~Tankoja ja luonnonvoimia~

Aina liikkeellä.
Aina ikävä kotiin.
Tuolla kaukana
soutaa avomerta päin

tulipunainen laiva.
- Kurohito

Päivät keväällä,

pitkiä ja kuitenkin
miten nopeita.

Hetkessä tämä päivä

muuttaa eilisen päivän.

- Kotomichi

Runot löytyvät Tuomas Anhavan suomentamasta kokoelmasta Oikukas tuuli (Otava 1993), jonka sain syntymäpäivälahjaksi tädiltäni täyttäessäni 20 vuotta. Palaan Oikukkaaseen tuuleen aina ajoittain, liikutun, hengitän ja ajattelen maailman menoa.

Niin teen nytkin. Tarkoitukseni oli olla blogimaailmassa hiljainen viikonlopun ajan ja palata maanantaina ihanan kirjan kanssa. Ja toki palaankin. Nyt kuitenkin luonnonvoimat ja ydinvoima, menetykset ja kaukana siintävä outo maa risteilevät mielessäni. En halua blogissani ottaa kantaa poliittisesti tai uskonnollisesti ja tiedän, että lukijoissani on varmasti vaikkapa ydinvoiman vastustajia ja kannattavia. Itse olen allekirjoittanut tämän jo kauan ennen tätä päivää. Se kertoo oman mielipiteeni asiasta.

Loppuun siteeraan vielä erään ystäväni ajatusta päivältä, jolloin pahimman mahdollisen pelättiin tapahtuneen Japanissa: Ihminen ei koskaan tule hallitsemaan luonnonvoimia eikä ydinvoimaa. Ne hallitsevat meitä. Miksemme koskaan opi siitä mitä luonto meille opettaa?

Muoks: Onnettomuuksista ja blogikirjoituksista käydään hyvää keskustelua Meijerielämää-blogissa.

~Tori Amosilla on asiaa~

Lumiviikkoni piti päättyä kauniisti kuvitettuun lastenkirjaan, mutta aloin tänään lukea kirjaa, joka on niin voimakas, etten juuri nyt voi kirjoittaa siitä ihanasta kuvakirjasta. Säästän sen rankemman kirjan  jälkeen. Monet kirjoja tästä blogista hakevat arvaavatkin ehkä, mitä olen lukemassa. Laulaja Tori Amos johdattakoot teidät aihepiiriin.

yes i wore a slinky red thing
does that mean i should spread
for you, your friends
your father, mr ed

it was me and a gun
and a man on my back
but i haven't seen BARBADOS
so i must get out of this
- Me and a Gun -

Silläkin uhalla, että tulen ulos jostain tekstinjulkaisukaapista, niin kerron tuntevani nämä toriaiheet melkein kuin omat taskuni. Rankka, verevä, eksentrinen, kuulas, raikas, keijumainen, hullu, taiteellinen, katebushmainen ja omaperäinen ovat adjektiiveja, jotka on usein liitetty Amosiin. Hän saattaa samassakin kappaleessa laulaa Marilyn Monroesta, paholaisesta, pitsasta ja lomaparatiiseista, mutta osaa myös tiivistää, ilmaista selkeästi ja intensiivisesti. Hyvinkin erilaisten teemojen joukosta Amosin laululyriikoista nousee esiin kolme ylitse muiden:  eri uskonnot (Amos on metodistipapin tytär), tasa-arvo ja ihmisoikeudet (Amos on juuriltaan osin cherokee) sekä naisiin kohdistuva väkivalta.

at least when you cry now
he can't even hear you
when chickens get a taste of your meat
when he sucks you deep
sometimes you're nothing but meat
- Blood Roses -

Seksuaalisen väkivallan uhreja Amos on auttanut paitsi käsittelemällä aihetta lauluissaan ja esiintyessään tarkoituksella provosoivasti, myös eräänä RAINN-järjestön alullepanevana voimana. Suomessa vastaava järjestön on tämä.

Amosin kappaleista, joita olen siteerannut, Blood Roses on monimerkityksellinen, mutta Me and a Gun kertoo laulajattaren omasta elämästä.

Kuvat Googlen kuvahaulla, videot You Tubesta.

~Hyvää matkaa~

On maa,

johonka kaikki polut katoaa.
Ken siellä on, ei katso heijastusta,
mi meitä valaisee, kun tie on musta
Hän katsoo silmiin itse Olevaa.

On Rauhan maa.

- Saima Harmaja -


Mitä ihminen muistaa. Lapsuus: kummini kävely puujaloilla. Yhteinen saunareissu, joka aikana opin sisiliskon olevan jäänne. Lakritsa, jos liikaa syö, kovettaa vatsaa. Öljypuiset puuhelmet Israelista. Nuori aikuisuus: Keski-Suomesta Joensuuhun saakka tuodut lihapullat. Piukoille paikoille nauraminen vedet silmissä. Uintiretki talonpoikaismuseo Riuttalan rannassa. Aikuisuus: Martan joulukirja. 3d-kortit. Sanoilla "onpa mukava kuulla sinun äänesi" alkaneet puhelut. Hauraat kädet, mutta lämmin halaus.
Ja huomenna: Viimeinen matka.

Jokainen muisto on valoisa. Kiitos, kummitätini.

~TUNNUSTUS JA AIHEHAKUA~

Kevättalven aurinko paistaa perjantaiaamun kunniaksi ja minäkin ehdin töihin jo puoli kahdeksaksi. Työpäivään virittäytyessäni iloitsen Elämän helminauhaa blogin Margelta saamastani tunnuksesta, jonka voisin lähettää melkeinpä kaikille blogini lukijoille. Lähetän sen nyt kuitenkin Leena Lumelle, Anastasialle, Uuden Kuun Emilialle, Virvalle sekä rakkaalle ystävälle, joka pitää omaa blogiaan suljettujen ovien takana. Olkaa hyvät ja viettäkää aurinkoisen onnellinen viikonloppu!

Tunnustuksen saaminen antaa minulle myös aikaa pohtia seuraavan postaukseni aihetta. Minulla on mielessä kytämässä niin puutarhaunelmia, kaksi kirja-aihetta, matkakuumetta sekä sisustusaiheita niin lehti- kuin kotikurkkauksen muodossa. Ai niin, musiikistakin voisin vielä pari sanaa kirjoittaa! Apua otetaan vastaan, eli toiveita seuraavasta päivitykseni aiheesta saa esittää :)

~VANHOJEN KUVIEN LUMOISSA *~

Ajattelin jatkaa "aikamatkustelua" poikkeamalla kirjoista oman sukuni valokuviin. Vanhoissa valokuvissa on jotain kiehtovaa; Vaikka kyse on oman sukuni kuvista, on suuri osa kuvissa olevien henkilöiden elämäntarinasta enää muistojen, jopa suoranaisen kuvittelun tulosta. Ensimmäisen kuvan ihmisten tarinan tiedän; Kuvassa ovat äitini isovanhemmat Keski-Pohjanmaan rannikkoseudulta. Kuva on isoisoisäni Antin sekä isoisoäitini Ailin kihlakuva 1910-luvulta ja kuvan vieressä on Ailin kihlakello. Sain kellon mummoltani, äitini äidiltä Kertulta, joka tapasi savolaisen isoisäni lottana toimiessaan ja muutti rannikkoseudulta savolaistalon emännäksi sodan loppuvaiheessa. Olin aina mummon tyttö, ja ehdin parivuotiaana tavata myös äitini Aili-mummon, jonka sylissä istun 1970-lukulaisen kellastuneessa värikuvassa. Aili ja Antti viljelivät omistamaansa maatilaa sekä harjoittivat elinkeinonaan myös kalastusta. Heillä oli onni kuulua suhteellisen hyvin toimeentulevaan maaseutuväestöön, minkä ansiosta he hankkivat muun muassa kotikylänsä ensimmäisen radion 1920-luvun lopulla. Mummoni, tuon aikakauden lapsen, mukaan radio oli herättänyt koko kylän kiinnostuksen ja naapurit olivat tulleet Ailin ja Antin luo ohjelmia kuuntelemaan.

Tämä toinen kuva esittää naista äidinisäni suvusta. Kuva on luultavasti 1800-luvun lopusta, koska se on otettu Kuopiossa Victor Barsokevitschin kuvaamossa, luultavasti mestarin itsensä kuvaamana. Harmillisesti en tiedä, kuka kuvassa on, mutta äidilläni on kokonainen laatikollinen 1800-1900-lukujen vaihteen paksuja valokuvia. Toki voin kuvitella kuvan naiselle elämäntarinan ja mielikuvissahan se voi olla melkein millainen vain, mutta luultavasti nainen on päätynyt naimisiin savolaisisännän kanssa ja elänyt maatilan emäntänä, kuten suvussani on ollut tapana.

Victor Barsokevitschin nimeä kantavan VB-valokuvakeskuksen sivuille pääsee tästä linkistä. Valokuvakeskuksessa olen saanut ihailla niin Celil Beatonin Dandy-kuvia, Leni Riefenstahlin elämää palvovia valokuvia, Ernst Haasin maisema- ja mikrokuvia kuin William Wegmanin sielukkaita koirakuvia. Kaikille Kuopiossa poikkeaville VB-keskus on mielestäni must. Tässä pieni kooste näyttelyissä näkemästäni (kuvat Googlen kuvahaku).

~ITÄ-SUOMEN KIERROS KUVIN *~

Yllä olevat kuvat otin auton ikkunan läpi


Viikonlopun reissu on tehty ja tänään piti palata arkeenkin ja kohdata kaikki työpaikan pöydälle kertyneet tehtävät. Ennen kuin kirjoitan taas kirjoista, muistelen hieman ihanaa matkaamme Pohjois-Savoon ja -Karjalaan pienen kuvakoosteen myötä.

Pakkanen huiteli hurjissa lukemissa. Kun lauantaiaamuna jätimme lapset isovanhempien hoivaan ja lähdimme mieheni kanssa kahdestaan kohti Joensuuta, näytti auton mittari parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) -31,5 asetta. Takaisin vanhempieni luoksen ajoimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jolloin mittari näytti -33,5. Eipä ollutkaan ihme, että kylmä kävi reisillekin, kun karonkan jälkeen kävelimme huikeat kolmesataa metriä juhlapaikalta mieheni siskon talolle. Minulla oli pitkän takin alla hame ja sukkahousut, natoni antamat toppahousut unohdin vähemmän armeliaasti kassiin.




Ajaminen pakkaskelillä oli hieno kokemus. Aamupäivällä oli huikaisevan kaunista. Oli kuin puutkin olisivat kumartaneet sadun lumikuningatarta. En voi lukea autossa, mutta selailin siellä erästä suosikkilehteäni, Country Livingin brittiversiota, josta saan aina hyvä mielen. Yöllä taas ei vajaan kahdensadan kilometrin matkalla tullut montakaan vastaantulijaa, oli tähtikirkasta ja rauhallista. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt, mutta me vain jatkoimme matkaamme.

Joensuussa oli yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Väitöstä oli ilo kuunnella kiitos hyvän vastaväittäjän ynnä sujuvasanaisen väittelijän. Jotenkin toivon, että itselleni läheisen väittelijän esimerkki antaisi intoa palata joskus tutkimusmaailmaan. Väitöksen ja karonkan välissä kävimme kaupungilla ja mieheni siskon kotia tukikohtamamme käyttäen valmistauduimme lopulta illan karonkkaan. Vaikka reissu sujui mainiosti, en voi olla potematta pientä haikeutta. Haikeus kohdistuu niin asuinpaikkaamme, moniin kaukana asuviin ystäviini kuin entiseen työyhteisööni, kaipaan kaikkea tuota, mutta nyt elämä on toisaalla.


Lintujakin "bongattiin"


Tällä hetkellä yöpöydälläni on kesken varsin nautittava kirja, joten palaan seuraavassa päivityksessäni taas kaunokirjallisuuden äärelle.

PS. Tyynyjen ompelu sujui yllättävän hyvin! Vaikka aluksi päätin kirjoittaa kotiin liittyvistä asioista vain suljetussa lasteni blogissa (se suljettu siksi, että kirjoitan sinne ihmisistä heidän koko nimillään, ja blogi onkin suunnattu pääosin niille, jotka tunnemme henkilökohtaisesti), niin tuskin kukaan pahastuu, jos rikon kirjablogin ideaa vielä entisestään ja lisään tänne aina joskus kuvia kotoamme? Tyynyjä on näin ollen ainakin luvassa - ja Blogistaniassa saa aika aina muuttaa mieltään ;)

~ARKEA~

Loppiainen vei joulunajan, jota ajattelimme kuitenkin perheessämme jatkaa osin Nuutinpäivään saakka. Lomani loppiainen kuitenkin vei, ja tänään aamulla palasin töihin. Pienten lasten äidin kohdalla työssäkäynti vähentää roimasti lukuaikaa, mutta koetan päivittää tätä blogiani vähintään viikoittain. Kyllä aikaa lukemiselle aina jotenkin löytyy, minähän en katso televiosta juuri muuta kuin Greyn Anatomiaa ja joskus jonkun elokuvan tai konsertin, kuten eilen Stingin hienon Durhamin katedraalissa kuvatun talvisen konsertin. Eilen sain loppuun myös Maaninkavaaran, josta kirjoitan "arvosteluni" viimeistään viikonloppuna.

PS. Ylläolevan kuvan olen julkaissut jo toisessa blogissani, pahoittelen päällekkäisyyttä.

~LUPAUKSIA JA SUUNNITELMIA~

Uusi vuosi on kotonamme alkanut rauhallisesti. Luin uudenvuodenpäivänä Paolo Coelhon romaanin Veronika päättää kuolla ja parhaillaan olen lukemassa Miika Nousiaisen Maaninkavaaraa. Molemmista kirjoista tulen kirjoittamaan omia mietelmiäni pian, mutta voin jo heti vihjaista, että toisesta pidän kovasti ja toisesta en sitten ollenkaan. Tänään lukemisesta otti kuitenkin ylivallan alennusmyynneissä käyminen, Muumi-dominon pelaaminen ja junaradan rakentelu sekä leipominen. Eräs suosikkiblogeistani on Pullahiiren leivontanurkka, josta haen usein vinkkejä kaikenlaiseen leivontaan (joka on lukemisen ohella suosikkiharrastukseni). Blogissa olleen ohjeen perusteella innostuin nelivuotiaan tyttäreni kanssa leipomaan Rocky Road Brownieseja, jotka ovat juuri niin makeita kuin miltä yllä olevassa kuvassa näyttävät! Suosittelen vierailemaan Pullahiiren blogissa ja nappaamaan vaikka noiden browniesien ohjeen omaan käyttöön.

Vuoden 2010 alussa totean, että en ole uudenvuodenlupauksia tekevää sorttia, mutta nyt olen saanut innostuneita kipinöitä sieltä täältä ja päätin ainakin suunnitella jotain (epämääräisen) päämäärähakuista nyt alkaneelle vuodelle. Päätin, että tänä(kin!) vuonna saan aikaan jotain konkreettista, jotain tavoitteellisen abstraktia sekä jotain kaunista.

Tavoitteellisen abstrakti liittyy uraani, joka humanistisen tutkinnon suorittaneelle on ainaisessa liikehdinnässä. Olen opiskellut uutta alaa entisen tutkintoni päälle töiden ja pikkulapsiperheen arjen pyörittämisen ohessa. Se on ollut rankkaa, mutta antoisaa. Toivon ja odotan, että syksyyn mennessä minulle on selkeytynyt uraan sopivuus itselleni. Tämä selkeyttäminen olkoot suunnitelmallinen lupaus.

Jotain kaunista pyrin aikaansaamaan käyttämällä entistä enemmän aikaa valokuvaamiseen. Jos onnistun, esittelen tuloksia sekä täällä että ennen kaikkea toisessa blogissani.

Ja jotain konkreettista lupaan saada aikaan niin ulkomaanmatkan kuin kevyen keittiömuutoksen myötä. Matkaa emme ole vielä varanneet, mutta pari erilaista matkavaihtoehtoa on jo kiikarissa. Uudehkon kotimme keittiön kaapistojen väri ei talon ostohetkelläkään miellyttänyt silmääni ja nyt sovimme mieheni kanssa, että ensi kesänä kaapistot saavat joko uuden värin tai uudet ovet (kuva otettu viime kesänä ennen muuttoamme taloon):

Keittiö on muuten toimiva ja ihana. Mutta se kodistani tässä blogissa, kirjoja on taas luvassa, kuten myös Tuuren antamaan haasteeseen tulee vastaus pian.

~JATKOAIKEITA~

Soudan ja huopaan Lumiomena-blogini kanssa. Viikonloppuna Leena Lumi oli kirjoittanut ensimmäisen kommenttinsa blogiini ja nyt olen hänen bloginsa lumoissa. Mietin, että kentiesehkäjotenkinkummastisittenkin jatkan kirjojen parissa täällä. Teen sen myöhemmin tänään siirtämällä ensin yhden toiseen blogiini kirjoittamani tekstin tänne, ja loppuviikolla on luvassa vielä pari kirjallisuuspainotteista kirjoitusta. Nyt tarjoilen yläkuvassa joulun tuoksua neilikkaisten mandariinien sekä piparkakkujen muodossa.

Kotia, lapsia sekä henkilökohtaisempia omia pohdintojani sisältävät jutut jätän sinne toiseen blogiini. Tänne tulen kirjoittamaan pääosin kirjoista, musiikista ja muista kulttuurielämyksistä, toisinaan toki muitakin itselleni läheisiä asioita muistaen.

~MUUTTO: KIITOS JA KUMARRUS~

Blogin pitäminen on hauskaa ja palkitsevaa, mutta kahden blogin pitäminen on aika työlästä. Yksityisasioiden, kuten vaikkapa lasten kuvien, julkaiseminen on eri asia kuin asioista yleisellä tasolla kirjoittamisen - ja tällä yleisellä tasolla en oikein osaa esiintuoda henkilökohtaista otetta. Siksi päätin panna suhteellisen kivasti edenneen Lumiomena-blogini tauolle. Kyseltyäni asiaa muutamalta ystävältäni aion nyt yhdistää vanhan hyvän perheblogini sekä kaikenlaiset omat mietteeni aina askartelusta ja kirjoista syvällisempiin pohdintoihin. Jos joku tänne tiensä löytänyt haluaa olla mukana tuolla laajennetussa oikeassa blogissani, niin lähettäkööt sähköpostia osoitteeseen lumiomena at yahoo com (tai huutakoot hep täällä kommenteissa). Mielelläni tapaisin teitä myös siellä toisessa blogissa :)

Ennen kuin jätän Lumiomenan tauolle, voisin suositella yhtä levyä joulutunnelmointiin. Olen ehkä hieman höperö, mutta tänä vuonna aloitin ennätyksekseni kuuntelemaan jouluista musiikkia jo lokakuun lopussa ladattuani iTunesista sen aiemmin mainostamani Stingin If On A Winter's Night-levyn. Nyt marraskuun kääntyessä lopulleen olen päästänyt itseni täysin valloilleni mitä joulumusiikkiin tulee. Tässä vaiheessa tyydyn sentään fiilistelemään ja kuuntelemaan musiikkia lähinnä työmatkojen aikana sekä iltaisin.

Sarah McLachlanin Wintersong levyä voisin suositella kaikille kuulaista talvipäivistä sekä takkatulesta pitäville. Levy kaunis, hauras, voimakas, herkkä, jouluinen ja talvinen kuin vastasatanut lumi.

~KODIN TUNTUA~

Pientä hömpötystä kotiovessa

Viimeiset viikot uuden kodin ja sen myötä uuden päiväkodin, töiden ja näiden yhteisvaikutuksen aikaansaaman stressin myötä ovat tehneen oloni niin kiireiseksi ja takakireäksi, ettei mukamas ole ollut aikaa pysähtyä miettimään muuta kuin arjen pyöritystä.

Eilen hoksasin, että talomme alkaa paitsi näyttää, myös tuntua kotoisalta. Mietin, mikä kaikki tekee talosta kodin? Jos näitä asioita alkaa listaamaan, voi äkkiseltään löytää paljonkin juuri omannäköisiään seikkoja. Leipominen sujuu jo rutiinilla, viime viikonloppuna muffinsiteline tuli koekäyttöön ja sainpa vieraita varten aikaiseksi myös mansikkahyytelökakun sekä feta-pinaattipiirakkan. Suklaalevyt ovat löytäneet kätkönsä lasten ulottumattomilta.

Olen myös löytänyt oman paikkani sohvannurkasta, jonne osaan ainakin toisinaan istahtaa lukemaan. Samoin ensin vierastamani kivilattia keittiössä on oikeastaan ihan mukava lattialämmityksen ollessa päällä ja Kivi-tuikkuastiat löysivät heti paikkansa takan reunalta.

Kaikki ei tietenkään ole kotoisaa, kun uusista asioista on kyse. Esimerkiksi yöt ovat todella pimeitä; Talomme sijaitsee hiekkatien varressa eikä kotikadullamme ole edes katuvaloja. Näin ollen ei ihme, että tyttäreni törmäilee öisin vessareissulle herätessään omiin leluihinsa. Myös itse olen kokenut pimeyden hieman ahdistavana ja kun menen nukkumaan, on villasukkiin verhotut jalkani saatava nopeasti peiton sisään. Eteiseen laitoimme jo yövalon ja jotkut vastaavat täytynee saada myös lasten omiin huoneisiin. Vanhassa kodissamme lastenhuoneessa paloi himmeä Ikeasta ostettu tähtivalo aina syyskuusta saakka. Vaikka tähtivalo muistuttaakin joulusta, voi sitä mielestäni pitää päällä milloin vain pimeässä tuomassa paitsi valoa myös lämmintä tunnelmaa.

Myös jotkut talon tavat - ja puhun nimenomaan talon, en entisten asukkaiden tai naapurien tavoista - ovat outoja. Valokatkaisijat kääntyvät väärin päin, enkä ole vielä sinut saunan heti valmiin kiukaan kanssa. Pikkuhiljaa kaikki siitä kuitenkin sukeutuu.

Kun eilen illalla istuin talon rappusilla ja katselin saippuakuplia puhaltavaa alle nelivuotiasta tytärtäni ja niiden pyydystämistä yrittävää lokakuussa kaksi täyttävää poikaani, tajusin miten lasten onnellisuus on lie se kaikkein suurin kodin tunnun indikaattori. Toki myös viikonloppuna istuttamamme omenapuun ja syyshortensian taimet loivat osansa sellaisesta hyvästä mielestä, joka kumpusi jostain syvältä sisimmästä.

~ LOPPUKESÄN TUULIA~

Vielä on kesää jäljellä - viherkukkajäärä pionissa (heinäkuu 2009)


Monen kuukauden tauon jälkeen on aika tehdä pikainen blogipäivitys. Hyvistä aikeistani huolimatta en jaksanut pysyä lukemieni kirjojen perässä, minkä vuoksi päätin lopettaa lukublogini. Lopettamisen sijan on ehkä parempi puhua uudistamisesta tai muokkaamisesta; Pyrin edelleen jakamaan lukukokemuksiani, mutta haluan tuoda esille myös muita elämän pieniä ja suuria iloja aina kotitunnelmista kävelyretkiin ja unelmiin. Toivottovasti tämän uuden alun myötä jaksan itse olla aktiivinen päivittäjä ja te lukijat puolestanne pysytte mukana haaveideni parissa. Loppukesän iloa!