Clarice Lispector: Elämän henkäys

 

Clarice Lispector: Elämän henkäys

Teos 2022

Um Sopro de Vida 1978

Suomentanut Tarja Härkönen

Kansi Miika Immonen

182 sivua

Brasilialainen romaani

   Minä tislasin itseni kokonaan: olen puhdas kuin sadevesi.

   Ydin.

   Muodonmuutos.

   Kirjailija varokoon suosiota, tai menestys tuhoaa hänet.

On aika jolloin on otettava valokuva itsestään. Nälkä on aina samanlainen kuin ensimmäinen nälkä. Tarve uudistaa itsensä tyhjänä ja kokonaisena.

Mieskirjailija käy dialogia Ângela Pralini -nimisen naiskirjailijan kanssa. Heidän ajatuksensa virtaavat, pohtivat kieltä, ihmisyyttä, sukupuolta, luojaa ja luotua, kaiken hetkellisyyttä. Alku on vaikeaa, onhan Ângela on olemassa vain mieskirjailijan luomana hahmona, toisin sanoen hän on olemassa ajatuksissa ja paperilla. 

Ângelan ja mieskirjailijan puolestaan on luonut Ukrainassa syntynyt brasilialaiskirjailija Clarice Lispector, jonka postuumisti julkaistu Elämän henkäys ilmestyi tänä vuonna Tarja Härkösen erinomaisena suomennoksena. Itse aloitin Lispectorin lukemisen ehkä väärästä päästä, sillä Elämän henkäys on ensimmäiseni. Samalla pää oli kuitenkin myös oikea, sillä ihastuin ja vaikutuin niin, että pidän romaania eräänä oman lukuvuoteni käännöskirjahuipentumana.

Fragmentaarinen, Lispectorin ystävän ystävän Olga Borellin viimeistelemä Elämän henkäys on moniulotteinen ja tiheä romaani, jota voi lukea eri näkökulmista: kielen, rakenteen, sukupuolen, vuoropuhelun, luomisen – ja tunteen. Viimeksi mainittu on toki pikemminkin taso kuin näkökulma. Itselleni parhaimmissa lukukokemuksissa yhdistyvät äly ja tunne: on virkistävää tulla lukijana haastetuksi ja samalla upota jonnekin sellaiseen, joka vie mukanaan ja josta ei halua päästää irti kirjan kansien sulkeuduttua. Elämän henkäyksen kohdalla kävi juuri näin.

En olisi olemassa ellei sanoja olisi. Ângela siirtyy kielestä olemassaoloon. Häntä ei olisi olemassa ellei sanoja olisi.

Alkuasetelmaltaan romaani on kuin ajatusleikki: henkilöhahmon luominen, erilaisten ilmiöiden (kuten mm. ajan) pohtiminen, sanojen asettaminen. On myös vastakkainasetteluja: nainen / mies, kirjailija / hahmo, ajan hetkellisyys / ikuisuus, sanat / elämä. Lispector kirjoittaa kirjailijan ja Ângelan välille vuorovaikutusta, jota sekä on että ei ole. Koska Ângela on kirjailijan luomus, antaa kirjailija hahmonsa ajatella omiaan ja mennä ikään kuin omia polkujaan. Hetkittäin mieskirjailija ylenkatsoo hahmoaan, mikä sai minut lukijana melkein unohtamaan sen tärkeän seikan, että kirjailija on Lispectorin luomus, naiskirjailijan luoma henkilöhahmo, kuten Ângelakin – romaanihenkilöitä molemmat.

Kieleltään Elämän henkäys on kaunis ja intensiivinen. Sen virkkeet kantavat merkityksiä ja kerroksia, ja esimerkiksi sitaatteja tällaiseen postaukseen voisi poimia vaikka kuinka. Sekä romaanin kieli, tematiikka että dialogiin ja fragmentaarisuuteen perustuva rakenne kertovat myös kaiken (henkilöhahmon, ajan, elämän) katoavaisuudesta.

Suomentaja Tarja Härkösen jälkisanat "Mutta minä muistan huomisen" avaavat teoksen kerroksia lisää ja saivat ainakin minut osin palaamaan romaanin sivuille. Härkönen kirjoittaa, ettei yleensä pidä siitä miten kirjan henkilöhahmot ja kirjailija liitetään yhteen, mutta Elämän henkäyksen kohdalla Lispector on tietoinen oman kuolemansa vääjäämättömästä lähestymisestä. "Elämän henkäyksen omaelämäkerrallisuus on sisäänpäin kääntyvää ja syvää luotaavaa [--]", kirjoittaa Härkönen Lispectorin "joutsenlaulusta", siitä miten kirjailija kirjoitti romaaninsa omia tarpeitaan varten, "pelastaakseen edes mielikuvitusolennon".

Uskon Härkösen sanoihin ja ihailen hänen varmaotteista ja taidokasta käännöstyötään vähintään yhtä paljon kuin (toistaiseksi vain yhden romaanin perusteella, mutta aion lukea lisää) ihailen Lispectoria kirjailijana.

Haluan että tämän kirjan jokainen lause on kliimaksi.

~Paulo Coelho: Valkyriat~

Me emme ole yksin.

Paulo Coelhon uusin suomennos Valkyriat (Bazar 2010) on hänen neljäs romaaninsa, joka ilmestyi suursuosion saaneen Alkemistin jälkeen vuonna 1992. Suomeksi tämä Coelhon omaelämäkerrallinen romaani ilmestyi vasta nyt.

Valkyriat kertoo Paulosta ja tämän vaimosta (niin oletan) Chrisistä matkalla Yhdysvaltain etelässä Mojaven aavikolla lähellä Meksikon rajaa. Menneisyyden haamut vainoavat Pauloa, samoin vaimoon kohdistuvan rakkauden ja nopean (muihin) ihastumisen rajamailla olo mietityttää. Matkallaan he kohtaavat joukon moottoripyörällä matkaavia naisia, valkyrioita, joita etelän punaniskat epäilevät lesboiksi, mutta jotka iskevät miehiä, juovat olutta ja puhuvat kauniisti rakkaudesta ja Jumalasta.

Miksi tuhoamme sen mitä rakastamme eniten?

Valkyriat on matkakirja kahdessa suhteessa. Se on perinteinen road trip pölyävän kuumassa etelässä sekä samaan aikaan matka mieleen ja uskoon. Keskeistä on löytää ero ihastumisen huuman ja todellisen rakkauden välillä sekä tehdä rauha oman menneisyytensä kanssa.

Valkyriat on myös hyvin tyypillinen Coelhon kirja. Mukana on niin Raamattua etenkin Saarnaajan osalta, enkeleitä kuin valoa sekä pimeyttä Coelhon omakohtaisissa muistelmissa magian ja kidutusten maailmassa. Menneisyys näyttäytyy sekä ahdistavana että vapauttavana. Vastauksia Paulon kysymyksiin antavat valkyriat, jotka harjoittavat kristinuskosta ammentavaa uskontoaan kauniiden rituaalien ja rukousten muodossa. He ovat jonkinlaisia elementaristeja käyttäen rituaaleissaan maan, ilman, tulen ja veden metafysiikkaa.

Kuten aina Coelhon kohdalla, en saa otetta hänen filosofiastaan. En ymmärrä, ehken haluakaan ymmärtää, sen tarkoitusperiä. Sen sijaan koen virkistävänä sen, ettei Valkyrioissa kyse ole vanhemman miehen ja nuoren naisen välisestä seksin kautta tapahtuvasta henkisestä puhdistumisesta, kuten vaikkapa Bridassa, vaan keskiössä on Coelho itse omie ajatuksineen. Teos on luultavasti eräs Coelhon henkilökohtaisimmista ja hänen faneilleen Valkyriat tulee kuin kauniina paluuna Alkemistin aloittamalle tielle.

Jos rakastamme itseämme, maailma muuttuu. Rakkauden valo hajottaa syyllisyyden pimeyden. Pidä meidät lujina rakkaudessa.

Kukapa ei haluaisi pysyä lujana rakkaudessa? Valkyriat on kantensa sekä joidenkin ajatustensa osalta todella kaunis kirja. Minulle tämän arvion kirjoittaminen oli kuitenkin vaikeaa, koska olen aikaisemminkin Bridan sekä Veronika päättää kuolla-romaanin kohdalla kertonut, etten erityisemmin pidä Coelhosta, vaikka jotain kiehtovaa hänen teksteistään löydänkin. Valkyriat vahvisti ajatuksiani. Kirjassa on liikaa kevytfilosofiaa ja epämääräisiä maailmankatsomuksellisia seikkoja, jotta kirja vakuuttaisi minut. En ole hänen otollisinta yleisöään. Coelhon ystävät sen sijaan takuulla löytävät tästä kirjasta paljon enemmän sisältöä ja syvyyttä kuin vaikkapa muutama vuosi sitten ilmestyneestä Bridasta.

Olipa Coelhosta ja hänen teksteistään mitä mieltä tahansa, ne eivät jätä kylmäksi. Coelhoa on ihana inhota ja hänestä on hyvä pitää.

**