~Matkakuumetta (taas kerran)~

No niin. Tässä sitä taas ollaan. Kevättalven auringon ei tarvitse kuin hieman pilkistää ikkunasta ja minulle tulee sekä matka- että remonttikuumetta. Remonttiasioista en sano vielä mitään, koska en ole tohtinut esittää uusia suunnitelmiani perheen toiselle aikuiselle (älkääkä lastemme isovanhemmat siellä säikähtäkö!), mutta matkoista haaveilen miltei koko ajan.

Minne nyt tänä vuonna, montako kertaa ja millä kokoonpanolla? Monet varmasti muistavat, että olen mieheni kanssa tehnyt pieniä kahdenkeskisiä matkoja kerran tai kahdesti vuodessa. Viime toukokuussa esimerkiksi kävimme Amsterdamissa ja nyt joulukuussa suuntasimme Kööpenhaminaan. Lasten kanssa kävimme katsastamassa Junibackenin viime kesänä.

Nyt tuntuu, että olisi ihanaa päästä kunnon matkalle koko perheen kanssa. Tuttu ja rakas Italia houkuttelee aika tavalla. Aina on kuitenkin muttia ja meillä se on kuopuksen arkuus ja ujous. Ehkä lentokone voisi olla liian suuri pala pienelle Junamuseomiehelle. Kenties voisimme vaan suunnata autolla Ruotsiin? Lapset ainakin pitävät ruotsinlaivasta ja pallomerestä. Tässä tapauksessa voisimme lisäksi tehdä mieheni kanssa myös yhden pienen kaupunkipyrähdyksen jonnekin. Kuinka houkuttelevalta vaikkapa Dublin, Edinburgh, ikuinen suosikkini Lontoo, Berliini, Firenze tai Barcelona kuulostavatkaan!

Tämä on mukava ongelma, joka saa ratkaisunsa sitten, kun kirjoitustyöni edistyy siihen pisteeseen, että voin lähettää nyt tekeillä olevan tekstitiedoston (eikä kyse ole koko työstä) matkaan kohti kotoista periferiayliopistoani. Ei siis ihan vielä.

Iskeekö teihin muihin matkakuume keväisin? Tai se remonttivimma? Innostus pestä ikkunat tai pölyttää kirjahylly (hui, kun siinä riittäisi hommaa)? Syyhyävätkö sormet puutarhakirjoissa (minullakin hieman)? Vai tekeekö mieli vetää kaihtimet eteen ja estää tällaiset kevättalvihepulit?

Valoisaa viikonloppua!

~Ilona Pietiläinen: Elämää valkoisessa puutalossa~

Hämärän alle on hyvä kääriytyä, tehdä koti pesäksi ja odottaa tuota ihanaa valkoista lumiharsoa. Pinoa leveät ikkunalaudat täyteen kynttilöitä, varastoksi pitkää talvea varten. Puukasa rytmittää olohuonettani ja tuoksu täyttää nurkat. Ajatuskin lämmittää jo mieltäni. Paukkupakkasilla tuli ritisee hiljaa ja voisin tuijottaa ikuisesti sen liekkiä.

On kirjoja, joihin tulee tunnelmoinnintarpeessaan palattua uudelleen ja uudelleen. Olen onnekas, koska sain joululahjaksi Ilona Pietiläisen kirjan Elämää valkoisessa puutalossa (2010). Teos on hurmaava sisustuskirja, hieno kahvipöytäkirja, suloinen selauskirja sekä ihan konkreettisia neuvoja sisältävä lifestylejulkaisu.

Kirjassaan Pietiläinen kutsuu lukijansa kotiinsa Äänekoskelle Pukkimäen vanhalle työläisalueelle, jossa syreenien reunustamat hiekkatiet johdattavat vanhoihin puutaloihin. 1920- ja 40-luvuilla tiiviisti rakennetut korttelit tarjoavat asukkailleen yhteisöllisyyttä, Museoviraston tukea ja sääntöjä sekä sellaisen idyllin, josta me 2000-luvulla rakennetuissa taloissa asujat voimme vain haaveilla. Kissapenkkikattojen alla ei voi kuin nukkua suloisesti.

Elämää valkoisessa puutalossa-teoksen vahvinta antia on tunnelmointi. Puutarhan pelargoniat, pihalla kasvavat ratamot, syysillan kynttilät tai aamiaisen Mikki Hiiri-paahtoleivät saavat haaveilemaan vastaavista omassa elämässäkin. Pietiläinen houkuttelee lukijansa nauttimaan jopa siivouspäivästä kaikkine kuuramisineen, kun palkintona on männynraikas koti ja onnellinen perhe. Arkirakkaus onkin termi, jonka Pietiläinen nostaa esiin sellaisena kotielämän tekona, jolla voi ilahduttaa muita pyyteettömästi.

Tunnelmanmaalailun ohella Elämää valkoisessa puutalossa sisältää hyviä ja konkreettisia vinkkejä sisustajille sekä kaikille heille (meille!), jotka haluavat tehdä jotain itse. Otan ilolla vastaan kirjassa olevat kranssintekoneuvot sekä reseptit Mummo Ankan omenapiirakan leipomiseen tai vinkit syksyisen ruokapöydän kattamiseen. Ja tiedän samoin, ettei omien mieltymysten mukaisen kodin tarvitse olla kallis, vaan että esimerkiksi eräästäkin ruotsalaisesta kalustefirmasta voi tehdä hyviä ja kestäviä hankintoja. Uuden ja vanhan liitto on sisustuksessa paras mahdollinen.

Kirjan houkuttelevuutta verrattuna moniin muihin sisustuskirjoihin lisää myös sen elämäntäyteisyys. Kirjassa ei vain kuvata kotia ja kauniita esineitä, vaan Pietiläinen tutustuttaa yleisönsä myös perheeseensä, naapurustoonsa, muutamiin tuttaviinsa sekä sydämiä murskaavaan koiraansa.

Koti on kovin vahva sana. Sinne minne pesän teet, on hyvä kantaa aarteet ja unelmat. Jo kauan sitten olen löytänyt kodin - sitä ei muuta asunto tai talo. Minun kotini on perheeni.

Pietiläinen viljelee kirjassaan kauniita ajatuksia. Hänen kirjoittamansa mietteet ovat runollisia ja lempeitä, niistä hehkuu lämpö. Pietiläisen teksti on kuitenkin hänen kuviaan heikompaa, vaikka sanat ja kuvat toisiaan täydentävätkin. Toisinaan, mutta vain paikoin, teksti olisi kaipanut hieman editoimista. Nyt lauseet ovat paikoin turhankin lyhyitä, pikemminkin ajatelmia kuin ehjiä virkkeitä. Toisaalta tämänkin puutteen voi kääntää eduksi, koska kirjassa Pietiläinen tulee henkilönä esille ja tekstikin noudattaa samaa hyvää kaavaa. Pidän siitä, että kirjan tekijä on esillä korostamatta itseään liikaa. Näin kirjaan tulee aimo annos persoonallisuutta ilman rasittavaa egoismia.

Elämää valkoisessa puutalossa on kirja haaveilijoille, itsetekijöille, löytäjille ja romantikoille. Kenelle Pietiläisen kirja sitten ei sovi? Tietenkään niille, jotka eivät pidä maalaisromanttisesta, aavistuksen rosoisesta ja samaan aikaan leikkisästä tyylistä. Antiikkipuristit, uusimman designin ystävät tai pelkistetystä tyylistä pitävät eivät Elämästä valkoisessa puutalossa juurikaan innostu.

Vaikka kritisoin hieman kirjan kieltä, en voi moittia mitään muuta. Kuvat, värimaailma, ideat ja teoksen teemojen mukaan kulkeva rytmitys sovittuvat hienosti yhteen. Elämää valkoisessa puutalossa on kirja, jota täysiverinen haaveilija voi lukea pitkin vuotta hakien ideoita ja kotiarjen elämyksellisyyttä. Ja mikä parasta: kirjassa ei ole ainuttakaan Madonna-patsasta!

Täsä kirjasta on kauniisti kirjoittanut myös Leena Lumi.

 

~Talviunia ja -uria~

Tänään suljen yhden oven, lomailen ja joulukuussa palaan vanhaan, mutta silti niin kovin uuteen. Mietin kirjoittamista sekä ennen kaikkea sitä, että osaanko enää. Olen samaan aikaan riehakkaan onnellinen ja äärettömän melankolinen.

Aamun sumuinen sää sopii mielentilaani, mutta tällä viikolla vietän blogissani teemaviikkoa, jonka aikana toivon/loitsin/pyydän (miten vain) lunta. Viikon kaikki päivitykset, olipa kyse kirjoista, musiikista tai muusta elämänmenosta, tulevat tavalla tai toisella kiertymään lumen ympärille. Kaipaan lunta. Ensi- ja toislumen (josta yläkuvat) olen saanut jo kokea, mutta nyt jalat astuvat taas rapakkoon.

Tähän viime jouluna ottamani tunnelmaan on vielä pitkä matka. Siksi talvi on vielä unta vain, kaunista ja hieman surullista, kuten A.W. Yrjänä orkesterinsa kanssa osoittaa.

~Viisi opintoviikkoa~

Vähältä piti, ettei minusta tullut venäjänkielen taitajaa. Pääsin aikoinani opiskelemaan yliopistoon sekä venäjää vieraiden kielten koulutusohjelmaan että siihen koulutusohjelmaan, josta olen usein kirjoittanut ja jonne jämähdin. Venäjää sain suoritettua kaikkiaan viisi opintoviikkoa ja siihen se sitten jäi. Voi sentään!

Ensimmäinen kurssi oli lukiovenäjään pohjautuva sanasto- ja rakennekurssi, joka suomenkielisen opettajan johdolla meni hyvin. Sitten olikin kirjallisen ilmaisun kurssi, jonka venäläinen opettaja Larisa oli hauska, mutta niin sukkela puheissaan, etten ymmärtynyt yhtään mitään. Sitkeästi suoritin nuo kaksi kurssia sekä yhden opintoviikon laajuisen johdantokurssin. Sen jälkeen luovutin. Nyt muistan enää aakkoset sekä muutaman fraasin, ainakin ne tärkeimmät, kuten hyvän ruokahalun toivotuksen.

Venäjä jäi kesken. Sittemmin olen jättänyt kesken myös pilateksen, kurkkulaulukurssin sekä harrastusluonteisesti suorittamani kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa (ei työtäti kaikkea jaksa). Käsityötunnilla aikanaan kesken jäivät villasukat, joista sain valmiiksi vain toisen. Päiväkirjani on aina kesken (ainakin metaforisesti), mutta olisi aika pelottavaa, jos se olisi jo valmiiksi kirjoitettu ja siten loppu. Viime sunnuntaina aloittamani sammalpallot ovat edelleen kesken terasilla. Ehkä ne voisi jättää puoliluonnolliseen tilaansa sammalmöykyiksi?

Vastapainoksi on sanottava, että loppuun suoritin ainakin yhden akateemisen loppututkinnon sekä seitsemän vuoden seurustelun. Seurustelu päättyi naimisiinmenoon. Onneksi.

Nyt kun katson noita venäläisen satukirjan kuvia, niin ehkä olisi pitänyt suorittaa edes ne perusopinnot. Noin kaunista kirjaa olisi ilo ymmärtää myös tekstinsä puolesta.

Oletteko te muut keskenjättäjiä vai teettekö asiat loppuun vaikka sitkeyden voimalla?

P.S. Voi teitä onnellisia, jotka olette saaneet ensilumen!

~Laajalla skaalalla~

Blogeissa vallalla oleva syyseetos tarttuu minuunkin. Se saa haaveilemaan villapaitakeleistä, kynttilöistä, omenapiirakasta, punaisista kumisaappaista, punaviinistä, paksuista kirjoista, kahvilalorvailusta sekä joukosta uusia harrastuksia. Kranssintekoa, italian jatkokurssi, digikuvauksen perusteet, tapasten kokkailua, sosiaalipanoraamaviikonloppu (huh!), pilatesta vai peräti hot joogaa? Tai miten olisi suloinen tekemättömyys, pelkkä oleilu, teen juonti ja sateen kuuntelu? Parasta syksyssä on se, että voi valita aika vapaasti. Ei ole pakko olla aktiivinen, kuten keväisin, mutta saa olla virtaa täynnä, jos niin haluaa. Minä haluan ja samalla en halua. Laajalla skaalalla ajateltuna saan kaiken: punaiset posket torkkupeiton alla lenkin jälkeen suklaalevyn paperia rapistellen ja ikkunan takana pyöriviä sammalpalloja katsellen. Syksy on minulle, kevättalven lapselle, rakkain vuodenaika.

Vielä on kuitenkin kesä ja elokuun viljaa. Kuunnelkaa tämä! It's your happiness I  want most of all (Natalie Merchant).

Kuvat otin viikonloppureissullamme Alajoen maisematiellä Seinäjoella.

~Downshifting ja suvi suloinen *~

Vaikka koululaiset jatkavat lukuvuottaan vielä tämän viikon ja tuoreet ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä loppuviikolla, edustaa toukokuun viimeinen minulle sitä lapsuuteni ja nuoruuteni päivää, jolloin Suvivirsi kajahtaa ja kesäloma alkaa kera koulutodistuksen, hiertävien juhlakenkien ja jäätelötötterön. Koulumaailma on osaltani jäänyt taakse lukuunottamatta yliopistoa (ja satunnaisia tuntiopetuskeikkoja), jossa valmistelen jatkotutkintoani varmaan hamaan tulevaisuuteen saakka, mutta liikutun aina Suvivirren kuullessani (olen vähän itkupilli).

Viime aikoina on puhuttu paljon - aina Facebookia ja jopa valtionhallintoa myöten - downshiftingistä, elämän leppoistamisesta, hitaammasta elämästä tai kiireettömyyden lisäämisestä. Liekö sitten downshiftaamista vai mitä, mutta olen viime päivät potenut jonkinlaista blogihitautta. Ehdin juuri vastata lastenkirjapäivitykseni kommentteihin ja koetan palata juustokakkuun tänään. Kiitos teille kaikille kommentoiville lukijoille ♥

Tietokoneella istumisen sijaan olen istuttanut perennoja, kävellyt metsässä, poiminut kieloja, lumoutunut uudelleen ja uudelleen Miina Savolaisen Maailman ihanimmasta tytöstä, leikannut kaksivuotiaalle pörrötukkapojalleni otsahiukset, käynyt perheeni ja appivanhempieni kanssa Fiskarissa ja haaveillut kesästä. Nyt nupullaan olevana kesänä minulla onkin lomaa viisi ihanaa viikkoa alkaen heti juhannukselta (jonka aikana on leppoistelun ohella tarkoitus mm. maalata keittiön kaapistot).

Lomaa odotellessani aion jatkaa tätä hyvää hitaampaa elämää ennen kaikkea haaveillen, mutta muistan kyllä päivittää blogianikin. Lähipäivien aikana saan luultavasti Irvingin kirjan loppuun, ja valokuviakin ajattelin tänne taas latailla. Työmatkoillani olen nyt lukenut vähemmän musiikinkuuntelun kustannuksella. Olen ollut jossain määrin lumoutunut Tuure Kilpeläisen kappaleesta Kosketusta vailla vapiseva mies, jonka niinkin erilaiset laulajat kuin Vuokko Hovatta ja Johanna Kurkela esittävät. Kuunnelkaa kappaleen sanoja, aika hienot! (Linkit You Tubeen molempien esityksiin; Sinun ihosi on totinen peitto, jota vasten aika hankautuu, vie sydämeesi kivinen tie, isiesi lailla...)

Miten sinä, blogini lukija, "leppoistat" itseäsi kesän kynnyksellä?

(pahoittelen uudissanahirviöitä - kuva on Amsterdamin Vondelparkista)

~LEHTIFRIIKKIYTTÄ JA SISUSTUSHAAVEITA~

Blogini piti olla kirjapainotteinen, mutta viime aikoina olen ollut hieman hakoteillä kirjojen maailmasta. Toki olen lukenut, koska luen päivittäin, mutta lasten vatsatauti, kaunis keväinen sää, ompelukoneeseen tutustuminen sekä yleinen keväthaahuilu ovat vieneet kirjalliset lauseet päästäni! Siksi olenkin keskittynyt enemmän lehtien lukemiseen. Olen paitsi kirja-, myös lehtifriikki ja sorrun helposti tilaamaan ja ostamaan erilaisia aikakauslehtiä. Pääosin luen koti- ja sisustusaiheisia lehtiä suosikkeinani Kodin Kuvalehti, Kotivinkki, Maalaisunelma sekä ennen kaikkea brittiläiset Contry Homes & Interiors sekä Country Living. Toki pikkulasten äitinä luen myös Meidän Perhettä enkä voisi aloittaa aamuani ilman kahvia, voileipiä, tuoremehua ja Hesaria. Selaan mielelläni myös niinkin erilaisia lehtiä kuin Gloriaa, Rumbaa, Hiidenkiveä ja Tulvaa - oikeastaan taidan lukea melkein mitä tahansa käteeni saan poislukien Seiskan kaltaiset julkaisut. Siinä mielessä olenkin hieman friikki, etten ole koskaan ostanut viimeksi mainitsemaani lehteä ja olen oikeastaan varsin ylpeä siitä :)

Englantilaiset sisustuslehdet ovat suosikkejani siksi, että niissä on paljon romantiikkaa, mutta pohjoismaista tyyliä hieman värikkäämmin. Pidän toki nk. tanskalaistyylistäkin, mutta täydellinen valkoisuus on mielestäni häiritsevää. Ok, meillä kotonakin on valkoiset sohvat sekä valkoinen matto olohuoneessa ja haaveilen valkoisista keittiön kaapistoista, mutta liika on liikaa tässäkin suhteessa. Uusimman Country Home & Interiorsin sivuilta löysin sellaista värikkyyttä ja leikkimielisyyttä, josta pidän. Yläkuvassa ylhäällä oikealla oleva koti on kuvattu Hertfordshiressä, jonne mieheni pääsee työmatkalle toukokuussa. Olen ihan aidosti kateellinen hänen tuosta reissustaan, koska haaveilen matkasta Englannin maaseudulle. Matkakuumeesta voisinkin kirjoittaa oman päivityksen, mutta vasta kirjojen jälkeen!

Laura Ashleyn tyyli on minulle siinä rajalla, että meneekö se liiallisen kukkaromantiikan puolelle. Kävin kuitenkin hakemassa Ashleyn kevätkuvaston työpaikkani lähellä sijaitsevasta myymälästä - ainakin puutarhan tai pation sisustushaaveita voi kasvattaa lisää näillä kuvilla:

PS. Ennen kuin pääsen takaisin kirjojen pariin, aion esitellä hieman kotiamme, yhden lastenkirjan sekä järjestää vihdoin ensimmäisen arvontani. Kirjoja odottavat, koettakaa jaksaa!
Mitä päivitykseni otsikkoon tulee, niin mitään oikeasti friikkiä näissä lehdissä ei tietenkään ole :)

~PUUTARHAUNELMIA, osa 3 *~

 Kevättalven aurinko vie pikkuhiljaa ajatukset kohti kevättä ja kesää, ja samalla kohti pihahommia! Kuten olen aikaisemmin kertonut, en ole kevätihminen, vaikka kevättalven lapsi olenkin. Tänä vuonna tunnen kuitenkin toisin! Mieli halajaa mullan ja tuoreen nurmen tuoksua, kevätkukkasia ja tietenkin suloista kesäaikaa. Kun katsoo yläkuvaa, niin pihassamme ei tällä hetkellä kasva muu kuin kinokset. Siksi en voinut kaupassa malttaa kiusausta ostaa hieman siemeniä, joista osan voisi jo pian kylvää esikasvatusta ajatellen.

Toivonkin, että jo muutaman kuukauden kuluttua pihassamme näyttäisi tällaiselta (kaikki kuvat ovat entisen kotimme postimerkin kokoiselta pihalta):



Ja kesällä taas haaveilen esimerkiksi näistä (kuvat ovat osin omasta vanhasta kodistamme, osin vanhempieni kotoa. Esimerkiksi pioneilla kaiketi menee aikansa ennen kuin ne alkavat kukkia, JOS nyt ylipäätään saan pioneja istutettua!):

Meidän pihamme nykytila on paitsi luminen, myös vähäkasvinen. Talomme on rakennettu vuonna 2000, mutta edelliset omistajat eivät liki kymmenen vuoden aikana olleet istuttaneet pihalle tuijaa kummempaa. Me innokkaina uusina talonomistajina saimme syksyllä istutettua jo omena- ja kirsikkapuun taimia, kokonaisen joukon kukkasipuleita skilloista krookuksiin ja tulppaaneihin sekä siirrettyä vanhasta kodistamme särkyneen sydämen, unikoiden ja syysleimun taimia. Niistä on toivottavasti hyvä lähteä, mutta puutarhakirjoja selaillessa pää täyttyy kaikenlaisilla haaveilla. Uskaltaisinkohan esimerkiksi kokeilla pientä hyötykasvimaata?

~PUUTARHAUNELMIA, osa 1 * ~

Talvisen viikonlopun touhut, etenkin kaksi- ja neljävuotiaat "ballerinamme", ottivat kokonaan ylivallan lukemiselta. Olen lukemassa otteessaan pitävää, helppolukuista ja samalla vakavaa romaania, josta koetan saada jutun tänne viimeistään viikon puoliväliin mennessä. Vaikka rakastan talvea, kuten yläkuvasta huomaa, olen alkanut ajatuksissani karata hieman jo kevääseen. En ole kevätihminen - itse asiassa kevät on mielestäni kaikkein julmin vuodenaika (T. S. Eliotin huhtikuuhun kohdistuvaa näkemystä lainatakseni). Rakastan kuitenkin keväistä ulkona olemista ja olen selaillut lukuisia puutarhakirjoja pohtien, mitä kaikkea voisimme vuodenajan koittaessa pihalle istuttaa.

Sisätiloissa keväästä muistuttavat jokaviikonloppuinen tulppaanikimppu maljakossa sekä viime kesänä vanhan kotimme pihalta napaamani unikkojen siemenkodat. Nämä siperian- ja "mustaunikon" siemenkodat tupttavat toivottavasti komeita kukkia tämän uuden kotimme pihalle kesän koittaessa:



Haaveellista alkuviikkoa!