Paluu arkeen

Arkea nyt viikko takana. Eihän se niin kurjalta tuntunutkaan kuin mitä ennakkoon pelkäsin. Oikeasti työarkeni ei ole tietenkään kurjaa muutenkaan, mutta pitkän kesäloman jälkeen olo on aina haikea, joskus jopa alakuloinen. Nytkin sellainen lempeä haikeus on vallannut mieleni, mutta töihinpaluu ei ahdistanut, vaan elokuu tuntuu juuri oikeanlaiselta. Valoisat aamut, kahvihetket työkavereiden kanssa ja lapsilla yhtä jatkuva loma saavat aikaan välitilafiiliksen - tiedättehän, kun elää kellokortin määrittämää arkea ja samalla on kesämielellä.

Ei silti, etteikö olo olisi ihan nuutunut etenkin, kun nyt alkavalle viikonlopulle mahtuu monenlaista ohjelmaa. Parhaat lääkkeet alkavalle viikonlopulle ovat (ehkä liiankin) hömpähkö historiallinen romaani, jonka ostin lääkkeeksi Downton Abbey -puutteeseen, wanna-be-Twin Peaks-tyylinen kirsikkapiirakka oman puun hedelmistä ja hyvä musiikki. Kirsikkapiirakka on kuvassa, kirjasta kirjoitan tänne myöhemmin ja musiikkiin palaan jo viikonloppuna, sillä sain mainion siihen liittyvän haasteen. Syksyksi, arkea ilostuttamaan, on myös roimasti pieniä suunnitelmia, mutta niistä lisää JOS ne onnistuvat.

Onko muita arkeen palanneita? Miten on sujunut? Tai jos arki on vasta alkamassa, niin millä mielin olette?

Leivontalauantai: Ripaus sokeria

Sandra Boart (teksti) &Karolina Ehrenpil (kuvat): Ripaus Sokeria
Kustannus Mäkelä 2015
Alkuteos: En nypa socker 2014
Suomentaneet Laura ja Olga Jänisniemi
140 sivua
Ruotsalainen leivontakirja

Tämän postauksen otsikko on tietenkin huijausta. Ei täällä mitään leivontalauantaita vietetä kuin blogitekstissä, sillä tapaan leipoa joka perjantai. Jokaperjantainen tapa juontaa selvästi lapsuudenkodistani, jossa äitini taitaa edelleen leipoa viikonlopuksi. Pääsääntöisesti leivon tutuimpien ja rakkaimpien ohjeideni mukaan erilaisia marjapiirakoita, sarvia, mokkapaloja, pullia, juustokakkua, leipiä, grissineitä ja sämpylöitä yms. Etsin kuitenkin aina uusia suosikkiohjeita, jollaisiksi viime vuosina ovat tulleet muun muassa englantilainen luumukakku, perinteinen britakakku, Susu-suklaapiirakka ja helppoakin helpompi pataleipiä. Näiden ohjeet löysin internetistä, mutta kaikkein ihaninta ja jotenkin oikeinta on etsiä ohjeita kirjoista.

Leenan postauksen houkuttelemana kiinnostuin kauniilta näyttävästä ruotsalaiskirjasta Ripaus sokeria. Ja kaunis kirja onkin, joskin sokeria on enemmän kuin vain ripaus. Suolaistakin on toki mukana, mutta kondiittorin ja hääkuvauksiin erikoistuneen kuvaajan yhteistyön tulos on makeaakin makeampi.

Makeus tai sokerisuus on tietenkin kirjan tarkoituskin: kyse on pääosin juhlaleivonnasta. Keskiössä ovat perhejuhlat häistä ristiäisiin, mutta myös erilaiset kesäiset juhlat ja lastenkutsut kattavat useita sivuja. Syksy ja talvi saavat omat, kirjan kokonaisuuteen nähden pienet, lukunsa. Kokonaisuus on tunnelmallinen ja vahvasti visuaalinen.

Kuvat ovat pienintäkin yksityiskohtaa myöten harkittuja ja kauniita. Leivonnaiset ovat hyvin esillä, ihmiset ovat herttaisia ja hempeitä, kuvausrekvisiitta juhlavaa ja ruotsalaisen leikkisää. Kaikki on melkein liiankin suloista, utupuuterista. Kuvia on paljon, mutta jäin kaipaamaan kuvia valmistusvaiheista. Ohjeet ovat nimittäin paikoin sen verran monimutkaisia, että niitä olisi voinut havainnollistaa kuvilla. Osa resepteistä on myös sellaisia, ettei niitä voi toteuttaa jokakodin keittiövälineillä: meillä on paljon leivontavälineitä, mutta esimerkiksi pientä kaasupoltinta ei ole - eikä tule. Näiden ohjeiden kohdalle olisi ollut hyödyllistä saada korvaavia valmistustapoja, nyt esimerkiksi houkuttelevan kuuloinen limetti-seljankukkapiiras vaatii hieman päänvaivaa sen suhteen, miten piiraan voisi muuten valmistaa. Enkä ehkä saa tulevana äitienpäivänä tätä kakkuakaan:

Mutta ei se mitään! Ohjeet vaikuttavat kyllä muuten toimivilta ja työvaiheet selkeiltä. Koeleivoin eilen illalla suklaa-appelsiini-whoopieita ja vaikka niistä tuli turhan isoja (mistä voi syyttää vain leipojaa), oli niissä maku ja rakenne kohdillaan. Vaikka valtaosa ohjeista tuntuu liiankin juhlavilta, niin ainakin erilaiset kuppikakut, teeleivät, rapeat pikkupizzat, raparperipiirakka ja mansikkabruschettat tulevat minullakin varmaan kokeiluun.

Pullanleipojien käyttökirjaksi Boartin ja Ehrenpilin kirjasta ei ole, mikä ei tietenkään ole edes tällaisen kirjan tarkoitus. Suurin osa leivonnaisista sopii juhlaan ja ohjeet ovat viitseliäille leipojille suunnattuja.

Ja kuitenkin: Ripaus sokeria on kirja, joka on ilo omistaa muiden keitto- ja leivontakirjojen joukossa. Sillä ainakin omalla kohdalla haaveilu on usein puoli leivontaa. Selailen erilaisia leivontakirjoja mielelläni, kuvittelen leipovani omatekoisella lemon curdilla täytettyä röyhelökakkua, mutta tosiasiassa ostan lemon curdin kaupasta, unohdan sen jääkaappiin ja leivon tavallista omenapiirakkaa. Haaveilla kuitenkin saa ja pitää! Ja haaveiluun Ripaus sokeria on juuri oikeanlainen kirja. Se pastellisuudessaan melkein prinsessainen teos. Se on laadukkaasti tehty ja houkutteleva, sanalla sanoen nätti kirja.
--

Ensi viikollakin koetan pitää leivontalauantain. Silloin vuorossa on toinen kaunis, mutta hyvin erilainen kirja.

Norjansuklaata ja ruusutunnustus

Pohjois-Korea-kirja ei imenyt minua kirjallisesti kuiviin, mutta jostain syystä lauantaina aloittamani ja aluksi niin mukanaan vienyt romaani ei jaksanutkaan kiinnostaa. Sen sijaan keskityin lukemaan norjalaisia sisustuslehtiä, joista Lev Landlig on ihana sekä käymään perheeni kanssa elokuvissa katsomassa retrolla tavalla suloisen Ellan ja Aleksin yllätyssynttärit. Eilen illalla korkkasin vielä mieheni kanssa dvd:n Näkemiin vaan, muru. En varmaan koskaan kyllästy katsomaan englantilaisia työmiehiä ensin Saksassa ja myöhemmin Britanniassa. Hieman puristisesti aiomme pitäytyä noissa 1980-luvulla filmatuissa jaksoissa.

Norjalaisten sisustuslehtien lukemisen ohella herkuttelin myös norjalaisella suklaalla. Mieheni kävi työmatkalla Oslossa ja toi sitä, mitä tilasinkin. Suosituksia norjalaisesta suklaasta sain ihanaan Ilselään muuttaneelta Minnalta. Kiitos! Taisin kuitenkin saada hieman erilaisia suklaita, mutta ei se mitään, pekaanipähkinät ja chili sopivat yhteen niin, että nyt maanantainakin harmittelen suklaalevyn pienuutta sekä pikaista loppumista. Lapset saivat Norjasta muun muassa kirjan Folk og rovere i Karmemomme by. Blogiani kaikkein pisimpään seuranneet saattavat muistaa tämän matkamuistoihin liittyvän tapamme.

Elokuvien katselun ja lehtien lukemisen ohella teimme pihatöitä. Lasten suruksi trampoliini lähti talviteloille autotalliin, mutta heidän suureksi ilokseen koristekurpitsat puskevat jo toista satoaan. Sitä samaa tekevät herkkutatit taloamme vastapäätä olevassa metsässä. On ihanaa päästä sienimetsään vain kapean hiekkatien ylittämällä!

Tällä viikolla koetan taas reipastua kirjasaralla. Ehkä saan luettua loppuun sen kirjan, jonka lauantaina aloitin. Yritän ainakin, koska haluan pitää siitä kirjasta. Keskiviikkona olen menossa kirjallisille illallisille ja lukemisestakin on ihan runsaudenpulaa.

Minttuli lähetti minulle tällaisen tunnustuksen. Kiitos! Tunnuksen ideana on kertoa viisi lempiasiaansa.

Lempiruokani on savusiika. Tai hirvipaisti. Tai lasagne. Thaimaalaiset ruoat. Porkkanalaatikko. Vuohenjuusto, sinihomejuusto, appenzeller - juustot yleensäkin. Savustetut pikkumuikut. Kalakukon kuori. Kaurapuuro. Tykkään niin monesta ruoasta, vain nakkikeittoa tai -kastiketta en syö. Enkä koskaan tonnikalaa, jota vierastan ennen kaikkea ekologisista syistä, mutta toki makukin tökkii.

Lempimakeinen on yhtä vaikea valita kuin lempiruokani. Yksiselitteinen vastaus on suklaa, koska muita makeisia syön harvoin, lähinnä muiden karkkipusseista. Mutta älkää kysykö suosikkisuklaatani, koska se vaihtelee vuodenajan ja mielitekojen mukan.

Lempilukemistani saa selvyyden blogistani. Lukeminen on minulle enemmän kuin harrastus, se on elämäntapa. Pidän eniten ns. älykkäistä tai laadukkaista lukuromaaneista, kuten Carol Shieldsin ja John Irvingin kirjoista. Tämän vuoden suurimmat löytöni ovat Joel Haahtela ja Kazyo Ishiguro, joiden fani minusta tuli kertaheitolla. Suoranaista viihdettä tai kovapintaisia dekkareita vierastan.

Lempipaikka käsitöille. Hmm. Tämä kysymys on kohdallani valitettavasti vitsi. En osaa neuloa, en virkata ja suoran sauman ompelemisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Mutta jos valokuvien käsitteleminen tietokoneella voidaan laskea digitaaliseksi käsityöksi, niin sitä on mukavinta harrastaa oman kodin työhuoneessa. Paperiaskartelua harrastan keittiön ison ruokapöydän ääressä.

Lempielokuviani ovat Amelie, Veronikan kaksoiselämä, Lost in Translation, Aamiainen Tiffanylla sekä brittiläiset romantiset komediat, 1930-60-lukujen Disney-klassikot, Ang Leen ja Tim Burtonin filmit.

Lähetän ruusuja edelleen norjansuklaavinkkaajalle, Karoliinalle, Susalle, Saralle, Hannalle, Linnealle sekä Anni. m:lle.

Partiotaitoja

Sitä muistaa hassuja asioita. Olin lapsena partiolainen aina kahdeksannelle luokalle saakka. Silti en tietä mitään erätaidoista enkä osaa lukea luonnonmerkkejä. Muistan vain, että vartiomme nimi oli Murmelit, että kerättiin jotain suorituksia pieneen vihkoseen, oltiin soihtukulkueessa itsenäisyyspäivän aikaan ja että ainoalla (!) yöretkelläni hiiri söi puolet Suffeli-suklaastani. Osaan myös joukon kannustushuutoja tyyliin Okki vokki kalalokki, ikki vikki housut rikki tai AIV-rehu, rehu, rehu, turhaan emme kehu, kehu, kehu. Noille huudoille ei ole ollut juurikaan käyttöä sittemmin ja tämän enempää partiolaista minussa ei ole.

Tärkein - ja luultavasti ainoa - partiossa oppimani taito on varmasti se, että osaan kääntää räiskäleet heittämällä ne pannulta ilmaan. Ja juuri tänään ajatuksissani oli ladata tänne makoisa kuva lettupinosta, mutta huomasin kymmenenkin letun pinon näyttävän niin valjulta ja pieneltä valokuvassa, että ei sitten. Pidin eilen lasteni kanssa vapaapäivän, jonka aikana ehdimme herkutella kesän ensimmäisillä kotimaisilla (ostetuilla kasvihuone)mansikoilla sekä limetäytteisillä suklaamuffinseilla. Sain myös kimpullisen kurjenpolvia ja kävin itse keräämässä vielä kukkivia kieloja. Syynä keskellä viikkoa olevaan vapaapäivään oli tutustuminen joulutyttöni tulevaan esikouluun sekä vanhempieni vierailu meillä, minkä seurauksena pihamme sai taas uusia istutuksia.

Kaiken touhuilun vuoksi olen lukenut nyt hitaanlaisesti ja siksi - pitkästä aikaa - kirja- ja haaveblogin haahuiluosasto saa olla nyt vallalla. Parhaillaan olen lukemassa ihanaa ja upeaa kirjaa, joka on erilainen kuin mikään  muu tähän mennessä lukemani teos.

Palatkseni partioaiheeseen: partiolainen on aina valmis. Minä taidan olla enemmänkin haaveellista ja haahuilevaa tyyppiä. Mutta nyt hellepäivänä olen ihan kesävalmis, koska näin kesäkuun alussa hellekin tuntuu hyvältä. Jostain syystä Scandinavian Music Group on minulle kesäyhtye. Vaikka Vieläkö soitan banjoa on melankolinen kappale, on sen videossa kesä läsnä. Jotenkin hyväntuulinen kesäkappale on saman bändin Hölmö rakkaus.


P.S. Mansikoiden ja muffiensien ohella maistelin myös ihanaa suklaata. Tästä Fazerin raparperisesta uutuussuklaasta on kotiäidin karkkitestissään kirjoittanut Ilse.

~Helmikuun viides~

Helmikuun viides ja edelleen hiihtolomalla. Mikä merkitys Runebergillä on teille muille? Onko hän kaikkein korkeimmalle kansakunnan kaapin päälle kuuluva mestari? Kansakunnan tulkki Saarijärven Paavonsa kanssa? Vaimonsa Fredikan varjoonsa jättänyt kotityranni? Suorastaan turhamainen sadisti? Hahmo Koiramäen Martta ja Ruuneperi-kirjassa? Vai eikö hänellä ole minkäänlaista merkitystä?

Ehkä hän oli kaikkea tuota. Olen lukenut Runebergia luvattoman vähän, vaikka joskus opiskeluvuosina kirjoitin kömpelön esseen Vänrikki Stoolin tarinoista, joista muistan pitäneeni. Vaikka kuinka onkin kansallisrunoilijallemme omistettu päivä, kuulen pääni sisällä säkeitä Eino Leinon kynästä: Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla. Se niin sopii tähän vuodenaikaan ja minulle Leino on läheisempi, parempi ja (renttumyyttiä myöten) taiteilijamaisempi.

Runebergin tortut kuitenkin maistuivat ja lusikoitakin on varattu syöjiä varten ihan tarpeeksi!

Tulipa tästä kaikesta pateettinen olo. ;)

~Pullaperjantai~

 

 Niin. Nyt ei ole perjantai eikä täällä blogissakaan ole pullaa, jota leivottiin kyllä jokunen aika sitten toisaalla. Pullaperjantai kuitenkin kuulostaa paremmalta luin Lumiomenan viikonloppuleipomukset. Siellä samaisessa toisaalla olevassa blogissa virisi keskustelu pullageeneistä, jollaiset minulla taitavat olla mitä leipomiseen ja syömiseen tulee (sen sijaan järjestelmällisyysgeenejä minulla ei ole). 

Leivon jotain joka perjantai, viikonloppu ei tule ilman pullaa, sämpylää, suklaakakkua tai sitruuna-marenkitorttua. En osaa perustella perjantaileipomistani millään. Jos en ehdi leipoa perjantaisin, iskee minuun miltei paniikinomainen tunne. Joskus lepytänkin uunia lykkäämällä sinne vaikka pakastepiirakoita. Sitä voisi kutsua huijaamiseksi, mutta eiköhän se voi olla leipomista sekin?

Eilen leivoimme lasteni kanssa vuokaleipää ja suklaakakkua. Hyvin sujui ja sotkua syntyi. Isommalla apulaisella oli asianmukaiset varusteet: Hello Kitty-essu ja Helinä-keiju-rooliasu. Nyt viikonloppuna pidämme seuraa appivanhemmilleni ja jos ehdin, aion aloittaa elämäni ensimmäisen Joel Haahtelan kirjan.

Leiväntuoksuista lauantaita!

~Suklaalakkopeli~

 

Pelin säännöt:
1. Joulukuun ensimmäisen ja 23. päivän välillä ei saa ostaa suklaata syötäväksi itselle
2. Lahjasuklaita saa ostaa ystäville
3. Myöskään muuta karkkia ei saa osaa itseä varten
4. Jos joku ystävällisesti tuo pelaajalle lahjaksi suklaata, lähettää sitä postitse tai tarjoaa suklaata esimerkiksi työpaikalla, on syytä olla kohtelias läheisiä kohtaan ja nauttia tarjottu suklaa-annos
5. Joulukuun 23. päivän jälkeen peliaika päättyy
6. Kaakao ja suklaaleivonnaiset eivät ole suklaata, vaan hyvää tekevä lämmin juoma sekä joukko maukkaita leivonnaisia

Monimutkaiset säännöt tässä joulukuun perinteeksi muodostuneessa suklaalakossani. Meillä kaikilla on joku oma pieni erikoinen jouluperinteemme, itselläni se on tämä. Olen aina ollut perso suklaalle, ja jo hyvinä opiskeluvuosinani tuumin, että joululahjaksi saatu suklaa maistuu kenties vieläkin paremmalta, jos on koko joulukuun pidättäytynyt ostamasta tätä herkkua itselleen.

Tämän olen kerran esitellyt toisaalla, mutta en tässä blogissa. Haluaako kukaan muu pelata tätä? Ai ei? Ette siis ole ihan hulluja! Onneksi tyttäreni varaslähtösynttäreillä sunnuntaina sain kyllikseni makeaa (eivätkä keksit tai piparkakut tosiaankaan ole suklaata).

Tänään alkavassa joulukuussa on paljon taikaa (ilman suklaan ostamistakin, huoh), kuten Kate Bush toteaa.

P.S. Geisha Harmonyn levyversiosta on oman arvionsa antanut Ilse.

~Kohti kirjamessuja~

Tapahtuipa (puolittaiselle) kirjabloggaajalle niin, että saatuaan hyvän kirjan luettua ei arvio valmistunutkaan. Melkein valmis arvostelu Utahiin sijoittuvasta historiaa ja jännitystä sekoittuvasta romaanista saa nyt odottaa Kirjamessujen yli.

Melkein voisin sanoa, että "käsi ylös, hep!" kaikki Helsingin Kirjamessuille tulevat. Mutta en sano, koska kirjamessut eivät kiinnosta jokaista blogini lukijaa eivätkä kaikki kiinnostuneet pääse paikalle. Minullakin monet hyvät kirjamessut ovat jääneet väliin milloin mistäkin syystä. Viime vuonna kävin siellä ensimmäisen kerran ja nyt lauantaina toivon tapaavani ainakin muutamia muita bloggaajia.

Sitä ennen on vielä kotihommia luvassa. Viime aikoina meillä on sairasteltu (lapset), jatkettu lukemista (nyt Utahin jälkeen Sudanissa) sekä koverrettu perheemme ihkaensimmäinen kurpitsalyhty. Huomenna aion yrittää leipoa elämäni ensimmäisen amerikkalaistyylisen kurpitsapiirakan, johon tarvitaan kurpitsan ohella ainakin sitruunaa, inkivääriä, kanelia ja neilikkaa. Taikina on vielä hakusessaan: Muro- vai voitaikinaa? Vai kentis jotain muuta? Kurpitsan makuun tottuminen vie myös aikansa.

Mukavaa viikonloppua kirjamessumietteissä! Omalla kohdallani kaiken kruunaa maailman ihanin kirjanmerkki, jonka tyttäreni minulle antoi.

~Arkivalmis~

Tänään olen valmis viimeiseen kokonaiseen arkiviikkoon pitkään aikaan. Ensi viikosta alkaen minulla on jokainen perjantai lomaa aina marraskuun loppuun saakka. Ja joulukuun alusta lähtien saan sen jo aiemmin mainitsemani ilon olla kokopäiväinen tutkija. Alan työstää omaa tekstiäni kotini työhuoneessa. Nyt vielä on jaksettava viisipäiväinen työviikko ja olen latautunut siihen hyvin.

Viikonloppuna akkuni saivat lisää virtaa monesta eri lähteestä. Perjantaista alkaen makuuhuoneemme on kylpenyt syys- tai talvivaloissa sängyn yläpuoliselta hyllyltä käsin. Lauantaina nautin tyttäreni tanssitunti-ilosta sekä sain katharsiksen lastenvaateostoksista Second hand shopissa, minkä vastapainoksi syvennyin Joyce Carol Oatesin erinomaiseen Haudankaivajan tyttäreen. Sunnuntaina hyvää mieltä toivat maisemapellolta poimitut auringonkukat sekä iltakahvivieraille leipomani amerikkalainen omenapiiras, jonka täytteeksi tuli omenien ohella vaahtokarkkeja ja pekaanipähkinöitä.

Sateisella auringonkukkapellolla otin ensikäyttöön hääpäivälahjani. En toivonut koruja, en hajuvettä enkä hotellilomaa, vaan mielikuvieni runollisen keltaisen sadetakin. Olin aika Ultra Bra. Katsokaa klassikkovideo vaikka täältä.

Tähän nyt alkavaan viikkoon liittyy paljon iloa ja myös surua, jota varten viikonloppu antoi erityisen paljon voimia. Olen päättänyt olla arkivalmis. Arki on näkkileipää, mutta ehkäpä voi valita parasta, mitä siinä lajissa on tarjolla.

P.S. Haudankaivajan tytär pitää minua otteesaan vielä joitakin päiviä, joten nyt tulee pari kirjatonta päivitystä. Ja tänään lounaalla sain käsiini kauan odottamani Juha Itkosen Seitsemäntoista! Se on huutomerkin arvoinen asia.

~"Suhteellisen kiireistä, mutta joustavaa"~

Uusimmassa Kotivinkissä eräs kotimainen suosikkikirjailijani Juha Itkonen kertoo sekä pian ilmestyvästä romaanistaan Seitsemäntoista että kotiarjestaan. Päivät sujuvat "suhteellisen kiireisesti mutta joustavasti" päiväkodin, pyöräilyn ja kirjoittamisen merkeissä.

Sujuisivatpa meilläkin! Toisinaan tuntuu, että elo on kauhean kiireistä eikä lainkaan joustavaa. Maanantainen onnenapilapäivä tuntui katoavan jonnekin myrskyteille, kun itku ja väsymys ottivat ylivallan päiväkotiarkea elävistä lapsista. Onneksi elo kääntyi ainakin iltaisin "ei-lainkaan-kiireistä, jos nyt ei niin joustavaakaan" -linjalle, kun luimme Mintun teatterikirjaa ja kummastelimme perennapenkkiin muuttanutta sammakkoa. Entisessä Joensuun yliopistossa tehtiin jokunen vuosi sitten tutkimus, jonka mukaan siilit ovat hyvin nurkkakuntaisia ja reittiuskollisia. Mahtavatkohan sammakotkin olla?

Sydämellistäkin elo joskus on. Sain yllätyksekseni kunnian olla Vihreän talon väki -blogin sadas lukija, ja blogin kirjoittaja muisti minua suloisella keramiikallaan kortin muodossa. Kiitos!

Nyt viikonlopun koittaessa elän kolmen kirjan loukussa osaamatta ratkaista, minkä kirjan lukisin ensin. Siksi palasin rentoutumaan Prinssi Edwardin saarelle. Viikonloppuvieraita odotellessani leivoin eilen illalla englantilaista luumukakkua. Joku asia on kohdallani vinksahtanut niin, että jalkapallohuligaaneja lukuunottamatta kaikki Brittein saarille viittaava vie mukanaan.

 Englantilaisen luumukakun ohje löytyy Kotilieden sivuilta. Itse lisäsin mukaan 1 tl leivinjauhetta.
Ja Itkosen tuleva  kirja tietää hyvää, aivan  varmasti.

Leppoisaa viikonloppua!

~Väärät karkit~

Tein oman karkkitestin, jonka ideasta olen velkaa tänne ihanaan blogiin. Omistankin testini Ilselle, jonka kotiäidin karkkitestit ovat innoittaneet myös tämän työtädin (tyttäreni sanoin) kokeilemaan uusia makeisia. Nöyrimmät kiitokseni!

Testattavana: M&M Peanut Pouch.
Pakkauksen sisällä: 430 grammaa amerikkalaislähtöisiä M&M-makeisia, joissa täytteenä suklaata sekä suolapähkinäsydän. Päällä kova makeiskuori.

Mitä tästä tuumaan: Makeiset ovat reilun kokoisia, paljon suurempia kuin tavalliset pelkällä suklaalla täytetyt m&m:t. Pienen pääsiäismunan muotoinen kuori rapsahtaa rikki helposti ja suklaan maku täyttää suun, mutta: sisällä on suolapähkinää! Rakastan suklaata ja pidän pähkinöistä, mutta en ole koskaan pitänyt Snickersistä. M&M:n pähkinätäytteiset suklaarakeet maistuivat pelottavasti Snickersiltä. Mietin syödessäni, että nämä karkit maistuvat amerikkalaisuudelle hyvässä ja pahassa. Maapähkinävoille ja jotenkin - hmm - liiallisuudelle (silti mieluusti matkustaisin rapakon taakse).

Karkeissa on jotakin liikaa - ainakin väriainetta - ja ne saavat minut kaipaamaan Fazerin Amerikkalaisia pastilleja (sopivan täyteläisiä) tai raikkaita Ranskalaisia pastilleja. Entä muistaako kukaan Wieniläisiä pastilleja?

Joku varmasti tykkää tämän maapähkinäpussin sisällöstä, mutta minulle ne ovat vääriä karkkeja. Sitä sopii kyllä miettiä, että miksi ilta toisensa jälkeen hipsin salaa kaapille ottamaan ensin yhden, sitten kaksi ja lopulta kolme-neljä makeista tästä riittoisasta pussista?

~Odottelua~

Joskus tuntuu kuin elämä olisi yhtä odottelua. Ja silti saman aikaan toivoo, etteivät nämä kesäloman päivät päättyisi, ettei tarvitsisi mennä ensi viikolla töihin. Ja edelleen odotan jo syksyä, sen raikkaita tuulia, sadetakkikelejä ja punaisia kumisaappaita, omenahilloa, punaviiniä ja kynttilöitä. Odotan myös marraskuun loppua, jolloin pääsen pois toimistosta kohti tutkijan (ihanankamalaa) vapautta. Ja silti elän kesää.

Tänään odotin vieraita. Pesin kirsikat, katoin pöytään brietä, valmistin mangokakkua lasteni avustuksella. Nelivuotias tyttöni sekoitti täytteen, kaksivuotias poikani kuvitteli osaavansa puristaa sitruunamehua. Kakku valmistui ja vieraat tulivat.

Jonkin aikaa odotin myös kirjettä Chilestä. Tilasin täältä suloisen kesäkorun ja nyt se saapui, sopivasti viimeiksi lomapäiviksi. Taitaa olla aika nauttia yövalvomisista, kun kerrankin valvomisen syynä on ihanan kirjan lukeminen eikä korvatulehdusitkut. Odotankin jo ensi yötä hyvän pormestarin seurassa.

~Maailman helpoin juustokakku~

Ok, maailman helpoin juustokakku tulee varmaan leipomosta tai kaupan pakastealtaasta, mutta esittelen nyt erittäin helpon ja samalla maukkaan ohjeen kotileipureille. Tätä kakkua teen usein, jos kiire yllättää. Saimme viikonloppuvieraaksemme rakkaat appivanhempani, mutta en pitkien kokousten täyteisten työpäivien jälkeen (arvatkaa vain, kuinka innolla odotan sitä apurahakautta!) ole ehtinyt leipoa niin usein ja paljon kuin haluaisin.

Helpon juustokakun sain kuitenkin aikaiseksi ja ehdimme nauttia sitä niin pakastevadelmien kuin kotimaisten mansikoidenkin kanssa. Mansikkakaupungin kasvattina minua hieman häiritsi ostaa kasvihuonemansikoita "vieraasta" maakunnasta, mutta mikään ei voita kotimaisten mansikoiden makua!

Palaan parempien kommenttien (niin omaani kuin muidenkin blogeihin) myötä lähipäivinä. Nyt toivotan Hyvää & herkullista viikonloppua Maailman helpoimman juustokakun myötä!

Pohja:
100 g voita
3/4dl sokeria
3 del vehnäjauhoja
1 muna

Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola)
75 g sokeria
2 munaa
sitruunan raastettu kuori ja mehu
vaniljasokeria
1/2 dl perunajauhoja

Valmista pohja; Sekoita voi pehmeän voin joukkoon ja lisää kananmuna ja jauhot. Painele pohja voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita täytteen ainekset keskenään, kaada pohjan päälle ja paista 175-200 asteessa noin 40 minuuttia.

~LIMEÄ JA VALKOSUKLAATA~

Ennen varsinaiseen aiheeseen menoa pieni, tärkeä muistutus: Muistakaa Earth Hour tänään klo 20.30-21.30!!!

Rakastan makeaa, olen ihan parantumaton sokerihiiri ja etenkin kaikki suklainen maittaa niin kovin hyvin. Valkosuklaata käytän mielelläni leivonnassa, mutta muuten en siitä niin välitä. Valkosuklaa-limerahka näyttää olevan uutuus, joka on nyt kevään korvilla ilmestynyt kauppojen hyllyille. Sitä piti tietenkin heti kokeilla leivonnassa:

Ohje löytyy Yhteishyvän Ruokamaailmasta, mutta koska en yleensäkään noudata ohjeita täysin, muutin tätäkin hieman. Lisäsin täytteen joukkoon 150 g rouhittua valkosuklaata sekä aavistuksen limemehua. Seuraavalla kerralla koetan keksiä vielä jotain pientä lisää täytteeseen, joka on hyvää näinkin, mutta kaipaa aavistuksen enemmän luonnetta :)

Huomenna virvon blogini arvonnan voittajia, ja sen jälkeen taitaisi olla jo kirjallisen jutun vuoro, vai mitä?

~SYNTYMÄPÄIVÄAATTO *~

Huomenna maaliskuun koittaessa vietän syntymäpäivääni. Koska huominen kuluu töissä ja tylsästi vielä pitkän kokouksen merkeissä, juhlistimme syntymäpäivääni tänään oman perheen kesken. Herkuttelimme taivaallisen ihanalla thaimaalaisella kanalla Jamie Oliverin ohjeen mukaan, söimme neljävuotiaan tyttäreni kanssa yhdessä leipomiani mokkapalamuffinseja, avasin ihania paketteja ja kunhan päivä kääntyy iltaansa, pääsen vielä lukemaan tai selaamaan jotain lukuisista lahjaksi saamistani kirjoista. Niin, sain tietenkin kasan kirjoja aina romaaneista valokuvaus- ja helmityöoppaisiin. Lähetänkin lämpimät kiitokset kaikille minua muistaneille tätä lukeville ystäville ja läheisille, olette ihania ja tunnette minut <3

Hieman itsekäskin olin eilen, kun teko-helmihyasinteista innostuneena kävin ostamassa uusia kukkia Mosa Interiorsista, joka ainakin ensivisitiin jälkeen on aivan ihastuttava kauppa. Nyt helmihyasintteja on kaikkiaan kolme ruukullista ja omaksi syntymäpäiväkukakseni hankin jotain hempeän vaaleanpunaista. Sangen aidon näköinen tämäkin muka-katkenneita oksiaan myöten, eikö vaan?

 Mietin jonkinlaista syntymäpäiväarvontaa blogiini. Arvonta olisikin tämän blogin ensimmäinen. Koska nyt meneillään on niin monia ihania arvontoja, ajattelin odotella, että lukijamäärä kohoaa kolmenkymmenen paremmalle puolelle. Tällaiselle kirjapainotteiselle blogille se olisi kerrassaan upea lukijamäärä. Pysykää kuulolla!

Mokkapalamuffinsien ohjeen nappasin Pullahiiren herkullisesta blogista reseptiä aavistuksen muokaten.

~HERKUTTELUDILEMMA *~

Ystävän lähellä voi tuntea
olevansa turvassa ilman
että tarvitsee seuloa ajatuksiaan
ja punnita joka sanaansa.
~ George Eliot ~




Ystävänpäivän ja laskiaissunnuntain sattuessa samalle päivälle saattaa monilla olla edessään herkuttelua koskeva dilemma: Nauttiako suklaata ja leivoksia vai laskiaispullia? Minun kaltaiselleni sokerihiirelle tuplajuhlapäivä ei ole ongelma, ja ehdin jo tänään ottaa varaslähdön herkutteluun. Kirjallisena herkkupalana voisin suositella vaikkapa Audrey Nieffeneggerin hurmaavaa romaania Aikamatkustajan vaimo, josta voisin joskus kirjoittaa muutaman sanasen hieman pitemmästikin.

Huomiselle toivotan paitsi makeaa ystävänpäivää, myös
"Liu lau laskiaista! Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja lanttuja kuin nurkanpäivät".

~VIERAANA OMASSA BLOGISSA*~

Vaihteeksi pieni kirjaton päivitys, vaikka kyllä minulla yksi kirjakin on taas luettuna. Tunnen olevani kuin vieraisilla - kenties suorastaan vieraissa - omassa blogissani, koska aion hypätä nyt kokonaan kotipuuhien esittelyyn tälläkin puolella. Seuraavissa päivityksissäni palaan taas kirjojen ja hieman matkojenkin maailman.



Olen lukuisissa blogeissa ihastellut ihmisten ompelutaitoa, joka itseltäni puuttuu lähes tyystin. Eilen posti toi kotiimme hyvän ystäväni ompelemat hernepussit lapsille sekä Uuden Kuun Emilialta tilaamani suloiset ja kauniit viirit. Kuvakollaasin ylempi viiri löysi paikkansa poikani huoneesta, alempi taas tyttäreni huoneen oven päältä. Tilasin vielä kolmannenkin, ruusu- ja pilkkukuosisen viirin, joka tullee päätymään joko makuuhuoneeseemme tai keittiön ja kodinhoitohuoneen välisen oven päälle. Katsellaan! Viime viikonlopun tyynyjen ompeluni on toivottavasti jonkinlaista alkusoittoa sille, että "vanhanakin" voi oppia. En ole kuuna päivänä toivonut syntymäpäivälahjaksi mitään kodinkonetta (päinvastoin, olisin aika loukkaantunut, jos mies toisi vaikka kahvinkeittimen tai sauvasekoittiminen lahjaksi, mieluummin kirjoja, koruja, suklaata, kukkia tai jotain muuta henkilökohtaista, kiitos vain :) ). Nyt kuitenkin melkein toivon, että maaliskuun alussa lahjapaketista paljastuisi ompelukone, vaikka ihan halpa perusmalli. Niistä tyynyistä en vielä saa kuvia tänne; En pääse kangaskauppaan täytettä ostamaan. Autoomme tuli joku harmillinen vika eikä sillä voi ajaa ennen kuin vika selvitetään ja korjataan. Toivottavasti kyse ei ole mistään suuresta, auto on vasta reilut kaksi vuotta vanha ja kohtalaisen hyvämaineista merkkiä.




Sain vihdoin ja viimein laitettua kuvia seinälle tuleviin kehyksiin. Ihan nolottaa tunnustaa, että vaikka otan valtavasti valokuvia, en juuri koskaan muista ensiksikään kehittää niistä paperikuvia ja toiseksi laittaa kuvia albumeihin tai kehyksiin. Tyttäreni on nyt neli- ja poikani kaksivuotias. Lie jo aikakin saada heidän vauvakuvansa esille?



Minulla on tapana leipoa _joka_ perjantai ja tällä kertaa innostuin leipomaan sekä vuokaleipää että mudcakea, mutakakkua. Mudcake on taivaallisen hyvää eikä siitä voi millään tulla huonoa, kun ohjeen mukaan taikinaan tulee kaksisataa grammaa voita, saman verran suklaata sekä neljä kananmunaa jauhojen lisäksi. Ohjeen poimin mukaani Kotikokki.netistä, josta se löytynee sanahaulla.

Mudcaken kanssa ehdottomasti parasta on raikas sorbetti, mutta toki sitä voi syödä näinkin, mansikkajäätelön ja strösselien kanssa, kuten nelivuotiaani tekee:

~LUPAUKSIA JA SUUNNITELMIA~

Uusi vuosi on kotonamme alkanut rauhallisesti. Luin uudenvuodenpäivänä Paolo Coelhon romaanin Veronika päättää kuolla ja parhaillaan olen lukemassa Miika Nousiaisen Maaninkavaaraa. Molemmista kirjoista tulen kirjoittamaan omia mietelmiäni pian, mutta voin jo heti vihjaista, että toisesta pidän kovasti ja toisesta en sitten ollenkaan. Tänään lukemisesta otti kuitenkin ylivallan alennusmyynneissä käyminen, Muumi-dominon pelaaminen ja junaradan rakentelu sekä leipominen. Eräs suosikkiblogeistani on Pullahiiren leivontanurkka, josta haen usein vinkkejä kaikenlaiseen leivontaan (joka on lukemisen ohella suosikkiharrastukseni). Blogissa olleen ohjeen perusteella innostuin nelivuotiaan tyttäreni kanssa leipomaan Rocky Road Brownieseja, jotka ovat juuri niin makeita kuin miltä yllä olevassa kuvassa näyttävät! Suosittelen vierailemaan Pullahiiren blogissa ja nappaamaan vaikka noiden browniesien ohjeen omaan käyttöön.

Vuoden 2010 alussa totean, että en ole uudenvuodenlupauksia tekevää sorttia, mutta nyt olen saanut innostuneita kipinöitä sieltä täältä ja päätin ainakin suunnitella jotain (epämääräisen) päämäärähakuista nyt alkaneelle vuodelle. Päätin, että tänä(kin!) vuonna saan aikaan jotain konkreettista, jotain tavoitteellisen abstraktia sekä jotain kaunista.

Tavoitteellisen abstrakti liittyy uraani, joka humanistisen tutkinnon suorittaneelle on ainaisessa liikehdinnässä. Olen opiskellut uutta alaa entisen tutkintoni päälle töiden ja pikkulapsiperheen arjen pyörittämisen ohessa. Se on ollut rankkaa, mutta antoisaa. Toivon ja odotan, että syksyyn mennessä minulle on selkeytynyt uraan sopivuus itselleni. Tämä selkeyttäminen olkoot suunnitelmallinen lupaus.

Jotain kaunista pyrin aikaansaamaan käyttämällä entistä enemmän aikaa valokuvaamiseen. Jos onnistun, esittelen tuloksia sekä täällä että ennen kaikkea toisessa blogissani.

Ja jotain konkreettista lupaan saada aikaan niin ulkomaanmatkan kuin kevyen keittiömuutoksen myötä. Matkaa emme ole vielä varanneet, mutta pari erilaista matkavaihtoehtoa on jo kiikarissa. Uudehkon kotimme keittiön kaapistojen väri ei talon ostohetkelläkään miellyttänyt silmääni ja nyt sovimme mieheni kanssa, että ensi kesänä kaapistot saavat joko uuden värin tai uudet ovet (kuva otettu viime kesänä ennen muuttoamme taloon):

Keittiö on muuten toimiva ja ihana. Mutta se kodistani tässä blogissa, kirjoja on taas luvassa, kuten myös Tuuren antamaan haasteeseen tulee vastaus pian.

~LINDGRENIÄ JA OMENASARVIA~

Olen aina - niin teini-ikäisenä, nuorena aikuisena kuin etenkin lasteni syntymän jälkeen - rakastanut lastenkirjoja. Lasten- tai nuortenkirjailijoista kaksi klassikkoa on mielestäni ylitse muiden, Astrid Lindgren ja L.M.Montgomery. Eilen illalla pidimme lasten kanssa oikean Lindgren-maratonin, kun luimme kirjat Osaa Lottakin ajaa sekä Melukylän lapsista joulu-osion. Kirjoja ei ehkä tarvitse edes esitellä, ne lie tuttuja suurimmalle osalle. Jos joku ei ole niitä vielä lukenut, niin suosittelen, olipa lukija sitten aikuinen tai lapsi, perheellinen tai sinkku. Lämpimämpää - ja samalla rehellisen kaunistelematonta - maailmaa saa hakea!

Oma suosikkini Lindgrenin tuotannosta on ollut aina Marikki, vaikka olen lukenut ja omistan kirjailijan tuotantoa aina Ronja Ryövärintyttärestä Veljeni Leijomieleen ja edelleen Peppi Pitkätossuun. Marikki vaikutti minuun lapsena niin, että leikin siskoni kanssa Marikkia ja Liisaa. Nyt olen iloinen siitä, että oma tyttäreni tuntuu viehättyneen kirjojen tunnelmasta, vaikka onkin vielä pieni ymmärtämään kaikkia kirjojen viittauksia.

Marikki vaikuttaa edelleen myös joihinkin mielikuviini. Haaveilen esimerkiksi asuvani Marikin kotitalon Kesäkummun kaltaisessa vanhassa puuhuvilassa, mutta asun 2000-luvulla rakennetussa ehkä hivenen tylsässä(mutta rakkaassa!) pienelle tontille rakennetusssa yksitasoisessa omakotitalossa. Ja vaikka toivoisin naapurustoni olevan kuin alla olevassa Lotta-kirjan kuvassa, ovat lähes kaikki alueemme talot uusia. Kaipaamani kyhmyiset omenapuut saavat kasvaa vielä vuosia eikä meillä ole edes lähikauppaa!





Kotiin voi silti yrittää hakea Ilon Wiklandin kuvituksista tuttua tunnelmaa. Kaikkein helpointa se on, kun yksinkertaisesti istahtaa sohvalle ja ottaa lapset kainaloon sekä kirjan kouraan :) Lastenkirjat myös innostavat minua puuhaamaan kaikenlaista: Kesällä on pakko päästä eväsretkelle Melukylän lasten tyyliin ja syksyllä ehkä kertoa kummitusjuttua (sitten kun lapset ovat isompia!). Eilen pian ilmestyvän jouluisen Marikki-kirjan mainoksen katsominen sai miettimään, että mikä leivonnainen sopisi hyvin koti-iltaan ja päätin leipoa omenasarvia "vanhanaikaisella" reseptillä. Vanhanaikainen tarkoittaa sitä, että nypin taikinaan tulevan voin ja jauhot sekaisin enkä laittanut taikinaan sokeria kuin teelusikallisen hiivan vaikutusta tehostamaan. Pian nelivuotias esikoiseni oli innokas apulainen ja mukavan kasan leivonnaisia saimmekin aikaiseksi Osaa Lottakin ajaa-kirjan lukutuokion seuralaiseksi.