Vihdoinkin olen äänikirjan kuuntelemisen sangen tuskaisessa työssäni siinä pisteessä, että sain kuunneltua yhden kirjan loppuun ja toisen liki puoliväliin. Näin ollen pystyn myös kirjaamaan joitakin kokemuksiani romaanin "lukemisesta" kirjaa kuuntelemalla.
Olin kuullut äänikirjoista hyviä kokemuksia autoilevilta ystäviltäni. Itse en juurikaan pääkaupunkiseudulla autoile, vaan kuljen yli kahdenkymmenviiden kilometrin mittaisen työmatkani tavallisesti bussilla, harvoin junalla ja toisinaan mieheni kyydissä hänen työpaikalleen saakkka, josta jatkan julkisilla. Bussissa ja junassa luen yleensä kirjaa, mutta koska kärsin lievästä matkapahoinvoinnista, päätin iPhonestani innostuneena ostaa pari äänikirjaa iTunesista. Koska olin jo etukäteen hieman skeptinen kärsivällisyyteni ja äänikirjojen yhteensovittamisen suhteen, valitsin helpot ja viihdyttävät englanninkieliset kirjat; Itselleni tutun ja rakkaan klassikon Jane Austenin Emman sekä uuden chick-litiksi luokiteltavan aina hauskan Sophien Kinsellan Twentie's Girlin (suomennettu nimellä Kevytkenkäinen kummitus, 2010).
Aloitin Emmasta, koska oletin sen sisältävän hyvää brittienglantia ja halusin fiilistellä erään suosikkikirjailijani teoksella. Se oli ensimmäinen virheeni äänikirjojen kuuntelemisessa. Lyhentämätön, unabridged, versio eteni nopeaan lukutahtiin tottuneelle liian hitaasti. Minua suorastaan ärsytti se, etten voinut itse vaikuttaa lukunopeuteen ja tutun tarinan äärellä ajatukseni harhailivat siellä täällä aina Tikkurilan maalikartoista ostoslistaan sekä tyttäreni päiväkotiystävän syntymäpäiväjuhliin. Toki brittienglanti oli yhtä nautittavaa kuunneltavaa kuin sen oletin olevan, mutta Emma sai jäädä vajaan viikon kuuntelun jälkeen, olinhan ehtinyt kirjassa vasta alle puoliväliin!
Twentie's Girl sen sijaan oli itselleni uusi tuttavuus. Olin aikaisemmin lukenut yhden Kinsellan kirjan, Varsinaisen talousihmeen, joka kepeydestään huolimatta - tai juuri sen vuoksi - sai minut nauramaan ääneen. Muutaman kerran vuodessa tartun chick-litiin, ne ovat minulle samanlaisia keventäjiä kuin monille dekkarit, suosikkejani tässä genressä ovat olleet Jennifer Weinerin ja Marian Keyesin kirjat. Kinsella pitikin otteessaan Austenia paremmin (valitettavasti, voisin melkein sanoa), mutta nytkin tuskastuin tarinan hitaaseen etenemiseen. Kirja, jonka lukisin normaalisti päivässä tai parissa vei minulta kahden viikon työmatkat! Onneksi sekin oli luettu moitteettomasti brittienglanniksi.
Kevytkenkäisen kummituksen tarina on simppeli, mutta hillitön. Lara Lington luo uraa Lontoossa, on joutunut poikakaverinsa jättämäksi ja kaiken kukkuraksi kohtaa sataviisivuotiaan isotätinsä Sadien hautajaisissa itsensä Sadien haamun. Lara on ainoa, joka näkee ja kuulee tätivainaan, joka on ottanut itselleen parikymppisen charleston-tytön tyylikkään ja shampanjasta pitävän hahmon. Käy ilmi, että Sadiella on selvittämättömiä asioita tämänpuoleisessa ja Lara joutuu hänen auttajakseen. Seikkailut kummitustädin kanssa tuovat Laran elämään hersyäviä, suorastaan noloja, mutta myös sydäntäsärkeviä hetkiä. Lajityypilleen ominaisesti kirja naurattaa, vetoaa tunteisiin ja viihdyttää. Kunpa vain olisin lukenut sen painettuna!
Jane Austen-fani minussa huokaa syvään ja jättää äänikirjat ainakin joksikin aikaan. Pahoinvoinnin uhallakin tartun jatkossakin työmatkoillani painettuun, oikeaan, kirjaan.