Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Kustantaja: Teos 2012
Kansi: Ville Tiihonen
Kotimainen romaani, dystopia
Sivuja: 266


Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vedellä ei ole alkua tai loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat. Toisinaan kuolema kulkee kätkettynä veteen, ja toisinaan vesi karkottaa kuoleman, mutta ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä.

Suomen Koillismaa jossain kaukana tulevaisuudessa. Tunturiluonto kätkee salaisuuksia, roihukärpäslyhdyt tuovat maailmaan valoa, kuukekriä valmistellaan ja juuri aikuisuuteen astunut Noria Kaitio on valmis astumaan uudeksi teemestariksi isänsä jälkeen, sukupolvien takaista traditiota vaaliakseen. Vesi on tärkeintä, mitä olla voi, se on elämän ja kuoleman liittolainen. Maapallo ja tietenkin koko ihmiskunta ovat käyneet läpi luonnonkatastrofin, jonka seurauksena myrskyt ovat moukaroineet mantereita ja siirtäneet rantaviivaa, öljy on kulunut loppuun ja ihmiset paenneet niille seuduille, jotka ovat vielä asuttavia. Koska vesivarannot ovat huvenneet, säännöstellään vettä Skandinavian Unionin diktatuurin ikeen alla. Teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat kuitenkin kertovat menneistä ajoista ja niistä Noria haluaa kaiken vaarankin uhalla saada selvää.

Teoksen scifi- ja fantasiaromaanikilpailun voittanut Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja (2012) kiinnitti huomioni heti Teoksen kevätkuvastoa selaillessani. Häpeäkseni ja omaksi kirjalliseksi häviökseni tunnustan, etten ole suuri scifin tai fantasian ystävä, mutta pidän dystopioista jonkin verran ja nykyisen Kuusamon alueelle ilmeisesti sijoittuvana teoksena Teemestarin kirja tuntui heti alkusivuilaan lähtien raikkaalta ja sopivalla tavalla älykkäältä.

Itärannan luoma kuva tulevaisuuden maailmasta hämmentää ja tuntuu kuitenkin uskottavalta. Muovihaudalta löytyneet vanhat TDK-nauhat ovat miltei pyhän kaltaisia ihmeitä, matkanteko Kiinaan kestää viikkoja ja naisten rooli on osin kuin paluuta vanhaan aikaan; esimerkiksi sotilaat ovat hyvin miehisiä, kun taas kylän itkijänaiset kantavat mukanaan samaa tärkeää roolia kuin vanhassa Karjalassa kantaen kasvoillaan surun vuorovettä. Toisaalta ehkä näin kuuluukin olla. Norian tarinassa maailma on monessa suhteessa meidän nykytodellisuutta arkaaisempi ja pelokkaampi. Ja juuri Noria on se, joka ensimmäisenä naispuolisena teemestarina on ikivanhan tradition ja vesioikeuksien puolustaja, uranuurtajanainen. Hän kantaa mukanaan pelkoja ja rohkeutta, elää sekä mennyttä että tulevaa: Sillä muistoilla on oma muotonsa, eikä se ole aina sama kuin elämän:

Mutta tuo elämäni päivä on asettunut muiston muotoon, ja se on ainoa muoto, jossa voin sitä katsoa. Sen tosi, muuttumaton olemus ei ole enää ulottuvillani.
Muistan, miten puin teemestarin asun päälleni. Se tuntui uutuudenjäykältä ylläni.
Muistan, miten kiinnitin hiukseni taakse suurella neulalla. Ne olivat pitkien suortuvien väliin tarttuneesta kosteudesta raskaat.
En muista, miten kävelin teemajalle, mutta minun on täytynyt tehdä niin. Ei ollut mitään muuta paikkaa, minne olisin voinut mennä.

Turhaan en Itärannan kirjaan tarttunut eivätkä jo Teoksen kevätkatalogista mieleeni singahtaneet ennakko-odotukset olleet vääriä. Teemestarin kirja on hyvä romaani. Esikoiseksi se on suorastaan huikean hyvä. Dramaturginakin toiminut Itäranta on kokenut kirjoittaja, mikä näkyy niin hänen romaaninsa ehyytenä kuin siinä, että hänen tekstinsä on sekä puhuttelevaa että nautittavaa. Ennen kaikkea se on kaunista. Itäranta osaa viipyillä ja luoda rauhallisuuden ilmapiirin, mutta hän osaa kuvata myös pelottavia ja surullisia asioita siten, että ainakin minä aloin myötäelää Norian kanssa voimakkaasti ja paikoin henkeäni pidätellen. Pientä tyhjäkäyntiä tai liiallista viipyilyä on paikoin niin luontoon veteen, muistoihin kuin kuolemaankin liittyvissä kuvailuissa, mutta toisaalta juuri tuo viipyilevyys luo osaltaan sitä rauhallisuuden ilmapiiriä, joka tekee Teemestarin kirjasta niin miellyttävän lukea.

Teemestarin kirja on monin osin virkistävää luettavaa. Jos haen kirjasta jotain heikkoa, niin henkilöhahmoista osa jää ehkä turhankin vieraaksi tai tyyppeinä ennalta-arvattaviksi ja jotkut luonnontieteelliset seikat ihmetyttävät, mutta kokonaisuudessaan Itärannan romaani on niin vahva, etten tällä kertaa halua takertua pikkuseikkoihin, sillä pidin kirjasta tavattomasti. Pidin muun muassa siitä, ettei dystopia tarkoita kyborgien valtakuntaa tai minkäänlaista teknologian ylivaltaa -  saati sitten intergalaksista matkustelua sinne sun tänne. Ruoka ei tule pillereistä, vaan torilta tai omista marjapensaista. Maailma ei ole välttämättä kehittynyt teknologisesti tai jos onkin, niin ekologisempaan suuntaan, osin toki ympäristökatastrofin saneleman pakon edessä. Ympäristötuho tekee kirjasta myös tärkeän. Sitä lukiessa muistaa olla kiitollinen siitä, että voin esimerkiksi itse keittää teeni puhtaaseen veteen, tuhlatava vettä lämpimässä suihkussa tai pyörittää jopa puolityhjää pesukoneellista pyykkiä.

Tulevaisuudenkuvitelmat kohtaavat ikiaikaisen teetradition ja ympäristötuhon kokenut maailma luottaa junaliikenteeseen, ihmiset vain eivät voi luotta toisiinsa samalla tavalla kuin ehkä entismaailmassa oli tehty. Lumi on pelkkää historiaa ja Kuusamon korkeudella kasvaa kirsikkapuita, mutta tunturiluonto on edelleen raikas ja ehkä tärkeämpi voimavarojen paikka kuin koskaan aikaisemmin. Tämän menneen ja tulevan, ikiaikaisen ja kovin vieraan, Itäranta taitavana kertoja sitoo onnistuneesti yhteen.

Kirjavuoden ollessa vasta alussa on vaikeaa ja suorastaan vaarallista alkaa povata palkintoehdokkuuksia tai julistaa kirjavuoden parhaita teoksia. Sen voin kuitenkin sanoa, että en olisi lainkaan ihmeissäni, jos Teemestarin kirja mainittaisiin vuoden lopulla useissakin ehdokkuusveikkauksissa. Itärannan romaani on kaunis ja vahva. Se luo pelottavan, mutta täysin mahdollisen vision tulevaisuudesta kantaen kuitenkin mukanaan ikiaikaisuuden sävyjä. Tästä syntyy ehjä romaani, joka ajatteluttaa sekä kertoo tärkeää viestiä siitä, ettei kaiken elämän perusedellytyksenä oleva vesi ole välttämättä itsestäänselvyys edes täällä tuhansien järvien maassa.

****½

Teemestarin kirjan on lukenut myös Johnny. Helsingin Sanomissa ilmestyi tänään Toni Jerrmanin arvio kirjasta.