoria, joka on aidosti raikasta. Että Slay the Bells vaan!

Fida Kettunen: Vintage ja second hand

 

Fida Kettunen: Vintage ja second hand. Luovuutta kestävään tyyliin
Avain 2022
Kansi ja taitto Fida Kettunen ja Tarja Kettunen
176 sivua
Kotimainen tietokirja

Joskus kirjakuvien ottamisen ja postauksen välillä on pidempi aika kuin tarkoitus. Niin tälläkin kertaa. Otin nämä kuvat Kansallismuseon pihalla jo elokuussa, jolloin kiersin siellä vintage-tapahtumassa ja ilokseni kohtasin siellä myös Fida Kettusen, jonka upea kirja Vintage ja second hand. Luovuutta kestävään tyyliin ilmestyi viime keväänä.

Kettusen kirja on kaunis ja tärkeä. Se käy läpi vaatteiden – käsityön, tyylivirtausten, asenteiden – historiaa, opastaa huoltamaan vaatteita, käy läpi kangaslaatuja, rohkaisee lukijaa löytämään oman tyylinsä ja vinkkaa mitä yksityiskohtia second hand -ostoksilla vaatteista kannattaa tarkastaa. Kirjassa on mukana myös erilaisia vintagepukeutujia harrastajista vaatelainaamon perustajaan ja stylististä ompelijaan.

Ote on asiallinen, luovasti leikkivä ja innostava. Kirjaa lukiessa voi tehdä hauskoja bongauksia: mikä vuosikymmen oli funktionaalinen, mikä ylenpalttinen, miten Kurt Cobainin villatakki ja grunge ovat vaikuttaneet kierrätysmuotiin, millaista totta ja tarua käytetyistä vaatteista usein esitetään?

Kirjassa kaikki esitellään perustellen ja mukavan persoonallisesti. Kettunen haastaa lukijansa erilaisiin tehtäviin, joista itse esimerkiksi innostuin inspiraatio-brainstormista mutta tyylileikkiin rohkenen ehkä vain ajatuksissani. Teoksen kuvitus on raikkaalla tavalla runsasta ja linjakasta aina historiallisista kuvista Kettusen omiin kuviin, hän heittäytyy kirjassaan upeasti vintagemalliksi: upeita asuja ja niitä tyylileikkejäkin.

Kaiken muun hyvän ohella Kettusen kirja kertoo tärkeää asiaa massatuotannon vaikutuksista ja siitä, miten vaatteiden arvo säilyy ja kasvaa kun niitä käytetään. Vaatteen arvo on kulttuurista, käytettyjä vaatteita (harkiten!) ostamalla voi vähentää tekstiilijätteen määrää. Vintage ja second hand -kirja opettaa arvostamaan vaatteita ja opastaa persoonallisen tyylin rakentamisessa ja ylläpitämisessä – kestävien arvojen mukaisesti.

Pieniä juhlia

Viisi pientä ja isoa aihetta juhlaan:

♥ Ystävän kirjoittama romaani, jonka jo pelkkä ostaminen (tai nettikaupasta tilaaminen) tuntui juhlavalta. Ja kun kirja tuli, niin se tuntui ihan ihmeelliseltä, että tuossa se on! Minna Rytisalon Rouva C on hyvä. Siis oikeasti erinomaisen hyvä. Romaani Minna Canthin nuoruusvuosista järvikaupungissa koskettaa ja yllättää. Että Minna olisi ehkä ollutkin juuri tuollainen, herkkä, älykäs, ilmeikäs. Ja hänen puolisonsa Ferdinand, kannustava, rakastava, hyvä. Romaani on rakkaustarina, vahvasti naisten ja tyttöjen oikeuksien puolella oleva romaani ja kirja, joka kertoo miten Minnasta tuli Minna Canth. Lisäksi Rouva C on kirjoitettu kauniilla suomen kielellä. Tämä omaperäinen romaani jää pitkäksi aikaa mieleen väräjämään.

Jos yhtään mietitte, mitä kaunokirjallisuutta lukea tänä syksynä (tai jouluna tai ensi vuonna tai vaikka viiden vuoden kuluttua), niin minun fiktiosuosikkini on Rouva C.

♥ Työkirjat. Tähän vuodenaikaan niitä tulee. Jokainen työkirja muodostuu kustannustoimittajalleen läheiseksi, tärkeäksi, osa pitkäaikaiseksi tuttavaksi. Jotkut työkirjat onnistuvat pitämään otteessaan yli työajan. Loppukesästä ja alkusyksystä elin ajatuksissani jossain Viktorian ajan Lontoossa. Mietteeni kiertyivät yhteen lempitauluuni, John Everett Millais'n "Opheliaan", maalauksessa oleviin kukkiin ja punarintaan, ja maalauksen mallina olleeseen Lizzie Siddaliin. Iltaisin luin tietokirjoja prerafaeliiteista, Spotifysta etsin viktoriaanisen ajan musiikkia ja kuuntelin mm. Michael Balfen sävellyksiä. Aloin kaivata miltei hullun lailla aina niin rakkaaseen Lontooseen, etenkin Tateen ja Highgaten hautausmaalle (jossa en muuten ole vielä käynyt). Syynä kaikkeen oli Krista Launosen kirja Ofelian suru, jossa taidemysteeri yhdistyy henkilökohtaisen surun kuvaamiseen.

♥ Kirjamessut. Lokakuu on kirjamessukuu, vähän kuin pitkä ja työteliäs ennakkojoulu! Suuntaan huomenna Turkuun kirjamessuille ja jotain messujuttuja tullee blogiinkin ensi viikolla. Turussa haastattelen muutamaa Avaimen kirjailijaa: mainitsemani Launosen lisäksi mainion Taidevandalismin (ks. kuva tuossa yllä; ja tiedättehän sivuston Facebookista!) luonutta Ines Lukkasta ja suloisen Metsäkeiju Siiri Sinisiipi -satukirjan kirjoittanutta Maijaliisa Dieckmannia. Tulkaa kuuntelemaan!

5.10. perjantaina

13.50-14.20 Onerva, 2 krs.: Krista Launonen, Ofelian suru

16.10.-16.30 Onerva, 2 krs.: Ines Lukkanen, Taidevandalismi

6.10. lauantaina

13.30-13.50 Kuisti, B-halli: Maijaliisa Dieckmann, Metsäkeiju Siiri Sinisiipi

Turussa aion siis tehdä töitä, seurata monenlaisia kirjakeskusteluja ja fiilistellä ihanaa kaupunkiakin.

♥ Syysaamut. Aurinkoa ja kuuraa, joskus sadetta. Kaltaiseni syysihminen nauttii kaikesta: sateessa on omaa romantiikkaansa (no ok, ennen kuutta pimeänä aamuna pitää vähän ponnistella, että syksy tuntuu hyvältä, mutta onhan siinäkin puolensa, ei esimerkiksi haittaa mitään, jos tekee kasvojumppaa matkalla bussille – kukaan ei huomaa!), kuulaat aamut antavat valoa ja iloa. Syksyn keltaiseen voisi vaikka sukeltaa!

♥ Piparkakut. Meillä piparkakkukausi alkaa aina jo lokakuussa kuopukseni syntymäpäivän aikaan. Siinä syntymäpäivässä, elämän ihmeessä, juhlaa riittääkin – monesta syystä, muutamaan kertaan.

Kaikenlaisia isoja ja pieniä juhlahetkiä jokaiselle! Elämä oikeasti on arkisenakin juhla. 

Olen myös lukenut

Yöllisten kuvausretkien (ks. edellinen postaus) ohella olen myös lukenut. Kesäloman ja sen jälkeisen ajan lukupino on kasvanut jo niin, että kuvasta puuttuu muutama kirja.

Olen lukenut Irlannissa, Itä-Suomessa ja Pirkanmaalla, kotona Etelä-Suomessa ja bussissa kohti työpaikkaa. Olen lukenut ihania kirjoja ja myös tämän vuoden huonoimpani. Olen viihtynyt ja ärsyyntynyt, saanut elämyksiä ja tuhlannut aikaani. Suurin osa pinon kirjoista ansaitsee oman postauksensa, joten kirjabloggauksia alkaa taas tulla. Kuvasta puuttuvien joukossa on ainakin kaksi sellaista tuoretta kotimaista romaania, joista niin ikään tulen kirjoittamaan piakkoin.

Tässä bloggausintoa takaisin hakiessani kirjoitan nyt lyhyen luonnehdinnan muutamasta pinon kirjasta. Lyhyyden syitä ovat muun muassa kirjastolainan palautus, luetun huonous ja oma hajamielisyyteni (yksi kirja ei ole edes kuvan pinossa!!!).

♥

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Bazar 2018 (ennakkokappale)
Les gens heurex lisent et boivent du cafè 2015
Suomentanut Kirsi Tanner
218 sivua
Ranskalainen romaani

Ajanhukkaa. Suoraan sanottuna. Jo kirjan nimi heräti minussa pienen epäilyksen, vaikka uskon kyllä kirjojen ja kahvin tuovan onnellisuutta. Silti nimessä oli jotain liikaa: jotain mainosmielikuvallista, jotain samaa kuin kuvapankkikuvissa – jos olisi olemassa kuvitteellinen kirjanimipankki! Päätin kuitenkin lukaista romaanin, koska ennakkokappaleen pieni koko ja kirjan sijoittuminen Irlantiin kiinnostivat lähtökohtaisesti. Lisäksi kirja oli ainoa, jonka otin mukaan kesäiselle Tampereen-retkelleni. Luin sitä sitkeästi kuin kirjasissi. Ehkä liioittelen, koska romaanissa on toki hetkensä, tarinassa tiettyä vetoa.

No niin: ylidramaattisen alun jälkeen nainen muuttaa Irlantiin. On valtavaa surua, elämänmuutos, persoonallisia irlantilaisia, tupakkaa, ja tietenkin sopivan tympeä (mutta kiinnostava) mies. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole onneksi ihan niin itsestäänselvä kuin voisi kuvitella. Silti kokonaisuudesta ei jäänyt oikein mitään käteen, höpölöpöä romanttista viihdettä, jolle on toki paikkansa, mutta sitä paikkaa ei Martin-Lugandin romaani nyt täyttänyt. Onnellisille ihmisille on luvassa jatkoa: en taida lukea. Kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa: en tiedä. Tarinan vuoksi katsominen ei kiinnosta, voisihan leffaa pikakelata irlantilaismaisemien kohdalle. Tai sitten ei.

♥

Domenico Starnone: Solmut

WSOY 2018
Lacci 2014
Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
191 sivua
Italialainen romaani


Starnonen romaanin lainasin pikalainana, eli kirja sai olla minulla vain viikon verran. Ehdin toki lukea romaanin, mutten kerätä sitaatteja tai ideoita postauksen tekemiseen. Olen siis oman muistini varassa, minkä vuoksi Solmut saa nyt osakseen tällaisen pikabloggauksen, vaikka ansaitsisi enemmän. Starnonen romaani on näet kertakaikkisen hieno!

Ulkoisesti vaatimattoman, pienen näköinen romaani kasvaa fyysisiä mittojaan suuremmaksi. Se kertoo paitsi yhden parisuhteen (mutkittelevasta) kaaresta, myös siitä miten perhe kaiken kokee. Vanda-vaimon napakat, älykkäät kirjeet tutustuttavat lukijan tämän avioliiton muotokuvaan, mutta Aldo-miehen näkökulma valottaa asioita omalla tavallaan. Starnone käsittelee älykkäästi isoja kysymyksiä: miksi ihminen löytää toisen, minkä vuoksi puolisot sinnittelevät yhdessä, miten tunteitaan voi ilmaista, mitä rakkaus edes on? Onko se halua näyttää muille? Onko se yhteen kasvamista? Onko se tottumusta? Onko se oikeastaan edes rakkautta – vai jotain muuta?

Solmut on rosoinen ja kuitenkin kaunis, surumielinen muttei vailla omanlaistaan huumoria. Se on syvä ja terävä romaani. Kiinnostavaa on kaiken lisäksi se, että Starnonen puoliso on Anita Raja, jonka huhutaan olevan Elena Ferrante -nimen takana. On tai ei (ja onko sillä edes väliä), niin Solmujen parikirjaksi voin suositella Ferranten Hylkäämisen päiviä.

♥

Ja sitten yläkuvasta puuttuva omanlaisensa klassikko. Omalle ikäpolvelleni ja hieman nuoremmille kirjaa ei tarvinne edes esitellä, mutta voin toki kysyä: Käsi ylös kaikki, jotka ette ole kuulleetkaan kirjasta! Eipä taida kovin montaa kättä nousta.

Joskus lapsuuden lukukokemukset on ehkä parempi jättää jonnekin muistojen virtaan, koska aina ne eivät ole kovin hyviä (parhaimmat toki ovat ikuisesti loistavia ja aikaa kestäviä). Mutta sitten on sellaisia, jotka ovat niin huonoja, että ne ovat ihan mahtavia. Yksi sellainen on tietenkin 1980-luvun koululaisten käsissä kulunut Noidan käsikirja (1979/ suom. Pirjo Helasti ilmeisesti vuonna 1983), josta Tammi on nyt ottanut uuden painoksen. Hurraa!

Noidan käsikirjassa tekijöille ei taida olla kovin suurta merkitystä, sillä kanteen heitä ei ole merkitty, mutta nimiösivu kertoo, että kokonaisuuden on suunnitellut Iain Ashman ja kirjan ovat kirjoittaneet Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring. Kuvittajia on useita. Nimeään teoksen sisältö ei toteuta, sillä kirjan kolme osaa pitää noidaksi oppimisen sijaan sisällään vampyyreja (ja ihmissusia ja paholaisia), kummituksia ja outoja voimia. Huu!

Muistan, miten 10-vuotiaana pelkäsin leijuvaa päätä, vampyyreja (etenkin sitä kiinalaista, joka puristaa Liu-paran päätä) ja melkein kaikkia kummituksia. Viehätyin niin Toweriin teljettyjen prinssien ja Henri XIII:n vaimojen haamuista. Kaikkein kiinnostavin oli Unkarissa oikeastikin elänyt, folkloretarinoille aineksia antanut Erzsébet (Elisabet) Báthory, Verinen kreivitär, joka kiehtoi ja kammotti valtavasti.

Lainasin Noidan käsikirjan kirjastosta kerta toisensa jälkeen. Ja nyt se on minulla omana, ah! Oikeastaan kirjalla ei ole mitään kovin suuria ansioita, mutta lapsuuden lukuelämyksiä voi usein perusteella tunteella ja nostalgialla. Sydän! Ja luuranko päälle!

♥

Ja vielä bonus. Kuten tiedätte, en periaatteessa tuo työkirjoja blogiini. Joskus kohdalle sattuu kuitenkin sellainen, josta innostun paljon (olisinko näiden vuosien aikana esitellyt täällä 5–10 työkirjaani), kuten nyt tästä Ines Lukkasen Taidevandalismista (Avain 2018; kirjan ulkoasun suunnittelu Timo Numminen). Jos seuraatte Taidevandalismia Facebookissa, tiedättekin aika lailla mistä on kyse. Jos ette, niin klikatkaa itsenne sivuston faniksi ihan nyt heti heti! 

Ja lukekaa tämä kirjakin, siinä meemit on puettu arvokkaan taideopuksen asuun ja vaikka olen kirjan aika moneen kertaan jo lukenut, niin aina vaan naurattaa mm. se, miten rättikässä on rangaistus Suomen lapsille (oi, kyllä!), miten Caroliinan taiteellinen Instagram-kuvaussessio ei mene ihan putkeen ja kuinka vantaalainen Ritva on kokenut aika ”buenot kekkerit”.

3 x kuninkaalliset: Ihan oikeita kuninkaallisia ja Monarkian murusia

Ah, kuninkaalliset! Nuo historian painolastia kantavat, paparazzien jahtaamat, julkisuudessa marinoidut suvut kuningataräiteineen, hulluuksineen, ihanuuksineen ja valtionsalaisuuksineen. Minä kuulun niihin, jotka eivät tietenkään kannata monarkiaa, mutta jotka löytävät tiettyä lumoa tiettyjen maiden kuninkaallisista ja näiden historiasta. Olen niitä, jotka eivät katso televisiosta jääkiekkoa, mutta jotka liimaantuvat skonssien ja nessupaketin kanssa kuninkaallisten häiden tv-lähetyksen äärelle. Esimerkiksi nyt viimeksi Meghanin ja Harryn häät olivat minulle kuin MM-jääkiekon loppuottelu tai formulakisojen huipentuma.

Siksi on aika tuoda Lumiomppuunkin muutama kuninkaalliskirja -- kuninkaallisten vilkutusten ja poskisuudelmien kera, toki! 

👑

Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset
Johnny Kniga 2018
Ulkoasu Maria Mitrunen
400 sivua


No nyt! Kirja, jollaista olen tietämättäni toivonut jo kauan!

Kaisa Haatasen ja Sanna-Mari Hovin Monarkian muruset on kauttaaltaan ihanaa luettavaa: informatiivista ja hauskaa. Haatanen ja Hovi käsittelevät hoveja ympäri maailman aina Euroopan minivaltioista Japanin ja Lesothin kuninkaallisiin perheisiin. Koska itselleni rakkain on brittihovi, niin luin kirjasta erityisen tarkkaan juuri saarivaltiota käsittelevät osiot. Sen sijaan esimerkiksi Belgian ja Arabimaat vain selasin -- toki joskus voi käydä niin, että alan potea pakottavaa tunnetta syventyä "Belgian pyövelin" elämään (hmm, miksikäs ei!).

Leikkisä, mutta (tai ehkä muttan voi jättää pois: leikkisä ja) paljon tietoa sisältävä kirja suhtautuu kuninkaallisiin riemastuttavan tasavaltalaisesti: kuningaskuntaa ei kaivata, mutta muiden maiden kuninkaallisten tapoja on kiinnostavaa seurata. Haatanen ja Hovi kertovat niin kuninkaallisten sukupuista kuin hovietiketistä, mutta nostavat esille myös monenlaisia kuriositeetteja, populaarikulttuuria ja kadonneita kuningashuoneita. Suomen kuningasaikeille on oikeutetusti oma lukunsa. Kirjailijoiden omat kommentit kirjan marginaalissa (useimmiten) naurattavat. Ulkoasultaankin onnistuneesta teoksesta on helppo olla innoissaan.

Pimm’s Cup valmiiksi (ohje löytyy tietenkin Haatasen ja Hovin kirjasta) ja Monarkian murusiin tutustumaan, mars, mars!

👑

Robert Lacey: The Crown. Todellinen tarina
Otava 2017
The Crown: The Inside History 2017
Suomentanut Tarja Kontro
309 sivua

Varmaksi en osaa sanoa, mutta kovin villi veikkaaja minun ei tarvitse olla arvellakseni, että moni brittihovin ystävä seuraa Netflixin The Crown-sarjaa. Tai jos ei ole suoratoistopalvelun tilaaja, niin seuraisi ainakin silloin, jos sarja tulisi vaikkapa Ylen kanavilta. Sarja onkin ihan mahtava: se luotaa varsin syvälle kuningatar Elizabeth II:n elämään niin julkisuudessa kuin kulissien takana. Paitsi kuningattaresta, sarja kertoo myös Ison-Britannian politiikan käännekohdista: suurvalta-ajan murenemisesta, toisen maailmansodan jälkeisestä maailmasta, median muutoksista ja moraalikäsityksistä. Kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella kuningatarta näytellyt Claire Foy on tehnyt upeaa roolityötä.

Robert Laceyn The Crown. Todellinen tarina -teos ei kerro tv-sarjan kuvauksista eikä näyttelijöiden elämästä, vaan esipuheensa mukaisesti se kysyy: Mikä on todellista? Ja mikä on kuviteltua? Fiktion, mitä tosipohjainenkin tv-sarja on, taustoittamiseksi Laceyn kirja tarjoaa mainiota luettavaa. Se syventyy kevyesti (mikä ihana paradoksi: syventyä kevyesti!) The Crown -sarjan teemoihin, mutta todellisten tapahtumien kautta. Historia kerrotaan sellaisena kuin se tunnetaan. Runsas kuva-aineisto rikastaa kokonaisuutta.

The Crownin uusia kausia odotellessa...

👑

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit
Avain 2018
Ulkoasu: Tarja Kettunen
112 sivua

Nyt kun kuninkaalliskirjoista puhutaan, en malta olla nostamatta esille vielä yhtä työkirjaani. Blogiani säännöllisesti seuraavat tietävät, että tuon täällä töitäni esille äärimmäisen harvoin, yleensä vain kirjamessupostauksissa ja muuten aivan poikkeustapauksissa. Tänä vuonna näitä poikkeuksia tulee muutaman kerran ja niistä yksi liittyy vankasti kuninkaallisiin.

Karoliina Suoniemen Ihan oikeat prinsessat ja prinssit näet kuuluu suorastaan jokaisen Euroopan kuningashuoneista kiinnostuneen kirjahyllyyn sinne Monarkian murusten viereen. Teos kertoo tosielämän prinsseistä ja prinsessoista; siitä, miten he elivät ja elävät, keitä he ovat ja oliko tai onko heidän elämänsä onnellista.

Kirja tarjoaa laajan historiallisen jatkumon aina Rikhard Leijonamielestä, Elisabeth I:stä ja Katariina Suuresta keisarinna Sisiin, teloitettuun prinssi Alekseihin ja edelleen naapurimaamme “tavalliseen” poikaan eli prinssi Danieliin ja Englannin pieneen prinssi Georgeen. Jokainen luku esittelee kuninkaallisen elämäkerran, mutta tarjoaa myös yllätyksiä: kuka esimerkiksi ei puhunut hallitsemansa maan kieltä, kuka koki olevansa vastakkaista sukupuolta, kenen kunniaksi Turun linnassa juhlittiin kahdeksan päivää, kuka pelaa Pokémon Go:ta?

Ihan oikeat prinsessa ja prinssit on suunnattu lapsille, mutta mielestäni kirja antaa jotain kaikenikäisille kuninkaallisten historiasta kiinnostuneille lukijoille. Ja koska teos on työkirjojani, olen siitä tietenkin aivan täpinöissäni.

👑

Mikä on teidän suhtautumisenne kuninkaallisiin? Kuuluuko esimerkiksi The Crown suosikkisarjojenne joukkoon? Saavatko kuninkaalliset häät vaihtamaan kanavaa vai liimaantumaan television ääreen? Onko Tower, Tukholman kuninkaanlinna, Versailles tai Turun linna tuttu?

Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu ja 5 muuta lukusuositusta

Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu

Avain 2017
Ulkoasu Emmi Kyytsönen
191 sivua
Kotimainen koko perheelle sopiva tietokirja

Hyvää isänpäivää! Meillä isänpäivä alkoi perinteisesti croissant- ja mokkapala-aamiaisella, oma isäni on yli 300 kilometrin päässä, joten olemme viettäneet päivää oman perheen kesken pääosin laiskotellen. Aamupalaa siivitti tietenkin myös Helsingin Sanomat, jossa minua erityisesti ilahdutti Taika Dahlbomin juttu Suuri lukuseikkailu -kirjasta ja kirjan kirjoittaneesta Kaisa Laaksosesta.

Suuri lukuseikkailu on yksi työkirjoistani. Kuten olen kertonut, en tuo työkirjoja blogiini kuin poikkeustapauksissa, sillä vaikka elämäni tuntuukin olevan toisinaan yhtä kirjaseikkailua, niin työ on työtä ja harrastukset vapaa-aikaa. Toki ne usein lomittuvat, mistä Suuri lukuseikkailu toimikoot hyvänä esimerkkinä.

Nimittäin meillä, kuten varmasti monessa muussakin perheessä, on usein haastavaa saada lapset lukemaan kirjoja. Muutama vuosi sitten tätä ongelmaa ei ollut, mutta lasten kasvaessa monenlaiset virikkeet kilpailevat lukuajasta. Usein joudun siis pohtimaan, että miten saada lapset lukemaan ja mistä löytää heille sopivaa, mieluisaa lukemista. Kun tämän vuoden keväällä sain käsiini Suuren lukuseikkailun käsikirjoituksen, olin enemmän kuin innoissani. Ja kun kirjan kuvitus ja taitto – molemmat Emmi Kyytsösen käsialaa, osa kuvituksesta on luotu tätä kirjaa varten, osa on Lukukeskuksen Suuri lukuseikkailu -projektista – alkoivat kesällä valmistua, tiesin että nyt viimeistelimme työkirjaa, jonka toisin kotiin. Ja niin tein.

Suuri lukuseikkailu valmistui hieman ennen Turun kirjamessuja, joten valmis kirja on ollut käytössäni noin puolitoista kuukautta. Olen lykännyt kirjaa lasteni käsiin, kehottanut heitä tekemään esimerkiksi kirjassa olevia testejä ja tehtäviä, kuten millainen lukija olet tai – mikä ehkä tärkein – miksi lukisin kirjan. Olemme myös tutkineet kirjojen ruokalistoja, kummastelleet erilaisia sisaruspareja pohtineet, missä kirjassa on kiinnostavimmat harrastukset.

Koska Suuri lukuseikkailu on työkirjojani, voitte vapaasti päättää, onko seuraava tiivistys innokkaan lukuharrastajan ja perheenäidin pohdintaa vai ihan suoraa markkinointia – ehkä molempia! Laaksosen kirja sopii hyvin niin kaikille vanhemmille, opettajille kuin lapsillekin. Lukeminen on aina seikkailu, mutta aina ei ole helppoa löytää tietä juuri itselleen sopivalle seikkailulle. Kaisa Laaksosen Suuri lukuseikkailu opastaa monenlaisten kirjamaailmojen äärelle: kun lukuseikkailuun astuu, ei sieltä välttämättä halua edes pois!

--

Mitä meillä on sitten viime aikoina luettu? Lapsistani esikoiseni tulee minuun siinä, että hänellä on kesken useampikin kirja, joista hän lukee jotain tiettyä intensiivisemmin. Kuopukseni lukee (hieman patisteltuna) jotain itse, mutta eniten hän tuntuu nauttivan kirjoista ääneen luettuna.Jokainen esittelemäni lastenkirja ansaitsisi oman kirjabloggauksensa, mutta nyt päädyin tällaiseen koosteeseen. Toivon, että lasteni lukukokemukset innostavat muita vanhempia ja vinkkaavat loistokirjoja vaikkapa joululahjaksi (sen Suuren lukuseikkailun ohella).

Viisi lukuvinkkiä Lumiomppulasta ♥

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja väärä Vincent

Tammi 2017

Kuvitus Christel Rönns
120 sivua

Kotimainen lastenromaani

Voisiko juuri mikään kotimainen lastenromaani olla varmempi vinkki noin kymmenvuotiaalle kuin uusin Risto Räppääjä? Ehkä, mutta minä en juuri nyt keksi toista yhtä tunnettua ja alati yhtä hauskaa ja mukaansa tempaisevaa kirja(sarja)a. Eikä ihmekään, sillä RR kavereineen on viihdyttänyt lapsia ja aikuisia jo 20 vuoden ajan.

Risto Räppääjä ja väärä Vincent on siis kirja, jonka lukija osaa jo odottaa hauskoja sanaleikkejä, vauhdikkaita ja kummallisia juonenkäänteitä, huumoria, ystävyyttä, stereotyyppisiä hahmoja ja monenmoisia mutkia ennen kaiken selviämistä. Tällä kertaa Rauha kuulee selvännäkijältä, että hänen lähipiirissään on jälleensyntynyt nero. Sehän ei voi olla kuin Risto, joka punatukkaisena näyttääkin taiteilija Vincent van Goghilta. Mutta miksi taideasiantuntijakin on niin innoissaan Riston työstä?

Uusin Risto Räppääjä on suorastaan dekkarimaisen vetävä. Arvoitus kutkuttaa mieltä ja kirja pitää otteessaan. Lukiessaan saa nauraa ääneen monta kertaa. Kymmenvuotias kiteyttää: ”James Bond -jutut, ei kun Lindberg, Lennart Linberg -jutut, olivat parhaita. Niin ja vaahtokarkit! Ne [Nelli, Risto ja Lennart] oli tosi ovelia siinä.”

♥

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
Kuvitus Laura Haapamäki
Tammi 2016
236 sivua
Kotimainen lastenromaani

Tämän kirjan kohdalla annan ensin puheenvuoron pian 12-vuotiaalleni:

”Mielestäni Taivazalan joutsen sopii 10-14-vuotiaille. Kyseisessä kirjassa Opri on tullut Taivazalasta Kieliseen etsimään kadonnutta poikaansa, Kuismaa. Miranda, Veera ja Olavi auttavat Opria etsimään Kuismaa. Mutta yhtäkkiä Veera sairastuu. Miranda, Olavi ja Opri koittavat selvittää miten Veera sairastui ja kuka Veeran sairastutti. Miranda tietää missä Kuisma on, mutta heidän pitää ensin päästä Kuisman olinpaikkaan. Saatte tietää miten joutsenet liittyy kirjaan…Kunhan luette sen ensin J”

Peltoniemen kirja innosti esikoiseni lukemaan iltamyöhään ja teos onkin kuulemma paras kirja, jonka hän on tänä vuonna lukenut. Avaimenkantaja-sarjan aloitusosan Taivazalan joutsenen jatko-osan Allmaan vaskitsan lainasimme jo kirjastosta ja kolmas osa ilmestyy ensi keväänä. Reaalimaailman ja fantasian yhteensovittaminen näyttää toimivan erinomaisesti.

 ♥

Meri Savonen: Tonttulapset ja salaisuuksien huvila
Robustos 2017
Kuvitus Kati Immonen
127 sivua
Kotimainen lastenromaani

Meri Savosen aiemmat Tonttulapset-kirjat, Tonttulapset ja seikkailujen joulu sekä Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat, upposivat perheessämme hyvin. Edellisten suhteen lapsia ei juurikaan tarvinnut houkutella lukemaan tai kuuntelemaan, olivathan lapseni nuorempia ja kirjatkin kanneltaan värikkäitä. Tällä kertaa aikaa oli kulunut, lukijat kasvaneet, eikä pehmeäkantinen kirjakaan innostanut ihan heti. Meillä kuitenkin luetaan ääneen vielä varhaisteinillekin ja näin Tonttulapset-sarjan uusin osa, Hankoon sijoittuva Tonttulapset ja salaisuuksien huvila sai lopulta varsin innostuneen vastaanoton.

Ja hyvää niin, sillä soisin Tonttulasten ja salaisuuksien huvilan löytävän tiensä moneen kotiin. Savosen aiemmista kirjoista tutut Tiitu ja Timi lentävät nyt poroillaan iki-ihanaan Hankoon, jossa he asetuvat Villa Sukka -nimiseen huvilaan. Seikkailu kutsuu sisaruksia tälläkin kertaa, kun huvilassa asuva kirjailija on kadonnut. Seuraa seikkailua muun muassa salakäytävissä.

Savosen kerronta on viehättävää nostalgisella tavalla. Hän malttaa pohjustaa tunnelmaa ja tarinaa, muttei pysähdy kuvailemaan liikaa, vaan rytmittää tarinan sopivan mittaisiksi luvuiksi, joiden lopussa on usein mieltä askarrutava cliffhanger. Näin seuraavaan lukuun siirtyy kuin huomaamattaan. Tarina jännittää sopivasti, joten se sopii luettavaksi varmasti alle kouluikäisillekin, jos nämä vain jaksavat kuunnella.

Hankolainen merituuli puhaltaa ja puutalojen tunnelma on juuri oikeanlainen. Tonttulapset ja salaisuuksien huvila on oivaa luettavaa milloin vain, mutta erityisesti se olisi sellaista ennen tai jälkeen Hangon-matkan.

♥

Elina Lappalainen: Nyt pelittää
Kuvitus Jussi Kaakinen
Tammi 2017
48 sivua
Arvostelukappale
Lasten tietokirja

Nyt pelittää on tietokirja, jonka aiheen luulisi niin sanotusti kolahtavan monelle: mainiosti nimetyn kirjan aiheena on näet mobiilipelit ja etenkin se, miten niitä tehdään. Sofia ja Oliver pääsevät työharjoitteluun Sofian äidin työpaikalle. Viikon aikana lapset tutustuvat niin pelien ideoimiseen kuin koodaamiseen, yhtä lailla pelien visuaalisen ilmeen valmistumiseen kuin toki pelin testaamiseen ja pelaamiseenkin.

Lappalainen kirjoittaa mainiosti. Teksti on sopivan mittaista alakoululaisillekin ja Sofia ja Oliver ovat samastuttavia hahmoja. Kaakinen on monipuolinen kuvittaja, joka tuntuu sisäistävän kirjan kuin kirjan aihepiirin. Niinpä tällä kertaa kuvitus on tismalleen pelikirjaan sopivaa: vähän pelien näköistä, mutta ehdottomasti kirjan tarjoavaa tietoa ja tarinaa kannattelevaa.

Ajan hermolla oleva tietokirja houkuttanee pariinsa myös ne lapset, joiden on hankala tarttua kirjaan, sillä ketäpä kuta kuinkin kymmenvuotiasta pelaaminen ei kiinnostaisi. Nyt pelittää herättänee myös keskustelua koko perheen kesken. Hyvä niin.

♥

Suvi Vehmanen: Suon aarteita

Valosat 2016
96 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen koko perheen tietokirja

Suvi Vehmasen Suon aarteita on koko perheelle sopiva kirja, jonka luin pääosin yksin. Suoluontoa laajasti esittelevä teos on sadun muotoon kirjoitettu tarina- ja tietokirja.

Aarresuoksi nimetyllä suolla asuu monenlaisia hahmoja: on Suo-Ukko, keijut Karpalo ja Suokukka sekä riekko nimeltään Mehtikana. Rauhallinen elämä suolla järkkyy kiitos peikkojen suunnitelmien, mutta asukkaat eivät jää neuvottomaksi. Suon väen seikkailujen lomassa on paljon tietoa suon kasveista, eläimistä ja suolla liikkumisestakin. Vehmasen kuvitus on värikylläistä, herkkyys ja eloisuus vuorottelevat oivallisesti.

Vehmasen kirjassa on paljon tekstiä. Siksi sitä kannattaakin lukea hiljakseltaan, vaikkapa muutama tarina illassa. Itse nautin eniten tieto-osuuksista. Vehmasen kirja tuo paljon uutta tietoa, mutta palauttaa mieleen myös jo unohtunutta. Erilaiset sammaleet ja sienet, suolinnut ja vaikkapa suosta kertova folklore ovat taas paremmin mielessäni. Plussaa lopun pienelle sanastolle ja hakemistolle.