Kustantaja: Otava 2012
Alkuteos: The Box Garden 1977
Kannen kuva: SKOY
Suomentanut: Hanna Tarkka
Ulkomainen romaani, Kanada
Sivuja: 261
Jos olisimme saaneet kasvaa perinteikkään ystävällisyyden hengessä ja meidän tunneherkkyyttämme olisi koulittu, olisimme saattaneet muistuttaa Jane Austenin rakastavia, syvästi toisiinsa kiintyneitä ja hienoja vivahteita arvostavia sisarusparvia kaikkine kirjeineen, pyörtymisineen, hermoja raastavine mielenkuohuineen ja keinoineen pitää toisistaan loputtomasti, suulaasti, loputtomasti huolta. Mutta meidän ainesosamme ovat karkeampaa lajia: tylsyyttä ja raadantaa, tietämättömyyttä ja sulaa itsesäilytysvaistoa.
38-vuotiaan Charleenin parhaat päivät arvostettuna runoilijana ovat takana. Hän viettää ulkoisesti vaatimatonta elämää ja elättää itsensä sekä teini-ikäisen Seth-poikansa tehden oikolukijan töitä. Hän on sulkenut monia läheisiään elämänsä ulkopuolelle ja käy mieluummin kirjeenvaihtoa salaperäisen Veli Adamin kanssa, jolta on saanut lahjaksi laatikon, multaa ja ruohonsiemeniä. Charleen ei ole koskaan täysin lakannut haikailemasta ex-miehensä Watsonin perään, vaikka hän onkin hapuilevassa ja kiintymyksentäyteisessä ihmissuhteessa oikomishoitoja tekevän hammaslääkäri Eugenin kanssa. Juuri Eugenin seurassa hän matkustaa vehreälle synnyinseudulleen juhliakseen rintasyövän sairastaneen äitinsä häihin. Matka halki Kanadan herättää Charleenin mielessä monia muistoja, mutta tuo eteen myös yllätyksen toisensa perään.
Vuonna 1977 Kanadassa ilmestynyt Ruohonvihreää on Carol Shieldsin toinen romaani ja hänen esikoisensa, ihastuttavan Pikkuseikkojen siskokirja. Siskokirjasta puhuminen on nyt oikeutetumpaa kuin ehkä koskaan, sillä Ruohonvihreän päähenkilö Charleen on Pikkuseikkojen Judithin sisko. Perhe ja suku ovat tälläkin kertaa keskeisellä sijalla, vaikka nyt kirjassa on toiminnallisia elementtejä enemmän kuin monissa muissa Shieldsin teoksissa. Romaanissa myös matkustetaan paljon. Junassa, henkilöautossa, metrossa ja lentokoneessa reissaaminen ei kuitenkaan ole pelkkää road tripin kaltaista eteenpäin menoa, vaan shieldsmäisesti keskusteluja menneestä tulevaan:
Ja minä mietin, miten merkillistä on, että autossa on niin helppo jutella. Sen täytyy liittyä jotenkin siihen, että ihmiset on pakotettu olemaan tilapäisesti lähekkäin, tai yksinkertaisesti tilan suhteisiin tai jopa auton sisätilojen pehmustettuun, suljettuun hiljaisuuteen, joka ehkä jollain tavoin muistuttaa sitä Greta Savagen kerran viikossa kokoontuvaa terapiaryhmän eriytyneisyyden tilaa. Ikään kuin auto olisi jonkinlainen erikoisvalmisteinen, lasinen kone, joka on tarkoitus täyttää ihmisten puheella. Ja koska autossa on myös pakko katsella tiellä, matkustajan ajatukset saavat vapaasti harhailla, ja näin ollen keskusteluun saattaa tulla odottamattoman luistava ja huoleton sävy.
Jokainen Shieldsin kirja on minulle kuin lahja. Hänen teostensa henkilöt ovat kuin ulkomailla asuvia ystäviä, joihin pitää yhteyttä harvakseltaan, mutta jotka ovat kuitenkin siellä jossain tuttuina, yllättävinä ja silti niin arkisina. Ei siis ole vaikea arvata, että saadessani Ruohonvihreän käsiini minulle tuli pieni joulu. Tämä blogikirjoitukseni onkin ehkä enemmän höpsähtäneen Shields-fanin ajatuksenjuoksua kuin jossain määrin analyyttisyyteen pyrkivän kirjabloggaajan tekstiä. En vain voi vastustaa Shieldsin tapaa kirjoittaa elämää järkyttävistä seikoista sekä keittokinkku- ja juustopäällysteisistä voileivistä miltei samassa kappaleessa. Voileivät ovatkin parasta katastrofiruokaa ja henkilökohtaisen katastrofin uhka on täyttä totta Charleenin elämässä. En voi kuin ihailla Shieldsin tilanteentajua ja humaaniutta. Vaikka mitä (mahdollisesti) tapahtuisi, on elettävä arkea, minkä vuoksi paahtoleipiä, automatkakeskusteluja tai harmaana roikkuvaa sadetakkia ei voi ylenkatsoa.
Tässäkin romaanissaan Shields poukkoilee. Hän unohtuu kuvailemaan kaikkea Charleenin kokemaa tai näkemää. Matkalla erääseen romaanin kannalta ratkaisevaan paikkaan, Shields ei kuljetakaan lukijaansa heti tuonne paikkaan, vaan kertoo kuinka eräässä kyltissä ilmoitetaan myynnissä olevan salottisipuleita, raparperia, kotitekoista leipää, tuoreita munia, taimia. Tällaiset pikkuseikat saavat minut omaan shieldshurmiooni, sillä sekä romaanihenkilön pään sisällä poukkoilu että tapa kuvailla ruokia, puutarhaa tai Judithin nahkasalkkua ovat Shieldsin tavaramerkki ja yksi syy, miksi hänen tuotantoaan niin rakastan. Toinen tavaramerkki on aina yhtä uskottavasti laaditut henkilöhahmot. Charleen kaikkine läheisineen on todellinen, oikea keski-ikäinen nainen, epävarma ja vahva samalla kertaa. Toisia Shieldsille ominainen arjen kuvailu voi pitkästyttää, mutta minä olenkin kahvinjuontikirjallisuuden ylin ystävä.
Niille, jotka ovat kokeneet Shieldsin tylsäksi, voin kuitenkin suositella juuri Ruohonvihreää, sillä se pitää sisällään enemmän tapahtumia kuin moni muu kirjailijan teos. Kirjan juonelliset käänteet osaavat yllättää Shieldsin muuhun tuotantoon tottuneet, minkä koin erittäin virkistävänä. Hanna Tarkka on tehnyt jälleen laatutyötä kirjaa suomentaessaan. Tälläkin kertaa kirjan englannin- ja suomenkieliset nimet eroavat toisistaan. Pidän molemmista: The Box Garden viittaa konkreettisesti ja symbolisesti Charleenin elämään sekä hänen kohtaamiinsa asioihin. Sen sijaan Ruohonvihreää on juuri se mielikuva tai tunnelma, joka kirjasta jää mieleen: romaanin mielenmaisema on loppujen lopuksi raikas kuin sateen jälkeinen kumpuileva maa.
Ruohonvihreää ei varmastikaan ole kaunokirjallisesti paras tänä vuonna tai edes maaliskuussa lukemani kirja. Se on kuitenkin ilmiselvästi jo nyt yksi rakkaimmista kirjoistani tänä vuonna. Se päätyy aarteeksi kirjahyllyyni kunniapaikalle Pikkuseikkojen viereen. Olen onnellinen. Olen myös mielelläni höpsähtänyt ja otan palan liian kuivaa kakkua sekä vaarin Charleenin neuvosta: Varo taas symboliikkaa. Asiat voivat olla juuri sitä, miltä ne näyttävät ja silti niin paljon enemmän.
****½
Voi että. Voi että!!!, päättää Ilselän Minna arvionsa. Voin yhtyä hänen sanoihinsa täysin. Sinisen linnan kirjaston Maria puolestaan oli pohtinut lukukokemuksensa aluksi, että onko Charleen keski-ikäinen Bridget Jones, mutta hän(kin) nostaa lopulta kirjan maaliskuun parhaaksi lukukokemuksekseen. Poplaarin Pekka on lukenut kirjan englanniksi.