Jenny Erpenbeck: Kairos
Tammi, Keltainen kirjasto 2025
Kairos 2021
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
Kansi Laura Lyytinen
408 sivua
Saksalainen romaani
Edessä oleva vuosi on hämärän peitossa, hämärän kuin himmentynyt peili. Eikö hän kuitenkaan kuule hälytysääntä, joka on aiheutunut siitä, ettei hän näe mitään? Laahustus ja putoaminen ja liukuminen ovat niin eläviä, tavattoman elävää kaikki se, mikä on lähtenyt liikkeelle.
Kahtia jakautunut Saksa, yhdistyvä Saksa. Vasta 19-vuotias Katharina, häntä 34 vuotta vanhempi Hans. Itä-Berliini, ja muurin murtumiseen on vielä muutama vuosi. Hans on naimisissa eikä aio jättää vaimoaan, Katharina hullaantuu ja heidän välilleen syntyy intensiivinen suhde, joka muuttuu koko ajan hurjemmaksi ja saa alistavia, väkivaltaisia muotoja. Samaan aikaan muuttuu myös ympäröivä maailma. Kun yhteiskunta hakee uutta suuntaa ja vanha valtio romahtaa, alkaa myös henkilökohtainen raunioitua.
Jenny Erpenbeckin Kairos on paitsi kertomus epätasa-arvoisesta parisuhteesta myös poliittinen romaani, jossa kannanotto syntyy lukijassa itsessään. DDR on erilainen Katharinalle ja Hansille niin heidän ikänsä kuin taustojensakin vuoksi. He molemmat ovat itää, mutta ajan edetessä toinen valtio lakkaa olemasta: länsi ja itä yhdistyvät, lomittuvatkin, mutteivat silti aidosti kohtaa. Yhdistyminen ei tarkoita vapautta tai automatisoi hyvää elämää, sillä historian kerrostumat elävät ja lomittuvat yhteiskunnassa aina. Toinen puoli hallitsee toista – aivan kuin ihmissuhteessakin.
Kairos on syvä ja hyvällä tavalla hengästyttävä romaani. Se haastaa lukijansa tavalla, jota arvostan: kerronnallisesti, näkökulmateknisesti, temaattisesti, kulttuuriviittauksiensakin osalta. Aina ei esimerkiksi ole selkeää, toimiiko kertojana Katharina vai Hans. Romaani on myös monin osin inhottava. On hirvittävän helppoa inhota Hansia, ja inhoankin: sitä, millainen hän on, mitä hän edustaa, hänen ja Katharinan ikäeroa, Hansin asennetta ja tekoja. Kaikkea. Ja samalla juuri Hansissa, toki Katharinassakin, heijastuvat Saksan ja Saksojen historian monet polut aina toisen maailmansodan ajasta Saksojen yhdistymiseen. Lukiessani halusin ravistella Katharinaa, että lähtisi, lähtisi heti ja että Hans joutuisi kärsimään.
Ja jos Kairos onkin (Hans-)osin vastenmielinen, on se romaanina kauttaaltaan upea. Sitä voi yhtään liioittelematta kutsua aikamme parhaimmistoon kuuluvaksi kaunokirjallisuudeksi. Se on hyvin kirjoitettu ja suomennettu, otteessaan pitävä ja siten koukuttava, korkeakirjallinen, kulttuuriviittauksia sisältävä, historiaa luotaava, vastenmielinen – ja niin, niin hieno, että se soi kuin “Requiem”, mutta:
“Ei se nyt sovi tähän, nuori nainen sanoo. Hän sanoi nyt tähän.”
