Joel Haahtela: Traumbach
Kustantaja: Otava 2012
Kannen grafiikka Päivi Puustinen; Kuva Jukka Mykkänen
Kotimainen pienoisromaani
Sivuja: 112
Kun istuu tässä, eikä tee mitään, Jochen ajattelee, kaikki on hyvin. Kaikki pyrkii tasapainoon ja lähestyy harmoniaa, kultaista leikkausta. Katsokaapa kättänne, mitatkaa sorminivelien suhde toisiinsa tai olkavarren suhde muuhun käteen! Entä nilkan suhde sääreen? Avaruudessa galaksit pyörivät Fibonacchin lukujonon mukaisesti ja samoin järjestyvät kukkien terälehden, simpukoiden kierteet, altaassa pyörivän veden spiraali. Kannattaako sellaiseen sopusointuun puuttua? Olisiko vain helpompi antaa olla ja kävellä pois, kirjoittaa muistikirjaan vain se minkä näkee, ei muuta.
Nuori Frankfurter Allgemainen toimittaja Jochen on saanut yksinkertaisen tehtävän. Hänen tulee matkustaa pieneen uneliaaseen kaupunkiin, löytää vanhempi virkamies herra Traumbach ja haastatella tätä. Haastattelua varten Jochen saapuu helteiseen kaupunkiin mukanaan vain herra Traumbachin osoite. Haastattelun saaminen osoittautuu kaikkea muuta kuin helpoksi, sillä herra Traumbachia ei saa millään kiinni. On kuin haastateltava pakenisi jotain samalla kun nuori, vielä elämänpölyä vailla oleva Jochen etsisi paitsi Traumbachia, myös omaa itseään.
Suosikkikirjailijani Joel Haahtelan uutuus, pienoisromaani Traumbach (2012) liikkuu parin vuosikymmenen takaisessa Itä-Saksassa, juuri rautaesiripun avautumisen jälkeisissä tunnelmissa. Kaikkitietävän kertojan näkökulmasta avautuvan romaanin tunnelma on vahva ja unenomainen. Aika kuluu; kello on ensin kolme, sekunnit ja minuutit kuluvat, iltaa seuraa perunantuoksuinen elokuinen yö, joka vaihtuu aamunkajoon. Traumbachia etsiessään Jochen harhailee kaupungilla ja merkitsee havintojaan ylös muistikirjaansa. Lukija alkaa jännittää, että kuinka Jochenin käy? Onnistuuko hänen tavoittaa herra Traumbach ja mikä merkitys on muilla hänen kohtaamillaan ihmisillä?
Nuku nuori Jochen, nuku nurmilintu. Lepää rauhassa ja kerää voimia, huomenna on taas uusi päivä. Ehkä maailma kuitenkin tarvitsee sinua ja sinä maailmaa. Mieli tekisi suojella, silittää päätä, suoristaa kaulus, mutta jokaisella on oma polkunsa ja siihen on turha liian vahvasti puuttua.
Haahtela tekee sen tälläkin kertaa; kirjoittaa sellaisia lauseita, joista jokaisen voisi säilöä pulloon tai kirjoittaa ylös omaan muistikirjaansa voidakseen palata niihin aika ajoin. Traumbachissa maailma liikkuu ja leppäkerttu kapuaa kengänviertä; miltei sattumalta kahvilassa kohdattu nainen kutsuu Jochnenin rapistuneeseen asuntoonsa, jonka seinällä katsoo Romy Scheider Sissi-keisarinnana; sattuma on mystisyydessään suuri paradoksi ja yhtäläinen mysteeri on myös rakkaus. Kaikkea leimaa samanlainen seepiansävy kuin Elenaakin. Tunnelma on vahvasti keski- tai itäeurooppalainen, juuri sellainen kuin mielikuvieni mukainen Berliinin muurin murtumisen jälkeinen itäisen Saksa: toivo korvaa monia aineellisia puutteita, vaikka melankolia on ehtinyt jo tehdä pesänsä tyhjeneviin taloihin.
Traumbachissa Haahtela ei kuitenkaan vain tunnelmoi ja luo ihmeellistä tarinaa, vaan hän leikittelee omalla kirjailijanurallaan. Hän heittäytyy suorastaan satiiriseksi! Ääneennauramista on lukukokemukselta turha odottaa, mutta kaltaiseni fani sai tälläkin kertaa nauttia lukuisista oivalluksista: Haahtelahan uskaltaa selvästi heittää peliin ison osan kirjallisista maneereistaan ja tehdä sen lempeästi ja hivenen ironisesti. Kaiken tämän vuoksi uskallan suositella Traumbachia vain Haahtelaa aiemmin lukeneille. Siten Traumbach antaa varmasti eniten, sillä ensimmäisenä luettavaksi päätyvänä Haahtelan teoksena sen intertekstuaalinen humoristisuus tai leikkisyys saattaisi mennä ohi.
Vaikka Traumbach on leikkisä, kielellisesti loistokas ja tunnelmaltaan peräti kieslowskimainen, ei se mielestäni ole Haahtelan parhaimmistoa. Tuntuu kuin kirjailija hieman sotkeutuisi oman lahjakkuutensa jalkoihin. Traumbach on nokkela. Se on kaunis ja kiehtova, virkistävällä tavalla keskieurooppalainen kotimainen kirja. Jochenille toivoo pelkkää hyvää, hän on viaton (ja ehkä osin myös viallinen). Silti Traumbach ei täytä kaikkia lupauksiaan. Kun pienoisromaani loppui, se ei muiden Haahtelan kirjojen tavoin vetänytkään minulta kirjallista mattoa jalkojeni alta, vaan pystyin aika suoraan aloittamaan seuraavan romaanin.
Olenko siis hieman pettynyt kirjaan? Olen ja en. En saanut kirjalta samaa täyttymystä (!), joka on vallannut minut kaikkien aiemmin lukemieni Haahtelan kirjojen kohdalla. Kaikesta huolimatta pidin kuitenkin myös Traumbachista, sillä Haahtelan luoma vahva tunnelma sekä hänen upeat lauseensa ja raikas leikkisyytensä riittävät pitämään minut tyytyväisenä lukijana. Tällä kertaa se riittää mainiosti.
****-
Traumbachin ovat heti tuoreeltaan ehtineet lukea jo Karoliina ja Pekka.
P.S. Samasssa yhteydessä onnittelen lämpimästä Katja Kettua, joka romaanillaan Kätilö voitti Blogistanian Finlandian 2011. Onnea!
P.S. 2. Nyt kun Traumbachin lukemisesta on kulunut aikaa jo pian puolitoista kuukautta, on kirjan arvo noussut mielessäni. Traumbachissa on jotain sellaista suloisuutta, joka lämmittää mieltä pitkän aikaa!
Kieslowskimainen! Oi!
VastaaPoistaMahtuisikohan tammikuulle yksi Haahtela.. minulla on niitä hyllyssä kolme.. :)
Linnea: Oletko lukenut Elenaa? Se on vielä kieslowskimaisempi? <3 Tammikuulle mahtuu takuulla yksi tai useampikin Haahtela, hänen teoksensa ovat erittäin nopealukuisia.
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu, hyviä huomioita intertekstuaalisuudesta ynnä muusta! Ja sinulla on hienompi kellokin kuin minulla. :)
VastaaPoistaOnneksi bloggaajat ovat ainakin tähän mennessä ymmärtäneet kirjan paremmin kuin sanomalehtien kriitikot. Aamulehden eilinen teilausarvio on klassikko jo syntyessään, lupaan linkittää sen blogiini heti kun se toivottavasti joskus ilmestyy nettiin (itse asiassa meinasin jo eilen ruveta skannaamaan sitä, mutta vaimo totesi aiheellisesti, että mahtaako sellainen olla täysin laillistakaan...).
Valitettavasti en tiedä, mitä kieslowskimainen tarkoittaa, mutta olen rakastanut Haahtelan kaikkia kirjoja. Hienoa, että häneltä on taas ilmestynyt uusi kirja.
VastaaPoista:)
Pekka: Ihailinkin sinun kelloasi. Tähän kirjaan olisi kellon lisäksi voinut sopia kuvitukseksi vanha kahvila, hylätty/rapistunut asema tai elokuu. :)
VastaaPoistaMielestäni tämä kirja tosiaankin on täynnä intertekstuaalisuutta etenkin Elenan ja Perhoskerääjän, ehkä hieman Katoamispisteenkin (en ole sitä lukenut, mikä häpeä!) suuntaan.
Toivottavasti pääsen lukemaan Aamulehden arvion pian. Kuulostaa pelottavalta!
Risa: Kieslowskimainen = elokuvaohjaana K. Kieslowskin kuvastoa lainaava. Minulle tulee Haahtelan monista kirjoista mieleeni Kieslowskin Veronikan kaksoiselämä, joka on yksi lempielokuvistani. :)
Odottelinkin arviotasi Haahtelan uusimmasta sen jälkeen, kun se sai hieman kylmää kohtelua Hesarissa.
VastaaPoistaVielä en ole ehtinyt Traumbachia hankkia, mutta pian on sen aika, pian.
Kieslowski-vertaus osuu nappiin, itse asiassa Veronikan kaksoiselämä oli tärkeä etappi Haahtelan matkalla kirjailijaksi.
VastaaPoistaPitäisi itsekin katsoa elokuva uudestaan, näin sen joskus parikymppisenä.
Ja Katoamispiste kannattaisi kyllä lukea myös! (Kuten jossain kommentissani jo totesin, en oikein ymmärrä, kuinka kukaan Haahtelaan hurahtanut malttaa säästellä miehen kirjoja. :) Itselleni Katoamispiste ja Traumbach ovat siinä mielessä tärkeitä, että odotin molempia kiihkeästi ja luin sitten heti ilmestymispäivänä. Eikä kumpikaan pettänyt, päinvastoin.
Katja, Keski-Eurooppa, seepiansävyisyys ja Romy Schneiderin kuva Sissi keisarinnana seinällä kuulostavat lupaavilta. Ja myös se,että teos on ns. pienoisromaani, sillä vain harva tiiliskivi voi olla Näkymätön silta tai Haudankaivajan tytär, jonka ei soisi loppuvan.
VastaaPoistaHesarin arvostelija Kyösti Niemelä teki Traumbachista erikoisen arvostelun, jossa takerruttiin kovasti etenkin Haahtelan tyyliin ja joku Haahtela-fani takuulla ajattelee, että lillukanvarsiin. Erikoisin oli lopetus, jossa suoraan sanotaan,e ttä Trambach ei tarjoa tarpeeksi mielihyvää: "Silloin kun romaani perustuu näin pitkälti kerronnan vetovoimaan, pitäisi kerronnan ola vetovoimaisempaa."
Hyvä lopetus sinänsä kriitikolta, mutta minä olen heikko tätä arvioimaan, sillä Lumipäiväkirjasta pidin valtavasti, Elenasta en yhtään ja kolmatta Haahtelaani en ole lukenut.
Negatiiviset arviot on hyvä kuitata sillä, että jopa lehtikriitkko tekee subjektiivisen arvion, ei senä enempää, mutta ei myös sen vähempää. Tällä minä lohduttaisin itseäni, jos Jukka Petäjä kirjoittaisi ikävästi Ian McEanin jostain kirjasta;-)
Katja, minulla on vielä kaikki Haahtelat lukematta. Kirjahyllyssä on jo Katoamispiste, Naiset katsovat vastavaloon ja Lumipäiväkirja mutta olisikohan Elenaa kirjastossa.. :)
VastaaPoistaKiitos kiinnostava bloggaus. Aihe kiinnostaa kovastikin :)
VastaaPoistaEn uskaltanut lukea juttuasi enkä muidenkaan kirjoittamia. Eilen leikkasin talteen sanomalehtien arvostelut ja nyt odotan tomun laskeutumista ja rauhallista lukuhetkeä. Kirjaakaan en ole vielä hankkinut... Jos joku kertoisi minulle kirjan ensimmäisen virkkeen, olisin jo kovin onnellinen. Voi apua tätä jännitystä!
VastaaPoistaHaahtela on minulle tuntematon kirjailija ,ja varmaan lukisin tämän kirjan mielelläni,ihan aiheenkin vuoksi.Kiitos hyvästä esittelystä taas kerran:)
VastaaPoistaKävin lukemassa tuon Aamulehden kritiikin. Olipa ilkeänsävyinen sekä Haahtelaa että Otavaa kohtaan!
VastaaPoistaJos oikein ymmärsin, tämä ei sinullekaan (kuten ei Karoliinalle tai Pekallekaan) ollut ihan se suurin Haahtela-elämys, mutta tasaisen tasokas kirja kuitenkin :).
Luin syksyllä kaksi Haahtelaa.
VastaaPoistaTykkäsin paljon.
Hänen sanansa koskettavat, hyväilevät, värittävät hetkeä jossa oleen..
Ehkä tämän voisin myös lukea.
hengästyttää..
niin monta edessä,
huh ei ihan niin nopsaan=)
Halaus sulle♥
Tämä kirja tuli vasta meille tällä viikolla ja muovitin kirjat tänään. :-) Olisin lainannutkin, mutta tietenkin kirjasta oli jo sen verran varauksia, että odottamaan joudun.
VastaaPoistaMie oon lukenut muistaakseni vain yhden Haahtelan eli Lumipäiväkirjan ja pidin siitä. Elenan lukemista olen kyllä kovasti suunnitellut (kiitos sinun postauksesi) ja ehdotin sitä yhdeksi lukupiirikirjaksi. Eivät piiriläiset kuitenkaan innostuneet. Taidan siis lukea ensin muita Haahteloita ja sitten vasta tämän, niin avautuu ehkä paremmin.
Hienon arvion kirjoitit taaskin. En voi kuin ihailla kykyäsi kirjoittaa kirjoista! <3
Outi L.: Hesarin arvio oli tosiaan aika lattea, Aamulehden tosi paha. Mutta niin... Pidin tässä kirjassa siitä, miten hienosti Haahtela osaa kirjoittaa sekä kirjan tunnelmista ja leikkisyydestä. Kokonaisuudessaan tämä on kuitenkin ehkä heikoin lukemani Haahtelan kirja, vaikka toki hyvä ihan tällaisenaankin.
VastaaPoistaPekka: Kiitos tiedosta ja linkistä! Mielenkiintoista eikä mitenkään ihmeellistä, koska minulle on usein tullut mieleeni juuri Veronikan kaksoiselämä, joka on elämäni elokuvien top3:ssa. :)
Minä aika usein säästelen suosikkejani: olipa kyse sitten kirjoista, suklaasta tai suosikkitelevisiosarjasta. Siten saan aika pienen joulun itselleni. Sain Katoamispisteen joululahjaksi, joten luen sen varmasti ihan pian.
Leena: Pienoisromaaneissa on tosiaan usein omaa taikaansa. Mainitsemistasi tiiliskivistä Haudankaivajan tytär oli minulle yksi vuoden 2010 kohokohdista, tänä vuonna vastaava (vaikka kirjana toki erilainen) oli Franzenin Vapaus. Aika pitää olla aikaa muutamalle hyvälle kirjajärkäleelle! :)
Minä ymmärsin kyllä Hesarin kritiikin pointin, koska en itsekään saanut Traumbachista ihan samaa kuin muista Haahtelan kirjoista. Mutta silti pidin tästä ja kaikki pitäminen - niin yksittäisen lukijan, blogistin kuin laajan lukijakunnan saavuttavan kriitikonkin - on aina subjektiivista. Onneksi!
Linnea: Jee, hienoa!
Jokke: Kiitos. Tämä on ihan kelpo kirja.
Joana: Kirja alkaa näin: "Nuori mies saapuu kaupunkiin 17. kesäkuuta kello kolmen maissa iltapäivällä". Enempää en sinulle kerrot. Etkä varmasti halua enempää vielä tietääkään. :)
Yaelian: Suosittelen kyllä Haahtelaa sinulle, mutta eniten ehkä Perhoskerääjää. Se voisi olla sinun kirjasi.
Maria: Aamulehden juttu oli aivan käsittämätön!
Traumbach on ihan hyvä romaani ja uskoisin kaikkien Haahtela-fanien pitävän siitä. Silti Traumbachista tuskin tulee omaa haahtelasuosikkiani.
Hanne: Ihanaa, että pidit. Haahtelan tekstissä on aina jotain lempeää. Halaus sinullekin!
Anna Elina: Kirja tulikin teille nopeaan, koska sen virallinen ilmestymispäivä oli vasta maanantaina. Ihanaa, että kirjasta oli jo varauksia. Elenaa sinulle kyllä suosittelen. Sen lukee nopsaan, joten lainaa vaikka heti!
Ja kiitos. <3
No tämän minä nyt kuitenkin haluan lukea, sillä haluan lukea kaikki Haahtelat. Rakastan sitä, kun voi viipyillä lauseiden keskellä. Kun lauseet ovat niin hienoja, että niitä jää makustelemaan pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaKirjailijatar: Tämä on siinä mielessä varmaa Haahtelaa, että kirjaan rakastuu siitä huolimatta, ettei se lähelläkään kirjailijan parasta. Itse asiassa tämä on ainoa Haahtelan kirjan, jonka kohdalla olen joutunut hieman miettimään, että pitäisinkö kirjasta, jos se ei olisi juuri Haahtelan teos. Mutta kyllä - ja onneksi - pitäisin! <3
VastaaPoistaTätä on kyllä vähän nolo myöntää, mutta myönnän silti: vaikka Aamulehden kirjoitus on tahallisen ilkeilevä, niin pohjimmiltani olen samoilla linjoilla sen kanssa. Ja olen mäkin kirjoittanut ärtyneen ja kenties sen vuoksi matalamielisen arvion Haahtelan Lumipäiväkirjasta lehteen. Jäikin ainoaksi lukemakseni Haahtelaksi, se oli just sellaista kahvinjuontikirjallisuutta mistä ärsyynnyn.
VastaaPoistaMutta näköjään voi tehdä johtopäätöksen, että Haahtela jakaa lukijat. Toiset tykkäävät lujaa ja toiset ärsyyntyvät lujaa. Onhan se aina parempi kuin jäädä ihankivaksi.
Kiitos Katja, teit minut onnelliseksi! Kirjasin sanat muistiin ja jään odottamaan oikeaa hetkeä... Viime yönä muuten katsoin sen Veronikan kaksoiselämän ihan tätä Traumbachia ajatellen, voi tätä hulluutta!
VastaaPoistaSalla: Minäkin ymmärsin kyllä Aamulehden kritiikissä sen, että kirjoittaja katsoi Haahtelan olevan eräänlainen yhden asian mies, mitä hänen kirjalliseen ilmaisuunsa tulee. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kriitiikko monessa kohtaa piikitteli myös Otavaa. Enkä sitä, miksi oli niin tahallisen häijy. Muuten rehellinen arvio.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä tuosta ihankivasta. Se, että lukijat ovat eri mieltä jostain kirjasta, on virkistävää. Jotain ainutlaatuista tai omaa on oltava kirjailijassa, jonka teokset herättävät ihastusmis- tai ärsyyntymisreaktioita. :)
Joana: Oletkin samaan aikaan koneella. :) Minulle tuli tässä hiljattain olo, että pitäisi katsoa Veronikan kaksoiselämä ja nyt sinä olit jo katsonut sen!
VastaaPoistaTätäkään arviota en nyt voi lukea, koska toivon voivani lukea Traumbachin pian. :D
VastaaPoistaOlin kuvitellut suurin piirtein jonottavani tätä kirjaa makuupussin ja termoksen kanssa Akateemisen edustalla aamuyöstä, mutta sitten luin joulukuussa Tule risteykseen seitsemältä, ja koska vaellan edelleen Haahtelan malvanvärisen pölyn ja haikean fadon Portugalissa, en pysty vielä vastaanottamaan uutta Haahtelaa, en ole vielä edes hankkinut Traumbachia itselleni. :) Luulen että olen nyt henkilökohtaisesti lukenut rakkaimman Haahtelani, Risteys oli niin intiimi ja järisyttävä lukukokemus, että sen jälkeen Elenakin tuntuu melkein laimealta (mutta vain melkein). :D
Palaan tänne jossain kohtaa... :)
Sara: Toivottavasti saat pian aikaa Traumbachille. Minäkin olisin melkein voinut kuvitella jonottavani tätä. Voin sanoa, että ehkä yksi eniten odottamistani kirjoista. Mutta silti, pakko sanoa vaikket ole tätä vielä lukenut, ehkä minulle vähiten voimakas Haahtelan kirja. Hieno teos, mutta...
VastaaPoista:)